Accept

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Accept
Acceptin logo.svg
Accept South Park, Tampere 9.6.2018
Accept South Park, Tampere 9.6.2018
Tiedot
Toiminnassa (1968–1976
nimellä Band X)[1]
1976–1989
1991–1996
2004–2005
2009–
Tyylilaji speed metal, heavy metal
Kotipaikka Saksan lippuSolingen, Saksa
Laulukieli englanti
Jäsenet

Wolf Hoffmannkitara
Peter Baltesbasso
Mark Tornillolaulu
Uwe Luliskitara
Christopher Williamsrummut

Entiset jäsenet

Herman Frank, kitara (1982–1984), (2005), (2009–2014)
Stefan Schwarzmann, rummut (1994–1995), (2005), (2009–2014)
Udo Dirkschneider, laulu (1976–1987), (1992–1997), (2005)
Gerhard Wahl, kitara (1976–1978)
Frank Friedrich, rummut (1976–1979)
Dieter Rubach, basso (1976)
Michael Wagener, kitara (1976)
Stefan Kaufmann, rummut (1979–1989)
Jan Koemmet, kitara
Jörg Fischer, kitara (1978–1982), (1984–1988)
Rob Armitage, laulu (1987–1988)
David Reece, laulu (1988–1989)
Jim Stacey, kitara (1989)
Ken Mary, rummut (1989)
Michael Cartellone, rummut (1995–1997)

Levy-yhtiö

Brain Records, (1979–1982)
Reprise Records, (1981)
Portrait Records, (1982–1985)
Lark Records, (1983)
Polydor Records, (1986)
RCA Records, (1989–1996)
Nuclear Blast, (2010–)

MusicBrainz
Wolf Hoffmann esiintymässä Acceptin kanssa Minskissä vuonna 2011. Hoffmann on ollut Acceptin kitaristina sen perustamisesta lähtien.
Mark Tornillo (keskellä) korvasi Udo Dirkschneiderin, kun Accept teki paluun vuonna 2009.

Accept on Solingenin kaupungissa Saksassa 1970-luvun puolivälissä perustettu metalliyhtye. Yhtyeen läpimurto tapahtui vuonna 1983 julkaistulla Balls to the Wall -albumilla, joka on yhtyeen myydyin levy[2].

Acceptia pidetään eräänä keskeisenä vaikuttajana heavy metalin kehitykselle 1980-luvulla[3]. Yhtyettä on pidetty yhtenä ensimmäisistä saksalaisista speed metal -yhtyeistä. Sen musiikissa yhdistyvät nopeat tempot ja voimakkaat riffit. Yhtye on vaikuttanut myös thrash metal -tyylilajin kehittymiseen.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet (1968–1978)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa harrastelijamaisesti toimineella yhtyeellä oli vain satunnaisia esiintymisiä rockfestivaaleilla. Yhtye alkoi toimia näkyvämmin vasta 1970-luvun loppupuolella kitaristi Wolf Hoffmannin ja basisti Peter Baltesin liityttyä bändiin.[5] Accept osallistui bändikilpailuun (Pop-Rhein – Festival) syyskuussa 1977 ja sijoittui siinä kolmanneksi[6]. Kilpailun seurauksena Accept sai levytyssopimuksen saksalaisen Brain Recordsin kanssa. Yhtyeen ensimmäiseen vakaaseen kokoonpanoon kuuluivat perustaja ja keskeinen hahmo Udo Dirkschneider, yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Wolf Hoffmann, basisti Peter Baltes sekä kitaristi Gerhard Wahl ja rumpali Frank Friedrich, jotka jättivät yhtyeen ensimmäisen albumin jälkeen, koska he eivät olleet ajatelleet hankkia ammattilaismuusikon uraa.[5][2]

Ensimmäiset albumit (1979–1982)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen, yhtyeen omaa nimeä kantava albumi Accept julkaistiin vuonna 1979. Wolfin mukaan albumi oli vain kokoelma kappaleita, joita he olivat soittaneet yhtyeen ensimmäisten vuosien aikana ja se oli yhdistelmä erilaisia musiikkityylejä[2][7]. Udo Dirkschneiderin mielestä oli hienoa olla ensimmäistä kertaa äänitysstudiolla, mutta itse albumi ja sen vähäinen myynti olivat pettymyksiä[8]. Levy oli kuitenkin tärkeä ensiaskel, joka avasi mahdollisuuden päästä soittamaan Saksan naapurimaihin Belgiaan, Hollantiin ja Ranskaan.[2][9][10]

