Qianlong

Wikipedia
Ohjattu sivulta Qing Qianlong
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Qing Qianlong, 乾隆帝
Portrait of the Qianlong Emperor in Court Dress.jpg
Virallinen maalaus keisari Qianlongista
Kiinan keisari
11. lokakuuta 17358. helmikuuta 1796
Edeltäjä Yongzheng
Seuraaja Jiaqing
Tiedot
Syntynyt 25. syyskuuta 1711
Kuollut 7. helmikuuta 1799 (87 vuotta)

Qianlong, myös Kien-lung tai Kao-tsu[1] (25. syyskuuta 17117. helmikuuta 1799)lähde? oli mantšulaisen Qing-dynastian kuudes keisari ja neljäs tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija. Hän oli keisari Yongzhengin poika ja hallitsi vuosina 1735–1796. Vuonna 1796 hän luovutti keisarin asemansa pojalleen Jiaqingille, sillä hän ei halunnut hallita kauemmin kuin maineikas isoisänsä, keisari Kangxi. [2] Vaikka hän virallisesti luopuikin keisarin asemasta, hän jatkoi tosiasiallisesti korkeimpana vallankäyttäjänä kuolemaansa saakka vuonna 1799.

Qianlongin edeltäjien aikana alkanut Kiinan mahtavuuden ja vaurauden kausi jatkui vielä Qianlongin hallitus­kaudenkin alkupuolella. Kauden lopulla valtakunnassa ilmeni kuitenkin sekä sisäisiä että ulkoisia levottomuuksia.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Honglia ihailivat suuresti sekä hänen isänsä, keisari Yongzheng, että hänen isoisänsä, keisari Kangxi. Jotkut historioitsijat ovat väittäneet, että pää­asiallinen syy siihen, miksi Kangxi valitsi Yongzhengin seuraajakseen oli se, että tämän poika Hongli oli kaikista Kangxin pojan­pojista iso­isänsä erityisessä suosiossa. Hänen käsityksensä mukaan Hongli oli tavoiltaan hyvin samankaltainen kuin hän itse. Teini-ikäisenä Hongli oli hyvin harjaantunut soti­laalli­sissa taidoissa ja oli myös kirjallisesti hyvin lahjakas.

Isänsä noustua valtaan vuonna 1722 Honglista tuli Prinssi Bao (宝亲王/寶親王). Monien setienstä tavoin Hongli joutui perimys­riitaan vanhemman veli­puolensa Hongshin kanssa, jota kannattivat monet hovin virka­miehet ja myös Yunsi eli prinssi Lian. Moneen vuoteen keisari Yongzheng ei nimittänyt ketään kruunun­prinssiksi, mutta hovissa monet arvelivat hänen suosivan Honglia. Hongli kävi tarkastusmatkoilla etelässä, ja hänet tunnettiin taitavana neuvottelijana, joka sai tahtonsa läpi. Ajoittain hänet myös valittiin sijais­hallitsijaksi hänen isänsä ollessa poissa pää­kaupungista.

Vallanperimys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo ennen kuin Honglin asema isänsä seuraajana oli virallisesti julkistettu kokoontuneessa hovissa, laajalti tiedettiin, kuka olisi seuraava keisari. Nuori Hongli oli ollut sekä iso­isänsä että isänsä suosiossa; Yongzheng oli uskonut hänelle monia seremoniallisia tehtäviä, kun hän oli vielä prinssi, ja ottanut hänet mukaansa hovissa käytyihin tärkeisiin keskusteluihin sotilaallisesta strategiasta. Siinä toivossa, ettei vallanperimys aiheuttaisi uudestaan samanlaista kriisiä, joka oli sävyttänyt Yongzhengin nousua valtaan, tämä oli kirjoittanut seuraajansa nimen testamenttiinsa, jota säilytettiin sinetöidyssä laatikossa Taivaallisen puhtauden palatsissa olleen valta­istuimen takana. Laatikossa oleva nimi piti ilmoittaa muille keisari­perheen jäsenille kaikkien vanhempien ministerien läsnä­ollessa vasta sitten, kun keisari oli kuollut. Yongzheng kuoli äkillisesti vuonna 1735, minkä jälkeen testamentti otettiin esiin ja luettiin koko Qing-hovin edessä, ja Honglista tuli kuudes mantšu­keisari. Hän otti aika­kausi­nimen Qianlong (乾隆), missä Qian (乾) merkitsee taivasta ja 隆 mainetta; täten nimi merkitsee "pysyvää mainetta".

Rajasodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Qianlongin sotilaspuku. Musée de l'Armée, Pariisi.
Keisari Qianlongin kiinalaisia sotilaita, William Alexanderin maalaus vuodelta 1793.
Keisari Qianlong katsoo malauksia
Keisari Qianlong Emperor seuraa paini­ottelua.
Keisari vanhalla iällä
Keisari Qianlong asepuvussa hevosen selässä, italialaisen jesuiitta Giuseppe Castiglionen maalaus
Keisari Qianlongin puolisot
Keisari Qianlongin puolisot ja lapset
Keisari Qianlong työhuoneessaan, Giuseppe Castiglionen maalaus 1700-luvulta

