Eero Huovinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eero Huovinen
Eero Huovinen.jpg
Syntynyt 27.10.1944
Asuinpaikka Helsinki
Ammatti Piispa
Arvonimi Teologian kunniatohtori
Edeltäjä Samuel Lehtonen
Seuraaja Irja Askola
Siviilisääty avioliitto

Eero Lauri Juhana Huovinen (s. 27. lokakuuta 1944 Helsinki) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan emerituspiispa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eero Huovisen isä oli evankeliseen herätysliikkeeseen kuulunut Turun tuomiorovasti Lauri Huovinen. Opiskeluaikanaan Huovinen toimi muun muassa avustajana Malmin seurakunnan nuorisotyössä, uskonnon tuntiopettajana Oulunkylän yhteiskoulussa ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) ylioppilastyön sihteerinä 1968–1971. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1970. Ennen piispaksi tuloaan Huovinen työskenteli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1978 ja toimi viime vaiheessa dogmatiikan professorina ja tiedekunnan dekaanina. Hänen tutkimustyönsä on kohdistunut erityisesti Martti Lutherin ajatteluun ja uuteen katoliseen teologiaan. Huovisen väitöskirja Idea Christi (1978) käsittelee saksalaisen katolisen teologin Hans Küngin ajattelua. Myöhemmin hänen tutkimuskohteinaan ovat olleet muun muassa Lutherin käsitykset vanhurskauttamisesta ja kasteesta.

Helsingin hiippakunnan piispaksi hänet valittiin 1991. Kirkon sisäisenä vaikuttajana Huovinen on ollut konservatiivien ja liberaalien linjaristiriitoja sovitteleva. Hän ei ole ottanut kirkon sisäisiin kiistakysymyksiin selvää kantaa. Vielä professorina ollessaan Huovinen kirjoitti naispappeudesta kirjan, jossa selvitetään sekä naispappeuden puolustajien että vastustajien mielipiteitä ilman selvää kannanilmaisua. Myöhemmin hän on muun muassa pidättynyt ottamasta kantaa homoseksuaalien asemaan kirkossa. Huovinen kirjoitti marraskuussa 1999 kirkolliskokouksen hyväksymän Katekismuksen.

Keväällä 2004 piispa Huovinen tutustui hiippakuntansa sääntömääräisiin ja julkisiin jumalanpalveluksiin kuulumattomaan jumalanpalvelukseen, jonka järjestäjänä oli naispappeutta vastustava Luther-säätiö. Ennen jumalanpalveluksen alkua jumalanpalveluksen toimittaneet papit toivoivat, että Huovinen jättäisi osallistumatta ehtoolliselle, koska sitä ei hänelle jaettaisi. Tämän jälkeen Luther-säätiötä ei ole enää päästetty Mellunkylässä sijaitsevaan kirkkoon pitämään jumalanpalveluksiaan. Kesäkuussa 2005 ehtoolliselta pidättämiseen ryhtyneet papit pidätettiin määräajaksi pappisviran toimituksesta rangaistuksena virkavirheestä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkojärjestys ei salli ehtoollisen eväämistä kirkon jäseneltä.

Huovinen on tullut tunnetuksi julkisena keskustelijana muun muassa Estonian uppoamisonnettomuuden ja tapaninpäivän 2004 hyökyaalto-onnettomuuden yhteydessä. Tsunamikatastrofin jälkeen hän puhui ihmisen neuvottomuudesta luonnon edessä.

Huovinen teki 31. elokuuta 2010 viimeisen työpäivänsä ennen eläkkeelle siirtymistä. Hän saarnasi Helsingin tuomiokirkon iltamessussa. Messun jälkeen Huovinen jätti piispan viran tunnukset, juhlakaavun, ristin ja sauvan, alttarille, jonka jälkeen hän sai tuomiorovasti Matti Poutiaiselta emeritusristin. [1]

Huomionosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispa Eero Huovinen valittiin Suomen Vuoden puhujaksi 1995, Vuoden käyttäytyjäksi 2004[2] ja Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi 2005.

Eero Huovinen sai eniten mainintoja, kun Kotimaa-lehti pyysi keväällä 2008 kirkolliskokousedustajia nimeämään henkilöitä, jotka ”kuuluvat kristillisen älymystöön ja avaavat ajatuksillaan kirkolle uusia näkymiä”. Huovinen sai 22 mainintaa, ja toiseksi eniten mainintoja, 16, sai John Vikström.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cantell, Risto & Huovinen, Eero & Salo, Simo S.: Kirkon ykseys ja reformi. Hans Küngin herättämä ekumeeninen keskustelu. Helsinki: Missiologian ja ekumeniikan seura, 1974. ISBN 951-952-050-3.
  • Jumalan sana – sana Jumalasta. Hans Küngin käsitys Raamatusta. Helsinki: Oy Länsi-Suomi, 1978. ISBN 951-911-119-0.
  • Idea Christi. Idealistinen ajattelumuoto ja kristologia Hans Küngin teologiassa. Väitöskirja. Helsinki: Oy Länsi-Suomi, 1978. ISBN 951-911-121-2.
  • Nainen ja pappisvirka. Argumentaatioanalyysi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käydystä naispappeuskeskustelusta. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1979. ISBN 951-911-126-3.
  • Kuolemattomuudesta osallinen. Martti Lutherin kuoleman teologian ekumeeninen perusongelma. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1981. ISBN 951-911-141-7.
  • Elävä dogma. Teologisia tutkielmia ja sovellutuksia. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 155. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1987 (2. painos 1988). ISBN 951-9111-67-0.
  • Luther, MarttiKaste ja usko. Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta. Johdanto ja suomennos Eero Huovinen. Lapua: Herättäjä, 1991. ISBN 951-878-028-5.
  • Fides infantium. Martti Lutherin käsitys lapsen uskosta. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1991. ISBN 951-911-187-5.
  • Sydämen puhetta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-022-309-3.
  • Ei on kyllä: Karl Barthin filosofis-teologinen lähtökohta. Taskukirjasto. Helsinki: Kirjapaja, 1999. ISBN 951-625-634-1.
  • Pappi?. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-026-483-0.
  • Pitkä ilo. Joulun evankeliumi. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-027-471-2.
  • Toinen aurinko. Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-964-2.
  • Käännä kasvosi, Herra. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-030-716-5.
  • Kärsimys ja ilo. Katumuspsalmien tutkistelua. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30520-0.
  • Avoin taivas. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34486-6.
  • Aihetta ajatella. Mietteitä piispan pöydältä. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36761-2.
  • Lähdön aika. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38350-6.
  • Uusi ilo: pääsiäisen evankeliumi. Kuvatoimittaja: Laura Arvela. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40250-4.
  • Saarna?. Helsinki: WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-41437-8.
  • Parhain päin: kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta. Helsinki: WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42706-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piispa Eero Huovinen jää eläkkeelle Yle Uutiset. 16.11.2009. Viitattu 17.11.2009.
  2. Helsingin piispa ja viulistiveljekset osaavat käyttäytyä Kaleva. 20.9.2004. Viitattu 13.2.2012.
  3. Kotimaa 29.5.2008

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tapaninen, Jaakko: Lähikuvassa Eero Huovinen. Helsinki: Otava, 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin piispan vaakuna Edeltäjä:
Samuel Lehtonen
Helsingin piispa
1991–2010
Seuraaja:
Irja Askola