Ivar Lassy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ivar Lassy
Henkilötiedot
Syntynyt18. marraskuuta 1889
Baku, Venäjän keisarikunta
Kuollut4. kesäkuuta 1938 (48 vuotta)
Drožino, Neuvostoliitto
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti toimittaja, antropologi
Muut tiedot
Koulutusfilosofian tohtori
Järjestö SDP, SKP, SSTP

Ivar Fredrik Lassy (18. marraskuuta 1889 Baku – 4. kesäkuuta 1938 Drožino) oli suomalainen toimittaja, kääntäjä, antropologi ja orientalisti. Hän vaikutti 1920-luvun vaihteessa suomalaisessa työväenliikkeessä ja muutti hieman myöhemmin Neuvostoliittoon, jossa toimi muun muassa opettajana Moskovan yliopistossa. Lassy vangittiin Stalinin vainojen yhteydessä ja teloitettiin kesäkuussa 1938.[1]

Lassy lähti vasemmistolaiseen työväenliikkeeseen vasta sisällissodan jälkeen, vaikka toimikin sodan aikana kansanvaltuuskunnan kielenkääntäjänä. Akateemisen taustansa johdosta Lassyyn suhtauduttiin työväenliikkeessä varauksellisesti ja sodan aikaisen toimintansa johdosta hän jäi myös syrjään akateemisista kuvioista. Vasemmistososialistina Lassy ei löytänyt ajatuksilleen sijaa sosialidemokraateissa ja myös kommunistien keskuudessa häntä pidettiin liian omintakeisena ajattelijana.[1] Antropologisissa tutkimuksissaan Lassy tarkasteli aluksi Kaukaasian turkkilaisia kansoja ja myöhemmin muun muassa avioliiton ja seksuaalimoraalin historiaa.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivar Lassy syntyi Bakussa, jossa hänen isänsä työskenteli Branobel-yhtiön öljylaivan kapteenina Kaspianmerellä. Kymmenvuotiaana Lassy lähetettiin kouluun Helsinkiin. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Svenska reallyceumista vuonna 1909 hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Lassy luki estetiikkaa, kirjallisuutta, filosofiaa sekä kansantaloustiedettä, johon liittyvän laudaturtutkielmansa hän teki Karl Marxin talousteorioista. Vuonna 1916 Lassy väitteli tohtoriksi Azerbaidžanin turkkilaisten kansanperinteestä. Väitöskirjan materiaali oli peräisin Lassyn vuosina 1913–1915 Kaukasiassa tekemistä kenttätutkimuksista. Vuotta myöhemmin hän julkaisi väitöskirjansa karvalakkiversion Persiska mysterier sekä matkakirjan, joka ilmestyi myös suomeksi nimellä Hunnun ja ristikon takana. Se oli ensimmäinen osa Lassyn suunnittelemasta Persiaa käsittelevästä sarjasta Solens och lejonets folk, joka ei kuitenkaan saanut jatkoa.[2][3] Lassy osasi äidinkielensä ruotsin ja suomen ohella muun muassa ranskaa, saksaa, englantia, venäjää, persiaa ja arabiaa.[4]

Politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lassy aktivoitui poliittisesti helmikuun vallankumouksen jälkeen edustaen aluksi näkemyksiltään liberalismia.[2] Yrjö Hirnille vuonna 1920 vankilasta lähettämässään kirjeessä hän kertoo ottaneensa vaikutteita erityisesti Jean-Jacques Rousseaun ajattelusta. Lisäksi Lassy oli jo kouluvuosistaan lähtien omannut vasemmistosympatioita, mutta hänellä ei opiskeluaikoinaan ollut käytännön kosketusta sosialisteihin.[4] Lassy kertoi ihailleensa erityisesti Väinö Tanneria.[5] Toukokuussa 1917 Lassy valittiin vastaperustetun Kauniaisten ruotsalaisen työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi. Kyseessä ei ollut poliittinen järjestö, vaan se keskittyi lyhyen toimintansa aikana lähinnä kansanvalistukseen. Lassy vastusti myös yhdistyksen piirissä syntynyttä ajatusta työväen järjestyskaartin muodostamisesta.[4]

