Tämä on hyvä artikkeli.

George Washington

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Yhdysvaltain ensimmäistä presidenttiä. Muita merkityksiä löytyy täsmennyssivulta.

George Washington
Yhdysvaltain 1. presidentti
30. huhtikuuta 1789 – 4. maaliskuuta 1797
Varapresidentti John Adams[1]
Seuraaja John Adams[1]
Siirtokuntien armeijan ylipäällikkö
15. kesäkuuta 1775 – 23. joulukuuta 1783
Seuraaja Henry Knox
Toisen mannermaakongressin edustaja Virginiasta
10. toukokuuta 1775 – 15. kesäkuuta 1775
Seuraaja Thomas Jefferson
Ensimmäisen mannermaakongressin edustaja Virginiasta
6. syyskuuta 1774 – 26. lokakuuta 1774
Henkilötiedot
Syntynyt22. helmikuuta 1732[1][2]
Westmorelandin piirikunta, Virginia[3]
Kuollut14. joulukuuta 1799 (67 vuotta)[1][2]
Mount Vernon, Virginia
Ammatti sotilas[1], poliitikko, plantaasinomistaja
ArvonimiKenraaliluutnantti (1798)
Armeijoiden kenraali (postuumisti v. 1976)
Puoliso Martha Custis Washington[1]
Tiedot
Puolue sitoutumaton
Uskonto episkopaali[1]
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t) Britannia
Yhdysvallat
Palvelusvuodet 1754–1758
1775–1783
Sotilasarvo kenraaliluutnantti
armeijoiden kenraali
(postuumisti vuonna 1976)
Taistelut ja sodat seitsenvuotinen sota
vapaussota
* Boston 1776
* Long Island 1776
* Trenton 1776
* Princeton 1777
* Brandywine 1777
* Germantown 1777
* Monmouth 1778
* Yorktown 1781
Kunniamerkit Congressional Gold Medal[4]

George Washington[5] (22. helmikuuta [Juliaanisen kalenterin mukaan 11. helmikuuta 1731] 1732 Westmorelandin piirikunta, Virginia – 14. joulukuuta 1799 Mount Vernon, Virginia) oli yksi Yhdysvaltojen perustajista ja Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti vuosina 1789–1797. Hän toimi Yhdysvaltain armeijan ylipäällikkönä vapaussodassa.[6][2]

Washington syntyi Virginiassa ja toimi maanviljelijänä ennen liittymistään armeijaan, missä hän taisteli ensin ranskalaisia vastaan Ohiossa. Myöhemmin hän johti Yhdysvaltain vapaussodassa Siirtokuntien armeijan ylipäällikkönä taistelua brittejä vastaan. Sodan jälkeen Washington valittiin Yhdysvaltain ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1789. Presidenttinä hänen merkittävimpiä päätöksiään oli, että Yhdysvallat ei pyri eristäytymään suhteessa ulkovaltoihin.

Washingtonin arvostus on pysynyt korkealla vielä hänen kuolemansa jälkeen. Esimerkiksi Washington D.C.:n kaupunki[7] ja Washingtonin osavaltio on nimetty hänen mukaansa.[8] Hänen kuvansa on dollarin setelissä ja neljännesdollarin kolikossa, ja hänet on ikuistettu myös Mount Rushmore -vuoren monumenttiin.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Washingtonin suku on kotoisin Englannin Essexistä. Georgen isoisoisä John Washington oli pappi, joka joutui eroamaan tehtävästään liiallisen alkoholinkäytön vuoksi ja muutti sen jälkeen Englannista Virginiaan vuonna 1657.[3]

Lawrence Washington, noin 1738.

George Washington syntyi isänsä plantaasilla Pope's Creekissä Westmorelandissa Virginiassa. Tuolloin käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan oli 11. helmikuuta 1731. Vuonna 1752 Britannia ja sen siirtomaat ottivat kuitenkin käyttöön gregoriaanisen kalenterin, jonka mukaan Washingtonin syntymäpäiväksi tuli 22. helmikuuta 1732.[9]

Hänen isänsä Augustine Washington oli alueen johtava suurtilallinen ja lääninoikeuden tuomari. Augustinen ensimmäinen vaimo Janet Butler kuoli 1729. He saivat kaksi poikaa, Lawrencen ja Augustine nuoremman sekä Jane-tyttären. Augustine meni naimisiin Mary Ballin kanssa 1731, ja he saivat kuusi lasta, joista George oli vanhin. George Washingtonin syntymäpaikalla sijaitsee nykyisin hänen muistomonumenttinsa.[10]

Vuonna 1735 Augustine muutti perheineen Potomacjoen yläjuoksulle, Little Hunting Creekin plantaasille, joka myöhemmin nimettiin Mount Vernoniksi. Vuonna 1738 he muuttivat jälleen, tällä kertaa Ferry Farmin plantaasille Fredericksburgiin Virginiaan, missä George vietti suuren osan nuoruudestaan.[10]

