Rage Against the Machine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rage Against the Machine
Rage Against the Machine.png
Rage Against the Machine lokakuussa 2007. Vasemmalta oikealle: Tim Commerford, Zack De La Rocha, Brad Wilk ja Tom Morello.
Rage Against the Machine lokakuussa 2007. Vasemmalta oikealle: Tim Commerford, Zack De La Rocha, Brad Wilk ja Tom Morello.
Tiedot
Toiminnassa 1991–2000, 2007–2011
Tyylilaji heavy metal[1]
funk metal[2]
rapcore[3]
alternative metal[3]
alternative rock[3]
rap metal
nu metal
Kotipaikka Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Zack De La Rochalaulu (1991–2000, 2007–2011)
Tom Morellokitara (1991–2000, 2007–2011)
Tim Commerfordbasso (1991–2000, 2007–2011)
Brad Wilkrummut (1991–2000, 2007–2011)

Levy-yhtiö

Epic Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Rage Against the Machine, myös Rage tai RATM on Los Angelesista kotoisin oleva yhdysvaltalainen alternative metal -yhtye. Se on aatemaailmaltaan vasemmistolainen. Yhtye on sekoittanut rapin ja funkin vaikutteita metallimusiikkiin.

Yhtye saavutti suurta suosiota esikoisalbuminsa Rage Against the Machine sekä sen singlejen ”Killing in the Name”, ”Bullet in the Head”, ”Freedom” ja ”Bombtrack” myötä vuosina 1993–1994. Suosio kasvoi entistä suuremmaksi toisen studioalbumin Evil Empire aikoihin vuonna 1996. Se myi platinaa Yhdysvalloissa vain kolme kuukautta julkaisunsa jälkeen. Albumin kappaleet ”Bulls on Parade”, ”Tire Me” ja ”People of the Sun” nousivat hiteiksi. ”Tire Me” voitti parhaan metalliesityksen Grammy-palkinnon vuonna 1997. Myös yhtyeen kolmas studioalbumi The Battle of Los Angeles vuodelta 1999 oli suuri menestys, ja se tunnetaan parhaiten hitistä ”Guerrilla Radio”.

Yhtye oli toiminnassa vuodesta 1991 vuoteen 2000. Hajoamisvuonna julkaistiin vielä yhtyeen aiemmin nauhoittama cover-albumi Renegades. Laulaja Zack De La Rocha kehitteli soolouraansa ja yhtyeen muut jäsenet perustivat grunge-yhtye Soundgardenin entisen laulajan Chris Cornellin kanssa vuonna 2001 yhtyeen nimeltä Audioslave, joka hajosi alkuvuonna 2007. Uuden yhtyeen hajoamisen ja De La Rochan kehnosti menestyvän soolouran myötä Rage Against the Machinen jäsenet päättivät esiintyä Coachella Valley Music and Arts Festivalilla. Siitä kasvoi kiertue, jonka viimeinen konsertti pidettiin 3. syyskuuta 2008 Minneapolisissa.

Yhtyeen toiminta ja vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuajat (1991–1994)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja Zack De La Rocha vaikutti ennen Rage Against the Machinen perustamista hardcore punk -tyylisessä yhtyeessä Inside Out[4], jonka kappaleesta ”Rage Against the Machine” otettiin nimi uudelle yhtyeelle. Sen ensimmäinen julkinen esiintyminen toteutettiin tuntemattomassa olohuoneessa Orangen piirikunnassa Kaliforniassa vuonna 1991. Yhtyeeltä julkaistiin 12-raitainen omakustannekasetti vuonna 1992, joka sisältää kappaleen ”Bullet in the Head” alkuperäisversion. Kasettia myytiin 5 000 kappaletta faniklubien ja livekeikkojen avulla.

Yhtyeen esikoisalbumi sekä nimikkoalbumi Rage Against the Machine julkaistiin marraskuussa 1992. Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”Killing in the Name”, ”Bullet in the Head”, ”Bombtrack” ja ”Freedom” vuosina 1993–1994. Kaikista niistä julkaistiin myös musiikkivideo. Albumia myytiin kahden seuraavan vuoden aikana kolminkertaisesti platinalevyyn oikeuttava määrä Yhdysvalloissa. Yhtye lähti hieman ennen albumin julkaisua ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen Suicidal Tendenciesin kanssa lokakuussa 1992. Kiertely jatkui maaliskuussa 1993 Yhdysvalloissa House of Painin kanssa. Esiintyessään heinäkuussa Philadelphiassa, yhtye toteutti hiljaisen sensuurinvastaisen protestin, jossa jäsenet seisoivat lavalla alastomina soittamatta ja laulamatta. Jokaisella heistä oli umpeen teipattu suu sekä rintaan kirjoitettu kirjain, jotka muodostivat yhdessä sanan ”P-M-R-C”. Lokakuussa yhtye alkoi kiertää Yhdysvaltoja Rock for Choice -liikkeen kanssa aloittamalla Hollywoodista. Yhtyeen ensimmäinen loppuunmyyty konsertti pidettiin marraskuussa 1993 New Yorkissa, minkä jälkeen yhtye alkoi pian kierrellä Cypress Hillin kanssa aloittamalla Coloradosta. Kappaleen ”Freedom” musiikkivideo esitettiin ensimmäistä kertaa Music Televisionilla joulukuussa.