Saksalaismielisestä oikeistosta poiketen Lassy oli mukana ympärysvaltoja tukeneessa ryhmässä, johon hänen ohellaan kuuluivat professori Yrjö Hirn, arkeologi A. M. Tallgren ja tehtailija Ossian Donner.[2] Kesällä 1917 se julkaisi Lassyn toimittamaa Ad Interim -lehteä, jossa ilmestyneessä artikkelissaan ”Den ideella grunden för Finlands självständighet” hän pohti Suomen itsenäisyyttä. Lassy piti asiaa tavoittelemisen arvoisena vain, jos se takaa yhtäläiset oikeudet kaikille kieli- ja kansanryhmille, parantaa tavallisten kansalaisten elintasoa sekä edesauttaa Suomen demokraattista kehitystä ja tekee maasta suurvalloista riippumattoman.[4]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäistyttyä Lassy pyrki Pietarissa toimineen ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin avustajaksi, mutta tämä kieltäytyi tarjouksesta. Sisällissodan aikana Lassy otti yhteyttä kansanvaltuuskunnan ulkoasiainvaltuutettuna toimineeseen Yrjö Sirolaan, joka palkkasi hänet kielenkääntäjäksi.[2] Lassy toimi myös Espoon punaisessa kunnallishallinnossa ja oli kunnallislautakunnan puheenjohtaja maaliskuun puolivälistä lähtien.[6]

Helsingin taistelun jälkeen valkoiset vangitsivat Lassyn kotoaan Kauniaisista 14. huhtikuuta 1918. Antamassaan lausunnossa hän kertoi liittyneensä aluksi punaisiin vain uteliaisuudenhalusta nähdessään tapahtumat oivana tutkimuskohteena, mutta tempautuneensa pian mukaan vallankumoukseen ymmärrettyään työväenluokan vaatimukset. Lassy kertoi myös tavoitelleensa vaikutusvaltaa punaisten keskuudessa pystyäkseen hillitsemään väkivaltaisuuksia.[4]

Kesäkuussa Lassy sai yhdeksän vuoden kuritushuonetuomion valtiopetoksesta, mutta valtiorikosylioikeuden alennettua rangaistuksen kahteen vuoteen hän pääsi ehdonalaiseen jo marraskuussa.[4] Suomenlinnan vankileirillä Lassyn sellitovereina olivat Sulo Wuolijoki ja Taavi Tainio. Myöhemmin hän kertoi vankeusajan olleen ratkaisevaa aatteelliselle kehitykselleen ja luonnehti Wuolijokea oppi-isäkseen.[2]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan Lassy liittyi sosiaalidemokraatteihin. Hän osallistui muun muassa sodan seurauksena kuolleiden punaisten tietoja sisältävän SDP:n terroritilaston kokoamiseen. Hella Wuolijoen avulla Lassy solmi kontakteja ulkomaisiin lehtimiehiin, joiden kautta hän yritti levittää maailmalle tietoa valkoisesta terrorista.[2] Lassy suunnitteli myös paluuta tiedeyhteisöön, mutta joutui sodan aikaisen toimintansa vuoksi akateemisten piirien hyljeksimäksi menettäen muun muassa tarjolla olleen Åbo Akademin viran. Lassy jatkoi tutkimustyötään itsenäisesti, minkä ohella hän teki käännöstöitä sekä toimi ruotsalaisen Folkets Dagblad Politikenin ja useiden maakunnallisten työväenlehtien kirjeenvaihtajana.[4]

Lassy ajautui nopeasti erilleen sekä SDP:n että maanalaisesti toimineen SKP:n linjoista. Kommunistien julistettua vaalilakon keväällä 1919 Lassy kehotti Suomen Sosialidemokraatissa vasemmistososialisteja osallistumaan vaaleihin, vaikka ulkoparlamentaariset keinotkin voivat myöhemmin tulla kyseeseen. Vallankumouspuheiden seurauksena myös sosialidemokraatit asettuivat Lassya vastaan. Maaliskuussa hän perusti vasemmistososialistien materiaalia välittäneen Työväenlehtien Uutistoimiston yhdessä ruotsalaisen toimittajan Ola Vinbergin kanssa ja oli myöhemmin kesällä mukana perustamassa Sosialistista Aikakauslehteä.[4][7] Työväenlehtien Uutistoimiston myötä Lassy oli erikoisluvalla läsnä SDP:n eduskuntaryhmän kokouksissa. Hän saattoi tiedottaa myös luottamuksellisista asioista, minkä johdosta lupa pian peruttiin.[7] Sen ohella Lassy kirjoitti muun muassa Tampereella ilmestyneeseen Kansan Sanaan nimimerkillä ”Sapiens”.[8]