Jörg Fischer ja Stefan Kaufmann tulivat Wahlin ja Friedrichin tilalle[2] ja yhtye julkaisi vuonna 1980 toisen albuminsa, I’m a Rebel, joka toi lisää julkisuutta. Acceptin jäsenten mukaan heitä painostettiin tekemään hittibiisejä.[8] Levy-yhtiö tarjosi yhtyeelle albumin nimikkokappaleen ”I’m a Rebel”, jonka oli säveltänyt ja sanoittanut Alex Young (joka käytti nimeä George Alexander). Kappale oli omistettu hänen veljelleen AC/DC:n Angus Youngille. AC/DC oli myös nauhoittanut sen ensimmäisenä, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Kappaleesta tuli Acceptin ensimmäinen hitti, ja siihen kuvattiin yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo.[11]

Vuonna 1981 Accept julkaisi albumin Breaker. Udo on kertonut, että I’m a Rebelin tekemisestä saaman kokemuksen avulla he olivat päättäneet tehdä sellaisen albumin, jonka he itse halusivat, eivätkä antaneet kenenkään muun vaikuttaa siihen, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa[8]. Udon mielestä Breaker on heidän parhaita albumejaan ja se aloitti yhtyeen parhaan aikakauden.[8] Samana vuonna yhtye palkkasi manageriksi Gaby Hauken, ja Accept pääsi mukaan Judas Priestin World Wide Blitz -kiertueeseen[12][13].

Wolf on sanonut Breaker-albumista, ”etteivät he enää yritä olla ketään muita, eivätkä yritä tehdä enää hittejä”. Wolf selitti myös, miksi kappaleen ”Son of a Bitch” sanoja ei ole mukana albumilla: ”Alkuperäisessä julkaisussa olimme kuvitelleet, että olisi viisasta kirjoittaa vain ’sensuroitu’ sanojen kohdalle, jottei tulisi mitään ongelmia sen takia, mutta se saikin aikaan vielä enemmän huomiota.[14]

Restless and Wild julkaistiin lokakuussa vuonna 1982. Jörg Fischer oli lähtenyt yhtyeestä juuri ennen nauhoitusten alkamista[15] ja Jan Koemmet palkattiin Fischerin tilalle. Herman Frank korvasi kitaristina Jan Koemmettin ennen levyn julkaisua.[16] Restless & Wild oli ensimmäinen levy, jonka Accept nauhoitti Dieter Dierksin studiossa[17]. Michael Wagener, joka oli soittanut Udon kanssa 60-luvulla Band Xssä (josta myöhemmin kehittyi Accept), toimi levyllä miksaajana.[18]

Breakerin ja Restless and Wildin aikana kehittyivät Acceptin soundin keskeiset elementit, joita olivat laulaja Dirkschneiderin murisevan kimeä ääni, nopeat riffit, tiukka rytmiryhmä sekä mahtipontiset kertosäkeet[19][20]. Yhtye onkin nähty yhtenä eurooppalaisen power metalin luojista sekä speed metalin synnyttäjistä. [21][22]

Menestyskausi (1983–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Acceptin menestyskautena pidetään yleisesti vuosia 1983–1986, jolloin yhtye nousi levyillään maailmanmaineeseen. Vuonna 1983 julkaistiin Balls to the Wall, josta tuli yhtyeen menestynein albumi ja jonka nimikkokappaleesta tuli suosittu. "Balls to the Wallin" sanoittajaksi on merkitty salaperäinen Deaffy, jonka identiteetti säilyi tuntemattomana aina 1990-luvun lopulle. Deaffy paljastui Gaby Haukeksi (Acceptin manageri ja Wolf Hoffmannin vaimo).[23]

Accept esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 26.10.1983 Kulttuuritalolla. Tämä keikka oli yhtyeen ainoa Suomen-keikka 1980-luvulla. Juho Juntunen kuvasi Soundi lehdessä (11/83) keikkaa seuraavasti: ”Kun yhtyeen keikka rävähti käyntiin, tajusin heti, mitä yhtye oli tarkoittanut sanoessaan olevansa lavabändi. Tämä oli tosiaan show ja keikka, eikä mitään lällyä liritystä. Kaikki oli tarkkaan suunniteltua ja laskettua, mutta silti bändillä itsellään näytti olevan hauskaa. Jätkät naureskelivat ja pelleilivät, ja yleisö oli heti myyty.”[24]

Kotikaupungissa järjestetyssä konsertissa vuoden 1983 lopulla Jörg Fischer tapasi jälleen Acceptin, joka otti hänet takaisin yhtyeeseen, ja Herman Frank erosi bändistä. Accept kiersi Balls to the Wall-kiertuetta, joka päättyi Saksan Monsters Of Rockiin 1984. Vuoden lopulla Accept siirtyi studioon Dieter Dierksin kanssa ja aloitti Metal Heart-levyn nauhoittamisen.[2]

