Pietari Kurvinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pietari Kurvinen vuonna 1909.

Pietari Kurvinen (18. heinäkuuta 1842 Ilomantsi25. marraskuuta 1925 Karkku) oli yksi ensimmäisistä Ambomaalla toimineista suomalaisista lähetys­saarnaajista vuosina 1868-1875. Kurvinen oli kansanomainen julistaja, jonka vaikutus monissa paikoissa oli huomattava. Hän oli luonteeltaan toiminnallinen mies, aina tekemässä asioita siellä ja täällä. Pietari Kurvisen muistomerkki on pystytetty Ilo­mantsin kirkon pihalle.[1]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari Kurvisen isä oli Paavo Kurvinen ja äiti Kristiina Ikonen. Hänen äitinsä oli tunnetun lauluntekijän ja laulajan Mateli Kuivalatar Ikosen tytär. Perheessä oli 10 lasta, viisi poikaa ja viisi tyttöä. Pietarin vanhemmat olivat heränneitä. Lapsuutensa Kurvinen vietti Ilomantsin Lapinniemessä Harkkojärven rannalla olevassa kodissaan. Hän kävi lyhyen ajan kiertokoulua, mutta joutui keskeyttämään isänsä kuoltua v. 1854.[2][3]

Lähetyskoulussa Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurvinen pääsi vuonna 1862 perustettuun Helsingin Lähetyskouluun, sen toiminnan ensimmäiselle vuosikurssille. Lähetyskoulu oli porvarinleski Klingströmin talossa Vuorikatu 7:ssä. Talon viidestä huoneesta kaksi oli varattu oppilaiden asunnoiksi. Koulussa opetettiin uskon oppia, suomen kieltä, kielioppia, saksan kieltä, matematiikkaa, kirjoittamista, piirtämistä, laulua ja soittoa. Lomien aikana hän usein käveli 500 kilometrin matkan kotiinsa Ilomantsiin.[4][5]

Lähetyskoulussa ollessa hänelle selvisi uskon salaisuus, ja hän sai elävän vakuutuksen syntiensä anteeksisaamisesta.[6] Lähetysseuran vuosijuhlassa 1868 Porvoon piispa F. L. Schauman vihki viisi lähetyskoulun käynyttä nuorukaista, B. B. Björklundin, K. L. Tolosen, Martti Rautasen, K. A. Weikkolinin ja Pietari Kurvisen.[7][8][9]

Lähetyskoulun jälkeen lähetystyöntekijät matkustivat K. J. G. Sireliuksen kanssa Saksaan, jonne he jäivät Barnemiin joksikin aikaa kieltä oppimaan.[10]

Lähetystyö Ambomaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähetyskoulusta valmistuneet viisi lähettiä lähtivät vuonna 1868 Afrikkaan Ambomaalle. Ensin he saapuivat Etelä-Afrikkaan, Kapkaupunkiin 30. joulukuuta 1869. Sieltä he vuokrasivat yhdessä rheiniläisten lähettien kanssa Flibberty-nimisen purjelaivan, jolla he aloittivat matkansa 4. helmikuuta 1868, purjehtien 10 päivää Valas­kala­lahteen, josta he kolmen päivän kuluttua jatkoivat matkaa maitse vuokratuilla härkävankkureilla Otjimbingueen.[11][12][13]

Lähetystyöntekijöitä varten vuokrattiin laiva, ostettiin viisi härkävankkuria ja 100 härkää, palkattiin vankkurien ja härkien kuljettajia, ajureita, oppaita, paimenia ja hankittiin kymmeniä teuraseläimiä. Kauppatavaroiksi ostettiin vanhanaikaisia saksalaisia miekkoja ja pyssyjä. Lähetysseura velkaantui saksalaiselle lähetysseuralle useita satoja tuhansia markkoja.[14]