Lassysta tuli SDP:n opposition äänitorvi, koska muut olivat puheenjohtaja Tannerin pitkäaikaisia tuttavia. Lassyn puoluetta hajottava toiminta noteerattiin myös porvariston keskuudessa. Uuden Suomen pakinoitsija Timon eli J. W. Tuuran mukaan oli kaksi sosialidemokratiaa; tannerilais-ryömäläinen ja lassylais-sulovuolijokilainen.[7]

Lassy hoiti myös Tukholmasta Pietariin ulottuuneen kommunistien salakuljetusreitin välietappia Helsingissä salanimellä ”Aku”. Tukikohtana toimi hänen Kauniaisissa sijainnut kotitalonsa. Muun muassa amerikkalainen kirjailija John Reed matkusti salaa Neuvosto-Venäjälle Lassyn avustuksella. Suomeen salakuljetettuja painotuotteita puolestaan levitettiin hänen uutistoimistonsa välityksellä. Heinäkuussa 1919 Lassy oli viikon pidätettynä, kun Etsivä keskuspoliisi epäili hänen toimittaneen ulkomaille tietoja Aunuksen retkikunnan epäonnistumisesta ja armeijan heikenneestä moraalista. Lassy päästettiin vapaaksi, kun Social-Demokratenin kirjeenvaihtaja Ola Vinberg otti vastuun tapauksesta.[4]

Joulukuussa 1919 Lassy osallistui Helsingissä pidettyyn SDP:n puoluekokoukseen. Asialistalla oli Lassyn irtisanominen Sosialistisen Aikakauslehden päätoimittajan tehtävästä ja hänet haluttiin erottaa kommunistina jopa koko puolueesta. Lassy sai lopulta pitää asemansa, kun yhden henkilön erottamisen ei katsottu olevan riittävä toimenpide radikalismin kitkemiseksi.[9] Puheenvuoroissaan Lassy syytti puoluetta porvarillisuudesta ja piti sen toimintaa antisosialistisena. Lisäksi hän hyökkäsi jyrkästi Tanneria vastaan, väittäen tällä olevan kytköksiä jääkäriliikkeeseen ja olleen myötämielinen suojeluskuntalaisille.[10] Lassy ja Eino Pekkala puhuivat kokouksessa Kommunistiseen internationaaliin liittymisen puolesta, mutteivat saaneet näkemyksilleen vastakaikua.[8] Lassy esiintyi kokouksessa niin äänekkäästi, että Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Hannes Ryömä ryhtyi kutsumaan vasemmistososialismia ”lassylaisuudeksi”. Arvo ”Poika” Tuominen puolestaan kuvasi Lassyn esiintymistä yli-innokkaaksi ja luonnehti häntä äärimmäiseen jyrkkyyteen taipuvaiseksi sekä käytökseltään kulmikkaaksi.[4] Tannerin mukaan Lassy oli henkilönä miellyttävä ja voitti helposti ihmisten tuottamuksen puolelleen. Toisaalta Tanner väitti, että Lassy oli politiikassa toimiessaan täysin moraaliton.[7]

EK vangitsi Lassyn jälleen helmikuussa 1920. Syynä olivat vallankumoukselliset puheet ja kirjoitukset, joiden ohella häntä epäiltiin kytköksistä ulkomaisiin kommunisteihin. Elokuussa Lassy sai 1 vuoden 9 kuukauden kuritushuonetuomion valtiopetoksen valmistelusta. Perusteena käytettiin Helsingin työväentalolla pidettyä puhetta, jossa Lassy muun muassa arvosteli kovasanaisesti viranomaisten päätöstä lakkauttaa Savon Kansa sekä käsitteli myöhemmin perättömäksi osoittautunutta uutista Otto Wille Kuusisen murhasta.[4] Hän suoritti tuomiotaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, josta pahimpina kiihoittajina pidetyt Lassy, Emil Louhikko, Eino Pekkala, Sulo Wuolijoki ja Eero A. Wuori siirrettiin Turun lääninvankilaan syyskuussa 1921.[2]