Metal Heart julkaistiin vuonna 1985. Tuottajana toimi Scorpionsin tuottajana mainetta saanut Dieter Dierks. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa otteita klassisen musiikin kappaleista, kuten nimikkokappaleen introssa esiintyvästä Tšaikovskin slaavilaisesta marssista ja soolossa kuultavasta Beethovenin Für Elisestä. Levyllä on kuultavissa varovainen pyrkimys aikaisempia levyjä suurempaan melodisuuteen[25]. Albumia pidetään yhtenä bändin parhaista albumien Balls to the Wall, Restless and Wild ja Breaker rinnalla. Albumi menestyi maailmalla hyvin, ja sen julkaisun jälkeen Accept lähti jälleen maailmankiertueelle. Kiertueelta julkaistiin Japanissa tallennettu live EP Kaizoku-Ban[26].

Russian Roulette julkaistiin vuonna 1986. Metal Heartin kaupallisemman soundin jälkeen bändi tunsi tarvetta palata aggressiivisempaan tyyliinsä ja lähemmäksi Balls to the Wallin aihepiiriä ja soundia. Wolf Hoffmann totesi levystä, että Russian Roulettella he palasivat aggressiivisella tavalla samoihin aiheisiin kuin Balls to the Wallilla. He halusivat tehdä siitä vähemmän suoraviivaisen levyn kuin Metal Heartista. Se ei hänen mielestään tarkoita, että levy olisi parempi kuin Metal Heart. Se tarkoittaa vain, että se näyttää enemmän siltä, mitä Accept on.[27]

Muutosten aika (1987–1989) ja ensimmäinen tauko (1989–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Udo erosi yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien vuoksi ja perusti uuden yhtyeen nimellä U.D.O. Ero tapahtui yhteisymmärryksessä, ja jäsenet olivat hyvissä väleissä keskenään. Gaby Hauke jatkoi molempien yhtyeiden managerina. Accept luovutti ensimmäistä sooloalbumia varten materiaalia, jonka U.D.O julkaisi vuonna 1987 nimellä Animal House.[23][28][29][30]

Accept alkoi etsiä yhtyeeseen uutta laulajaa, ja vuonna 1987 se esitteli entisen Baby-Tuckoon laulaja Rob Armitagen Dirkschneiderin seuraajaksi.[31] Armitage ennätti antamaan muutamia haastatteluja ja osallistumaan promokuvauksiin sekä nauhoittamaan muutaman demojulkaisun. Hänet korvattiin kuitenkin pian laulaja David Reecellä. Vuonna 1989 Accept julkaisi albumin Eat the Heat, jossa laulajana oli Reece. Wolf Hoffmann soitti jälleen levyllä kaikki kitaraosuudet, ja kiertuetta varten toiseksi kitaristiksi palkattiin Jim Stacey.[32][33] Levyn menestys ei kuitenkaan vastannut yhtyeen odotuksia. Bändi kiersi Yhdysvaltoja W.A.S.P. n mukana. Kesken kiertueen Stefan Kaufmann joutui lähtemään selkäkipujen takia ja hänet korvasi Ken Mary. Kiertue keskeytettiin yhtyeen hajotessa 1989.[2]

Tauon aikana vuonna 1990 julkaistiin vuoden 1985 kiertueella tallennettu livelevy, Staying a Life. Levystä tuli suosittu, ja se lisäsi entisestään fanien toiveita bändin paluusta.[34][2]

Ensimmäinen paluu (1992–1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudestaan kokoontunut Accept tuotti levyn Objection Overruled vuonna 1993. Levyä seurannut kiertue kuljetti bändin Yhdysvaltoihin, Japaniin, Etelä-Amerikkaan, Venäjälle ja eri puolille Eurooppaa. Suomessa bändi esiintyi Tavastialla, Helsingissä, toukokuun 8. päivä 1993. Bändi koostui tuolloin Udo Dirkschneiderista, Wolf Hoffmannista, Peter Baltesista ja Stefan Kaufmannista.[35]

Seuraavana vuonna 1994 Accept julkaisi levyn Death Row, jonka tekovaiheessa rumpalin Stefan Kaufmannin vanha selkävaiva palasi ja Stefan Schwarzmann (ex U.D.O., Running Wild) korvasi hänet. Schwarzmannin avulla nauhoitettiin albumille loput kappaleet ja yhtye teki menestyksekkään maailmankiertueen. Levy muutti Acceptin tyyliä groove-metallin suuntaan, mikä oli aikakaudelle tyypillistä. Levy onkin yksi bändin aggressiivisimmista ja synkimmistä albumeista. Levy on myös ensimmäinen, jossa bändi sävelsi kappaleita yhdelle kitaristille.[36][34] Accept esiintyi Ahvenistolla 2.7.1994 Giants of Rockissa [36] sekä Tavastialla, Helsingissä marraskuun 26.päivä 1994[37].

