Power metal

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee musiikin tyylisuuntaa. Power Metal on myös Pantera-yhtyeen albumi.
Power metal
Alkuperä heavy metal, NWOBHM, speed metal, thrash metal
Alkuperämaa Saksan lippu Saksa
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Suomen lippu Suomi
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun loppu
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, bassokitara, rummut, kosketinsoitin
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
neoklassinen metalli, sinfoninen power metal

Power metal on metallimusiikin tyylisuunta, jonka tunnusmerkkejä ovat korkealta laulava laulaja, musiikin nopea tempo[1], tekniset kitarariffit[2] ja runsas melodisuus[1]. Tyylisuunnan aloittajana pidetään usein Helloween-yhtyettä.[3][4][5]

Musiikilliset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power metalia soitetaan puhdassointisesti ja hiotusti thrash ja speed metalia muistuttavassa nopeassa tempossa. Kappaleiden sävellykset ovat melodiaan pohjautuvia,[1] ja yleensä tarttuvia ja hymninomaisia. Kertosäkeet ovat vahvoja, ja niitä voidaan käyttää tasaisesti voimistuen kappaleiden rakenteessa antamaan teatraalinen, dramaattinen ja tunteita herättävä vaikutelma.[6] Sanoitukset ovat sävyltään positiivisia[4] ja niissä ammennetaan varhaisen heavy metalin fantasia-aiheista[2] tai korostetaan yhtyeen omaa arvoa ylistävään sävyyn, jota erityisesti Manowar-yhtye on käyttänyt.[7]

Laulussa ja kitaran soitossa power metal -yhtyeet pyrkivät taituruuteen.[2] Kitarariffit ja -harmoniat ovat teknisiä[1] ja soitto on nopeaa. Riffeissä on kuultavissa thrash metalin vaikutus. Kitarasoolot ovat polveilevia ja voivat olla pitkäkestoisia. Bassokitara ja rytmikitara soittavat tavanomaisesti samat osuudet. Rummutus keskittyy vahvasti tuplabasariin, jonka lisänä käytetään monimutkaisia rumpufillejä ja lautasten käyttöä. Kosketinsoittimen osuus vaihtelee. Joillakin yhtyeillä sillä soitetaan yksinkertaisia melodioita, kun taas joillakin sillä pyritään luomaan vaikutelma sinfoniaorkesterista. Laulajat laulavat korkeasta äänialasta.[5]

Tyylilajin nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys ”power metal” on ollut käytössä jo 1980-luvun alussa. Sitä käyttivät esittämästään musiikista Metallica ja heistä innoituksensa saaneet yhtyeet. He eivät eronneet musiikillisesti muista ajan metalliyhtyeistä, ja nimitystä käytettiinkin vain joukosta erottumisen keinona.[8] Nimityksen käyttö levisi, ja sitä käyttivät musiikistaan toisistaan hyvinkin paljon eroavat yhtyeet.[9] Se jäi vähitellen pois käytöstä, kun syntyi uusia kuvaavampia nimityksiä kuten speed metal, thrash metal ja progressiivinen metalli.[10]

Tyylilajin nimi ”power metal” (voimametalli) ei kirjaimellisesti kuvaa musiikkia, niin että se olisi esimerkiksi voimakkaampaa kuin muut metallimusiikin tyylilajit.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylilliset alkuperät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Sam Dunnin mukaan power metalin juuret juontavat 1970-luvun lopulle, jolloin Ritchie Blackmoren perustama Rainbow-yhtye aloitti toimintansa. Rainbow’n laulajan, Ronnie James Dion, kirjoittamat sanoitukset käsittelivät historiasta, kansanperinteestä ja tieteisfiktiosta ammennettuja aiheita. Nämä aiheet inspiroivat suoraan nykypäivän power metal -yhtyeitä.[11] Vuonna 2011 ilmestyneessä dokumentäärisessä tv-sarjassaan Metal Evolution Dunn mainitsee myös Judas Priest-yhtyeen, jonka laulaja Rob Halfordia muistuttava korkeaääninen laulu ja kahden soolokitaran luoma äänimaailma muodostuivat myöhemmin power metalin hyvin tyypillisiksi piirteiksi. Toinen brittiyhtye, Iron Maiden, toi metallimusiikkiin lisää eeppisiä ja melodisia ulottuvuuksia. Iron Maidenin yksinkertaiset ja tarttuvat kappaleet, joiden mukana yleisön oli helppo laulaa, muodostuivat power metal -yhtyeiden yleisesti käyttämäksi lähestymistavaksi. [12]

