Brad Wilk

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brad Wilk esiintymässä vuonna 2008.

Brad Wilk (s. 5. syyskuuta 1968) on yhdysvaltalainen rumpali, joka on soittanut yhtyeissä Rage Against the Machine ja Audioslave.

Wilk syntyi Portlandissa Oregonissa ja asui Chicagossa. Varttuessaan hän oli suuri musiikin ystävä, jonka suosikkiartisteja olivat Led Zeppelin ja Sex Pistols. Wilk alkoi soittaa rumpuja 13-vuotiaana ja ensimmäiset rumpunsa hän sai 14-vuotiaana. Hän laittoi paikalliseen lehteen ilmoituksen, jossa hän etsi jäseniä yhtyeeseensä. Tom Morello huomasi ilmoituksen ja perusti yhtyeen Wilkin kanssa. Mukaan tulivat myös Tim Commerford ja Zack De La Rocha, ja Rage Against the Machine perustettiin. Yhtye julkaisi neljä albumia ennen De La Rochan eroa vuonna 2000. Jäljelle jääneet jäsenet perustivat Chris Cornellin kanssa Audioslaven.

Wilk on sairastanut tyypin 1 diabetesta vuodesta 1997 lähtien.[1] Wilk on maailmankatsomukseltaan buddhisti.

Wilk on näytellyt pääosassa lyhytelokuvassa Sleeping Dogs Lie (2005), jossa oli mukana myös Tool-yhtyeen Maynard James Keenan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jeff Sistrunk: Rock Drummer Brad Wilk on Type 1 and Touring Diabetes Forecast. maaliskuu 2010. Viitattu 26.12.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]