Keisari Qianlong oli menestyksekäs sotapäällikkö. Välittömästi noustuaan valta­istuimelle hän lähetti sota­joukkoja kukistamaan miao-kapinat. Hänen myöhemmät sota­retket laajensivat suuresti Qing-dynastian hallitsemaa aluetta. Tämän mahdollisti, paitsi Qingin sotilas­mahti, myös Keski-Aasian kansojen hajanaisuus ja voimien hupeneminen. Qianlongin aikana Zungarin kaanikunta liitettiin Qing-dynastian hallitsemiin alueisiin, ja sen alueelle annettiin uusi nimi Xinjiang, ja lännessä Ili valloitettiin ja sinne perustettiin varuskuntia. Xinjiang liitettiin keisarikuntaan sen jälkeen, kun zungarit, läntisten mongoli­heimojen yhteenliittymä, oli lopullisesti voitettu ja hajotettu. Qing-dynastian aikaisen tutkija Wei Yuanin dzungareista, joita oli kaikkiaan 600 000 henkeä, 40 prosenttia kuoli isorokkoon, 20 prosenttia pakeni Venäjälle tai kazakkien keskuuteen, ja Qing-armeija surmasi 30 prosenttia,[3][4] ja Clarke onkin pitänyt tapausta, ei vain Zungarin valta­kunnan vaan myös zungarien kansan täydellisenä tuhoamisena.[5] Historioitsija Peter Perdue on väittänyt, että zungarien tuho aiheutui keisari Qianlongin nimen­omaisesta määräyksestä alkuun­pannusta kansan­murha­politiikasta.[4]

Koko tämän ajan mongolit jatkuvasti tunkeutuivat Tiibetiin, samaan aikaan kuin Tiibetin buddhalaisuus levisi Mongoliaan. Lhasassa vuonna 1750 puhjenneiden kapinoiden jälkeen Qianlong lähetti sota­joukkoja Tiibetiin ja varmisti Dalai-laman aseman alueen hallitsijana, mutta Tiibetiin sijoitettiin myös Qingin edustajia ja varus­kunta turvaamaan heidän läsnäolonsa.[6] Sotaretkiä jatkettiin Nepaliin saakka, ja gurkhat pakottivat nepalilaiset antautumaan ja maksamaan veroja.

Qianlong yritti valloittaa etelästä myös Burman, mutta Kiinan–Burman sota (1765–1769) päättyi täydelliseen epä­onnis­tumi­seen. Aluksi hän uskoi, että tuloksena olisi ollut barbaariheimoista saatu helppo voitto, ja hän lähetti Burmaan vain raja­seudulla Yunnanissa olleet sota­joukot. Qingin tunkeutuminen Burmaan tapahtui aikana, jolloin Burman sotajoukoista suurin osa joutui samaan aikaan torjumaan Siamin hyökkäykset samana vuonna alkaneessa sodassa. Taistelujen karaisemat burmalaiset joukot onnistuivat kuitenkin voittamaan Kiinan joukot rajalla kahdella ensimmäisellä kerralla heidän tunkeutuessaan maahan, vuosina 1765–1766 ja 1766–1767. Tämä paikallinen konflikti eskaloitui nyt suureksi sodaksi, johon osallistuivat molempien maiden koko sota­voimat. Kolmas yritys (1767–1768), jota johtivat Kahdeksan lippu­kunnan valiojoukot, onnistuikin pääsemään Burman keskiosiin alueelle, josta oli enää muutaman päivän matka maan pääkaupunkiin, Inwaan.[7] Pohois­kiinalaiset lippu­kunnat eivät kuitenkaan kyenneet selviyty­mään heille oudoissa trooppisissa olosuhteissa, joissa esiintyi tappavia endeemisiä tauteja, ja he joutuivat suurten tappioiden jälkeen kääntymään takaisin. Tämän jälkeen kuningas Hsinbyushin siirsi sota­joukkonsa Siamista Kiinan-rintamalle. Neljäs ja suurin hyökkäys torjuttiin rajalla. Kun Qin-joukot oli kokonaan saarrettu, joulu­kuussa 1769 molempien osa­puolten sotilasjohtajat solmivat aselevon. Qing ylläpiti edelleen vahvoja sotilaallisia varustuksia Yunnanin raja­seuduilla noin kymmenen vuoden ajan valmis­tautu­akseen uuteen sotaan, ja kauppa rajan yli kiellettiin kahdeksi­kymmeneksi vuodeksi. Kun Burma ja Kiina vuonna 1790 jälleen solmivat diplomaatti­suhteet, Qing yksi­puolisesti piti toimen­pidettä Burman antautumisena ja julistautui voittajaksi.[8]

Yritykset Vietnamin valtaamiseksi eivät onnistuneet sen paremmin. Vuonna 1787 viimeinen Le-kuningas Le Chieu Tong poistui Vietnamista ja muodollisesti pyysi, että hänet palau­tet­taisiin valta­istuimelleen Thanglongissa (nykyisessä Hanoissa. Keisari Qianlong myöntyi asiaan ja lähetti suuren sotajoukon Vietnamiin kukistaakseen Tay Sonin talon­poikais­kapinalliset, jotka hallitsivat koko Vietnamia. Pääkaupunki Thanglong valloi­tettiin­kin vuonna 1788, mutta muutamaa kuu­kautta myöhemmin Kiinan armeija voitettiin, ja se joutui seka­sortoon sen jälkeen, kun Nguyen Hue, toinen ja kyvykkäin kolmesta Tay Son -veljeksestä, teki Tếtin aikana yllätys­hyökkäyksen. Kiinalaiset julistuivat muodollisesti keisari Len ja hänen perheensä suojelijoiksi, mutta eivät puuttuneet Vietnamin asioihin seuranneiden 90 vuoden aikana.

Etelässä koetuista taka­iskuista huolimatta keisari Qianlongin sotilaalliset alue­valtaukset lähes kaksin­kertaistivat jo ennestään hyvin laajan keisari­kunnan alueen ja toivat sen piiriin monia ei-kiinalaisia, mahdollisesti viha­mielisiäkin kansoja kuten uiguurit, kazakit, kirgiisit, evenkit ja mongolit. Laajentuminen tuli myös hyvin kalliiksi: lähes koko keisari­kunnan rahasto hupeni sotilasoperaatiohin.[9] Sodissa saadut voitot eivät olleet helppoja. Sotajoukot pienenivät huomattavasti ja jotkut viholliset kykenivät sitkeään vastarintaan: Jin Chuanin alueen valloittaminen kesti 2-3 vuotta, ensin Qing-armeija voitettiin, mutta myöhemmin Yue Zhongqi sai tilanteen hallintaansa. Sota zungareja vastaan aiheutti suuria menetyksiä molemmille osa­puolille.