Rage Against the Machine järjesti konsertin aktivisti Leonard Peltierin vapauttamisen puolesta huhtikuussa 1994. Yhtyeen esikoisalbumi saavutti platinalevyyn oikeuttavan miljoonan kappaleen myyntilukeman elokuussa 1994, vajaa kaksi vuotta albumin ilmestymisen jälkeen. Albumi sai platinaa Yhdysvaltojen lisäksi myös Belgiassa, Chilessä, Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja Ranskassa, minkä lisäksi se saavutti tuplaplatinaa Uudessa-Seelannissa sekä kultaa Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa.

Hajoaminen (1996–2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye julkaisi huhtikuussa 1996 toisen studioalbuminsa Evil Empire, jonka levyttäminen oli aloitettu heinäkuussa 1995. Yhtye oli esiintynyt ensimmäistä kertaa viihdeohjelma Saturday Night Livessa juuri ennen albumin julkaisua. Myös albumin kappale ”Bulls on Parade” musiikkivideoineen esitettiin ensimmäistä kertaa Music Televisionilla aivan albumin julkaisun kynnyksellä. Albumi sisältää kappaleen ”Bulls on Parade” lisäksi muun muassa kappaleen ”People of the Sun”, ja se myi edellistä albumia nopeammin. Albumi oli tyyliltään enemmän kitaraefektipainotteinen. Yhtye soitti pian albumin ilmestymisen jälkeen ilmaisen konsertin Kalifornian yliopistolla. Heinäkuussa 1996 yhtye aloitti uuden Yhdysvaltojen-kiertueen Atlantasta. Kappaleen ”Bulls on Parade” musiikkivideo oli ehdolla parhaaksi hard rock -videoksi MTV Video Music Awardseissa. Evil Empire rikkoi platinalevyn myyntirajan Yhdysvalloissa vielä saman vuoden aikana.

Evil Empiren kappaleet ”Bulls on Parade” ja ”Tire Me” olivat ehdolla parhaaksi rock/metal-esitykseksi Grammy Awardseissa alkuvuonna 1997. Kappale ”Tire Me” voitti myöhemmin ja toi yhtyeelle Grammyn. Evil Empire menestyi hyvin ja toi yhtyeelle tuplaplatinaa Yhdysvalloissa vain muutama kuukausi platinan saavuttamisen jälkeen. Marraskuussa 1997 yhtye julkaisi nimikko-DVD:n Rage Against the Machine, joka sisältää live-esityksiä, albumeilta puuttuvia raitoja sekä yhtyeen kaikki musiikkivideot sensuroimattomina. Julkaisussa tuli mukana single ja cover Bruce Springsteenin kappaleesta ”The Ghost of Tom Joad”.

Yhtye julkaisi vuonna 1998 singlen ”No Shelter”, jota ei ole julkaistu yhdelläkään albumilla, vaan se julkaistiin samana vuonna ilmestyneen elokuvan Godzilla soundtrackilla. Evil Empiren kappale ”People of the Sun” oli alkuvuonna ehdolla parhaaksi rock/metalli-esitykseksi Grammy Awardseissa. Yhtyeen nimikko-DVD saavutti platinaa pian julkaisunsa jälkeen myymällä 100 000 kappaletta. Uuden tulevan albumin nauhoitukset alkoivat syyskuussa 1998.

Uudelle Godzillalle tehty kappale ”No Shelter” oli ehdolla parhaaksi rock/metalli-esitykseksi Grammy Awardseissa alkuvuonna 1999. Heinä-elokuussa yhtye esiintyi Woodstock ’99:ssa, Mount Fuji -festivaaleilla Japanissa sekä Honolulussa Havaijilla. Tulevan albumin ensimmäinen single ”Guerrilla Radio” julkaistiin lokakuussa 1999. Itse albumi, yhtyeen kolmas studiotuotos The Battle of Los Angeles julkaistiin noin kuukautta myöhemmin marraskuun alussa. Albumin kappaleista ”Guerrilla Radio” ja ”Sleep Now in the Fire” julkaistiin musiikkivideo, jotka molemmat ohjasi Michael Moore. Yhtye esiintyi loppuvuoden aikana myöhäisillan keskusteluohjelmassa Late Show with David Letterman soittamalla kappaleen ”Guerrilla Radio”.