George Washingtonin lapsuus tunnetaan varsin heikosti, mutta siitä kerrotaan monia suosittuja tarinoita, jotka korostavat hänen rehellisyyttään, hurskauttaan ja fyysistä voimaansa. Nämä tarinat ovat suurelta osin myyttisiä, vaikka ne osittain perustuvatkin todellisiin tapahtumiin. Esimerkiksi tarina, jonka mukaan George heitti hopeadollarin Potomacjoen yli − mikä on fyysisesti mahdotonta − sai alkunsa hänen serkkunsa muistikuvasta, jonka mukaan George kykeni heittämään kiven Potomacjokea paljon kapeamman Rappahannockjoen yli.[10] Toisen suositun tarinan mukaan George olisi saanut isältään kuusivuotissyntymäpäivälahjaksi pienen kirveen, jolla hän olisi kaatanut isänsä kirsikkapuun. Kun isä tarinan mukaan kysyi vihaisena oliko George kaatanut puun, tämä vastasi kyllä. Georgen rehellisyys uhkaavan rangaistuksen edessä hämmästytti isää niin, että hän halasikin poikaansa ja jätti tämän ilman rangaistusta.[11]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Washington oli isänsä kuollessa 11-vuotias. Tämän jälkeen hänen huoltajanaan toimi 14 vuotta vanhempi velipuoli Lawrence, jolla oli korkea arvo Virginian armeijassa.[12] Lawrence opetti nuorelle Georgelle sosiaalisia taitoja ja esitteli tämän Virginian yläluokan jäsenille.[10]

George Washingtonin koulutus tunnetaan heikosti. Yleensä Virginian yläluokan lapset saivat tuohon aikaan opetusta kotona yksityisopettajilta tai paikallisissa yksityiskouluissa. Pojat aloittivat tavallisesti muodollisen koulutuksen noin seitsemänvuotiaina ja saivat opetusta lukemisessa, kirjoittamisessa ja peruslaskutoimituksissa. Myöhemmin heille opetettiin latinaa ja kreikkaa sekä käytännöllisempiä aineita, kuten geometriaa, kirjanpitoa ja maanmittausta. Varakkaat plantaasinomistajat lähettivät usein poikiaan Englantiin käymään koulunsa loppuun, kuten tehtiin Georgen kahden vanhemman velipuolen kohdalla.[10]

George Washington ei saanut yliopistokoulutusta.[3] Hän kävi kuitenkin koulunsa loppuun joko Fredericksburgissa tai Westmorelandissa. Koulussa hän kunnostautui matematiikassa ja oppi maanmittauksen alkeet, mutta hän ei oppinut latinaa tai kreikkaa eikä koskaan puhunut mitään vierasta kieltä. Hän päätti koulunsa noin 15-vuotiaana. Koulutuksen puute jätti Washingtoniin jälkensä, ja hän yritti myöhemmin paikata muodollisen koulutuksen puutteita lukemalla paljon ja myös kirjoittamalla. Hän piti koulutusta erittäin tärkeänä ja testamenttasi rahaa nimeään kantavan yliopiston perustamiseksi.[10]

Sotilasuran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charles Willson Peale, George Washington, 1772.

Vuonna 1746 Lawrence Washington ehdotti, että George liittyisi Britannian laivastoon. Vaikka George itse oli innoissaan, hänen äitinsä kielsi häntä lähtemästä sotilasuralle. Vuonna 1748 Lawrencen naapurissa asunut merkittävä Fairfaxin perhe kutsui Georgen mukaan maanmittariksi Länsi-Virginiaan suuntautuneelle tutkimusmatkalle. Seuraavana vuonna Fairfaxit auttoivat häntä saamaan nimityksen läänin maanmittariksi. 17-vuotiaana Georgella oli alkamassa tuottoisa ja menestyksekäs ura. Hän halusi kuulua herrasväkeen, työskenteli kovasti, säästi rahaa ja osti lunastamatonta maata.[10]

Vuonna 1751 George seurasi tuberkuloosia sairastavaa Lawrencea Barbadoksen brittiläiseen siirtokuntaan Karibialla. Lawrence toivoi trooppisen ilman helpottavan sairautta. Barbadoksella George näki linnoituksia ja seurusteli sotilaiden kanssa, mikä luultavasti innoitti häntä myöhemmin asepalvelukseen. Hän myös sairasti isorokon, ja vaikka hän toipui nopeasti, jotkut historiantutkijat arvelevat hänen tulleen steriiliksi.[10] Hän ei koskaan saanut omia lapsia.[13]

Lawrence kuoli 1752, ja pian sen jälkeen George peri Mount Vernonin maatilan. Hän sai myös Lawrencen paikan Virginian vapaaehtoiskaartissa ja suuren provision, mikä oli ensimmäinen askel sotilasuralla[10]. Samanaikaisesti kiihtynyt Ranskan ja Englannin siirtomaakamppailu Ohionlaakson maista enteili tulevaa sotaa. Talvella 1753–1754 Virginian varakuvernööri Robert Dinwiddie lähetti Washingtonin Eriejärven itärannalle kehottamaan ranskalaisia jättämään alueen rauhaan. Ranska oli kuitenkin ehtinyt julistaa Ohion maaseudun itselleen eikä suostunut luovuttamaan maita Englannille.[14]

