Valtakunnan laulut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valtakunnan laulut (engl. Kingdom Songs) ovat Jehovan todistajien käyttämiä hengellisiä lauluja. Jehovan todistajien laulut on ensi sijassa tarkoitettu laulettaviksi heidän uskonnollisissa kokoontumisissaan valtakunnansaleilla tai konventeissa. Laulut esitetään yhteislauluina.

Aikaisempina vuosikymmeninä Jehovan todistajat ja heitä edeltäneet raamatuntutkijat käyttivät yleensä muiden kirkkokuntien piirissä syntyneitä virsiä tai uskonnollisia lauluja. Yleisiä olivat myös tunnettuihin melodioihin tehdyt uudet sanoitukset. Nämä sävellykset olivat usein tunnettujen säveltäjien, kuten Ludwig van Beethovenin ja Joseph Haydnin tekemiä. Vuonna 1966 ilmestyneestä laulukirjasta Laulakaa ja soittakaa sydämissänne alkaen on pidetty tärkeänä, että käytettävät laulut ovat Jehovan todistajien säveltämiä ja sanoittamia. Muiden kirkkokuntien parissa syntyneiden laulujen käyttämistä ei pidetä hyväksyttävänä, koska niissä katsotaan olevan jälkiä väärän uskonnon vaikutuksesta.

Käytössä olleet laulukirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatuntutkijoiden ensimmäinen laulukirja Songs of the Bride ("Morsiamen lauluja") ilmestyi vuonna 1879. Kyseessä oli 144 laulun kokoelma, joka kuvasti tuon ajan raamatuntutkijoiden valoisia tulevaisuuden odotuksia. Seuraava laulukokoelma Poems and Hymns of the Millennial Dawn ("Tuhatvuotissarastuksen runoja ja lauluja") ilmestyi 1890. Se sisälsi 151 runoa ja 333 laulua, joista suurin osa oli tunnettuja uskonnollisia lauluja. Tämä laulukokoelma oli nuotiton. Helmikuun 1. päivän Vartiotorni vuonna 1896 oli erikoisnumero, johon oli koottu 11 raamatuntutkijoiden säveltämää ja sanoittamaa laulua nuotteineen. Vuonna 1900 julkaistiin laulukokoelma Zion's Glad Song ("Siionin iloisia lauluja"), joista suurin osa oli musiikillisesti lahjakkaan raamatuntutkijan, veli McPhailin, laatimia. 1905 vuoden 1890 laulukirjan 333 laulua julkaistiin uutena kokoelmana, Hymns of the Millenial Dawn ("Tuhatvuotissarastuksen lauluja"), joka oli varustettu myös nuotein. Tämä kokoelma käännettiin useille muillekin kielille, usein lyhennettynä.

1925 raamatuntutkijat julkaisivat laulukirjan Kingdom Hymns ("Valtakunnan lauluja"), jossa oli 80 etupäässä nuorille tarkoitettua laulua. Vuonna 1928 he julkaisivat laulukirjan Songs of Praise to Jehovah ("Ylistyslauluja Jehovalle"), jossa oli 337 laulua. Tämä jäi Joseph Franklin Rutherfordin kauden viimeiseksi laulukirjaksi. 1930-luvulla Rutherford alkoi nimittäin opettaa, ettei Jehovan todistajien - nimi oli otettu käyttöön 1931 - kokouksissa tulisi laulaa lainkaan, koska "laulu veisi liikaa aikaa näinä kriittisinä vuosina".

Rutherfordin kuoltua Jehovan todistajat päättivät ottaa laulun uudelleen osaksi kokouksiaan. Vuonna 1944 sitä varten julkaistiin uusi laulukokoelma Kingdom Service Song Book, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1946 nimellä Valtakunnan palveluksen lauluja. Kyseessä oli 62 laulun kokoelma. Vartiotorniseuran uuden käytännön mukaisesti laulukirjassa ei mainittu säveltäjien ja sanoittajien nimiä. 1950 julkaistiin laajempi, 91 laulun kokoelma nimeltä Songs to Jehovah's Praise. Tämä ilmestyi suomeksi vuonna 1951 nimellä Lauluja Jehovan ylistykseksi. Suuri osa lauluista oli Jehovan todistajien säveltämiä ja sanoittamia, mutta mukana oli vielä joitakin vanhempia virsiä ja kristillisiä lauluja, samoin kuin klassisiin sävellyksiin tehtyjä uusia sanoituksia.

