Yhdysvaltain poliittinen historia 1774–1901
Yhdysvaltain poliittisen historian voidaan katsoa alkaneen vuonna 1774, jolloin ensimmäinen mannermaakongressi kokoontui Philadelphiassa ja ajatus emämaa Isosta-Britanniasta irtautumisesta syntyi. Vapaussodan jälkeen Yhdysvallat itsenäistyi ja liittovaltion hallinto siirrettiin siirtokuntien kongressilta Yhdysvaltain kongressille ja presidentille. Tästä huolimatta jokaisella osavaltiolla on myös oma kongressinsa (engl. Legislature), joka säätelee osavaltion omia lakeja.
Tämä artikkeli käsittelee Yhdysvaltain poliittista historiaa ensimmäisestä siirtokuntien kongressista presidentti William McKinleyn salamurhaan 14. syyskuuta 1901 saakka. Vaikka presidentiksi noussut varapresidentti Theodore Roosevelt ehtikin toimia presidenttinä loppuvuoden 1901, ei hänen valtaannousunsa aikaisia poliittisia tapahtumia enää käsitellä artikkelissa.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikan vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Amerikan vallankumous
George Washington[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: George Washington
Vuonna 1789 valitsijamieskokous valitsi vapaussodassa kunnostautuneen kenraali George Washingtonin yksimielisesti Yhdysvaltain ensimmäiseksi presidentiksi.[1][2] Merkittävimmät syyt Washingtonin valintaan olivat hänen sotilaalliset ansionsa, osallistuminen perustuslain allekirjoitukseen ja kansan luottamus. Washington käytti presidenttinä toimeenpanovaltaansa hyvin harkiten, sillä jokainen hänen tekonsa muovasi presidentin myöhempää asemaa Yhdysvalloissa.[3]
Vaikka Washingtonin presidenttikausilla hallituksella ei ollut muodollista perustuslaillista asemaa, delegoi Washington tehtäviään neuvonantajilleen. Merkittävimmät näistä olivat varapresidentti John Adams, ulkoministeri John Jay (siirtyi myöhemmin korkeimman oikeuden tuomariksi, tilalle Thomas Jefferson) ja sotaministeri Benjamin Lincoln.[2] Samalla Yhdysvaltoihin muodostuivat maan ensimmäiset poliittiset puolueet, kun vahvaa liittovaltiota kannattanut Alexander Hamilton perusti federalistisen puolueen ja osavaltioiden itsemääräämisoikeutta tukenut Jefferson demokraattis-republikaanisen puolueen.[3] Washington itse pysyi poliittisesti sitoutumattomana.[2]
Washingtonin presidenttikausilla Yhdysvallat noudatti puolueettomuuspolitiikkaa. Kun Ranska ja Iso-Britannia ajautuivat vuonna 1793 sotaan, päätti Washington pitää Yhdysvallat erillään sodasta. Hänen mielestään Yhdysvaltain tulisi kehittää vahvempi armeija ennen kuin se olisi valmis osallistumaan aseellisiin konflikteihin.[2][1][3]
John Adams[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: John Adams
Vuonna 1797 Yhdysvaltain toiseksi presidentiksi valittiin federalisti John Adams. Varapresidentiksi äänestettiin Thomas Jefferson. Adamsin kaudella Yhdysvallat pyrki luomaan paremmat kauppayhteydet Ranskaan. Yritykset kuitenkin epäonnistuivat, kun Ranskan ulkoministeri Charles Maurice de Talleyrand halusi Yhdysvalloilta lahjuksia ennen kuin suostui neuvottelemaan. Yhdysvallat kieltäytyi ja maat ajautuivat lyhyeen merisotaan.[4]
Yksi Adamsin kauden merkittävimmistä ja kiistellyimmistä lakimuutoksista oli Alien and Sedition Acts -laki. Lain nojalla Yhdysvaltain presidentille annettiin oikeus karkottaa sellaisesta maasta tullut siirtolainen, jonka kanssa Yhdysvallat oli sodassa. Lisäksi laki velvoitti lehtiä sensuroimaan hallitusta kritisoineet kirjoitukset.[4]
Thomas Jefferson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Thomas Jefferson
Vuonna 1801 presidentiksi nousi demokraattis-republikaani Thomas Jefferson varapresidenttinään Aaron Burr. Jeffersonin kaudella tehdyn Louisianan oston ansiosta Yhdysvaltain pinta-ala lähes kaksinkertaistui. Yhdysvallat pyrki aluksi pysymään erossa vuonna 1803 alkaneista Napoleonin sodista, mutta brittien ja ranskalaisten hyökättyä yhdysvaltalaisten kauppa-alusten kimppuun Jefferson asetti maat kauppasaartoon vuonna 1807. Saarto vahingoitti vakavasti Yhdysvaltain taloutta ja se purettiin jo seuraavana vuonna.[5]
James Madison[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: James Madison