Dinwiddie lähetti Washingtonin sotilaskoulutuksen jälkeen rakentamaan linnakkeen Allegheny- ja Monongahela-jokien yhtymäkohtaan, mutta ranskalaiset olivat jo rakentaneet samalle paikalle Fort Duquesnen linnakkeen. Washington rakennutti vajaan sadan kilometrin etäisyydelle etelään Fort Necessityn, mutta ranskalaiset valtasivat sen 3. heinäkuuta 1754 ja pakottivat Washingtonin miehineen antautumaan.[15] Alkuvuodesta 1755 Washington sai ranskalaisilta luvan palata Virginiaan. Jo saman kesän aikana hän osallistui seitsenvuotiseen sotaan kenraalimajuri Edward Braddockin adjutanttina. Alexandriasta lähteneen Braddockin johtaman sotilasretkikunnan tarkoitus oli vallata Fort Duquesne. Ranskalaiset estivät Braddockin aikeet ja järjestivät intiaaniliittolaistensa avustamina verilöylyn, joka tunnetaan Monongahelan taisteluna. Washington selvisi haavoittumattomana, mutta satoja retkikunnan jäseniä menehtyi taistelukentälle.[16]

Myöhemmin samana vuonna Washington ylennettiin everstiksi ja samalla koko Virginian sotajoukkojen komentajaksi.[12] Washington palveli Virginian armeijassa joulukuuhun 1758, jolloin hän erosi palveluksesta. Hän haki upseeriksi Britannian armeijaan, mutta häntä ei hyväksytty.[17]

Erottuaan palveluksesta Washington siirtyi politiikkaan, ja hänestä tuli Virginia House of Burgessesin jäsen vuonna 1759.[3] Samana vuonna hän meni naimisiin rikkaan lesken Martha Custisin kanssa. Vaimonsa omaisuuden turvin Washington nousi Virginian siirtokunnan yläluokkaan ja saattoi keskittyä Mount Vernonin kehittämiseen. Pian hänelle kuitenkin selvisi, että hänen liiketoimiaan rajoitti Lontoosta säädelty alhainen tupakan hinta, ja hän velkaantui kalliin elämäntapansa vuoksi Lontoon kauppiaille. Washington oli tyytymätön Britannian armeijaan ja kauppiaisiin. Lisäksi hän oli varma siitä, että Ranskalta vuonna 1763 valloitettu Ohion alue jäisi brittien hallintaan eikä siirtyisi Virginialle, kuten hän toivoi. Tämän vuoksi oli selvää, että Washington kannatti itsenäisyyttä, kun se tuli ajankohtaiseksi.[17]

Vapaussota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Domenick D'Andrea, Delawaren rykmentti Long Islandin taistelussa, 2002.
Emanuel Leutze, Washington ylittää Delawarejoen, 1851.
John Trumbull, Lordi Charles Cornwallis antautuu, 1820.
Pääartikkeli: Yhdysvaltain vapaussota

George Washington pääsi Virginian edustajana ensimmäiseen (1774) ja toiseen mannermaakongressiin (1775). Toisessa mannermaakongressissa toukokuussa 1775 perustettiin siirtokuntien armeija, jonka ylipäälliköksi Washington valittiin sotakokemuksensa vuoksi.[2][18] Vaikka Washingtonin valinta oli yksimielinen, vielä jäi epäselväksi, perustetaanko siirtokunnille yhteistä armeijaa lainkaan. Vaihtoehtona oli, että jokainen siirtokunta puolustaisi aluettaan omilla joukoillaan. Yhteisen armeijan perustamisesta päästiin kuitenkin sopuun, ja Washington otti komentajuuden vastaan.[19] Hän sai huonosti koulutetun sotilasjoukon komentoonsa 3. heinäkuuta 1775 Cambridgessa, Massachusettsissa.[20][6] Washington käytti taisteluissa taktiikkaa, jossa hän ensin perääntyi hitaasti ja sen jälkeen hyökkäsi yllättäen vihollisen kimppuun. Tämän taktiikan avulla hän voitti Trentonin ja Princetonin taistelut sekä lopulta ratkaisevan Yorktownin piirityksen.[6][20][21]

Washingtonin ensimmäiset sotatoimet vapaussodassa liittyivät Bostonin piiritykseen maaliskuussa 1776.[21] Ennen taistelua Washington oli kouluttanut noin 20 000 miehen armeijansa kurinalaiseksi. Bostonissa britit joutuivat perääntymään ja jättämään jälkeensä muun muassa 200 tykkiä.[22] Bostonin piirityksen päätyttyä Washington siirsi joukkonsa New Yorkiin, jossa hän jakoi armeijansa kahtia: puolet joukoista jäi vartioimaan Long Islandia ja puolet Manhattania. Tällä oli kuitenkin kohtalokkaat seuraukset, kun brittien kenraali William Howe hyökkäsi noin 30 000 miehen voimin kahdesta suunnasta Washingtonin joukkojen kimppuun. Amerikkalaiset vetäytyivät Pennsylvaniaan ja menettivät taistelussa yhteensä noin 5 000 miestä, joista 2 000 vangittiin.[22]

