Ahon hallitus
Ahon hallitus oli Suomen tasavallan 65. hallitus ja samalla porvarihallitus, jonka muodostivat Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL. 1991 eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostettu hallitus toimi koko vaalikauden 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995. Ahon hallituksen aikana Suomi liitettiin EU:hun eli Euroopan unioniin.
Kokoonpano oli seuraava: Keskusta 8 ministeriä, Kokoomus 6 ministeriä, RKP 2 ministeriä ja SKL 1 ministeri, yhteensä 17 ministeriä.
Hallituksen muodostaminen
Hallitusta muodostettaessa oli ensimmäistä kertaa voimassa eduskunnan hyväksymä hallitusmuodon muutos, jonka mukaan tasavallan presidentin on uutta hallitusta muodostettaessa kuultava eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä. Itse asiassa muutos kuitenkin vain virallisti jo vakiintuneen käytännön. Jo ennen kuulemiskierrosta presidentti Mauno Koivisto oli ilmoittanut antavansa vapaat kädet hallituksen muodostamisessa ja heti sen jälkeen hän antoi vaalivoittajan Keskustan puheenjohtajalle, eduskunnan puhemieheksi valitulle Esko Aholle tehtäväksi tunnustella enemmistöhallituksen muodostamista. Vaalitappion kärsineen SDP:n puheenjohtaja Pertti Paasio ilmoitti puolueen jäävän puoluetoimikunnan heti vaalien jälkeen tekemän päätöksen nojalla oppositioon. Varsinaisiin hallitusneuvotteluihin osallistuivat Keskusta, Kokoomus, RKP, Vihreä Liitto ja SKL. Vihreä Liitto vetäytyi neuvotteluista, koska se ei löytänyt yhteistä energiapoliittista linjaa Keskustan ja Kokoomuksen kanssa. Hallitusneuvottelujen kiperin kysymys syntyi valtiovarainministerin salkusta, jota molemmat päähallituspuolueet halusivat itselleen. Kiista ratkesi, kun päädyttiin antamaan valtiovarainministerin paikka Kokoomukselle ja ulkoministerin paikka Keskustalle. 36-vuotiaasta Esko Ahosta tuli Suomen nuorin pääministeri hänen ohitettuaan Ahti Karjalaisen, joka oli noussut pääministeriksi 39-vuotiaana vuonna 1962.[1]
Hallitusohjelma
Ahon hallitus asetti päätavoitteekseen Suomen talouden tervehdyttämisen vaihtotaseen alijäämää pienentämällä, ulkomaisen velkaantumisen pysäyttämisellä, työllisyyden turvaamistoimilla, tehostamalla julkista taloutta ja kääntämällä avoimen sektorin kansantuoteosuus nousuun. Ulkopoliittisiksi tavoitteikseen hallitus nimesi Suomen kansallisten etujen turvaamisen ja kansainvälisen aseman vahvistamisen.[1]
Ministerinvaihdokset
Ahon hallituksessa tapahtui sen toimikaudella useita ministerinvaihdoksia.
- Sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski erosi hallituksesta huhtikuussa 1992 vastalauseena hänen ministeriönsä hallinnonalaan kohdistetuille säästötoimille ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Jorma Huuhtanen.[2]
- Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo sai eron hallituksesta omasta pyynnöstään elokuun alussa 1992, ja hänen tilalleen tuli valtiosihteeri Pekka Tuomisto.[3] Tuomisto puolestaan siirtyi elokuun alussa 1993 Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi ja hänen seuraajakseen tuli kansanedustaja Seppo Kääriäinen.[4]
- Ulkoministeri Paavo Väyrynen erosi hallituksesta toukokuussa 1993 keskittyäkseen kampanjaansa vuoden 1994 presidentinvaalissa ja uudeksi ulkoministeriksi valittiin MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto.[5] Haavisto puolestaan joutui jättämään hallituksen vakavan sairauden vuoksi tammikuussa 1995 ja ulkoministeriksi hallituksen jäljellä olleelle toimikaudelle tuli Oy Nokia Ab:n johtokunnan jäsen, puolueisiin sitoutumaton Paavo Rantanen.[6]
- Opetusministeri Riitta Uosukainen siirtyi helmikuussa 1994 Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi eduskunnan puhemieheksi ja hänen tilalleen tuli hänen erityisavustajansa Olli-Pekka Heinonen.[7]
- Maa- ja metsätalousministeri Martti Pura erosi hallituksesta huhtikuussa 1994 siirtyessään Sodankylän kunnanjohtajaksi ja hänen tilalleen tuli eduskunnan toinen varapuhemies Mikko Pesälä.[8]
- Oikeusministeri Hannele Pokka erosi hallituksesta huhtikuussa 1994 siirtyessään Lapin läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki.[8]
- Kehitysyhteistyöministeri Toimi Kankaanniemi erosi hallituksesta heinäkuussa 1994, koska hänelle ei myönnetty valtuuksia äänestää hallituksessa EU-sopimuksen allekirjoitusvaltuuksia vastaan. Kankaanniemelle ei nimitetty seuraajaa ja hänen eronsa merkitsi SKL:n siirtymistä oppositioon.[9]
- Puolustusministeri Elisabeth Rehn ja asuntoministeri Pirjo Rusanen siirtyivät vuoden 1995 alussa Suomen edustajiksi Euroopan parlamenttiin. Uudeksi puolustusministeriksi tuli kansanedustaja Jan-Erik Enestam ja uudeksi asuntoministeriksi kansanedustaja Anneli Taina.[10]
Huomautukset
- ↑ a b Unto Hämäläinen: Ahon hallitus. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 200. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11839-0.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1993, s. 68. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12269-X.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1993, s. 92.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 133. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12765-9.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1994, s. 100.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 58. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 58. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
- ↑ a b Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 77.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 99.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1996, s. 45.
- ↑ 2.1.1995 saakka.
- ↑ a b Pääministerin sijaisena toimi ensin Ilkka Kanerva 26.4.1991 - 23.8.1991, sen jälkeen 23.8.1991 - 13.4.1995 Pertti Salolainen.
- ↑ 3.5.1991 – 17.5.1991
- ↑ 17.5.1991 alkaen.
- ↑ 3.5.1991 alkaen.
|
Edeltäjä: Holkerin hallitus |
Suomen valtioneuvosto 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995 |
Seuraaja: Lipposen I hallitus |