Vuonna 1996 julkaistiin albumi Predator, joka jäänee yhtyeen viimeiseksi pitkäsoitoksi Dirkschneiderin kanssa. Levyllä rumpuja soittaa Damn Yankeesin Michael Cartellone. Albumin nauhoitusten aikana syntyneet erimielisyydet ja vuokrarumpalin käyttö merkitsivät yhtyeen lopettamista toisen kerran. Accept teki vielä Predator-albumin tiimoilta maailmankiertueen, joka päättyi Tokioon heinäkuussa 1996. [2] Suomessa Accept teki yhden keikan, Tavastialla toukokuun 8. päivä 1996[37].

Accept Wacken Open Air 2005. Kuvassa oikealta laulaja Udo Dirkschneider, kitaristit Wolf Hoffmann ja Herman Frank.

Toinen tauko ja vuoden 2005 keikkakiertue (1996–2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Accept ei ollut aktiivinen vuosina 1997–2008 lukuun ottamatta kesää 2005, jolloin yhtye teki joitakin festivaalikonsertteja. Yhtye esiintyi Suomessakin Tuska-festivaalin sunnuntain pääesiintyjänä. Kiertueella olivat mukana Udo Dirkschneider, Wolf Hoffmann, Peter Baltes, Herman Frank ja Stefan Schwarzmann [38]

Toinen paluu (2009–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Accept teki vuonna 2009 paluun uuden laulajan Mark Tornillon kanssa. Albumi Blood of the Nations – ensimmäinen Accept-albumi neljätoista vuoteen – julkaistiin Euroopassa 20. elokuuta ja Yhdysvalloissa 14. syyskuuta 2010. Levy tehtiin tuottaja Andy Sneapin[39] (Megadeth, Sabbat, BLAZE, Exodus, Testament, Arch Enemy ja Onslaught fame) kanssa. Uusi kokoonpano teki live-debyyttinsä 10. toukokuuta 2010 New Yorkissa, Gramercy-teatterissa[40]. Keikka oli Acceptin ensimmäisen konsertti USAssa viiteentoista vuoteen. Blood of the Nations -kiertue käsitti toistasataa keikkaa. Yksi yhtyeelle mieleenpainuvimmista hetkistä oli 25. toukokuuta 2010, kun se esiintyi AC/DC:n keikan avaajana Hannoverissa, Saksassa. [41] Uusi kokoonpano saapui Suomeen keikalle ensimmäistä kertaa 17.05.2010 Helsinkiin, Virgin Oiliin[42]. Vuonna 2011 yhtye esiintyi Suomessa kahdesti: 19.2 Finnish Metal Expossa Helsingin Kaapelitehtaalla[43] ja 11.6. Sauna Open Airissa Tampereella. [44]

Acceptin 13. studioalbumi Stalingrad (Brothers In Death) julkaistiin 6. huhtikuuta 2012. Levyn nimikkokappale "Stalingrad" kertoo kahdesta vastapuolella taistelevasta haavoittuneesta sotilaasta, jotka ennen kuolemaansa tutustuvat ja huomaavat olevansa enemmän veljiä kuin vihamiehiä. Levyllä on useita sotaan liittyviä kappaleita, mutta se ei kuitenkaan ole varsinainen teemalevy. Wolf Hoffmann kertoi Soundi lehdessä: "Esimerkiksi Shadow Soldiers, Hellfire ja Flash To Bang Time ovat varsin sotaisia biisejä, mutta Stalingradilta löytyy paljon muutakin. Ajatus kokonaisesta teemalevystä tuntui lopulta liian tutulta ja turvalliselta."[41] Stalingrad-kiertueella bändi saapui Suomeen marraskuussa kahdelle keikalle. Pakkahuoneella, Tampereella yhtye esiintyi 6.11.2012[45] ja 7.11. Club Teatriassa, Oulussa[46]. Marraskuun 13. päivä vuonna 2013 Suomessa nähtiin, kun saksalaisen raskaan rockin kaksi menestynyttä nimeä, Accept ja Scorpions, nousivat Helsingissä ensimmäistä kertaa samalle lavalle. Yhtyeet ovat molemmat toimineet pitkään ja myös tunteneet toisensa pitkään, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun ne esiintyivät samana päivänä samalla lavalla.[47][48]

Albumi Blind Rage julkaistiin 15. elokuuta 2014. Levyn mukana oli saatavissa yli kaksituntinen live-DVD, joka oli nauhoitettu Chilessä 12.4.2013 Stalingradin kiertueella Caupolino-teatterissa Santiago de Chilessä[49]. Maailmankiertue käsitti lähes sata keikkaa, Suomessa näistä oli kuusi keikkaa, neljä vuonna 2014 (Seinäjoella 24.9., Torniossa 26.9., Tampereella 27.9.[50], sekä Helsingissä 28.9.) [51] ja kaksi vuonna 2015 (South Park, Tampere[52] ja Kuopio RockCock[53]). Yhtyeen kokoonpano vaihtui vuodenvaihteessa 2014 kun 28. joulukuuta 2014 kitaristi Herman Frank ilmoitti jättävänsä Acceptin ja myöhemmin samana päivänä myös rumpali Stefan Schwartzmann kertoi aikovansa lähteä yhtyeestä. Accept ilmoitti seuraavana keväänä 12. huhtikuuta, että yhtyeen uudet jäsenet ovat kitaristi Uwe Lulis ja rumpali Christopher Williams.