Washington lähti hyökkäykseen 25. joulukuuta 1776 ja ylitti noin 2 400 miehen kanssa Delawarejoen yhdessä kenraali John Gloverin joukkojen kanssa.[22] Hän eteni joukkoineen noin 16 kilometrin matkan Trentoniin, jossa teki aamuyöllä yllätyshyökkäyksen ja löi brittien hesseniläisistä palkkasotureista koostuneen varuskunnan. Viikkoa myöhemmin Washington voitti britit myös Princetonissa, ja siirtokuntien taistelutahto nousi.[23]

Noin 18 000 miehen vahvuinen brittiarmeija jätti New Yorkin 23. heinäkuuta 1777 ja nousi maihin 25. elokuuta lähelle Philadelphiaa. Britit ja Washingtonin joukot, noin 11 000 miestä, kävivät Brandywinen taistelun 11. syyskuuta 1777, ja britit valtasivat kaupungin 26. syyskuuta.[22] Vuonna 1777 Washington hävisi myös Germantownin taistelun Pennsylvaniassa, mutta lokakuussa 1777 Horatio Gatesin ja Benedict Arnoldin johtamat siirtokuntien joukot voittivat puolestaan britit Saratogan taistelussa. Washingtonin armeija siirtyi vuoden lopulla talvileiriin Valley Forgeen, missä armeijaa harjoitettiin preussilaisen Friedrich Wilhelm von Steubenin johdolla.[23]

Sotatilanne muuttui täysin 6. helmikuuta[24] 1778, kun Ranska ja Yhdysvallat solmivat Treaty of Alliance -sopimuksen (suom. Liittoumien sopimus). Kesäkuussa Washington hyökkäsi vetäytyvän kenraali Henry Clintonin armeijan jälkijoukkoa vastaan. Vaikka taistelu päättyikin ratkaisemattomana, se toi ajan mittaan etua siirtokunnille. Taistelun jälkeen Washington johti armeijansa Hudsonjoen yläjuoksulle, josta tuli hänen tukialueensa.[22] Seuraavien kahden vuoden aikana Washington operoi pohjoisissa siirtokunnissa, kun taas britit sotivat menestyksekkäästi eteläisissä siirtokunnissa. Siirtokunnat kärsivät sodan raskaimman tappion, kun Clinton valtasi toukokuussa 1780 Etelä-Carolinan Charlestonin. Tämän jälkeen eteläisten brittijoukkojen komentajaksi tuli kenraali Charles Cornwallis.[23]

Sotaonni vaihtui vuonna 1781, jolloin amerikkalaiset kävivät eteläisissä siirtokunnissa menestyksekästä sissisotaa brittejä vastaan. Helmikuussa 1781 amerikkalainen kenraali Daniel Morgan löi Cornwallisin joukot Cowpensin taistelussa, ja maaliskuussa britit kärsivät tappion Guilfordin käräjätalon taistelussa. Näiden voittojen jälkeen Washington johti armeijansa New Yorkista Virginiaan ranskalaisten tukemana. Cornwallis vetäytyi joukkoineen Yorkin niemimaalle. Ranskalais-amerikkalaiset joukot saartoivat Cornwallisin joukot, jotka antautuivat kuukauden piirityksen jälkeen 19. lokakuuta. Yorktownin piiritys oli sodan viimeinen suuri taistelu siirtokuntien alueella.[23]

Britannia ja siirtokunnat aloittivat rauhanneuvottelut Pariisissa vuonna 1782, ja rauhansopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1783. Sota teki Washingtonista siirtokuntien kuuluisimman henkilön.[23] Hän jätti eroanomuksensa ylipäällikön virasta joulukuussa 1783, muutama kuukausi sodan päättymisen jälkeen.[21]

Presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gutzon Borglum, Mount Rushmore National Memorial, 1927–1941.

Vapaussodan päätyttyä George Washington palasi viljelemään maata Mount Vernoniin. Vuonna 1784 hän teki tutkimusretken Yhdysvaltain länsiosaan.[21] Washington oli yksi keskeisiä uuden perustuslain säätämisen puolestapuhujia ja vuonna 1787 Philadelphiassa kokoontuneessa perustuslaillisessa konventissa hän toimi puheenjohtajana. Lisäksi hän tuki Alexander Hamiltonin ja John Adamsin federalisteja.[25] Kun uusi perustuslaki oli astunut voimaan, valitsijamieskokous valitsi Washingtonin yksimielisesti Yhdysvaltain presidentiksi.[20][6] Hänet valittiin, koska hän oli menestynyt vapaussodassa, hänellä oli poliittinen oikeutus virkaan perustuslain allekirjoittajana ja aikalaiset luottivat häneen. Washington peitti kunnianhimoaan olemalla vähäpuheinen ja esittämällä usein välinpitämätöntä politiikkaa kohtaan.[3]

Gilbert Stuart, George Washington, 1796.