Vuonna 1966 Jehovan todistajat julkaisivat uuden laulukokoelman nimeltä Singing and Accompanying Yourselves with Music in Your Hearts, suomenkielinen versio Laulakaa ja soittakaa sydämissänne ilmestyi vuonna 1969. Tässä kirjassa oli 119 laulua. Tästä laulukirjasta oli pyritty poistamaan kaikki laulut, joiden säveltäjät tai sanoittajat eivät olleet Jehovan todistajia (tosin muutama tällainen jäi kirjaan vahingossa). Tätä laulukirjaa käytettiin lähes kaksi vuosikymmentä, kunnes se korvattiin uudella kokoelmalla Sing Praises to Jehovah, suomenkielinen versio Laulakaa ylistystä Jehovalle ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin, 1986. Tämä kokoelma sisälsi 225 laulua. Kyseinen laulukirja käännettiin viipymättä useille muille kielille. Kokoelmassa oli lukuisia uusia lauluja, tämän lisäksi monien laulujen melodioita oli muutettu tai sanoja korjattu. Jokaiseen lauluun liittyy raamatunjae, joka kuvaa laulun sisältöä.

Kesän 2009 piirikonventeissa ilmoitettiin uuden laulukirjan Sing to Jehovah julkaisemisesta. Suomenkielisen version Laulakaa Jehovalle ilmestyi vuoden 2010 alkupuolella. Tämä sisältää 135 laulua - siis 90 aikaisempaa vähemmän -, joista 42 on uusia. Useiden laulujen sävelmiä tai sanoitusta on muutettu. Jotkut sävelmistä ovat saaneet uudet sanat, ja joitakin sanoituksia lauletaan uudella sävelmällä. Laulukirja on ilmoitettu käännettäväksi 171 kielellä, lisäksi 55 harvinaisemmalla kielellä julkaistaan lyhyempi, 55 laulua sisältävä versio. 2014 lopulla ilmoitettiin laulukirjaa uudistettavan, ja uusia lauluja ladattavaksi verkkosivulle.[1]

Laulujen käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtakunnan lauluja käytetään ennen muuta valtakunnansaleilla pidettävissä Jehovan todistajien kokouksissa. Sekä viikonloppuisin (yleensä sunnuntaisin) pidettävässä yleisökokouksessa että viikolla pidettävässä kokouksessa lauletaan tavallisesti kolme laulua. Kokouksen alussa ja lopussa lauletaan laulu ja pidetään rukous, tämän lisäksi myös kokouksen keskellä lauletaan välilaulu. Vartiotornin tutkistelua edeltävä laulu ja loppulaulu määrätään tutkittavan Vartiotornin artikkelin yhteydessä, Kristityn elämä ja palvelus-kokouksen laulut taas Kristityn elämä ja palvelus - työkirja -lehtisessä. Yleisöesitelmää edeltävä laulu on yleensä puhujan valitsema, jotta se sopisi puheen teemaan.

Laulukirjassa on lauluja myös häihin ja hautajaisiin, näitä voidaan käyttää kyseisissä tilaisuuksissa valtakunnansalilla. Myös suurempien kokoontumisten, konventtien, ohjelmaan kuuluu Valtakunnan lauluja. Niitä voidaan myös käyttää eräissä Betel-kodin tilaisuuksissa.

Aikaisemmin lauluja säestettiin valtakunnansalien kokoontumisissa elävällä musiikilla, yleensä pianolla, ja konventeissa laulua säesti erityinen konventtiorkesteri, joka oli koottu soittotaitoisista Jehovan todistajista. Nykyisin säestyksenä käytetään tavallisesti tietokoneelta tulevaa orkesterisäestystä.

Valtakunnan lauluja voidaan myös laulaa vapaa-ajalla joko yksityisesti tai yhdessä. Lauluista on tehty myös taidokkaita kuorosovituksia, jotka rohkaisevat yksittäisiä seurakuntalaisia harjoittamaan omaa laulutaitoaan.

Valtakunnan melodiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä vuoden 1984 että 2009 laulukirjojen melodioista on laadittu myös orkesterisovitukset, jotka saattavat erota tempoltaan ja sävelkulultaan huomattavastikin laulettavista versioista. Nämä tunnetaan nimellä Valtakunnan melodiat (engl. Kingdom Melodies). Näitä orkesteritallenteita ei ole tarkoitettu käytettäviksi laulun säestyksenä, vaan kuunneltaviksi. Näitä Valtakunnan melodioita soitetaan tavallisesti konventeissa ennen ohjelman alkua ja sen jälkeen. Monet Jehovan todistajat kuuntelevat Valtakunnan melodioita myös kotonaan.

Vuoden 1984 laulukirjasta laadittiin kasetti- ja LP-levy -tallenteet 1980-luvulla, 1990-luvulla ne tallennettiin myös CD:lle. Nykyään laulut voi ladata MP3-muodossa Jehovan todistajien virallisilta kotisivuilta. Myös vuoden 2009 laulukirjasta on laadittu CD- ja MP3-versiot.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]