Alkuvuodesta 2017 Accept keikkaili Sabatonin kanssa Euroopassa[54], Wolf Hoffmann kertoi, että kiertue Sabatonin kanssa oli seurausta erittäin hyvästä yhteistyöstä bändien välillä. Accept odotti innolla kiertuetta oltuaan studiossa jonkin aikaa.[55] Suomessa yhtyeet esiintyvät 24.2.2017 Helsingin Jäähallissa[56].

Accept fanitapaamisessa South Parkissa vuonna 2018. Kuvassa vasemmalta basisti Peter Baltes, laulaja Mark Tornillo, rumpali Christopher Williams, kitaristit Uwe Lulis ja Wolf Hoffmann.

Accept ilmoitti 16. huhtikuuta 2017 uudesta The Rise of Chaos -nimisestä albumista, joka ilmestyi 4. elokuuta. Accept juhlisti uutta levyä esittämällä "Night To Remember"-erikoiskonsertin torstaina 3.8.2017 Wacken Open Air -festareilla Saksassa. Konsertti nähtiin suoratoistona festareiden kotisivuilla. Keikka jakautui kolmeen osaan: Ensimmäisessä osassa kuultiin uusia aiemmin kuulemattomia kappaleita seuraavana päivänä julkaistavalta The Rise Of Chaos -albumilta ja bändin tunnettuja hittejä, toisessa osassa kuultiin ensimmäistä kertaa kitaristi Wolf Hoffmannin soololevyn Headbanger’s Symphonyn kappaleita yhdessä Tsekin sinfoniaorkesterin kanssa, ja kolmannessa osassa nähtiin Accept yhdessä orkesterin kanssa. [57][58] Konsertista julkaistiin Symphonic Terror – Live At Wacken 2017 -livejulkaisu 23.11.2018. [59]

Accept esiintyi The Rise of Chaos -kiertueella kaksi kertaa Suomessa vuonna 2018: 17.2. Turussa ja 18.2. Helsingissä. Kiertueella esitetystä reilun kahdenkymmenen biisin settilistasta uusi aikakausi kattoi aika tarkalleen puolet, toinen puoli kappaleista on yhtyeen 1980-luvun tuotantoa yksittäisiä 1990-luvulla tehtyjä kappaleita lukuun ottamatta[60][61] Kahden keikan lisäksi bändi esiintyi South Park -festivaalilla Tampereella 9.6.2018. [62] Keikka-arvioiden perusteella viimeisimmät miehistönvaihdokset eivät ole heikentäneet yhtyeen esiintymistä vaan pikemminkin päinvastoin tuoneet siihen uutta energiaa. Accept ei tyydy olemaan pelkkä nostalgiabändi vaan on edelleen erinomainen livebändi, joka erottuu monista muista vapautuneella ja aidon iloisella esiintymisellään sekä vahvalla energisyydellään. [60][63][64][65][66]

Lokakuussa 2018 Wolf Hoffmann kertoi, että yhtye on alkanut pikkuhiljaa keikkailun ohessa tekemään uutta levyä 2020, joka on tässä vaiheessa suunnitelmissa valmistua julkaistavaksi vuonna 2020.[67] 27.11.2018 yhtyeen pitkäaikainen basisti Peter Baltes ilmoitti jättävänsä yhtyeen.[68][69]

Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa bändi soitti Deep Purplen, AC/DCn ja myöhemmin Judas Priestin innoittamaa hard rockia. Jälkimmäisen yhtyeen vaikutuksesta Acceptin musiikkityyli vähitellen muuttui radikaalimmaksi ja raskaammaksi 1980-luvun alussa[70]: Breakerin aikaan (1981) yhtyeen musiikki muuttui lopulta hevimetalliksi[70] ja keskittyi tarttuviin riffeihin ja melodioihin, aggressiiviseen lauluun ja tarttuviin taustalauluihin, kuten kappaleessa "Balls to the Wall"[71]. Tuohon aikaan Acceptin musiikki kehittyi yhä aggressiivisempaan suuntaan, mutta ryhmä pitää kiinni siitä, ettei musiikkinsa rajoitu ainoastaan siihen. Joidenkin kappaleiden tummista ja synkästä luonteesta huolimatta yhtye ei halunnut tulla rinnastetuksi satanistisiin yhtyeisiin kuten Venom. Kitaristi Wolf Hoffmann toi esille, että yhtyeelle melodia on aina merkityksellinen. “We like to keep a lot of melody within the structure of everything we do. We want songs that people can follow, not just three minutes of pure white noise![72]