Rajasotien lopulla sotajoukot alkoivat merkittävästi heikentyä. Sotilaallinen kuri ei enää ollut yhtä ankara kuin ennen, ja sotapäälliköt tulivat tyytyväisiksi elin­oloihinsa. Kun suurin osa sodista oli jo käyty, he eivät enää nähneet mitään syytä harjoittaa armeijoitaan, jotka heikkenivätkin nopeasti Qianlongin valta­kauden lopulla. Tämä onkin suurin syy siihen, miksi aivan Qianlongin kauden lopulla alkanutta Valkoisen lootuksen kapinaa ei helpolla saatu kukistetuksi.

Kulttuuriset saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjiensä tavoin Qianlong otti sivistyksellisen tehtävänsä vakavasti. Häntä onkin pidetty filosofikeisarina.[10] Hän osoitti suosiotaan niin tiibetiläisille buddhalaisille kuin kungfutselaisille, ja hän opetteli puhumaan mantšun ja kiinan lisäksi uiguuria, mongolia, tiibetiä ja tanguunia, jotta voisi keskustella paikallisten sotapäälliköiden kanssa.

Ennen kaikkea hän toimi säilyttääkseen mantšujen perinnön, jota hän piti mantšujen moraalisen luonteen ja siten dynastian mahdin perustana. Hän määräisi toimittavaksi mantšun­kielisiä suku­luetteloja, historia­teoksia ja rituaalisia käsikirjoja, ja vuonna 1747 hän salaisesti määräsi laadittavaksi šamanismin käsi­kirjan, jonka Siku Quanshu myöhemmin julkaisi. Hän myös lujitti dynastian kulttuurisia ja uskonnollisia vaatimuksia Keski-Aasiaan nähden määräämällä, että Chengen keisarillisen kesä­palatsin alueelle oli rakennettava jäljennös tiibetiläisestä temppelistä, Potalan palatsista.[11] Esittäytyäkseen tiibetiläisille ja mongoleille pikemminkin buddha­laisin kuin kungfutse­laisin käsittein hän maalautti itsestään thangkan, pyhän maalauksen, joka esitti häntä Manjusrina, viisauden Bodhisattvana.[12]

Keisari Qianlong oli kungfutse­laisen kulttuurin merkittävä "säilyttäjä ja palauttaja". Hänellä oli kyltymätön keräilyn halu, ja ja hän sai haltuunsa monet Kiinan yksityiset kokoelmat kulloinkin tarpeellisin keinoin ja "yhdisti heidän aarteensa keisarilliseen kokoelmaan."[13] Hän saikin eri tavoin suuresti laajennetuksi keisarillista taide­kokoelmaa, joka oli saanut alkunsa jo ennen ajan­laskumme alkua ja vuosisatojen kuluessa säästynyt monilta tulipaloilta ja sodilta. Kuitenkin ainakin mantšu­keisareista juuri Qianlong omisti sille eniten huomiota. Hän seurasi huolellisesti, milloin harvinaisia maalauksia ja antiikki­esineitä oli myynnissä, ja hänen palveluksessaan oli kulttuurin asian­tuntijoiden muodostama työryhmä, johon kuului sekä vanhoja kiinalaisia oppineita että vastikään opiskelleita mantšuja. Nämä raportoivat keisarille, milloin suuria yksityisiä kokoelmia saattasi tulla myyntiin joko siksi, koska jokin aikaisemmin rikas perhe oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin tai koska mantšu- tai kiinalaiten ylimysten perilliset eivät enää pitäneet arvossa esineitä, jotka heidän sukunsa oli saanut haltuunsa mantšu­valloituksen aikaisen seka­sorron aikana. Toisinaan Qian long myös painosti tai jopa pakotti hovin varakkaita jäseniä hankkimaan taide-esineitä; tämän hän saattoi tehdä esimerkiksi huomauttamalle heille joistakin heidän tekemistään virheistä, jotka he saisivat anteeksi, jos hankkisivat keisarille jonkin sopivan taide- tai antiikkiesineen. Qianlon hankki useita maalauksia ja arvoesineitä myös selittämällä niiden sillloisille omistajille, että ainoastaan Kielletyn kaupungin lujien muurien ja vartijoiden suojissa ne olisivat varmassa turvassa varkailta ja tulipaloilta. [14]

Hänen suuresta taide­kokoelmastaan tuli tärkeä osa hänen elämääntä. Matkustaessaan hän otti maisemamaalauksia mukaansa voidakseen verrata niitä todellisiin maisemiin tai ripustaakseen niitä niiden palatsien seinille, joihin majoittui, jolloin hän merkitsi niihin jokaisen keran, jolloin oli käynyt kyseisessä paikassa.[13] Seuraten Song-dynastian keisareiden ja Ming-dynastian aikaisten taiteilijoiden esimerkkiä hän myös säännöllisesti lisäsi keisarillisen kokoelman maalauksiin runollisia merkintöjä. Ne osoittivat teoksen olevan erityisen merkittävä ja olivat samalla osoitus hänen oikeutetusta asemastaan keisarina. Nimenomaan Qianlongille ominaisia ovat toisenlaiset merkinnät, jotka osoittavat hänen käsitelleen ainut­laatuisella tavalla teoksia, jotka hän ilmeisesti oli itse tehnyt. Muutaman kerran sinä pitkänä aikana, jolloin hän tutkiskeli joukkoa maalauksia ja käsikirjoituksia, joilla oli hänelle erityinen merkitys, hän teki niihin yksityisiä merkintöjä käyttäen niitä melkein päivä­kirjan tavoin.[13]

Suuri osa keisarillisen kokoelman jade-esineistä on Qianlongin ajalta. Hän keräili myös vanhoja pronssiesineitä, pronssi­peilejä ja sinettejä [13], samoin kuin keramiikkaa, taiteellisia käyttö­esineitä kuten emaloituja, metallisia ja lakattuja esineitä, joiden valmistus kukoisti hänen aikanaan. Huomattava osa hänen kokoelmistaan on nykyään Lontoossa, varsinkin Percival Davidin säätiön kokoelmissa mutta myös Victoria and Albert Museumissa ja British Museumissa.