Hereromaassa Otjimbinguessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten lähettien tukikohtana oli aluksi saksalaisten lähetysasema Otjimbingue. Siellä he olivat vuoden ajan, opiskellen hereron kieltä saksalaisen lähetystyöntekijä Hugo Hahnin toimiessa opettajana. He kävivät herero-kylissä saarnaamassa. He opiskelivat myös hollannin ja englannin kieltä, aikomuksena saarnata siellä oleville valkoisille. He lähtivät 27. toukokuuta 1871 viiden härkävaljakon kyydissä kohti Ambomaata, saapuen n. 600-700 kilometrin matkan jälkeen 8. heinäkuuta 1871 Omandongoon.[15][16]

Ondongassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ambomaalle härkävaljakoilla saavuttuaan lähetystyöntekijät saivat asunnokseen Hugo Hahnin Suomen Lähetysseuralle lahjoitettaman, irlantilaisen kauppiaan Grendonin rakentaman pienen talon.[17]

Seuraavana päivänä 10.7.1870, saapumisensa jälkeen, Pietari Kurvinen piti Omandongon kuninkaalle Shikongo sha Kalululle hererokielisen puheen:" Nyt olemme tulleet. Ollessamme kaukaisessa kotimaassamme kuulimme teistä ambomaalaisista. Kuulimme että haluatte opettajia ja Jumalan sanaa. Tätä kuultuamme syttyi sydämemme rakkaudesta teihin palamaan. Me sanoimme: me tahdomme mennä. Nyt olemme täällä ja meidän sydämemme suuresti iloitsee nähdessämme teitä. Emme etsi maallisia tavaroita, vaan sielujanne autuaiksi. Siitä tahdomme teille opettaa."

Kuningas vastasi: "Sanasi olivat hyviä sanoja. Kaikki mitä te sanotte, me tahdomme tehdä.".

Sen jälkeen kuningas tiedusteli toivatko he mukanansa pyssyseppiä. Puheen jälkeen lähetystyöntekijät pitivät suuren viikunapuun alla ensimmäisen jumalan­palveluksen Ambomaalla, puhuen hereron kielellä kuninkaan lapsille ja alamaisille. Aiheena oli Psalmit 2:8-12.[18][19][20]

Puolet lähetystyöntekijöistä jäivät Ondongan lähetysasemalle, ja Kurvinen ja Martti Rautanen, Veikkolin ja Piironen matkustivat 60 kilometrin päähän Uukuambiin.[21]

Ondongan Uukuambissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun lähetyssaarnaajat, K. A. Weikkolin ja Martti Rautanen, Pietari Kurvinen ja puuseppä Antti Piirainen saapuivat { tai 13 päivä -> Kilpeläinen, s. 74} 16. heinäkuuta 1870 Uukuambiin, kuningas Nuujoma käski naapuriheimoja ryöstämässä olevat alamaisensa takaisin. Koko kansa omaisuuksineen oli kuningas Nuujoman vallassa, hän karkotti ja tapatti kenet tahtoi, turhien luulojensa ja arvelujensa vuoksi. Hän harjoitti orjakauppaa myyden naapuriheimojen siepattuja jäseniä portugalilaisille orjakauppiaille ja sai maksuksi aseita, viinaa ja vaatteita. Pietari Kurvinen piti hänelle puheen orjakaupasta, ja kuningas Nuujoma liikuttui puheesta ja totesi: "Se oli kova puhe". Orjakauppa lakkasi pitkäksi ajaksi.[22][23][24]

Uukuambiin he rakensivat kahdessa vuodessa Eelimin-nimisen lähetysaseman ja pienen pajan. Kuningas Nuujoman miehet auttoivat veden kantamisessa ja saven sekoittamisessa. Kuningas Nuujoma lähetti jauhoja ja jyviä lähetyssaarnaajille, näiden ollessa köyhyydessä. Kurvinen kävi naapuriheimon alueella Uukuanjamassa myyden siellä pyssynsä, revolverinsa ja vaatteitaan, ostaakseen karjaa. Kuningas Shipandata otti hänet hyvin vastaan ja lähetti kaljaa, jauhoja ja teurasmullikan. Hän esitteli Kurviselle hovinsa ja komean kuningattarensa ja toimitti Kurviselle joitakin huonoja elukoita ja lähetti muutamia jälkeenpäin.[25][26]