Ensimmäisiä merkittäviä Judas Priestin ja Iron Maidenin vaikuttamia yhtyeitä olivat länsisaksalaiset Accept ja Warlock sekä yhdysvaltalainen Jag Panzer.[13] Ruotsissa kitaristi Yngwie Malmsteen kehitti Ritchie Blackmoren luomaa neoklassista kitaransoittoa, jossa virtuositeetti oli suuressa roolissa. Hänen yhtyetoverinsa, myöhemmin Stratovariukseen liittynyt Jens Johansson, modernisoi Deep Purplen Jon Lordin kosketinsaundin, jonka power metal -kosketinsoittajat omaksuivat. Amerikkalaisen Manowarin mytologiset miekka ja magia -sanoitukset vaikuttivat lukuisiin power metal -yhtyeisiin.[12]

Yhdysvaltalaiset power metal -yhtyeet saivat merkittäviä vaikutteita Riot-yhteeltä sekä Fates Warningin ja Queensrÿchen uran alkupään tuotannosta.[14]

1980-luvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulla länsisaksalainen Helloween-yhtye alkoi yhdistää musiikissaan NWOBHM:n vibratomaista laulua ja kitaraharmonioita thrash metalin nopeuteen.[3] Yhtye oli soittanut aikaisemmin speed metal -tyylilajissa, mutta tuotuaan musiikkiinsa melodisuutta ja vaihtelua katsotaan Helloweenin luoneen power metalin tyylisuunnan.[6] Tosiasiassa yhtyeen kotimaassa vaikutti samaan aikaan muitakin power metaliksi laskettavia yhtyeitä kuten Running Wild ja Rage,[14] mutta Helloweenin albumit Keeper of the Seven Keys Part I ja Part II (1987-88) katsotaan usein ensimmäisiksi varsinaisiksi power metal -albumeiksi.[5][4] Albumit toivat Helloweenille suurta menestystä, mikä toi tuulta tyylilajin siipien alle.[5]

Samaan aikaan Suomessa Stratovarius-yhtye oli alkanut uuden jäsenensä, kitaristi-laulaja Timo Tolkin, myötä muuttamaan tyyliään hiotumpaan power metaliseen suuntaan.[15]

Yhdysvalloissa oli muodostunut tyyliltään yhtenäinen yhtyeiden joukko paikallisten vaikutteiden pohjalta. Näitä power metaliksi luokiteltuja yhtyeitä olivat muun muassa Vicious Rumors ja Helstar.[14]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HammerFall

1990-luvun alussa power metal oli suosittua pääasiassa Saksassa; sikäläiset yhtyeet kuten Blind Guardian, Gamma Ray, Running Wild ja Angel Dust eivät olleet tunnettuja kotimaansa ulkopuolella. Saksalaisella yleisöllä oli suuri kysyntä power metalille, ja kun grungen suosion myötä Saksaan lähti vähemmän amerikkalaisia ja brittiläisiä metalliyhtyeitä esiintymään, markkinoille jäi tilaa power metal -yhtyeille näistä maista. Tämä toi monelle pientä huomiota saaneelle yhtyeelle uuden uranousun, ja monet jo lopettaneet yhtyeet kuten Armored Saint ja Cirith Ungol perustettiin uudestaan. Myös uuden polven yhdysvaltalaisyhtyeet kuten Iced Earth ja Nevermore kasvattivat suosiotaan.[2]

1990-luvun puolivälissä power metalin suosio alkoi vakiintua.[16] Yhtenä tekijänä oli perinteisten metallimusiikin tyylilajien paluu, joka syntyi vastareaktiona uusia tuulia seuraavalle nu metalille[17] sekä raa'alle death ja black metalille[16]. Power metal oli osa sitä yhdessä heavy ja trash metalin kanssa.[17] Toisena tekijänä oli HammerFall-yhtyeen läpilyönti, joka toi power metalin valtavirtaan.[2] HammerFall tuli Ruotsista, jossa sen olivat perustaneet sivuprojektinaan vuonna 1993 eri death metal -yhtyeissä esiintyvät muusikot. Yhtyeen debyyttialbumi Glory to the Brave (1997) myi hetkessä itsensä Saksan albumilistalle ja toi power metalin tunnetuksi uudelle eurooppalaiselle kuuntelijasukupolvelle.[18]

HammerFallin myötä syntyi uusi power metal -yhtyeiden aalto, joka toi tyylilajille maailmanlaajuista suosiota.[18] Power metal menestyi hyvin Saksan lisäksi Kreikassa ja Etelä-Amerikassa,[17] ja Suomessa Stratovariuksen Destinystä (1998) tuli ensimmäinen Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle päässyt metallialbumi.[19] Myös vanhan polven yhtyeiden suosio kasvoi ja muun muassa Manowarin levymyynti oli suurempaa kuin se oli missään vaiheessa aiemmin ollut.[2] 1990-luvun loppuun mennessä power metalista oli tullut merkittävä tyylilaji metallimusiikin kentällä.[17]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla power metal oli pääasiassa eurooppalainen ilmiö.[20] Suosittuja lajin yhtyeitä olivat englantilainen DragonForce, joka pääsi Yhdysvaltojen albumilistalle kolmannella albumillaan Inhuman Rampage,[2] ja yhdysvaltalainen Theocracy.[5]

