Kaarlo Johannes Leinonen
| Hannes Leinonen | |
|---|---|
 Leinonen 1960-luvun lopulla. |
|
| Oulun piispa | |
|
1965–1978
|
|
| Edeltäjä | Leonard Pietari Tapaninen |
| Seuraaja | Olavi Rimpiläinen |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Kaarlo Johannes Leinonen |
| Syntynyt | 7. maaliskuuta 1916 Paavola |
| Kuollut | 8. maaliskuuta 1986 (70 vuotta) Lahti |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | piispa, lestadiolaisvaikuttaja |
| Vanhemmat |
Leonard Aleksanteri Leinonen Hilda Päkkilä |
| Puoliso | Lahja Poropudas ( 1941) |
| Muut tiedot | |
| Koulutus |
pappisvihkimys (1941) teologian tohtori (19519 |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | luterilaisuus (lestadiolaisuus) |
| Osa artikkelisarjaa |
| Lestadiolaisuus |
|---|
 |
|
Suunnat |
|
Tilaisuudet |
Kaarlo Johannes (Hannes) Leinonen (7. maaliskuuta 1916 Paavola – 8. maaliskuuta 1986 Lahti)[1] oli Oulun hiippakunnan piispa 1965–1978 ja teologian tohtori. Ennen piispan uraa Leinonen oli muun muassa Tornion rovastikunnan lääninrovastina.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän syntyi Paavolassa kauppias Leonard Aleksanteri Leinosen ja Hilda o.s. Päkkilän lapsena. Käytyään kansa- ja yhteiskoulun kotikonnuillaan ja lukion Oulun lyseossa hän suoritti teologian opintonsa Helsingissä. 1930-luvulla hän osallistui väkevästi kieli- ja ylioppilaspolitiikkaan Akateemisen Karjala-Seuran jäsenenä. Kotiseutunsa miesten kanssa hän osallistui sotiinkin. Hänen hengellinen kotinsa oli vanhoillislestadiolaisuudessa ja korkein haaveensa papinvirka jossain Pohjois-Suomen seurakunnassa. Hänestä tulikin Suomen pohjoisten kiveliöitten ja jokilaaksojen pappi ja piispa.[2] Vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960 Hannes Leinonen valitsi elämänsanalaisuuden.
Haave papinvirasta pohjoisessa uhkasi kaatua vaikeaan haavoittumiseen jatkosodassa, mutta elämä voitti, ja hän pääsi toteuttamaan kutsumustaan Rantsilassa, Uhtuan suunnalla jatkosodassa, Hyrynsalmen sotasairaalassa, länsirajan asevelipapin virassa, Tuusulan sotavammasairaalassa, Kuusamossa, Pellossa ja Kemissä, kunnes hän asettui Ylitornion kirkkoherran virkaan 1953. Tästä virasta hän siirtyi hoitamaan piispan virkaa.[2] Hannes Leinonen toimi pitkään myös Ylitornion kristillisen opiston johtokunnan puheenjohtajana.
Yksi ehkä hänen eniten arvostamiinsa maallisiin arvoihin kuului isänmaallisuus, jota hän ei puheissaan jättänyt tuomatta julki. Leinonen on saanut ansioistaan mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin sekä 4. lk Vapaudenristin.[3] Leinonen oli ennen kaikkea saarnamies, mutta myös tunnettu huumorimies ja itsekin kaskujen kohde. Hänen kirjallisesta tuotannostaan välittyy myös hänelle ominainen huumori.[2] Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtajan Toivo Haapalan tekemissä kaskukokoelmakirjoissa Leinonen mainitaan useita kertoja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mitä Missä Milloin, s. 115. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-08999-4
- ↑ a b c Hannes Leinonen, Moniaita Muisteluksia 1 ja 2, ISBN 951-96174-1-8 (I Osa) ja ISBN 951-96174-2-6 (II Osa)
- ↑ Oulun hiippakunta: Piispojen muotokuvat (Arkistoitu – Internet Archive). Luettu 7. huhtikuuta 2008
|
Edeltäjä: Leonard Pietari Tapaninen |
Oulun piispa 1965–1978 |
Seuraaja: Olavi Rimpiläinen |
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||
| ||||||||||||||