Keisari Qianlong oli myös intohimoinen runoilija ja kirjailija. Hänen kootuissa teoksissaan, jotka julkaistiin kymmenenä niteinä vuosien 1749 ja 1800 välillä, on yli 40 000 runoa ja 1300 proosa­tekstiä, ja hän olikin yksi aikansa tuotteli­aimpia kirjoittajia. Tiettyjä kohteita ylistävillä runoilla ('yongwu shi) oli pitkät perinteet, joita Qianlong jatkoi liittääkseen nimensä sekä fyysisesti että intel­lektu­aali­sesti vanhaan taiteelliseen perinteeseen.[13]

Yksi Qianlongin suurista hankkeista oli "koota Kiinan parhaista oppineista työryhmä kokoamaan, toimittamaan ja painattamaan kaikkien aikojen laajin Kiinan filosofian, historian ja kirjalli­suuden kokoelma.[14] Tämä hanke tunnetaan "Neljän aarteen projektina", ja siihen osallistui 15 000 kopioijaa. Sen tuloksena saatiin kokoelma, Siku Quanshu (四庫全書), joka julkaistiin 36 000 niteenä, jotka sisälsivät 3450 täydellistä teosta. Monet teokset ovat säilyneet nimenomaan sen ansioista, mutta tarkoituksena oli myös saada selville ja syrjäyttää poliittiset vastustajat, sillä yksityiset kirjastot määrättiin tarkoin tutkittaviksi, jotta saatiin kootuksi luettelo 11 000 vanhasta teoksesta, joista noin kolmas­osa valittiin julkaistaviksi. Teoksista, joita ei kokoelmaan kelpuutettu, tehtiin joko lyhyt yhteenveto, tai monessa tapauksessa ne määrättiin hävitettäviksi. [14]

Kirjojen polttaminen ja tekstien muuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: kirjallinen inkvisitio

Noin 2 3000 teosta määrättiin kokonaan ja noin 350 osittain hävitettäväksi. Tarkoituksena oli hävittää Qing-dynastiaa vastaan suunnatut tai kapinalliset kirjoitukset, samoin kuin sellaisetkin, jotka loukkasivat aikaisempia "barbaarisia" dynastioita tai joissa käsiteltiin raja­kiistoja tai maan­puolustuksen ongelmia.[15] Siku Quanshu saatiin valmiiksi noin kymmenessä vuodessa, joiden kuluessa noin 3100 kirjallisuutta teosta kirjojen kaikkiaan 150 000 kopion joukosta joko poltettiin tai kiellettiin. Niistäkin teoksista, jotka kelpuutettiin Siku Quanshuun, monista poistettiin tai muutettiin osia. Eniten hävitettiin Ming-dynastian aikaisia teoksia.[16]

Viranomaiset arvioivat jokaisen kirjoitus­merkin ja jokaisen lauseen. Jos he pitivät jotakin sanaa tai lausetta hallitsijoita loukkaavana tai heitä kohtaan epä­kunnioitta­vana, ryhdyttiin vainoihin.[17] Qianlongin aikana esiintyi 53 kirjallisen inkvisition tapausta, joissa kirjoittajat mestattiin, heidät silvottiin tai jopa leikattiin elävältä palasiksi (vanha kiinalainen teloitustapa, Lingchi).

Palatsit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Qianlong käynnisti monia rakennushankkeita. Hän laajensi Pekingin pohjoispuolella olevilla kukkuloilla sijaitsevaa "Täydellisen kirkkauden palatsia" (Yuanmingyuan), jonka hänen isänsä oli rakennuttanut. Hän rakennutti sen läheisyyteen myös kaksi huvilaa, "Ikuisen kevään puutarhan" ja "Hienon kevään puuarhan". Hänen aikanaan Vanhaa kesäpalatsia laajennettiin 40 hehtaarin laajuiseksi, viisi kertaa Kielletyn kaupungin laajuiseksi. Äitinsä, leskikuningatar Chongqingin 60-vuotispäivän kunniaksi hän määräsi "Selvien väreilyjen puutarhaan" kaivettavaksi tekojärven, joka sai nimen Kunming-järvi, ja hän korjautti järven itärannalla sijaineen huvilan.[18]

Hän myös laajensi Rehen keisarillista palatsia Kiinan muurin pohjoispuolella. Rehestä tuli käytännössä valtakunnan kolmas pääkaupunki, ja siellä Qianlong ylläpiti hovia mongoliylimysten kanssa. Hän vietti aikaa myös Mulanin metsästysmailla Rehen pohjoispuolella.

Eurooppalaiset tyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan Kesäpalatsin yhteyteen Qianlong antoi italialaiselle jesuiitta Giuseppe Castiglionelle toimeksi rakentaa Xiyanglou (西洋樓), eurooppalais­tyylinen kartano, sillä hän oli viehättynyt eksoottisiin rakennuksiin ja esineisiin. Hän antoi myös ranskalalaiselle jesuiitta Michael Benoistille tehtäväksi suunnitella keisariperheen iloksi määräajoin toimivia suihkulähteitä maanalaisine koneistoineen ja putkineen. Ranskalaisesta jesuiitta Jean Denis Attiretista samoin kuin Jean-Damascène Sallustita tuli keisari Qianlongin hovimaalareita. Sallusti, Castiglione ja Ingantius Sichelbart yhdessä suunnittelivat taisteluja esittäviä kuparisia painotauluja.[19][20]

Qianlingin hallitus­kaudella Turfaniin rakennettiin hänen isänsä muistoksi Eminin minareetti.

Myöhäisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisinä vuosinaan Qianlong oli itse­tyytyväinen ja vallan turmelema, mutta hänen haaveensa olivat haihtuneet, ja hän luotti korruptoituneisiin virkamiehiin kuten Yu Minzhongiin (于敏中) ja myöhemmin Hesheniin (和珅).

Koska Heshen oli ministereistä korkea-arvoisin ja siihen aikaan Qianlongin eniten suosima, keisari uskoi hänelle valta­kunnan päivittäisten asioiden hoidon ja keskittyi itse taiteeseen ja kirjallisuuteen. Myöhemmin Heshen kuitenkin teloitettiin, ja silloin todettiin, että hänen varallisuutensa oli kaikkiaan 900 miljoonaa taelia hopeaa, mikä vastaa Qing-hovin 12 vuoden ylijäämää.[21]

Kun Qianlongin kauden viimeisinä vuosina ei enää käyty sotia, Kiina vaurastui ulkomaankaupalla niin ettei keisarikunnassa kerätty veroja joka vuosi. Valtion kassassa oli yli 400 miljoonaa hopeadollaria Qianlongin luopuessa kruunusta.[22]

Virkamiehet olivat kuitenkin pitkään kavaltaneet valtion varoja ja harjoittaneet korruptiota. Lisäksi useat etelään tehdyt tarkastusmatkat, paltsien rakentaminen ja keisarin erikoinen elämäntyyli olivat kuitenkin jo tulleet valtiolle kalliiksi. Tämä sekä hänen korkea ikänsä ja se, ettei poliittisia uudistuksia ollut tehty, myötävaikutti osaltaan siihen, että jo hänen aikansa lopulla Qing-dynastia alkoi vähitellen rappeutua, mikä lopulta johti dynastian ja koko keisarikunnan häviöön ja heittää varjonsa hänen kunniakkaan ja loisteliaan poliittisen uransa ylle.[23]


Macartneyn lähetystö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lordi Macartneyn lähetystö, 1793.
The French Jesuit Joseph-Marie Amiot (1718–1793) toimi länsimaisten kielten virallisena kääntäjänä keisari Qianlongille.
Viimeinen eurooppalainen lähetystö Qianlongin hovissa vuonna 1795: Isaac Titshingh (vasemmalla, päässään valkoinen hattu) A.E. van Braam Houckgeest (ilman hattua).

Länsimaat alkoivat 1700-luvun puolivälissä painostaa Qianlongia lisäämään ulko­maan­kauppaa. Ehdotettu kulttuurivaihto Brittiläisen imperiumin ja Kiinan välillä kuitenkin epä­onnistui monesta syystä. Ensinnäkään Kiina ei koskaan ennen ollut ollut vilkkaassa vuoro­vaikutuksessa meren­takaisten maiden kanssa, lukuun ottamatta lähellä sijaitsevia vasalli­valtioita, eikä Qianlongilla näin ollen ollut käyttökelpoisia esikuvia. Lisäksi kiinalainen ja brittiläinen käsitys maailmasta olivat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, sillä kiinalaiset uskoivat yhä järkkymättä maansa olevan "Keskustan valtakunta", maailman keskus, eivätkä Kiinan hallitus myöskään katsonut voivansa suostua brittien vaatimaan kauppa­suhteiden nopeaan vapauttamiseen.

Kiinalaisten perinteistä käsitystä Kiinasta maailman sivistyksellisenä keskuksena kuvastaa erityisesti kirje, jonka Qianlong lähetti vuonna 1793 Britannian kuningas Yrjö III:lle vastauksena tämän ehdottaessa pysyvän lähetystön perustamista Pekingiin:[10]

Sinä, oi Kuningas, asut monien merten takana, mutta olet kuitenkin tuntenut nöyrää halua päästä nauttimaan sivistyksemme antimista ja lähettänyt tänne valtuuskunnan, joka kunnioittavasti on tuonut perille viestisi... Olen lukenut läpi kirjelmäsi. Sen vakavat sanat osoittavat harrasta nöyryyttäsi, mikä ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen.

Mitä tulee pyyntöösi saada asettaa hoviini lähettilääksi joku alamaisesi, joka valvoisi maasi ja Kiinan välistä kauppaa, se on vastoin kaikkia keisarillisen huoneeni tapoja eikä voi tulla kysymykseenkään... Vakuutat siinä määrin kunnioittavasi Taivaallista hoviamme, että tunnet halua omaksua sivistyksemme. Hovitapamme ja lakimme eroavat kuitenkin niin täydellisesti Sinun maasi tavoista, että vaikka lähettilääsi pystyisikin omaksumaan sivistyksemme alkeet, et koskaan kykenisi juurruttamaan tapojamme ja sääntöjämme vieraan maasi kamaraan. Oppikoonpa lähettilääsi siis miten paljon tahansa, siitä ei olisi mitään hyötyä.

Minulla, joka olen koko avaran maailman valtias, on vain yksi päämäärä, nimittäin täydellinen hallitus ja valtion velvoitusten täyttäminen. Oudot ja kallisarvoiset esineet eivät minua kiinnosta. Jos olen käskenyt, oi Kuningas, että lähettämäsi lahjat on otettava vastaan, se on tapahtunut vain siksi, että antamalla tuoda ne maailman ääristä olet osoittanut alttiuttasi. Hallitushuoneemme mahtava loiste on kantautunut kaikkiin maihin auringon alla ja kaikkien kansojen kuninkaat ovat lähettäneet meille kallisarvoisia antimia sekä maitse että meritse. Kuten lähettilääsi saa nähdä, meillä on kaikkea. En anna mitään arvoa oudoille tai merkillisille kapineille enkä tarvitse maasi tuotteita.