Alagenret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Power metal ei ole juuri muuttunut tyylillisesti 1980-luvun lopun jälkeen.[5] Jotkut yhtyeet ovat tosin rikastaneet musiikkiaan erilaisilla vaikutteilla, mikä on johtanut tyylilliseen haarautumiseen jo varhain. Osa yhtyeistä on yhdistänyt musiikkiinsa progressiivista metallia ja osa taidemusiikkia.[6]

Neoklassinen metalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neoklassinen metalli
Stratovarius

Neoklassinen metalli on metallimusiikin tyylisuunta, jossa on vaikutteita 1900-luvun taidemusiikista. Tyylilajin yhtyeille on yhteistä nopea kitaransoitto ja se, että riffit ja soolot muistuttavat sävellyksiltään esimerkiksi Mozartia tai Paganinia. Taidemusiikista muistuttavat myös esimerkiksi viulun, cembalon ja kuoron käyttö. Yngwie Malmsteen teki neoklassisen metallin tunnetuksi.[14] Hänen jälkeensä tunnetuimpia neoklassisen metallin yhtyeitä ovat Symphony X, Stratovarius,[6] Rhapsody of Fire[2][14] ja Nightwish, joskin kaksi jälkimmäistä voi luokitella myös sinfoniseksi power metaliksi.[14]

Progressiivinen power metal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivinen power metal poikkeaa perinteisestä power metalista esimerkiksi käyttämällä epätavallisia tahtilajeja.[6] Alagenren syntyä edisti se, että Helloweenin ja Blind Guardianin uusi musiikillinen lähestymistapa kiinnosti faneja ja muusikoita sekä progressiivisen metallin että heavy metalin piiristä 1980-luvun lopussa. Merkittävä teos alagenrelle oli Crimson Gloryn albumi Transcendence (1988).[21] Muita varhaisia progressiivisen power metalin yhteitä olivat yhdysvaltalainen Heir Apparent, brasilialainen Angra ja norjalainen Conception. Yhtyeet Yhdysvalloista eivät koskaan saaneet merkittävästi suosiota, mutta eurooppalaiset progressiivisen power metalin yhteet menestyivät oman maanosansa markkinoilla. Tunnettuja myöhempiä tyylilajin edustajia ovat Vanden Plas, Royal Hunt, Eldritch, Labyrinth,[14] Kamelot ja Threshold.[2] Tosiasiassa tyylilajillinen raja power metalin ja progressiivisen metallin välillä on hämärä.[6]

Muita merkittäviä power metal -yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christe, Ian: Pedon meteli – heavy metalin vanha ja uusi testamentti. Suom. Jone Nikula. Helsinki: Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  • Sharpe-Young, Garry: Metal – The Definitive Guide. London: Jawbone Press, 2007. ISBN 978-1-906002-01-5. (englanniksi)
  • Keith Kahn-Harris: Extreme Metal – Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • McIver, Joel: Extreme Metal. Omnibus Press, 2000. ISBN 0-7119-8040-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d McIver 2000, sivu 14
  2. a b c d e f g h i Sharpe-Young 2007, sivu 262
  3. a b McIver 2000, sivu 89
  4. a b c Sargon The Terrible: Genres 5.2004. The Metal Crypt. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  5. a b c d e f Dan Marsicano: What Is Power Metal? About.com. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  6. a b c d e f g What is Progressive Music? Prog Rock & Metal. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  7. Kahn-Harris 122
  8. Christe 2006, sivu 119–120
  9. Christe 2006, sivu 123
  10. Christe 2006, sivu 167–169, 270
  11. Metal - A Headbanger's Journey, DVD, ASIN B000FS9OZY (2005).
  12. a b Dunn, Sam: Metal Evolution, Episode 110: Power metal VH1. Viitattu 2012-07-02.
  13. Christe 2006, sivu 123
  14. a b c d e f g The Progressive Metal Team: Progressive Metal Prog Archives. Viitattu 13.10.2013. (englanniksi)
  15. McIver 2000, sivu 144
  16. a b Power Metal All Music. Viitattu 18.10.2013. (englanniksi)
  17. a b c d Kahn-Harris 137
  18. a b Sharpe-Young 2007, sivu 371
  19. Bukszpan, Daniel: Heavy Metal – Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset, s. 293. Suom. Marco Hietala. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2010. ISBN 978-952-240-054-3.
  20. Christe 2006, sivu 430
  21. Wagner, Jeff: Mean Deviation: Four Decades of Progressive Heavy Metal, s. 206–207. Brooklyn: Bazillion Points, 2010. ISBN 978-0-9796163-3-4. (englanniksi)