Washington astui presidentin virkaan 30. huhtikuuta 1789 ja piti virkaanastujaispuheensa New Yorkissa. Aluksi hän käytti presidentin toimeenpanovaltaa harkiten ja varovasti, sillä monet suhtautuivat uuteen hallintoon edelleen epäilevästi. Aina kun hän teki ensimmäisen kerran jotain, se määritti osaltaan uuden presidentin asemaa.[3]

Washingtonin ympärille syntyi hallitus, vaikka sillä ei ollutkaan muodollista perustuslaillista asemaa, kun hän delegoi ensimmäisellä kaudellaan neuvonantajilleen vastuuta tärkeistä aloista. Hallituksen tärkeimmillä paikoilla oli poliitikkoja Massachusettsista, New Yorkista ja Virginiasta. John Adams oli varapresidentti ja Alexander Hamilton valtiovarainministeri. Ulkoministerinä toimi John Jay, mutta hän jätti toimensa, kun Washington nimitti hänet korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi, ja hänen tilalleen tuli Thomas Jefferson. Lisäksi tärkeä virka oli myös sotaministerillä. Kun hallinto laajeni, hallitukseen tuli lisää paikkoja. Hallituksesta huolimatta Washington säilytti ratkaisevan päätöksenteko-oikeuden itsellään. Hallituksen jäsenten yhteistoiminta oli haastavaa, sillä varsinkin Hamiltonilla ja Jeffersonilla oli täysin vastakkaiset näkemykset Yhdysvaltain tulevaisuudesta. Hamilton kannatti vahvaa ja yhtenäistä liittovaltiota, kun taas Jefferson olisi halunnut antaa osavaltioille laajat itsemääräämisoikeudet.[6] Näiden kahden ympärille muodostuivat myös ensimmäiset puolueet: Hamiltonin federalistit ja Jeffersonin demokraattis-republikaanit. Washingtonin ensimmäisen kauden aikana presidentin apuna toimi vain vähäinen joukko ihmisiä.[3]

Washington vieraili virkakautensa alussa kaikissa osavaltioissa: vuonna 1789 hän matkusti Uuteen-Englantiin ja 1790 eteläisiin osavaltioihin. Vaikka hänen tärkeimmät tehtävänsä olivat seremoniallisia, presidentin toimi oli nuoralla tanssimista. Arvostelijoiden mielestä Washington yritti päästä monarkin asemaan. Aluksi Washington yritti pysytellä poliittisten kiistojen ulkopuolella, mutta hallituksen ja kongressin jakauduttua hänenkin piti valita puolensa.[3]

Hamilton ehdotti vuonna 1791 kansallisen pankin perustamista. Sen tehtävänä olisi säilyttää liittovaltion varoja, laskea liikkeelle paperirahaa ja lainoittaa hallinnon toimia. Ehdotus meni läpi kongressissa, mutta Washington harkitsi veto-oikeutensa käyttämistä ehdotusta vastaan, koska keskuspankin perustaminen oli vastoin perustuslakia. Hän pyysi kirjalliset mielipiteet Jeffersonilta ja Hamiltonilta, minkä jälkeen hän asettui Hamiltonin kannalle ja hyväksyi pankin perustamisen. Tapaus osoitti kuinka hän joutui ottamaan kantaa puolueiden välisiin kiistoihin.[3]

Washingtonin presidenttikauden alussa Yhdysvalloissa asui arviolta neljä miljoonaa ihmistä, joista noin viidesosa oli orjia. Noin kymmenen vuotta myöhemmin, Washingtonin kauden lopussa, asukasluku oli kasvanut noin puolella miljoonalla. Suurin osa yhdysvaltalaisista asui vielä tuolloinkin pienissä kylissä. Lisäksi ihmiset olivat alkaneet muuttaa itärannikolta, pääasiassa Virginiasta ja Pohjois-Carolinasta, sisämaahan intiaanien asuinalueille.[26]

Myös äänioikeutta oltiin vähitellen laajentamassa. Vuonna 1789 vain noin 50–75 % Yhdysvaltain aikuisista, valkoisista miehistä sai äänestää. Vuonna 1790 Vermontin osavaltio kuitenkin antoi äänioikeuden kaikille vapaille miehille, ja sitä seurasivat Kentucky (1792) ja Tennessee 1796. Tosin Tennesseessä äänioikeuden sai vasta puolen vuoden kyläyhteisössä asumisen jälkeen.[26] Vuoden 1792 presidentinvaaleissa vain kuusi viidestätoista osavaltiosta valitsi valitsijamiehet vaaleilla ja äänioikeuden määritelmä vaihteli osavaltioittain. Yhteensä ääniä annettiin vain 13 000. Washington suuntautui yhä enemmän Hamiltonin federalistien linjalle, mutta Jeffersonkin myönsi, että hän oli tärkeä kansakunnan yhdistäjä. Washingtonin valinta toiselle kaudelle oli yksimielinen.[3]

Pian Washingtonin toisen kauden alkamisen jälkeen, huhtikuussa 1793 Ranska ja Iso-Britannia ajautuivat Ranskan vallankumouksen seurauksena sotaan. Washington päätti pitää Yhdysvallat erillään konflikteista ja julisti maan puolueettomaksi, kunnes se ehtisi kasvaa voimakkaammaksi.[6][20][3] Washington lähetti John Jayn Lontooseen neuvottelemaan brittijoukkojen vetäytymisestä ja solmimaan paremmat kauppasuhteet Britannian kanssa. Jay onnistui ensimmäisessä tavoitteessaan, mutta kauppasopimusta kritisoitiin ja Washington joutui panemaan arvovaltansa peliin, ennen kuin kongressi ratifioi sopimuksen.[3]

Washingtonin toisella kaudella demokraattis-republikaanisen (nyk. demokraatit) ja federalistisen (nyk. republikaanit) puolueen välinen ero kasvoi merkittäväksi.[6][20] Washington pysyi kuitenkin puolueettomana, sillä hän ei ymmärtänyt poliittisten puolueiden merkitystä.[6]

Viimeiset vuodet ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Junius Brutus Stearns, George Washington kuolinvuoteellaan, 1851.
George Washingtonin hauta.

