Oulun hautausmaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuvernöörin muistomerkki.

Oulun hautausmaa on Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien hautausmaa. Oulun hautausmaa sijaitsee Intiön kaupunginosassa noin kilometrin päässä tuomiokirkosta. 26,5 hehtaarin suuruisen hautausmaan pinta-ala on noin kolmannes kaupunginosan alueesta. Hautausmaa kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon[1].

Oulun seurakuntien muodostamalla seurakuntayhtymällä on lisäksi neljä muuta hautausmaata, Oulujoen hautausmaa ja Ylikiimingissä sijaitsevat Ylikiimingin kirkkotarhat I ja II, Kiviharjun hautausmaa ja Ylivuoton hautausmaa.[2] Vainajia on lisäksi haudattu Oulun tuomiokirkon kirkkotarhaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalta 1700-luvun lopulle Oulussa, kuten muuallakin Ruotsin valtakunnassa kuolleet haudattiin pääasiassa kirkkotarhaan, merkkihenkilöitä myös kirkon lattian alle. Valtakunnassa esitettiin kirkkoon hautaamisen kieltämistä 1779. Oulussa kirkkoon hautaamisesta luovuttiin jo seuraavalla vuosikymmenellä.

Oulun hautausmaan vihki käyttöön kirkkoherra Carl Henrik Ståhle 27. elokuuta 1781. Kirkkoherran mukaan uutta hautausmaata alettiin kutsua Ståhleborgiksi. Hautausmaa oli Oulun kaupunki- ja maaseurakuntien yhteinen, kunnes Oulujoen kunta sai oman hautausmaan 1908.

Nykyisen tuomiokirkon ympärillä olleelle vanhalle jo 1600-luvun alussa muodostuneelle hautausmaalle, kirkkotarhalle, ei haudattu uusia vainajia enää vuoden 1792 jälkeen.

Vanha kappeli

Hautausmaan alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alue jakautuu luonnonmukaisesti rakentuneeseen vanhaan osaan ja 1930-luvun jälkeen käyttöön otettuun suunnitelmalliseen osaan. Kaikkein vanhin osa, vanha Ståhleborg, on alueen lounaisosassa lähimpänä kaupunkia. Ståhleborgin aluetta hallitsee Oulun läänin maaherran Robert Wilhelm Lagerborgin kookas muistomerkki, niin sanottu Kuvernöörin muistomerkki, joka on sijoitettu alueen korkeimmalle paikalle.

Vanhan osan sisääntuloportin vieressä on arkkitehti Harald Andersinin piirtämä entinen vahtitupa ja haudankaivajan asunto vuodelta 1915. Vanhan alueen läpi kulkeva kävelytie vie Vanhalle kappelille, jonka suunnitteli lääninarkkitehti Otto F. Holm vuonna 1922. Kappeli valmistui marraskuussa 1923, ja Oulun hiippakunnan piispa Juho Koskimies vihki sen käyttöön 16. joulukuuta 1923.[3]

Sotien 1939–1945 sankarihauta-alue sijaitsee vanhimman osan kupeessa Kajaanintien varressa. Alueelle on haudattu 456 kaatunutta. Sankaripatsaan Taistelu on päättynyt on veistänyt kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen. Patsas paljastettiin 1952.

Uusi alue sijaitsee vanhan osan itäpuolella. Alue on maisemaltaan ja hautakivien osalta yhdenmukaista. Alueen keskellä on 1970-luvulla rakennettu Intiön kappeli, jonka yhteydessä on myös krematorio.

Sankarihauta-aluetta

Oulun hautausmaalle haudattuja tunnettuja henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schali, Kirsi (toim.): Oulun hautausmaat. Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä, 1996. ISBN 952-90-7881-1.
  • Oulun hautausmaa. Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä, 1982. ISBN 951-99391-2-1.
  • Karvosenoja, Heikki ja Niskala, Kaarina: Varjoista valoon. Oulun siunauskappelit. Oulu: Oulun tuomiokirkkoseurakunta, 2003. ISBN 952-99248-0-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Intiön hautausmaa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. Hautausmaat Oulun ev.-lut. seurakunnat. Viitattu 5.8.2007.
  3. Karvosenoja ja Niskala 2003, 23-24.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]