Pietari Kurvinen lähti kulkemaan Hereromaalle Otjimbinguehen ottaakseen vastaan uudet lähetystyöntekijät ja tavatakseen Suomesta saapuneen Wilhelmiinansa. Hereromaalta Ondongaan tulossa olevat veljet K. L. Tolonen ja Tobias Reijonen olivat janoon nääntymässä autiomaassa, koska matkan varrella olevien kaivojen olivat kuivia, monet härät olivat kuolleet ja osa oli karannut. Pietari Kurvinen kohtasi matkallaan erään näiden veljien palvelijan kuivuneen kaivon luona, ja hän kiiruhti yksi vesileili mukanaan etsimään heitä ja löydettyään heidät, pelasti heidät janoon kuolemasta. Ilman ruokaa, heinänjuuria syöden, he saapuvat lähetysasemalle. Pietari Kurvinen oli niin laihtunut ja nääntynyt, ettei hänen morsiamensa Wilhelmiina ollut tuntea häntä, mutta kun hän alkoi puhumaan, sitten tunsi. Pietari Kurvisen ja Wilhelmiinan sekä Matilda Segerin ja Antti Piiraisen häät vietettiin Otjimbinguen kirkossa keskiviikkona 23. helmikuuta 1871. Lähetyssaarnaaja Hugo Hahn vihki heidät. Seurakunta lauloi hengellisiä onnittelulauluja.[27][28]

Kuningas Nuujoma lahjoitti Kurviselle kaksi orjatyttöä, jotka olivat hyvänä apuna Kurvisen opiskellessa ndongan kieltä. Kuningas Nuujoma opiskeli aakkosia ja kävi väkensä kanssa sunnuntaisin saarnoja kuuntelemassa. Portugalilaisten orjakauppiaiden painostuksesta ja lahjojen johdosta Kuningas Nuujoma ajoi toukokuussa 1872 lähetystyöntekijät pois ja hävitti lähetysaseman.[29][30]

Ondongan Onipassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari Kurvinen matkusti Ondongan Onipaan, Karl August Weikkolin Ondjumban asemalle, 15 km päähän. Pietari Kurvinen aloitti tiilien tekemisen ja uuden lähetysaseman muuraamisen. Beetel-lähetysaseman valmistuttua, he pitivät siellä koulua lapsille ja kokouksia aikuisille. Kurvinen jatkoi kreikan kielen opiskelua ja piti päämääränään kääntää Raamattu ndongan kielelle suoraan alkukielistä.[31][32][33]

Kurvinen metsästi ja hänellä ja Wilhelmiinalla oli riista ruokana pitkän aikaa. Kurvinen sairastui lavantautiin ja hänen Afrikkaan saapunut puolisonsa Wilhelmiina malariaan, jonka vuoksi he lähtivät Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin, jossa heidän puolivuotias pienokaisensa Pietari Topias kuoli 14. toukokuuta 1875. He päättivät matkustaa Suomeen 1875 ottaen mukaansa ensimmäisen ambomaalaisen kristityn, Nangoroshi-tytön. Pietari Kurvinen vietti Afrikassa 7 vuotta.[34]

Työura Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sananjulistajana Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurvinen palasi Suomeen 31. heinäkuuta 1875. Hän asui ensimmäisen talven Viipurissa, jossa rouva Kurvisen koti sijaitsi. Keväällä 1876 he muuttivat Helsinkiin. He vuokrasivat kahden kamarin huoneiston, ilman keittiötä, ostivat halvimpia ruokatarpeita ja lämmittivät asuntonsa märillä sahan siluilla. Lähetysseura ei myöntänyt Kurviselle palkkaa, ainoastaan lupauksen ostaa itselleen ja perheelleen mitä tarvitsevat ja esittää laskun siitä lähetysseuralle.[35]

