Kaarlo Johannes Leinonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaarlo Johannes (Hannes) Leinonen (7. maaliskuuta 1916 Paavola8. maaliskuuta 1986 Lahti) oli Oulun hiippakunnan piispa 1965-1978 ja teologian tohtori. Ennen piispan uraa Leinonen oli muun muassa Tornion rovastikunnan lääninrovastina.

Hän syntyi Paavolassa kauppias Leonard Aleksanteri Leinosen ja Hilda o.s. Päkkilän lapsena. Käytyään kansa- ja yhteiskoulun kotikonnuillaan ja lukion Oulun lyseossa hän suoritti teologian opintonsa Helsingissä. 1930-luvulla hän osallistui väkevästi kieli- ja ylioppilaspolitiikkaan Akateemisen Karjala-Seuran jäsenenä. Kotiseutunsa miesten kanssa hän näki ja koki käytännössä myös sodat. Hänen hengellinen kotinsa oli vanhoillislestadiolaisuudessa ja korkein haaveensa papinvirka jossain Pohjois-Suomen seurakunnassa. Hänestä tulikin Suomen pohjoisten kiveliöitten ja jokilaaksojen pappi ja piispa.[1] Vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960 Hannes Leinonen valitsi elämänsanalaisuuden.

Haave papinvirasta pohjoisessa uhkasi kaatua vaikeaan haavoittumiseen jatkosodassa, mutta elämä voitti, ja hän pääsi toteuttamaan kutsumustaan Rantsilassa, Uhtuan suunnalla jatkosodassa, Hyrynsalmen sotasairaalassa, länsirajan asevelipapin virassa, Tuusulan sotavammasairaalassa, Kuusamossa, Pellossa ja Kemissä, kunnes hän asettui Ylitornion kirkkoherran virkaan 1953. Tästä virasta hän siirtyi hoitamaan piispan virkaa.[1] Hannes Leinonen toimi pitkään myös Ylitornion kristillisen opiston johtokunnan puheenjohtajana.

Yksi ehkä hänen eniten arvostamiinsa maallisiin arvoihin kuului isänmaallisuus, jota hän ei puheissaan jättänyt tuomatta julki. Leinonen on saanut ansioistaan mm. Suomen valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin sekä 4. lk Vapaudenristin.[2] Leinonen oli ennen kaikkea saarnamies, mutta myös tunnettu huumorimies ja itsekin kaskujen kohde. Hänen kirjallisesta tuotannostaan välittyy myös hänelle ominainen huumori.[1] Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtajan Toivo Haapalan tekemissä kaskukokoelmakirjoissa Leinonen mainitaan useita kertoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hannes Leinonen, Moniaita Muisteluksia 1 ja 2, ISBN 951-96174-1-8 (I Osa) ja ISBN 951-96174-2-6 (II Osa)
  2. Oulun hiippakunta: Piispojen muotokuvat. Luettu 7. huhtikuuta 2008
Edeltäjä:
Leonard Pietari Tapaninen
Oulun piispa
19651978
Seuraaja:
Olavi Rimpiläinen
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.