Muinaisuiguurin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muinaisturkkilaisen piirtokirjoituskiven kopio Ankarassa.

Muinaisuiguurin kieli on muinaisten uiguurien käyttämä turkkilainen kirjakieli. Se tuli tunnetuksi Itä-Turkestanista 1800–1900-lukujen vaihteessa löydettyjen kirjallisten muistomerkkien ansiosta.

Muinaisuiguurin kehityksen uskotaan alkaneen 500-luvun lopussa Orhon-joella nykyisen Mongolian alueella syntyneessä muinaisturkkilaisessa valtakunnassa. 700-luvun puolivälistä lähtien uiguurien valtakunnassa käytettiin turkkilaisiin piirtokirjoitusaakkosiin perustunutta kirjakieltä, jonka normit olivat yhteisiä kaikille itäisille turkkilaisille. 800-luvun puolivälissä osa uiguuriheimoista muutti Itä-Turkestaniin ja perusti Kotšon valtakunnan, jossa on laadittu suurin osa muinaisuiguurin kirjallisista muistomerkeistä. Valtakunnan hajottua 1200-luvun puolivälissä muinaisuiguuria käytettiin vielä pitkään kulttikielenä.

700–1600-luvulta peräisin olevien muinaisuiguurilaisten tekstien kieli kuuluu turkkilaisten kielten uiguurilais-oguusilaiseen ryhmään. Ne on laadittu etupäässä uiguurilaisella kirjaimistolla. Sen lisäksi on käytetty manikealaista, syyrialaista (estrangelo), brahmilaista, tiibettiläistä sekä turkkilaista riimukirjoitusta. Muistomerkit koostuvat etupäässä käännetyistä buddhalaisista ja muiden uskontojen pyhistä kirjoituksista.[1]

Toisen vuosituhannen alussa käytetty karahanid-uiguurin kirjakieli ja sen jatkajat sekä nykyinen uiguurin kieli eli uusuiguuri poikkeavat huomattavasti muinaisuiguurista. Ne kuuluvat turkkilaisten kielten karlukkilaiseen ryhmään.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jazyki mira: Tjurkskije jazyki, s. 54–55. Moskva: Indrik, 1997. ISBN 5-85759-061-2.
  2. Baskakov, N.A.: Tjurkskije jazyki. Izd. 2-je, ispr., s. 173, 181–182. Moskva: KomKniga, 2006. ISBN 978-5-484-00515-4.