Nogain kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nogai
Oma nimi ногай тили, nogai tili
Tiedot
Alue Dagestan, Stavropolin aluepiiri, Tšetšenia, Karatšai-Tšerkessia, Kazakstan
Puhujia 80 000
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto kyrillinen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta turkkilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1 nog
ISO 639-3 nog

Nogai (nogaiksi ногай тили, nogai tili) on nogaiden puhuma kieli, joka kuuluu altailaisten kielten turkkilaiseen ryhmään. Sillä on virallisen kielen asema Dagestanissa ja Karatšai-Tšerkessiassa.

Levinneisyys ja puhujamäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nogaita puhutaan nykyään pääasiassa Venäjällä Pohjois-Kaukasiassa. Nogait asuvat erillisinä ryhminä Dagestanin Nogain, Tarumovkan, Kizljarin ja Babajurtin piireissä, Stavropolin aluepiirin Neftekumskin, Mineralnye Vodyn, Kotšubejevskojen ja Stepnojen piireissä, Karatšai-Tšerkessiassa, Astrahanin alueella sekä Tšetšenian Šelkovskajan piirissä.[1]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan nogain puhujia oli Venäjällä 67 000 henkeä, näistä 23 900 Dagestanissa, 15 200 Stavropolin aluepiirin nykyisellä alueella, 12 600 Karatšai-Tšerkessiassa, 6 800 silloisessa Tšetšeno-Ingušiassa ja 3 800 Astrahanin alueella. Kansallisuudeltaan nogaista nogain kieltä puhui äidinkielenään 90,4 % ja venäjää 2,4 %. Loput puhuivat äidinkielenään lähinnä kumykkia.[2]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan nogain kieltä puhuu 90 000 henkeä (lukuun sisältyvät myös nogaita toisena tai vieraana kielenä puhuvat).[3] Dagestanissa nogain puhujia oli 38 000, Karatšai-Tšerkesiassa 15 600 ja Tšetšeniassa 3 500.[4]

Kansallisuudeltaan nogaista 93,7 % osaa venäjää[5] (82,7 % vuonna 1989).[6] Dagestanissa nogait puhuvat usein myös muita naapurikieliä kuten kumykkia. Astrahanin alueella nogain kieleen on vaikuttanut tataari.[7]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 87 100 nogain puhujaa[8].

Historia ja murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nogain kieli kuuluu turkkilaisten kielten kiptšakkilaisen ryhmän kiptšakkilais-nogailaiseen alaryhmään. Sen lähimmät sukukielet ovat karakalpakki, kazakki sekä uzbekin kielen kiptšakkilaismurteet. Ennen eriytymistään näiden kielten puhujat kuuluivat Kultaisen ordan hajoamisen jälkeen syntyneeseen Nogain ordaan. Eniten yhteisiä piirteitä nogailla on karakalpakin kanssa.

Kielessä on kolme päämurretta: varsinaisnogai Stavropolin aluepiirissä, karanogai Dagestanissa ja aknogai Karatšai-Tšerkessiassa.[9][10] Varsinaisnogai on sulautumassa karanogaihin, minkä takia eräät tutkijat eivät enää erota sitä päämurteeksi.[7]

Kirjakieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat nogainkieliset kirjalliset muistomerkit ovat 1300-luvulta Nogain ordan ajalta. 1400–1600-luvuilta on säilynyt laaja diplomaattinen kirjeenvaihto. Nogairunoilijoiden teoksia tunnetaan 1400–luvulta lähtien ja 1800–1900-luvun vaihteessa julkaistiin nogainkielistä kansanrunoutta. 1880-luvulle saakka nogai toimi Pohjois-Kaukasian eri kansojen välisen yhteydenpidon välineenä.[11] Neuvostoaikana luodun kirjakielen normit perustuvat karanogain murteeseen, mutta mukaan on otettu myös aknogain piirteitä. Alun perin käytettiin arabialaista kirjaimistoa, mutta vuonna 1928 siirryttiin latinalaisiin ja vuonna 1938 kyrillisiin aakkosiin. Etuvokaaleja [ä], [ö], [ü] osoitetaan kirjainyhdistelmillä аь, оь, уь ja äng-äännettä yhdistelmällä нъ. Kirjain в välittää foneemeja [w] ja [v], kirjaimet к, г foneemeja [k], [q] ja [g], [ğ].[12]

Nogain kielellä ilmestyy Dagestanissa ja Karatšai-Tšeressiassa kaksi sanomalehteä ja lastenlehti. Sillä julkaistaan oppimateriaaleja, kauno- ja lastenkirjallisuutta. Kieltä opetetaan aineena Dagestanissa, Karatšai-Tšerkessiassa, Astrahanin alueella ja Stavropolin aluepiirissä. Dagestanissa ja Karatšai-Tšerkessiassa sitä käytetään jonkin verran myös radiossa ja televisiossa. Dagestanissa toimii nogainkielinen kansanteatteri. Kirjakielen käyttöä vaikeuttaa kansan jakautuminen useisiin hallintoalueisiin, mutta kokonaisuudessaan sen tilanne on melko vakaa ja nogain kieltä pidetään varsin elinvoimaisena.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gosudarstvennyje i titulnyje jazyki Rossii: entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 250. Moskva: Academia, 2002. ISBN 5-87444-148-4.
  2. a b Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 335–336. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  3. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). Viitattu 24.1.2009. (venäjäksi)
  4. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.6. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 24.1.2009. (venäjäksi)
  5. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. Viitattu 24.1.2009. (venäjäksi)
  6. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 442. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  7. a b Gosudarstvennyje i titulnyje jazyki Rossii: entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 252. Moskva: Academia, 2002. ISBN 5-87444-148-4.
  8. Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami Viitattu 20.1.2012. (venäjäksi)
  9. Baskakov, N.A.: Tjurkskije jazyki. Izd. 2-je, ispr., s. 164–165. Moskva: KomKniga, 2006. ISBN 978-5-484-00515-4.
  10. Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 328. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  11. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom II, s. 366–367. Moskva: Nauka, 2001. ISBN 5-02-011268-2.
  12. Gosudarstvennyje i titulnyje jazyki Rossii: entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 251, 254. Moskva: Academia, 2002. ISBN 5-87444-148-4.