Yrjö III oli lähettänyt Geroge Macartneyn erikoislähettilääksi Kiinaan neuvottelemaan ulkomaankaupasta. Hänelle myönnettiin audienssi keisari Qianlongin luona, ja hän oli läsnä keisarin 80-vuotispäivillä. Audienssin luonteesta ja siitä, millaisia seremonioista silloin pidettiin, on jatkuvasti väitelty. Macartney vastusti ankarasti Qing-hovin pyyntöä, että brittiläisten neuvottelijoiden olisi polvistuttava ja suoritettava kowtow, ja siitä, mitä todellisuudessa tapahtui, kiinalaiset aikalaislähteet antavat varsin erilaisen kuvan kuin brittiläiset.[24][25]

Yksi läsnä olleista Britannian edustajista, Aeneas Anderson, antoi ikääntyneestä keisarista varsin myönteisen[26], mutta Macartney itse varsin kielteisen kuvan.[27]

Titsinghin lähetystö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Qianlongin hoviin saapui vuonna 1795 myös Alankomaiden lähetystö, ja tämä olikin viimeinen kerta, jolloin kukaan eurooppalainen saapui Kiinan hoviin perinteisten kiinalaisten ulkomaansuhteiden merkeissä.[28]

Alanko­maiden ja samalla Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian edustajana Isaac Titsingh matkusti vuosina 1794-1795 Pekingiin Qianlongin valtakauden 60-vuotisjuhliin.[29] Titsinghin seurueeseen kuului myös amerikan­hollantilainen Andreas Everardus van Braam Houckgeest,[30] jonka yksityiskohtainen kuvaus tästä lähetystöstä pian julkaistiin sekä Yhdys­valloissa että Euroopassa. Chrétien Louis-Joseph de Guignes, joka käänsi Titshingin kuvauksen ranskaksi, julkaisi lähetystöstä vuonna 1808 myös oman selon­tekonsa. Hänen teoksensa Voyage a Pékin, Manille et l'Ile de France antoi asiasta varsin toisen­laisen kuvan kuin muut liikkeellä olleet. Titsingh itse kuoli ennen kuin oli ehtinyt laatia vastinetta Guignesin esitykselle.

Toisin kuin Macartney, Titsingh myöntyi vuonna 1795 suorittamaan kowtowin. Titsihgh seuraajineen pääsi osallistumaan moniin kiinalaisten järjestämiin, hovin tapojen mukaisiin juhliin.[31]

Vallasta luopuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1795 Qianlong ilmoitti virallisesti, että seuraavana keväänä hän vapaa­ehtoisesti luopuisi valta­istuimsesta poikansa hyväksi. Qianlongin kerrottiin jo valtaan noustessaan luvanneen, ettei hän tulisi hallitsemaan kauemmin kuin isoisänsä, keisari Kangxi, joka oli hallinnut 61 vuotta.

Jo ennen vallasta luopumistaan Qianlong muutti pois Kielletyn kaupungin Hengen­viljelyn palatsista, joka vanhastaan oli kuulunut vain hallitsevalle keisarille, ja vuonna 1771 keisari määräsi toiseen paikkaan Kielletyssä kaupungissa rakennettavaksi suuren, muurien ympäröimän Rauhallisuuden pitkä­ikäisyyden palatsin (Ningshou gong)[14], joka nykyään tunnetaan Qianlongin puutarhana.[32] Qianlong itse ei kuitenkaan koskaan muuttanut sinne asumaan.[2]

Qianlong luopui valtaistuimesta vuonna 1795, 85-vuotiaana, valta­kautensa 60:ntenä vuotena, poikansa, keisari Jiaqingin hyväksi. Seuraavien neljän vuoden ajan hän käytti arvo­nimenä Taishang Huang, "väistynyt keisari" (太上皇), mutta todelli­suudessa hän edelleen johti maata ja Jiaqing hallitsi vain nimellisesti.

Qianlong kuoli vuonna 1799.[23][33]

Legendoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuudestakin tunnetun legendan mukaan Qianlong olisi ollut hainingilaisen Chen Yuanlongin poika. Valitessaan seuraajaa valta­istuimelle Kangxi ei edellyttänyt vain, että seuraajan olisi kyettävä hyvin hallitsemaan valtakuntaa vaan myös, että hänen seuraajansa poikakin olisi yhtä kyvykäs voidakseen varmistaa mantšujen vallan maassa ikuisiksi ajoiksi. Yongzhengin oma poika oli heikko­tahtoinen, ja tarinan mukaan Yongzheng olisi salaisesti vaihtanut oman tyttärensä Chen Yuanlongin poikaan, josta tuli Kangxin suosikki. Täten Kangxi hyväksyi Yongzhengin seuraajakseen, mikä myöhemmin johti siihen, että tämän pojasta, Honglista, tuli keisari Qianlong. Myöhemmin Qianlong kävi neljä kertaa maan eteläosissa ja tällöin myös Hainingissa Chenin luona jättäen sinne omia kaunokirjoitettuja tekstejä ja antoi myös useita keisarillisia määräyksiä, joiden ansioista Haining pysyi verovapaana alueena.

Tarina on kuitenkin monesta syystä ongelmallinen. Ensinnäkin Yongzhengin vanhin elossa ollut poika, Hongshi, oli vasta 7-vuotias Honglin syntyessä, ja siinä vaiheessa hän ei olisi vielä kyennyt tekemään ratkaisevaa päätöstä keisarihuoneeseen kuuluvan tytön vaihtamiseksi ulkopuoliseen poikaan, mikä sitä paitsi olisi, jos asia olisi paljastunut, saattanut hänet häpeään ja epäsuosioon, ja hänet olisi voitu sen vuoksi tuomita kuolemaankin. Toiseksi Yongzhengilla oli kolme muutakin poikaa, jotka elivät aikuisikään ja olisivat myös voineet periä valtakunnan. Itse asiassa koska Hongshi ainoana Yongzhengin pojista pakotettiin tekemään itsemurha, olisi paljon loogisempaa olettaa hänen olleen adoptoitu poika, jos kukaan heistä oli sellainen.