Eräs Acceptin musiikin piirteitä on sävellysten sovitus kahdelle kitaralle tavalla, jolla nämä täydentävät toisiaan –esimerkiksi käyttämällä erilaisia sointukappaleita tai harmonisoitua melodiaa. Kuten Esa Lilja huomauttaa, monet yhtyeet 1970-luvulla soittivat yhdellä kitaralla (esim. Black Sabbath, Deep Purple, Led Zeppelin) ja kahden kitaran kokoonpanot muuttuivat standardiksi vasta 1980-luvulla yhtyeiden kuten Accept, Iron Maiden ja Judas Priest myötä.[73] Accept hyödynsi kahden kitaran ja kitaristin käyttöä myös visuaalisesti levyn kansissa sekä lavalla[70].

1980-luvun lopulla yhtye kevensi musiikkiaan ja pyrki siirtymään kohti helpommin lähestyttävää (ja siihen aikaan suosittua) glam metallia. 1990-luvun puolivälissä Nirvanan, Rage Against the Machinen ja Panteran kaltaisten bändien menestys vaikutti myös Acceptin musiikkiin. 2000-luvulla yhtye on palannut musiikissa juurilleen ja tyyliin, joka saattoi sen menestyksen 1980-luvulla[39]. Acceptin musiikissa on ollut tuotannossaan monia viittauksia klassisen musiikin säveltäjien kuten Beethoveniin, Tšaikovskin, Hatšaturjanin, Elgarin, Griegin, Bizet'n ja Ravelin teoksiin. Kitaristi ja pääsäveltäjä Wolf Hoffmann onkin tunnustanut olevansa klassisen musiikin fani. [74]

Yhtyeen musiikissa on kuultavissa kokeiluja erilaisista metallin tyylisuuntauksista glam-metallista speedmetalliin. Kappaleista voi kuulla myös jazz-vivahteita esimerkiksi kappaleessa "Teach Us to Survive". Usein yhtye on palannut metallista hard rokkiin kuten kappaleissa "Man Enough to Cry", "Rich and Famous", "Donation", "Hard Attack" ja "Analog Man". Soittoa on täydennetty toisinaan sähkösitarilla (esimerkiksi kappaleissa "Metal Heart", "Stone Evil", "Crossroads") ja itämaisella asteikolla esimerkiksi kappaleissa "Making Me Scream", "Sodom and Gommorah" ja "Lay It Down on Me".