Elokuussa 2000 albumilta The Battle of Los Angeles julkaistiin Yhdysvalloissa viisiraitainen single ”Testify”. Pari viikkoa myöhemmin yhtye soitti poliittisesti kantaaottavan konsertin Democratic Nation Conventissa. Rage Against the Machine soitti viimeiset konserttinsa laulaja Zack De La Rochan kanssa 12. ja 13. syyskuuta 2000. De La Rocha ilmoitti yllättäen konserttien jälkeen eroavansa yhtyeestä. Syyskuun 13. päivän päätöskonsertti julkaistiin myöhemmin DVD-tallenteena vuonna 2003. Yhtye julkaisi laulajan eroamisesta huolimatta vielä neljännen studioalbuminsa Renegades joulukuussa 2000. Albumi jäi myös yhtyeen viimeiseksi studioalbumiksi. Se on cover-albumi ja sisältää muun muassa Minor Threatin, Cypress Hillin ja Bob Dylanin tuotantoa. De La Rose laulaa albumin jokaisella kappaleella, vaikka se julkaistiin hänen lähtönsä jälkeen. Albumin ensimmäinen single ”Renegades of Funk” soitettiin ensimmäistä kertaa radiossa noin kuukausi ennen albumin julkaisua. Kappale julkaistiin lopulta singlenä helmikuussa 2001.

Yhtyeeltä julkaistiin konserttitallenne-DVD The Battle of Mexico City helmikuussa 2001. Albumin The Battle of Los Angeles kappale ”Guerrilla Radio” voitti samoihin aikoihin parhaan hard rock -esityksen palkinnon Grammy Awardseissa. Yhtyeen kitaristi Tom Morello äänestettiin parhaaksi kitaristiksi California Music Awardseissa huhtikuussa 2001.

Hajoamisen jälkeen (2001–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rage Against the Machinen hajottua vuonna 2000 laulaja Zack De La Rochan jäätyä tekemään sooloalbumia[5], loput yhtyeen jäsenistä muodostivat grunge-yhtye Soundgardenin entisen laulajan Chris Cornellin kanssa superyhtyeen nimeltä Audioslave vuonna 2001. Uusi superyhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Audioslave seuraavana vuonna.

Paluu (2007–2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye julkaisi tammikuussa 2007 virallisilla verkkosivuillaan uutisen, jossa sen kerrottiin palaavan yhteen ja esiintyvän Coachella Valley Music and Arts Festivalilla 29. huhtikuuta.[6] Entisen Soundgardenin laulajan Chris Cornellin kanssa vuonna 2001 Zack De La Rochan lähdön jälkeen perustettu Audioslave hajosi pian julkaisun jälkeen helmikuussa Cornellin poistuttua. Rage Against the Machine esiintyi loppukesällä 2007 Rock the Bells -festivaaleilla Yhdysvalloissa Wu-Tang Clanin kanssa. Yhtye lähti myöhemmin kiertueelle, jonka viimeinen konsertti pidettiin 3. syyskuuta 2008 Minneapolisissa.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintymiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rage Against the Machine on esiintynyt kaksi kertaa Suomessa:

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Killing in the Name”
  • ”Bullet in the Head”
  • ”Bombtrack”
  • ”Freedom”
  • ”Bulls on Parade”
  • ”People of the Sun”
  • ”The Ghost of Tom Joad”
  • ”No Shelter”
  • ”Guerrilla Radio”
  • ”Sleep Now in the Fire”
  • ”Testify”
  • ”Renegades of Funk”
  • ”How I Could Just Kill a Man”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. George-Warren, Holly (2001). The Rolling Stone Encyclopedia of Rock & Roll. New York: Fireside. ISBN 978-0-7432-0120-9. (englanniksi)
  2. Real.com entry for Rage Against the Machine. Viitattu 27.7.2007 (englanniksi)
  3. a b c All Music Guide entry for Rage Against the Machine. Viitattu 3.5.2007 (englanniksi)
  4. Myers, Ben (16.10.1999), Hello, Hello... ...It's Good To Be Back, Kerrang!. Viitattu 27.2.2007. (englanniksi)
  5. Armstrong, Mark: Zack de la Rocha jättää Rage Against the Machinen MTV News. 18.10.2000. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  6. Boucher, Geoff: Rage Against the Machine will reunite for Coachella Los Angeles Times. 22.1.2007. LATimes.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stenning, Paul: Rage Against the Machine. Taistelu lavalla. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-172-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rage Against the Machine.