Tarinat, joiden mukaan Qianlong kävi kuusi kertaa Jiangnanissa tavalliseksi kansalaiseksi tekeytyneenä ovat olleet suosittuja useamman sukupolven ajan. Kaikkiaan hän kävi Jiangnanissa kahdeksan kertaa, kun taas Kangxi oli käynyt siellä vain kuudesti.


Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolisot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keisarilliset jalosukuiset puolisot:
    • Huixian (慧贤皇贵妃)
    • Chunhui (纯惠皇贵妃)
    • Qinggong (庆恭皇贵妃)
    • Zhemin (哲憫皇貴妃), Fuca-klaanista (富察).
    • Shujia (淑嘉皇貴妃), Jingiya-klaanista (金佳).
  • Jalosukuiset puolisot::
    • Wan (婉贵妃)
    • Ying
    • Xin
    • Yu (愉貴妃), Keliyete-klaanista (珂里葉特)
    • Xun
  • Puolisot :
    • Jin (晉妃), Fuca-klaanista (富察)-klaanista.
    • Rong (香妃,容妃)
    • Shu
    • Dun
  • Keisarilliset jalkavaimot
    • Yi (儀嬪), Huang-klaanista (黃).
    • Xun (恂嬪), Huoshuote-klaanista (霍碩特).
    • Gong (恭嬪), Lin-klaanista (林).
    • Yi (怡嬪), Bo-klaanista (柏).
    • Shen (慎嬪), Bai'ergesi-klaanista (拜爾噶斯).
    • Cheng (誠嬪), Niohuru-klaanista.
  • Jalosukuiset rouvat:
    • Shun
    • Silin-Gioro (西林覺羅氏)
    • (柏氏)
    • Rui (瑞貴人), Suochuoluo (索綽絡)-klaanista.
    • Duo (多貴人), Borjigit-klaanista.
    • Wu (武貴人)
    • Jin (金貴人)
    • Xin (新貴人)
    • Fu (福貴人)
  • Ensimmäisen luokan naispalveijat:
    • Bai (白常在)
    • Kui (揆常在)
    • Ning (寧常在)
    • Ping (平常在)
    • Na (那常在)

[34]

Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Nimi Äiti Syntymäaika Kuolinaika arvonimi
1 Yonghuang (永璜) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Zhemin 5. heinäkuuta 1728 21. huhtikuuta 1750 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Ding'an (定安親王)
2 Yonglian (永璉) Keisarinna Xiaoxianchun 9. elokuuta 1730 23. marraskuuta 1738 Crown Prince Duanhui (端慧太子)
3 Yongzhang (永璋) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Chunhui 15. heinäkuuta 1735 26. elokuuta 1760 Toisen arvoluokan prinssi Xun (循郡王)
4 Yongcheng (永珹) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Shujia 21. helmikuuta 1739 5. huhtikuuta 1777 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Lüduan (履端親王)
5 Yongqi (永琪) Jalosukuinen Yu 23. maaliskuuta 1741 16. huhtikuuta 1766 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Rongchun (榮純親王)
6 Yongrong (永瑢) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Chunhui 28. tammikuuta 1744 13. kesäkuuta 1790 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Zhizhuang (質庄親王)
7 Yongcong (永琮) Keisarinna Xiaoxianchun 27. toukokuuta 1746 29. tammikuuta 1748 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Zhe (哲親王)
8 Yongxuan (永璇) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Shujia 31. elokuuta 1746 1. syyskuuta 1832 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Yishen (儀慎親王)
9 (nimetön) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Shujia 2. elokuuta 1748 11. kesäkuuta 1749
10 (nimetön) Shu 12. kesäkuuta 1751 7. heinäkuuta 1753
11 Yongxing (永瑆) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Shujia 22. maaliskuuta 1752 10. toukokuuta 1823 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Chengzhe (成哲親王)
12 Yongji (永璂) Keisarinna Ulanara 7. kesäkuuta 1752 17. maaliskuuta 1776 Beile (貝勒)
13 Yongjing (永璟) Keisarinna Ulanara 2. tammikuuta 1756 7. syyskuuta 1757
14 Yonglu (永璐) Keisarinna Xiaoyichun 31. elokuuta 1757 3. toukokuuta 1760
15 Yongyan (永琰) Keisarinna Xiaoyichun 13. marraskuuta 1760 2. syyskuuta 1820 Keisari Jiaqing
16 (nimetön) keisarinna Xiaoyichun 13. tammikuuta 1763 6. toukokuuta 1765
17 Yonglin (永璘) Keisarinna Xiaoyichun 17. kesäkuuta 1766 25. huhtikuuta 1820 Ensimmäisen arvoluokan prinssi Qingxi (慶僖親王)

Tyttäret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Qianlongin tyttärien omia nimiä ei tunneta.

Qianlong adoptoi veljentyttärensä, Heshuon prinessa Hewanin (和碩和婉公主; 24. heinäkuuta 1734 – 2. toukokuuta 1760). Hän oli Qianlongin nuoremman velipuolen, Hongzhoun, prinssi Hen ja tämän ensimmäisen puolison Ujakun (烏札庫氏) tytär.

# Arvonimi Äiti Syntymäaika Kuolinaika Puoliso
1 (nimetön) Keisarinna Xiaoxianchun 1728 1729
2 (nimetön) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Zhemin 1731 1731
3 Kurunin prinsessa Hejing (固倫和敬公主) Keisarinna Xiaoxianchun 28. kesäkuuta 1731 15. elokuuta 1792 Sebutengbalezhu'er (色布騰巴勒珠爾) Borjigit-klaanista
4 Heshuon prinsessa Hejia (和碩和嘉公主) Keisarillinen jalosukuinen puoliso Chunhui 24. joulukuuta 1745 29. lokakuuta 1767 Fulungga (福隆安) Fuca-klaanista (富察)
5 (nimetön) Empress Ulanara 1753 1755
6 (nimetön) Noble Consort Xin 24. elokuuta 1755 27. syyskuuta 1758
7 Kurunin prinsessa Hejing (固倫和靜公主) Keisarinna Xiaoyichun 10. elokuuta 1756 9. helmikuuta 1775 Lawangduo'erji (拉旺多爾濟) Borjigit-klaanista
8 (nimetön) Noble Consort Xin 1758 1767
9 Heshuon prinsessa Hege (和碩和恪公主) Keisarinna Xiaoyichun 17. elokuuta 1758 14. huhtikuuta 1780 Jalantai (札蘭泰) Uya (烏雅)-klaanista.
10 Kurunin prinsessa Hexiao (固倫和孝公主) Dun 2. helmikuuta 1775 13. lokakuuta 1823 Fengšen Yendehe (豐紳殷德) Niuhuru-klaanista