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano (vuodesta 2015)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen comeback (2009–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertuekokoonpano (2004–2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen comeback (1992–1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassinen kokoonpano (1979–1987)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita jäseniä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mark Kelserlaulu (1983)
  • Rob Armitage – laulu (1987–1988)
  • Michael White – laulu (1988)
  • David Reece – laulu (1988–1989)
  • Michael Wagener – kitara (1968–1971)
  • Jan Koemmet – kitara (1982)
  • Hansi Heitzerkitara (1972–1975)
  • Gerhard Wahl – kitara(1972–1977)
  • Jorg Fischer – kitara (1978–1981, 1984–1987)
  • Jim Stacey – kitara(1989)
  • Birke Hoebasso (1968–1971)
  • Frank Friedrich – basso (1972–1979)
  • Ken Mary – rummut (1989)
  • Francesco Jovinorummut (2004)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.metal-archives.com/bands/Accept/198
  2. a b c d e f g h i Accept Biografie web.archive.org. Viitattu 28.11.2018.
  3. Daniel Dystyler: INTERVIEW WITH WOLF HOFFMANN (ACCEPT) Wikimetal. 20.3.2011. Viitattu 28.11.2018.
  4. Rivadavia, Eduardo: Accept Biography & History AllMusic. Viitattu 18.7.2016. (englanniksi)
  5. a b Garry Sharpe-Young: Metal: The Definitive Guide, s. 333-334. Jawbone Press, 2007.
  6. Heute Zeitung, 6.9.1977.
  7. Carl Begai: ACCEPT - THE NEW AGE OF RAGE Bravewords. 24.8.2014. Viitattu 29.11.2018.
  8. a b c d Tim Henderson: Hard News Brave Words and Bloody Knuckles Magazine-Canada. Viitattu 28.11.2018.
  9. Hervé Picart, Jean-Yves Legras & Bertrand Alary: Hard & heavy- Les dieux du rock lourd, s. 8. Jacques Grancher, 1985.
  10. Kees Baars: Tip: Accept. Muziekkrant Oor, NR 14 16 Juli 1980 s. 37.
  11. Martin Popoff: Metal Heart: Aiming High with Accept. Powerchord Press, 2016.
  12. Jari Asell & Kimmo Tattari: Steel Mill interviews the legendary Accept guitarist Marraskuu 2010. KKdowing.net. Viitattu lokakuu 2018.
  13. H. Holm: Med Gaby mot succé. Rocket, 4/1985.
  14. Hoffmann, Wolf: ``Breaker" Wolfhoffmann.com. Viitattu lokakuu 2018.
  15. Metallian: “Accept – interview with Wolf Hofmann” 17.06.2002. Metallian. Viitattu lokakuu 2018.
  16. Sjoedel: Accept. Sucks, no 7 1982.
  17. Wolf Hoffmann: Restless and Wild wolfhoffmann.com. Viitattu 29.10.2018.
  18. Mitch Gallagher: Studio Legends: Michael Wagener Premier Guitar. Viitattu 29.10.2018.
  19. Dinosaur David B: Wolf Hoffmann Dinosaur Rock Guitar. 05/30/2008. Viitattu 28.11.2018.
  20. Daniel Bukszpan: Heavy Metal, s. 18. Otavan Kirjapaino oy, 2003/2010 suomenkielinen painos.
  21. Graspop: Accept Graspop Metal Meeting. Viitattu 28.11.2018.
  22. SPEED METAL MetalMusicArchives.com. Viitattu 28.11.2018.
  23. a b Gaby Hoffmann: ACCEPT - A 25 year history wolfhoffmann.com. Viitattu lokakuu 2018.
  24. Juho Juntunen: Accept. Soundi, 11/83.
  25. Eduardo Rivadavia: Metal Heart AllMusic. Viitattu lokakuu 2018.
  26. Accept ‎– Kaizoku-Ban discogs.com. Viitattu 28.11.2018.
  27. Exclusif: Accept. Enfer Magazine, no 35 1986.
  28. Edgor Klüsener: Udo '87: A man goes his way, or: What's happening with... Accept. Metal Hammer, 6/87.
  29. Hans Grieling: Accept: Playing to Win. Hit Parader, september 1989.
  30. Juho Juntunen: UDO Mä oon mikä oon!. Soundi, 3/88.
  31. Andy Secher: Accept: A Victorious Return. Hit Parader, 4/88.
  32. Mark Day: The Heat Is On. Metall Hammer, Nro 7 April 17th 1989.
  33. Juho Juntunen: Uudelleensyntymisen ihme Accept elää ja voi hyvin. Soundi, 4/89.
  34. a b Zeus Mattila: Accept: Irti heavyn kliseistä. Rumba, 24/94.
  35. Pekka Suonio: Udo: Jengi hoilaa kovempaa kuin bändi. Suosikki, 7/1993.
  36. a b Virve Valli: Accept ei jouda eläkkeelle. Suosikki, 7/1994.
  37. a b Accept setlists/Finland setlist.fm. Viitattu 28.11.2018.
  38. Accept Suomeen vielä kerran. Soundi, 4/2005.
  39. a b Carl Begai: ACCEPT – Blame Andy… carlbegai.com. 2.9.2011. Viitattu 28.11.2018.