Vuonna 1808 presidentiksi valittiin demokraattis-republikaanien James Madison ja varapresidentiksi George Clinton.[6] Madisonin kaudella federalistien perustaman kansallisen pankin toimilupa meni umpeen ja kongressin piti äänestää pankin jatkosta. Koska kongressissa oli tuolloin huomattava demokraattis-republikaanien enemmistö, pankin jatkaminen evättiin. Vuonna 1816 kongressi päätti kuitenkin perustaa toisen kansallisen pankin, joka kuitenkin ajautui konkurssiin parikymmentä vuotta myöhemmin.[7][8][9]
Yhdysvaltain sotapolitiikka muuttui radikaalisti Madisonin kausien aikana. Jeffersonin kaudella aloitetun kauppasaarron takia Iso-Britannia oli alkanut värväämään yhdysvaltalaisia kauppalaivoja ja intiaaneja sotatoimiin Yhdysvaltoja vastaan. Samaan aikaan sotahaukkoina tunnettu demokraattis-republikaanipoliitikkojen ryhmä kongressissa ajoi läpi useita armeijaa tukeneita lakiehdotuksia. Armeijan tukeneminen huipentui vuonna 1812, kun kongressi julisti sodan Isoa-Britanniaa vastaan. Britit olivat sodassa pitkään niskan päällä, jonka takia sotaa kritisoitiin Yhdysvalloissa ankarasti. Britanniaa huomattavasti heikommasta asevarustelusta huolimatta Yhdysvallat sai joitakin merkittäviä voittoja, lähinnä kenraali Andrew Johnsonin ansiosta, ja sota päättyi ratkaisemattomana vuonna 1815.[10][11]
James Monroe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: James Monroe
Demokraattis-republikaanien James Monroe voitti selvästi vuoden 1816 vaalit ja nousi seuraavana vuonna maan viidenneksi presidentiksi. Monroen ensimmäisellä kaudella Yhdysvallat pyrki parantamaan välejään Espanjaan. Maiden välit olivat huonontuneet Yhdysvalloille kuuluneen Georgian ja Espanjan Floridan välisten rajakonfliktien takia. Yhdysvallat pyrki ratkaisemaan ongelman ostamalla Floridan viidellä miljoonalla dollarilla: tämä kuitenkin aiheutti maan ensimmäisen laajan finanssikriisin.[12]
Toinen Monroen ensimmäisellä kaudella puhuttanut ongelma oli orjuuskysymys. Kun Missouri pyrki Yhdysvaltain osavaltioksi, ryhtyivät pohjois- ja etelävaltiot kiistelemään siitä, tulisiko uudessa osavaltiossa sallia orjuus vai ei. Kongressi hyväksyi lopulta niin kutsutun Missourin kompromissin, joka salli Missourissa orjuuden, mutta kielsi sen Mainessa.[12]
Toisella presidenttikaudellaan Monroe halusi kasvattaa Yhdysvaltain vaikutusvaltaa maailmalla. Vuonna 1823 hän julkaisi yhdessä John Quincy Adamsin kanssa niin kutsutun Monroen opin, jonka mukaan Yhdysvallat ei sotkeudu Euroopan asioihin, kunhan eurooppalaiset eivät yritä perustaa uusia siirtokuntia Amerikan mantereelle.[12]
John Quincy Adams[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: John Quincy Adams
Vuonna 1825 presidentiksi nousi vaaleissa lahjonnasta syytetty kansallis-republikaani John Quincy Adams, John Adamsin poika. Lahjontaepäilyjen takia Adamsilla ei usein ollut kongressin tukea takanaan ja useat hänen ajamansa muutokset kaatuivat Andrew Jacksonin kannattajien vastustukseen. Yksi merkittävimmistä Adamsin kauden aikaisista päätöksistä oli kuitenkin Erien kanavan rakentaminen, jolla suurilta järviltä saatiin vesiyhteys Yhdysvaltain itärannikolle.[13]
Andrew Jackson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Andrew Jackson
Vuoden 1828 presidentinvaalit olivat yhdet aikakauden suosituimmista: äänioikeuttaan käytti nelinkertainen määrä ihmisiä edellisiin presidentinvaaleihin verrattuna. Vaalit voitti lopulta sotasankarina tunnetuksi tullut kenraali Andrew Jackson. Jackson oli hyvin omavaltainen presidentti ja hänestä käytettiinkin pilkkanimeä Kuningas Andrew I. Samalla maan poliittiset puolueet muotoutuivat uudelleen. Demokraattis-republikaanisen puolueen tilalle syntyi Jacksonia tukenut demokraattinen puolue ja federalistisesta puolueesta Jacksonia vastustanut Whig-puolue.[14]
Jacksonin presidenttikausien aikana kansallinen pankki velkaantui pahasti. Kongressi hyväksyi pankin elvytyspaketin, mutta Jackson käytti veto-oikeuttaan ja esti elvytyksen. Tämän seurauksena pankki kaatui muutamaa vuotta myöhemmin.[14]
Jacksonin toisen kauden alussa Etelä-Carolina kieltäytyi maksamasta korkeita veroja liittovaltiolle. Konfliktin välttämiseksi kongressi oli jo valmis alentamaan verotusta, mutta Jackson päätti uhata osavaltiota liittovaltion armeijalla mikäli tämä ei luovu vaatimuksistaan. Etelä-Carolina perui vaatimuksensa, eikä verotusta tarvinnut leikata. Samaan aikaan Etelä-Carolinan konfliktin kanssa Georgiassa oli syntymässä uusi välikohtaus cherokee-intiaanien ja uudisasukkaiden välille: uudisasukkaat olivat vallanneet intiaaneilta laittomasti valtavia maa-alueita. Riita sovittiin lopulta, kun intiaanit suostuivat vaihtamaan maansa uuteen alueeseen Arkansasista. Uudelleensijoitus vaati kuitenkin tuhansien intiaanien hengen.[14]