Presidentinviran jätettyään George Washington vetäytyi maatilalleen Mount Vernoniin. Presidentti John Adams nimitti hänet Yhdysvaltain ensimmäiseksi kenraaliluutnantiksi sekä puolustusvoimien komentajaksi vuonna 1798.[21][27] Hän toimi puolustusvoimien komentajana kuolemaansa saakka.[28]

Washington sairastui nielutulehdukseen 12. joulukuuta[29] 1799 ollessaan ratsastamassa maatilallaan. Tulehdus johtui mahdollisesti kurkkumädästä tai streptokokkibakteerien aiheuttamasta tulehduksesta.[30]

Aamuyöllä 14. joulukuuta Washington herätti vaimonsa Marthan ja sanoi, että hänen oli vaikea hengittää. Tohtori James Craik saapui Mount Vernoniin yhdeksän aikaan aamulla. Aamupäivän aikana Washington menetti paljon verta Craikin suorittaman kolmen suoneniskennän vuoksi, ja paikalle kutsuttiin lisäksi lääkärit Elisha C. Dick ja Gustavus Richard Brown. Dickin vastustuksesta huolimatta Craik suoritti Washingtonille vielä neljännen suoneniskennän, minkä jälkeen Washingtonin tila parani hieman. Iltakymmenen aikoihin Washingtonin tila huononi jälleen, ja hän kuoli saman illan aikana.[12][30]

Washington määräsi testamentissaan Mount Vernonin vaimolleen Marthalle sekä kaksi muuta maatilaa Virginiasta lapsenlapsilleen. Lisäksi Washington lahjoitti rahaa orpojen koululle sekä Washington D.C.:ssä toimineelle kansalliselle yliopistolle. Hän määräsi orjansa vapautettavaksi heti vaimonsa kuoleman jälkeen, joskin hänen henkilökohtainen orjansa William sai vapautuksen heti. Lisäksi Williamille maksettiin Washingtonin kuolinpesästä 30 dollaria kerran vuodessa.[29]

George ja Martha Washington on molemmat haudattu kappeliin, joka valmistui Mount Vernoniin vuonna 1831.[31]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thomas Ball, George Washingtonin ratsastajapatsas, 1864.
John Trumbull, George Washington, noin 1780. Taustalla Washingtonin orja William Lee.

Washingtonin lempiharrastus oli ketunmetsästys.[32] Lisäksi hän harrasti muun muassa kalastusta, ratsastusta ja tanssimista.[22] Hänen tiedetään myös omistaneen useita hevosia ja osallistuneen niillä erilaisiin kilpailuihin. Washingtonin lempihevosena on pidetty Magnolia -nimistä arabianhevosta. Magnolia menestyi kilpailuissa hyvin ja Washington vaihtoi sen 20 neliökilometrin kokoiseen maa-alueeseen kenraali Henry Lee III:n kanssa vuonna 1788. Vielä kuolemansa aikoihin Washington omisti yhteensä 21 hevosta.[22][33] Washington toimi myös vapaamuurarina.[34][35]

Washingtonin hiukset olivat punaiset, mutta hänellä oli tapana puuteroida ne vaaleiksi.[36] Washington alkoi menettää hampaitaan jo 20-vuotiaana. Erään myytin mukaan hänellä olisi ollut puusta tehdyt tekohampaat, mutta se on myöhemmin osoitettu vääräksi. Vuonna 2005 tutkijaryhmä skannasi Washingtonin hampaat laserilla ja totesi, että tekohampaita oli tehty muun muassa kullasta ja eläinten hampaista.[37]

Washingtonilla ei ollut omia lapsia, mutta hän kasvatti kaksi vaimonsa Martha Custisin lasta, Martha ja John Custisin.[13]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Washington kastettiin episkopaalisen kirkon (joka oli tuolloin osa Englannin kirkkoa) jäseneksi 16. huhtikuuta 1731, noin kaksi kuukautta syntymänsä jälkeen. Washingtonin kummisediksi merkittiin Beverley Whiting ja kapteeni Christopher Brookes sekä kummitädiksi Mildred Gregory. Ennen vallankumousta Washington osallistui episkopaalisen kirkon toimintaan. Kuten useat muutkin Yhdysvaltain perustajaisät, myös Washington oli elämänsä loppupuolella deisti.[38][39]

Suhtautuminen orjuuteen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: George Washingtonin suhtautuminen orjuuteen