  40. Eddie Trunk: Accept debuts in NYC, review web.archive.org. Viitattu 28.11.2018.
  41. a b Timo Isoaho: Accept Raskaskenkäiset vanhemmat valtiomiehet. Soundi, 4/2012.
  42. Aadolf Virtanen: LIVE: Accept – Virgin Oil, Helsinki 17.05.2010 Inferno. 20.5.2010. Viitattu 31.10.2018.
  43. Tiketti: FINNISH METAL EXPOON KAAPELITEHTAALLE SAAPUVAT MM. ACCEPT, SABATON JA TRIPTYKON tiketti.fi. 27.10.2010. Viitattu 31.10.2018.
  44. Jussi Lahtonen: SAUNA OPEN AIR: LAUANTAI Sue. 20.6.2011. Viitattu 31.10.2018.
  45. Toim. Arto Mäenpää: Accept @ Pakkahuone, Tampere 6.11.2012 Kaaoszine. 10.11.2012. Viitattu 31.10.2018.
  46. Sanna Räihä: Kan­sain­vä­li­set nimet löysivät Ouluun Kaleva. VIIHDE 8.11.2012. Viitattu 31.10.2018.
  47. Nikki Jääsalmi: ACCEPT, SCORPIONS 13.11.2013 Hartwall Areena, Helsinki Sue. 15.11.2013. Viitattu 31.10.2018.
  48. The Scorpions, Accept – Hartwall Areena, Helsinki, 13.11.2013 Inferno. 18.11.2013. Viitattu 31.10.2018.
  49. ACCEPT: Santiago Concert Filmed For Forthcoming DVD; Fan-Filmed Footage Available BLABBERMOUTH.NET. 17.4.2013. Viitattu 30.10.2018.
  50. Olli Koikkalainen: Palleille kyytiä – Accept ja Battle Beast tekivät selvää jälkeä Tampereella Noise.fi. 29.9.2014. Viitattu 31.10.
  51. Jyri Kinnari: Accept – Blind Rage Kaaoszine. 19.08.2014. Viitattu 31.10.2018.
  52. Miikka Tuovinen: South Park Festival @ Eteläpuisto, Tampere, 5.- 6.6.2015 Kaaoszine. 09.06.2015. Viitattu 31.10.5018.
  53. Accept Kuopio RockCock kuopiorock.fi. Viitattu 31.10.2018.
  54. SABATON And ACCEPT To Tour Europe In 2017 BLABBERMOUTH.NET. 30.5.2016. Viitattu 31.10.2018.
  55. Stef Lach: Sabaton release 2017 tour dates with Accept Metal Hammer. 31.5.2016. Viitattu 31.10.2018.
  56. Lauri Kujanpää: KEIKKARAPORTTI: SABATON, ACCEPT & TWILIGHT FORCE, JÄÄHALLI, HELSINKI 24.2.2017 06.03.2017. Imperiumi. Viitattu 31.10.2018.
  57. Nuclear Blast: ACCEPT - worldwide live stream of the big WACKEN show, second track-by-track trailer revealed! nuclearblast.de. Viitattu 31.10.2018.
  58. Metalliluolan toimitus: ACCEPTIN 3.8.2017 WACKEN-JUHLAKONSERTTI NÄHDÄÄN SUORANA LIVESTRIIMINÄ Metalliluola. 2.8.2017. Viitattu 31.10.2018.
  59. Minttu Harju: Acceptin tulevan DVD:n tiedot julki: Ensi kevääksi suunnitteilla Euroopan-kiertue sinfoniaorkesterin kanssa Kaaoszine. 22.09.2018. Viitattu 31.10.2018.
  60. a b Nikki Jääsalmi: Accept ei edelleenkään suostu väsyneeksi nostalgia-aktiksi – Turku sai kokea hillitysti kaaoksen nousun Kaaoszine. 18.02.2018. Viitattu 31.10.2018.
  61. Hannu Juutilainen: TEUTONIC TERROR: ACCEPT @THE CIRCUS, HELSINKI 18.2.2018 metalliluola.fi. 20.2.2018. Viitattu 31.10.2018.
  62. Jukka O. Kauppinen: HEVILEGENDAT HYVÄSSÄ TERÄSSÄ v2.fi. 10.06.2018. Viitattu 31.10.2018.
  63. TUONELAMAGAZINE: 18.2.2018 Night Demon & Accept @ The Circus, Helsinki tuonelamagazine.com. 19.2.2018. Viitattu 31.10.2018.
  64. Jasmin Vahtera: KEIKKARAPORTTI: ACCEPT & NIGHT DEMON, LOGOMO, TURKU 17.2.2018 Imperiumi. 19.02.2018. Viitattu 31.10.2018.
  65. Jyri Kinnari: Accept palasi Helsinkiin vahvempana kuin koskaan Kaaoszine. 27.02.2018. Viitattu 31.10.2018.
  66. Arto Lehtinen: ACCEPT – Live at the Circus, Helsinki Metal-Rules.com. 23.2.2018. Viitattu 31.2.2018.
  67. NICLAS MÜLLER-HANSEN: INTERVJU: Wolf Hoffman i Accept RockSverige. 20.10. 2018. Viitattu 31.10.2018.
  68. Metalliluolan toimitus: PETER BALTES JÄTTÄNYT ACCEPTIN 28.11.2018. Metalliluola. Viitattu 28.11.2018.
  69. Arto Mäenpää: Acceptin pitkäaikainen basisti Peter Baltes jättää yhtyeen Kaaoszine. 28.11.2018. Viitattu 28.11.2018.
  70. a b c Accept Metallian. Viitattu 20.11.2018.
  71. Martin Popoff: The Top 5000 Heavy Metal Songs of all Time, s. 28-29. ECW Press, 2002.
  72. Power to the People. Kerrang #59, 1/12-25/84.
  73. Esa Lilja: Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony, s. 42. Helsingin yliopisto, 2009.
  74. Loudwire: ACCEPT’S WOLF HOFFMANN NEVER REALIZED THE BAND’S CLASSICAL INFLUENCE Loudwire. Viitattu 28.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]