Martin Van Buren[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Martin Van Buren
Vuonna 1837 presidentiksi nousi demokraatti Martin Van Buren. Pian Van Burenin kauden alkamisen jälkeen Yhdysvallat ajautui pahaan finanssikriisiin, joka johtui suurimmilta osin Andrew Jacksonin tekemistä varainsiirroista liittovaltiolta osavaltioiden pankeille. Pankkien kaatuminen johti tuhansien yhdysvaltalaisten työpaikkojen ja maatilojen menettämiseen. Van Buren pyrki edeltäjänsä tavoin nostamaan deflaatiota ja sai näin parannettua taloustilannetta hiukan.[15][16]
Vuodesta 1838 eteenpäin yhdysvaltalaiset siirtolaiset ryhtyivät asettumaan Mainen ja Kanadan väliselle raja-alueelle, jonka hallinnasta Iso-Britannia ja Yhdysvallat kiistelivät. Kun alueella oleskelleet britit ryhtyivät hätistelemään yhdysvaltalaisia siirtolaisia, lähetti hallitus alueelle liittovaltion armeijan joukkoja. Iso-Britannia ja Yhdysvallat kuitenkin sopivat riidan rauhanomaisesti allekirjoittamalla vuonna 1843 Webster–Ashburtonin rauhan.[15][16]
William Henry Harrison[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: William Henry Harrison
John Tyler[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: John Tyler
James K. Polk[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: James K. Polk
Zachary Taylor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Zachary Taylor
Millard Fillmore[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Millard Fillmore
Franklin Pierce[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Franklin Pierce
James Buchanan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: James Buchanan
Abraham Lincoln[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Abraham Lincoln
Andrew Johnson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Andrew Johnson
Ulysses S. Grant[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ulysses S. Grant
Rutherford B. Hayes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Rutherford B. Hayes
James A. Garfield[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: James A. Garfield
Chester A. Arthur[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Chester A. Arthur
Grover Cleveland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Grover Cleveland
Benjamin Harrison[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Benjamin Harrison
Grover Cleveland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Grover Cleveland
William McKinley[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: William McKinley
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b George Washington whitehouse.gov. Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d George Washington History. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Roper, Jon: The complete illustrated guide to the presidents of America, s. 30-33. London: Lorenz Books, 2008. ISBN 978-0-7548-1858-8. (englanniksi)
- ↑ a b John Adams History.com. Viitattu 22.11.2010. (englanniksi)
- ↑ Thomas Jefferson History.com. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
- ↑ President Elect - 1808 presidentelect.org. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Thayer Watkins: The Bank of the United States San José State University. Arkistoitu 10.1.2011. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ The First Bank of the United States Economic History Services. Arkistoitu 14.12.2010. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Bank Notes of the Second Bank of the United States teachinghistory.org. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
- ↑ James Madison History. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
- ↑ James Madison Biography American-Presidents.com. Arkistoitu 31.3.2012. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c James Monroe History. Viitattu 1.1.2011. (englanniksi)
- ↑ John Quincy Adams History. Viitattu 2.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Andrew Jackson History. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Martin Van Buren History. Viitattu 21.1.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Martin Van Buren Biography American Presidents. Arkistoitu 23.12.2008. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)