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Qianlong emperor


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Kiina”, Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1806. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9.
  2. a b Dusting Off a Serene Jewel Box. New York Times, 31.12.2008. Artikkelin verkkoversio.
  3. Wei Yuan, 聖武記 Military history of the Qing Dynasty, vol.4. “計數十萬戶中,先痘死者十之四,繼竄入俄羅斯哈薩克者十之二,卒殲於大兵者十之三。”
  4. a b Peter Perdue: China Marches West: The Qing Conquest of Central Eurasia, s. 287. Belknap Press of Harvard University Press, 2005.
  5. Michael Edmund Clarke: In the Eye of Power: China and Xinjiang Qing Conquest to the 'New Great Game' for Central Asia, 1759–2004 (väitöskirja), s. 37. Brisbane: Griffith University, Dept. of International Business & Asian Studies, 2004. Teoksen verkkoversio.
  6. {{lehtiviite | Otsikko = Staatsmann, Feldherri und Dichter | Kieli = saksa | Julkaisu = Damals | Vuosikerta = 43 | Numero = 1 | Vuosi = 2011 | Kirjoittaja = Sabine Dabringhaus | Sivut = 16-24
  7. Hall, pp. 27–29
  8. Dai, p.145
  9. Schirokauer, Conrad & Clark, Donald N. Modern East Asia: A Brief History, 2nd ed. s. 35. Houghton Mifflin Company. Boston & New York. 2008 ISBN 978-0-618-92070-9.
  10. a b Arnold J. Toynbee: Historia uudessa valossa, s. 46. D. C Somervellin laatima lyhennetty laitos. Suom. Kai Kaila. WSOY, 1950.
  11. Jonathan D. Spence. The Search for Modern China. (New York: Norton, 3rd, 2013 ISBN 9780393934519), p. 98.
  12. Freer Sackler
  13. a b c d e Määritä osoite! 12. marraskuuta 2005. The Royal Academy of Arts.
  14. a b c d World Monuments Fund, talvi 2003–2004, s. 24–30. Artikkelin verkkoversio.
  15. Willard J. Peterson: ”The Ch'ien-Lung Reign”, {{{Nimike}}}, s. 290. Cambridge University Press, 2002. ISBN 978-0-521-24334-6. Teoksen verkkoversio.
  16. Guy (1987), p. 167.
  17. Guy (1987), p. 166.
  18. Rawski, Evelyn The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions (University of California Press, 1998) s. 23 & 24
  19. Evelyn Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions, s. 23-24. University of California Press, 1998.
  20. Jacques Gernet: A History of Chinese Civilization, s. 522. Cambridge University Press, 1996. ISBN 978-0-521-49781-7. Teoksen verkkoversio.
  21. Qianlong hudong.com. kiina
  22. McKay, Hill, Buckler, Erbey, Beck, Crowston, Wiesner-Hanks: A History of World Societies, s. 587-588. Bedford/St. Martin’s, 2009. ISBN 978-0-2305-8467-9.
  23. a b Palace Museum: Qianlong Emperor (乾隆皇帝)
  24. Alain Peurefitte: The Immobile Empire. Teoksessa annetaan tavanomainen käsitys siitä, mitä audienssissa tapahtui. Random House, 1992. ISBN 0-394-58654-9. Teoksen verkkoversio.
  25. James L. Hevia: Cherisinng Men from Afar: Qing Guest Ritual and the Macartney Embassy of 1793. Teoksessa arvostellaan tavanomaista käsitystä. Duke University Press, 1995.
  26. Æneas Anderson: A Narrative of the British Embassy to China, in the Years 1792, 1793, and 1794; Containing the Various Circumstances of the Embassy, with Accounts of Customs and Manners of the Chinese, s. 176. Lontoo: J. Debrett, 1795.
  27. Helen H. Robbins: Our First Ambassador to China: An Account of the Life of George, Earl of Macartney, with Extracts from His Letters, and the Narrative of His Experiences in China, as Told by Himself, 1737-1806, s. 386. Lontoo: John Murray, 1908. Teoksen verkkoversio.
  28. O'Neil, Patricia O. (1995). Missed Opportunities: Late 18th century Chinese Relations with England and the Netherlands. [väitöskirja, University of Washington]
  29. Duyvendak, J.J.L. (1937). 'The Last Dutch Embassy to the Chinese Court (1794–1795).' T'oung Pao 33:1–137.
  30. van Braam Houckgeest, Andreas Everardus. (1797). Voyage de l'ambassade de la Compagnie des Indes Orientales hollandaises vers l'empereur de la Chine, dans les années 1794 et 1795; englanninkielinen käännös vuodelta : An authentic account of the embassy of the Dutch East-India company, to the court of the emperor of China, in the years 1974 and 1795, Vol. I.
  31. van Braam, An authentic account..., Vol. I (1798 English edition) pp. 283–288.
  32. Juanqizhai in the Qianlong Garden World Monuments Fund. Viitattu 15.2.2014.
  33. Palace Museum: Jiaqing Emperor (嘉庆皇帝)
  34. Draft history of the Qing dynasty, Consort files. 《清史稿》卷二百十四.列傳一.后妃傳.
Edeltäjä:
Qing Yongzheng
Kiinan keisari
1735–1796
Seuraaja:
Qing Jiaqing