Washington omisti useita mustia orjia. Vuonna 1743, 11-vuotiaana, hän peri isältään kymmenen orjaa. Ostettuaan vuonna 1750 maatilan hän hankki yksitoista orjaa lisää, ja neljä vuotta myöhemmin hän osti vielä kuusi orjaa veljeltään Lawrencelta. Lawrencen kuoltua samana vuonna George Washington sai Mount Vernonin maatilan ja sen mukana 18 orjaa lisää. Tämänkin jälkeen Washington osti usein orjia ennen avioliittoaan rikkaan lesken Martha Custisin kanssa tammikuussa 1759.[6][2][17] Custisilta saamillaan rahoilla Washington osti kerralla jopa 84 uutta orjaa maatilalleen.[40] Washington kohteli orjiaan suhteellisen hyvin; hän antoi heille sunnuntaiden lisäksi vapaata myös jouluisin, helluntaina ja pääsiäisenä sekä osti välillä osan näiden viljelemistä vihanneksista.[40][41] Washingtonin palveluksessa olleet orjat haudattiin hänen hautakappelinsa läheiseen mäkeen nimettömiin hautoihin.[31] Vanhoilla päivillään Washington vakuuttui siitä, että orjuus oli moraalisesti väärin, ja testamentissaan hän vapautti kaikki orjansa.[3]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: George Washingtonin kulttuurillinen vaikutus
Robert Mills, Washington-monumentti, 1848–1888.
Yhdysvaltain yhden dollarin seteli.

Washingtonin kuoleman jälkeen hänen mukaansa on nimetty useita kohteita; muun muassa Washington D.C.:n kaupunki, Washingtonin osavaltio, kymmenen Yhdysvaltain laivaston sota-alusta sekä useita kouluja, yliopistoja,[42] piirikuntia, kyliä ja katuja. Lisäksi Washingtonin kuva on Yhdysvaltain yhden dollarin setelissä sekä neljännesdollarin kolikossa.[43] Washingtonin kasvot on myös ikuistettu kolmen muun presidentin kanssa Mount Rushmoren monumenttiin.[44] Rushmoren lisäksi Washington on ollut lukuisten muiden patsaiden ja monumenttien aiheena; yksin New Yorkin kaupungissa on seitsemän Washingtonia esittävää patsasta.[45] Washingtonin mukaan nimetyistä monumenteista tunnetuin on Washington D.C.:ssa sijaitseva Washington Monument -obeliski.[46]

Washingtonin syntymäpäivä on ollut Yhdysvalloissa lakisääteinen kansallinen juhlapäivä vuodesta 1879. Vuodesta 1971 päivää on vietetty helmikuun kolmantena maanantaina eikä se siten osu enää Washingtonin varsinaiselle syntymäpäivälle. Juhlapäivä tunnetaan nykyään yleisesti presidenttien päivänä (Presidents’ Day), joka on omistettu myös muille presidenteille, mutta virallisesti sen nimenä on edelleen Washingtonin syntymäpäivä (Washington’s Birthday).[47]

Yhdysvaltain kongressin rakennuksessa on Constantino Brumidin fresko The Apotheosis of Washington (Washingtonin Apoteoosi, 1865).[48]

Yhdysvalloissa julkaistiin ensimmäiset postimerkit 1. heinäkuuta 1847. Viiden sentin postimerkkiin päätettiin painaa Benjamin Franklinin kuva ja kymmenen sentin merkkiin Washingtonin kuva. Kumpikin merkki on painettu yksivärisenä halvemman tuotantohinnan takia.[49]