Paluunsa jälkeen Pietari Kurvinen toimi sananjulistajana. Hän kulki Lähetysseuran kiertävänä julistajana yhdeksän vuoden ajan. Lähetysseuran rahapulan takia oli kierrettävä koko maan kaikki pitäjät pitämässä lähetyssaarnoja ja levittämässä kirjasia. Lähetysseuran työn jälkeen Kurvinen toimi Turun Meri­mies­lähetyksen julistajana. Silloin hän alkoi painattaa suomen- ja ruotsinkielisiä herätyslehtisiä. Myöhemmin hän toimi sekä Evankelisen liikkeen että Luterilaisen Evankeliumi­yhdistyksen asioilla. Kurvisen kokouksissa laulettiin paljon. Evankelisella liikkeellä oli Forssassa, Kurvisen asuinpaikalla 1880-luvulla myös rukoushuone, jossa Kurvinen paljon julisti.

Kirjallinen työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sananjulistuksen lisäksi Pietari Kurvinen julkaisi paljon erilaisia hengellisiä kirjoituksia ja monta saarna- ym. kirjaa. Hän painatti suomen- ja ruotsinkielisiä herätyslehtisiä, Kotimainen lähetys –kuukausilehteä, v. 1889-90 ilmestyi vihkosia Iloja ja suruja Afrikassa, laulukokoelma Lunastettuin lauluja, johon hän oli paitsi tehnyt itse runot, myös laulanut sävelmät. Lunastettuin lauluja viidennessä painoksessa oli jo 225 laulua. Ensimmäinen kirja "Taivaallisen isämme testamentti eli Armo ja Lahja" ilmestyi 1884. Teosta voidaan pitää Kurvisen uskonoppina. Forssassa asuessaan hän alkoi toimittaa Todistusten joukko -nimistä lehteä, joka ilmestyi kymmenen vuoden ajan, vuoteen 1899 asti. Hän kirjoitti myös ystävänsä, evankelisen liikkeen perustajan F. G. Hedbergin laajan elämäkerran. Omasta elämästään hän kirjoitti omaelämäkerran "Elämäni uralta - Ihmeellisiä teitä" v. 1913. Vielä pari päivää ennen kuolemaansa Kurvinen oli kirjoituspöytänsä ääressä ja valmisteli tutkielmaa Paavalin kirjeistä.

Entinen arkkipiispa Martti Simojoki on tutkinut Pietari Kurvisen tuotantoa väitöskirjassaan.

Työ lasten ja nuorten hyväksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeiset kaksitoista vuottaan Pietari Kurvinen antoi lasten ja nuorten hyväksi. Hän teki paljon työtä Nokian Siunaukselan orpokodin sekä Karkun kansanopiston hyväksi.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari Kurvisen puoliso oli Wilhelmina Rosvall (1846−1913). Heidän poikansa Pietari Jonas Immanuel Kurvinen (1882−1970) toimi Karkun kansanopiston rehtorina isänsä jälkeen vuoteen 1949 saakka. P. J. I. Kurvisen tytär, filosofian tohtori Auvo Kurvinen toimi englantilaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa.

Pietari Kurvisen tytär Ester avioitui kirkkoherra ja kansanedustaja Frans Kärjen kanssa. Heidän poikansa oli viihdesäveltäjä ja -kapellimestari Toivo Kärki.