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jälkimmäisen vankilatuomionsa aikana Lassy kääntyi kommunistiksi ja erosi SDP:stä. Vapauduttuaan kesäkuussa 1922 hän osallistui Pietarissa järjestettyyn SKP:n keskuskomitean kokoukseen, ja lähti mukaan puolueen peitejärjestön SSTP:n toimintaan. Lassy riitaantui kuitenkin nopeasti SKP:n johdon kanssa Sosialistisen Aikakauslehden linjasta. Lassy kirjoitti muun muassa Venäjällä tapaamiensa suomalaisten kommunistien rappeutuneisuudesta, jonka lisäksi ongelmia aiheuttivat hänen suomentamansa Aleksandra Kollontain esseet vapaasta rakkaudesta. Erimielisyydet katkaisivat myös suhteet SSTP:n johtoon, jonka jälkeen Lassy siirtyi salaa Neuvostoliittoon maaliskuussa 1923. Hän asettui Petroskoihin toimien Karjalan tasavallan kansanvalistusministerinä sekä puoluekoulun johtajana.[2][4] Joidenkin tietojen mukaan Lassy toimi lyhyesti myös Kominternin informaatio- ja tilasto-osaston varapäällikkönä.[8]

Vuonna 1928 Lassy muutti Moskovaan, jossa hän työskenteli aluksi Komiternin kustannusliikkeen kääntäjänä sekä Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston skandinaavisen osaston päällikkönä. Vuosina 1932–1935 Lassy toimi Moskovan yliopiston itämaisten kielten lehtorina, jonka ohella hän teki tutkimustyötä Idän kansojen instituutissa. Vuonna 1936 Lassy siirtyi Ulkomaalaisten työläisten kustannusliikkeen metodiosaston päälliköksi.[8] Eila Lahti-Argutinan mukaan Lassy toimi Moskovassa myös valtion sensuurilaitoksen Glavlitin ulkomaanosaston päällikkönä.[11]

Lassyn näkemykset eivät usein miellyttäneet NKP:n johtoa. Vuonna 1931 hän sai moitteita Otto Wille Kuusisen toimittamassa teoksessa Suomen työväen vallankumous ilmestyneestä artikkelistaan, joka ei vastannut Josef Stalinin uusia tulkintoja vallankumoushistoriasta.[12] Samana vuonna julkaistu Marxismin perusteet joutui myös arvostelujen kohteeksi ja myöhemmin Stalinin vainojen käynnistyttyä se tuomittiin vastavallankumoukselliseksi.[8][13] Vuonna 1934 Lassy laati yhdessä Yrjö Sirolan kanssa esipuheen Petroskoissa julkaistuun Kalevalan satavuotisjuhlapainokseen. Yhtenä viimeisistä töistään hän käänsi ruotsiksi Alice Walleniuksen kanssa Stalinin kirjoittaman leninismin peruskysymyksiä käsitelleen teoksen.[2] Lassy vangittiin helmikuussa 1938 syytettynä vakoilusta Suomen hyväksi. Kesäkuussa hänet tuomittiin kuolemaan artikla 58:n nojalla ja teloitettiin Butovon ampumaradalla. Lassyn maine palautettiin Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1959.[11]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivar Lassyn vanhemmat olivat Suursaarella syntynyt höyrylaivakapteeni Esaias Bertilsson Lassi (s. 1851) ja Evelina Fredrika Kleman. Ivar oli vanhin parsikunnan seitsemästä lapsesta, joista kolme kuoli jo nuorena.[2] Hänen veljensä oli jääkäri Gunnar Esaias Lassy (1895–1922), joka asusteli sisällissodan aikana Ivarin luona Kauniaisissa. Gunnar Lassy osallistui myöhemmin heimosotiin ja kaatui Kiimasjärven retkeen liittyneessä taistelussa.[4]

Lassyn ensimmäinen puoliso oli liikemies Karl Södermanin tytär Ellen Alfhild Söderman, jonka kanssa hän avioitui syyskuussa 1916. Pariskunta muutti Kauniaisten huvilayhdyskuntaan Smedsbyhyn, mutta erosi jo keväällä 1917. Heidän poikansa Karl Erik syntyi elokuussa 1917. Lassyn toinen puoliso oli SDP:n eduskuntaryhmän puhtaaksikirjoittaja Toini Johansson, joka muutti hänen mukanaan Petroskoihin. Raskaana ollut Johansson palasi pian Suomeen, jossa tytär Toini Eeva syntyi maaliskuussa 1924. EK:n tietojen mukaan Lassy solmi syksyllä 1924 avioliiton opettaja Zinaida Feodorovitšin kanssa ja heille syntyi seuraavana vuonna tytär Nelly.[2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ivar Lassyn elämänvaiheet ovat pohjana kirjailija Thomas Wulffin romaanitrilogialle En hjälte för vår tid (2006), Med bästa vilja i världen (2012) ja Otack är världens lön (2017).[14] Niiden päähenkilönä on fiktiivinen Ivarlassy-niminen hahmo.[15]

