Uiguurin kieli
| Uiguuri | |
|---|---|
| Tiedot | |
| Alue |  Kiina Kazakstan Uzbekistan Kirgisia Turkmenistan |
| Virallinen kieli | Xinjiang |
| Puhujia | ~ 10 milj.[1] |
| Kirjaimisto | arabialainen, latinalainen ja kyrillinen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | Altailaiset kielet |
| Kieliryhmä | Turkkilaiset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | ug |
| ISO 639-2 | uig |
| ISO 639-3 | uig |
Uiguurin kieli (uiguuriksi ئۇيغۇرچە, уйғурчә, uiğurčä tai ئۇيغۇر تىلى, уйғур тили, uiğur tili) on uiguurien puhuma turkkilainen kieli. Sillä on virallisen kielen asema Xinjiangin uiguurien autonomisella alueella Kiinassa.
Sisällysluettelo |
Levinneisyys ja puhujamäärä [muokkaa]
Uiguuria puhutaan Xinjiangin lisäksi sen lähialueilla Kazakstanissa, Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja Turkmenistanissa. Pieniä uiguurinkielisiä ryhmiä on myös Saudi-Arabiassa, Turkissa ja Afganistanissa.[2] Kiinassa uiguureja oli vuoden 1990 väestönlaskennan mukaan 7,2 miljoonaa henkeä.[3] Neuvostoliitossa uiguureja laskettiin vuonna 1989 olevan 262 600 henkeä, joista 227 400 piti uiguuria äidinkielenään.[2] Neuvostoliiton uiguureista 185 300 asui Kazakstanissa, 36 800 Kirgisiassa ja 35 700 Uzbekistanissa.[4]
Historia ja murteet [muokkaa]
Uiguurin kieli eli uusuiguuri kuuluu turkkilaisten kielten karlukkilaiseen ryhmän karlukkilais-horezmilaiseen alaryhmään. Sen lähin sukukieli on uzbekki. Karlukkilaisella ryhmällä on välittävä asema turkkilaisten kielten läntisen ja itäisen haaran välillä. Itä-Turkestanissa varhaisella keskiajalla kirjakielenä käytetty muinaisuiguuri kuuluu puolestaan itäisen haaran uiguurilais-oguusilaisen ryhmän uiguurilais-tukyilaiseen alaryhmään.[5]
Nykyinen uiguurin kieli on seurausta uiguurilaisten, karlukkilaisten, kiptšakkilaisten ja oguusilaisten murteiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta, johon ovat osallistuneet myös tadžikki ja Keski-Aasian muut iranilaiset kielet. Muinais- ja uusuiguuria välittäviä kirjakieliä ovat karahanid-uiguuri, horezminturkki, tšagatai ja türki.[6]
Kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen. Luoteista eli keskimurretta puhuu suurin osa kansasta Xinjiangin pohjois- ja länsiosissa sekä Keski-Aasian valtioissa. Se jakautuu useisiin paikallismurteisiin. Hotanin eli etelämurretta puhutaan eteläisessä Xinjiangissa. Lobnorin eli itämurre on etelämurteen tavoin kielellisesti varsin yhdenmukainen.[7]
Kirjakieli [muokkaa]
Uiguureilla on rikas kirjallinen perintö, jota edellä mainitut kirjakielen vaiheet heijastavat. Kirjoitusjärjestelminä on käytetty turkkilaista riimukirjoitusta, aramealaista, uiguurilaista ja 1000-luvulta lähtien arabialaista kirjaimistoa. Kirjakieli alkoi lähentyä kohti puhuttua kansankieltä 1600-luvulta lähtien.[8]
Kiinan alueella käytetään edelleen arabialaista kirjaimistoa. Entisessä Neuvostoliitosssa siirrytiin vuonna 1930 latinalaiseen ja vuonna 1947 kyrilliseen aakkostoon, jota on täydennetty lisämerkeillä ә, ө, ү, ғ, җ, қ, ң ja һ. Kiinan ja entisen Neuvostoliiton kirjakielet perustuvat molemmat luoteiseen päämurteeseen, mutta niiden normit ovat muotoutuneet eri paikallismurteiden pohjalta.[8]
Xinjiangissa uiguuri toimii alueen virallisena kielenä. Sitä käytetään koulujen, ammattioppilaitosten ja korkeakoulujen opetusvälineenä. Kiinassa ja Keski-Aasian valtioissa julkaistaan uiguurinkielistä kirjallisuutta, sanoma- ja aikakauslehtiä. Kieltä käytetään myös radiossa ja televisiossa.[4]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Omniglot: Uyghur omniglot. Viitattu 25.5.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 437. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
- ↑ Chinese ethnic minorities Viitattu 15.7.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 223. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
- ↑ Baskakov, N.A.: Tjurkskije jazyki, s. 181–182, 187. Moskva: KomKniga, 2006. ISBN 5-484-00515-9.
- ↑ Baskakov, N.A.: Tjurkskije jazyki, s. 170–171, 176. Moskva: KomKniga, 2006. ISBN 5-484-00515-9.
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 224. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
- ↑ a b Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 438. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