Pietari ja Wilhelmina Kurvinen on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aapinen ndongan kielellä. Lähetysseura (1876) (ensimmäinen ndongankielinen kirja)
  • Afrikan ja Ovambomaan lähetyskartta selityksineen (1879)
  • Mannaa Jumalan lapsille. Mietteitä vuoden joka päivälle (1881)
  • Lunastettuin lauluja–laulukokoelma (1897)
  • Taivaallisen isämme testamentti eli Armo ja Lahja Jeesuksessa Kristuksessa (1884)
  • Laille kuollut ja laista vapaa
  • Ystäväin kirjeitä
  • Pyhittämisen kallis armotyö
  • Autuuttava sydämen usko
  • Iloja ja suruja Afrikasta–vihkosarja (1889-90)
  • Uusi Postilla. Herran kansan Pyhä Lepo. Lasten Saarnoja. Wanhoista teksteistä (1890)
  • Herran Kansan Pyhä Sota. Epistolasaarnoja (1891)
  • Fredrik Gabriel Hedberg. Herännäisyys ja Evankelinen liike Suomessa (1896) elämäkerta
  • Postiljooni Johan Westerback ja yleinen autuutemme Kristuksessa (1898)
  • Marttyyrejä ja muita Kristuksen tunnustajia (1910)
  • Suuria on tulossa: Viimeisten aikain Israel, Kansain verinen tuomio (1911)
  • Viimeisten aikain Verinen peto Ilm. 17-19 l. (1912)
  • Elämäni uralta - Ihmeellisiä teitä (1913) omaelämäkerta
  • Kirje Tiitukselle eli sielunhoitajat ja seurakunnat (1913)
  • Helluntailiike ja lapsikaste. (1914)
  • Vanhan testamentin aikuisia uskon sankareita (1916)
  • Seitsemäs vuosituhat maanpiirin riemuvuosi (1921)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saarisalo, Aapeli: Pietari Kurvinen: Kaukokatseinen karjalainen. WSOY. 1978. ISBN 951-0-08795-5.
  • Paunu, Uuno: Suomen pakanalähetystoimi 2. Suomen lähetysseura vuosina 1859-1876,Suomen Lähetysseura, Helsinki, 1909
  • Peltola, Matti, Saarilahti, Toivo, Savolainen, Paavo: Mestarin käskystä : Suomalaisen pakanalähetystyön historiaa,Agricola-Seura, Helsinki, 1959
  • Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859-1959 II., Suomen lähetysseuran Afrikan työn historia, Suomen lähetysseura, Helsinki, 1958
  • Kurvinen, Pietari: Elämäni uralta - Ihmeellisiä teitä, Helsinki, 1913
  • Tenkanen, Martti: Nuori Pietari Kurvinen. Pellervoseura. (1948)
  • Tenkanen, Martti: Lämmittävä liekki – Pietari Kurvinen Suomessa. (1954)
  • Kilpeläinen, Irja: He lähtivät kauas. Piirteitä eräiden Ambomaan raivaajien elämästä, Suomen Lähetysseura,1958
  • Harri Veijonen: Pietari Kurvisen tuotanto

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paunu, s. 9
  2. Elämäni uralta, s. 4, 7,13
  3. Lämmittävä liekki, s.11
  4. Lämmittävä liekki, s.11
  5. Kilpeläinen, s.9-11
  6. Paunu, s. 95
  7. Saarisalo, s.43-44, 51
  8. Paunu, s. 94
  9. Kilpeläinen, s. 12-13
  10. Kilpeläinen, s.13, 54
  11. Saarisalo, s.8
  12. Lämmittävä liekki, s.14
  13. Elämäni uralta, s. 66
  14. Elämäni uralta, s. 66-67
  15. Paunu, s. 119-122,125-126,141,144
  16. Lämmittävä liekki, s.15
  17. Paunu, s. 144
  18. Paunu, s. 146
  19. Lämmittävä liekki, s.15-16
  20. Elämäni uralta, s. 69
  21. Lämmittävä liekki, s. 16
  22. Lämmittävä liekki, s. 17
  23. Elämäni uralta, s. 70,72
  24. Kilpeläinen, s.54
  25. Elämäni uralta, s. 73
  26. Kilpeläinen, s. 55, 74
  27. Elämäni uralta, s. 75-77
  28. Kilpeläinen, s. 74
  29. Elämäni uralta, s. 70
  30. Kilpeläinen, s. 56
  31. Lämmittävä liekki, s. 18
  32. Paunu, s. 189
  33. Kilpeläinen, s. 56
  34. Lämmittävä liekki, s. 19
  35. Lämmittävä liekki, s. 26

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]