George Washington kohosi eläessään aina kenraaliluutnantin arvoon asti.[28] Presidentti Gerald Ford nimitti Washingtonin postuumisti ”armeijoiden kenraaliksi” (engl. General of the Armies of the United States) 11. lokakuuta 1976. Arvo on Yhdysvaltain armeijan korkein, ja se on myönnetty Washingtonin lisäksi vain ensimmäisen maailmansodan kenraali John J. Pershingille vuonna 1919.[50][51]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Crocker, Thomas E.: Braddock's March: How the Man Sent to Seize a Continent Changed American History. Westholme Publishing, 2009. ISBN 978-1594160967 (englanniksi)
  • Roper, Jon: The complete illustrated guide to the presidents of America. London: Lorenz Books, 2008. ISBN 978-0-7548-1858-8 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g George Washington American Presidents. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e George Washington americaslibrary.gov. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m Roper, s. 30–33.
  4. ↑ Congressional Gold Medal Recipients clerk.house.gov. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Joskus etunimi suomennettu Yrjö samoin kuin George-nimisten kuninkaiden nimet. Tietosanakirja (1909), yksi osassa I olevista autografisivuista (nimen selvennyksessä lukee Yrjö)
  6. ↑ a b c d e f g h i George Washington History. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  7. ↑ Get to know D.C. The Historical Society of Washington, D.C.. Arkistoitu 18.9.2010. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  8. ↑ Americas Library (englanniksi)
  9. ↑ George Washington's Birthday archives.gov.
  10. ↑ a b c d e f g h i Jack D. Warren Jr: A Brief Biography of George Washington'. Mount Vernon Estate and Gardens, Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  11. ↑ George Washington and the Cherry Tree National Park Service. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
  12. ↑ a b c George Washington Biography History.org. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
  13. ↑ a b CBS News Smears George Washington aim.org. Arkistoitu 19.2.2010. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Crocker 2002 s. 2.
  15. ↑ Childs Kohn, George: Dictionary of Wars, s. 178. Facts on File, 1999. ISBN 0-8160-4157-1 (englanniksi)
  16. ↑ Crocker 2002 s. 224–227.
  17. ↑ a b c Roper, s.17
  18. ↑ Roper, s. 17, 30.
  19. ↑ Roper, s. 20.
  20. ↑ a b c d e George Washington whitehouse.gov. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  21. ↑ a b c d e George Washington history.army.mil. Arkistoitu 4.11.2010. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  22. ↑ a b c d e f g George Washington Biography Biography.com. Arkistoitu 27.11.2009. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  23. ↑ a b c d e Roper, s. 20–21.
  24. ↑ Treaty of Alliance Between The United States and France; February 6, 1778 Yale Law School. Viitattu 18.10.2010. (englanniksi)
  25. ↑ Hermann Kinder, Werner Hilgemann ja Manfred Hergt: Maailmanhistorian atlas, s. 15. Ajatus kirjat, 2009.
  26. ↑ a b George Washington: The American Franchise Millercenter.org. Arkistoitu 8.10.2010. Viitattu 9.10.2010. (englanniksi)
  27. ↑ Toisena kenraaliluutnantin arvon sai vasta Ulysses S. Grant, maaliskuussa 1864 (Roper, s. 100).
  28. ↑ a b Washington, George – Biographical Information Congressional Biographical Directory. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)
  29. ↑ a b George Washington: Life After the Presidency Millercenter.org. Arkistoitu 8.10.2010. Viitattu 9.10.2010. (englanniksi)
  30. ↑ a b Mitgang, Herbert: Debating the Death of a President, 200 Years Later The New York Times. 14.12.1999. Viitattu 3.9.2023. (englanniksi)
  31. ↑ a b Washington's Tomb mountvernon.org. Arkistoitu 30.8.2010. Viitattu 2.10.2010. (englanniksi)
  32. ↑ Foxhunting in Virginia freedomfields.net. Arkistoitu 23.7.2011. Viitattu 2.10.2010. (englanniksi)
  33. ↑ All About George Washington's Horse Associatedcontent.com. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)
  34. ↑ George Washington becomes a Master Mason HISTORY. Viitattu 17.11.2022. (englanniksi)
  35. ↑ 14 US presidents who were members of one of the most mysterious and powerful secret societies in history Business Insider. Viitattu 17.11.2022. (englanti)
  36. ↑ The Myths and History of Red Hair themythsandhistoryofredhair.co.uk. Viitattu 17.4.2014. (englanniksi)
  37. ↑ George Washington's false teeth not wooden msnbc.com. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  38. ↑ George Washington Biography American-Presidents.com. Arkistoitu 24.10.2008. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
  39. ↑ George Washington Birthplace nps.gov. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
  40. ↑ a b Philip D. Morgan (Johns Hopkinsin yliopisto): “To Get Quit of Negroes”: George Washington and Slavery ucd.ie. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  41. ↑ George Washington and Slavery Mountvernon.org. Arkistoitu 28.12.2010. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  42. ↑ History of The George Washington University gwu.edu. Arkistoitu 7.10.2010. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  43. ↑ George Washington Biography American-Presidents.com. Arkistoitu 24.10.2008. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  44. ↑ Mount Rushmore mtrushmore.net. Arkistoitu 22.9.2010. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)
  45. ↑ George Washington New York City Statues. Arkistoitu 12.9.2010. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  46. ↑ George Washington National Monument nps.gov. Viitattu 5.11.2010. (englanniksi)
  47. ↑ C. L. Arbelbide: By George, IT IS Washington’s Birthday! (englanniksi) U.S. National Archives (alkuaan Prologue Magazine 4/2004). Viitattu 20.6.2021.
  48. ↑ The Apotheosis of Washington (Arkistoitu – Internet Archive) U.S. Capitol visitor center (englanniksi)
  49. ↑ The 1847 Issue – Our First Postage Stamp National Postal Museum. Arkistoitu 11.6.2010. Viitattu 2.10.2010. (englanniksi)
  50. ↑ History of U.S. Army Officer Ranks Answers.com. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  51. ↑ U.S. Amy Five-Star Generals history.army.mil. Arkistoitu 25.5.2010. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Brumwell, Stephen: George Washington: Gentleman Warrior. New York: Quercus, 2012. ISBN 978-1-62365-100-8
  • Fraser, Flora: The Washingtons: George and Martha. “Join’d by Friendship, Crown’d by Love”. New York: Alfred A. Knopf, 2015. ISBN 978-0-307-27278-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Washingtonin suku
1. sukupolvi

Lawrence Washington (1602)

2. sukupolvi

John Washington

3. sukupolvi

Lawrence Washington (1659)

4. sukupolvi

Augustine Washington

5. sukupolvi

Lawrence Washington (1718) - Augustine Washington, Jr. - George Washington - Betty Washington Lewis - Samuel Washington - John Augustine Washington - Charles Washington

6. sukupolvi

William Washington - Thornton Washington - Bushrod Washington

7. sukupolvi

George Corbin Washington

8. sukupolvi

Lewis Washington

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=George_Washington&oldid=22707821”