Teoksia ja käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Muharram Mysteries Among the Azerbeijan Turks of Caucasia. Väitöskirja. Helsingfors: tekijä, 1916.
  • Bakom gallret och slöjan : persiskor som jag känt. Solens och lejonets folk 1. Helsingfors: Söderström, 1917.
  • Hunnun ja ristikon takana : avomielisiä kertomuksia persialaisista ystävättäristäni. Helsinki: Otava, 1917.
  • Persiska mysterier : legend, dikt, drama och ceremoni. Helsingfors: Schildt, 1917.
  • Lehmann, Edvard: Mitä on teosofia. Suomentanut J. Sunila ; Ivar Lassy. Helsinki: Otava, 1920.
  • ”Laiskuuden sivistyshistoriallinen merkitys. Tammisaaren pakkotyölaitoksessa kesällä 1921 pitämättä jäänyt esitelmä”, Vankina valkoisen vallan : muistelmateos. Helsinki: M. V. Jalava, 1922. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • ”Suomen 1918 vuoden työväen kapina”, Suomen työväen vallankumous : arvioita ja itsekritiikkiä. Leningrad: Kirja, 1928. Teoksen verkkoversio.
  • Marxismin perusteet : dialektinen materialismi. Superior, Wisconsin: Amerikan suom. sos. kustannusliikkeiden liitto, 1931.
  • Stalin, J. V.: Leninismens grundfrågor 1. Kääntänyt Ivar Lassy ; Alice Wallenius. Stockholm: Arbetarkultur, 1938.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Hanski, Jari: Lassy, Ivar (1889–1938) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.10.2009.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Katainen, Elina: Vapaus, tasa-arvo, toverillinen rakkaus : perheen, kotitalouden ja avioliiton politisointi suomalaisessa kommunistisessa liikkeessä ennen vuotta 1930, s. 49, 302–318. Väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2013. ISBN 978-952-59761-0-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. ↑ Kantokorpi, Otso: Ivar Lassy and his Adventures in the Land of Eternal Fires. Studia Orientalia, 1984, nro 55, s. 517. Helsinki: Finnish Oriental Society. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 15.5.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m Engman, Max ; Eriksson, Jerker A.: Mannen i kolboxen : John Reed och Finland, s. 84–96. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1979. ISBN 951-90174-7-X. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Paavolainen, Jaakko: Väinö Tanner : senaattori ja rauhantekijä. Elämäkerta vuosilta 1912–1923, s. 189. Helsinki: Tammi, 1979. ISBN 951-30499-1-4.
  6. ↑ Paavolainen 1979, s. 533.
  7. ↑ a b c d Paavolainen 1979, s. 278–283.
  8. ↑ a b c d e Hanski, Jari: Ivar Lassy 2014. Biografiskt lexikon för Finland. Viitattu 5.8.2018. (ruotsiksi)
  9. ↑ Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kahdennentoista puoluekokouksen pöytäkirja, s. 255. Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, 1920.
  10. ↑ Paavolainen 1979, s. 284–294.
  11. ↑ a b Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 284. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-92667-2-0.
  12. ↑ Lebedeva, Natalia ; Rentola, Kimmo ; Saarela, Tauno (toim.): ”Kallis toveri Stalin!” : Komitern ja Suomi, s. 507–508. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37356-8-0.
  13. ↑ Paastela, Jukka ; Rautkallio, Hannu (toim.): Rakas kallis toveri : Kullervo Mannerin ja Hanna Malmin kirjeenvaihtoa 1932–1933, s. 459–460. Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY, 1997. ISBN 978-02204-5-0.
  14. ↑ Thomas Wulff Schildts & Söderströms. Viitattu 5.8.2018. (ruotsiksi)
  15. ↑ Karlsson, Tom: Fortsatta möten mellan Ivar Lassy och Ivarlassy 2013. Ny Tid. Viitattu 22.5.2021. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ivar_Lassy&oldid=20437551”