Kärnäkosken linnoitus
Kärnäkosken linnoitus on Savitaipaleen Kärnäkoskella sijaitseva vuosina 1791—1793 Pietarin puolustukseksi rakennettu venäläinen bastionilinnoitus.
Kärnäkoski osana Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmää
Kärnäkosken linnoitus oli osa laajempaa Venäjän pääkaupunkia Pietaria suojaavaa Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmää. Kustaa III:n sodan (1788—1790) ja etenkin ruotsalaisille menestyksekkäiden Porrassalmen taistelun ja Ruotsinsalmen II:n meritaistelun seurauksena Venäjän sotilaspiirit ja keisarinna Katariina II kiinnostuivat keisarikunnan luoteisrajan puolustuksen tehostamisesta. Kaakkois-Suomessa käynnistettiin laaja linnoitusprojekti josta vastasi maineikas venäläinen kenraali Aleksandr Suvorov.
Pääkaupunkia puolustamaan rakennettiin useista sisäkkäisistä linnoitusketjuista muodostuvat puolustusvyöhykkeet. Kärnäkosken linnoitus oli osa järjestelmän ulointa aivan valtakunnan rajan pinnassa sijaitsevaa linnoitusketjua. Sen tehtävänä oli suojata sekä Saimaan ja Suomenlahden välisen kannaksen pohjoispäätä mahdollista maahyökkäystä silmällä pitäen että antaa turvaa juuri perustetulle Venäjän Saimaan laivastolle.
Rakennustyöstä
Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmän rakentamisesta vastaava kenraali Suvorov valitsi yhden uuden rajalinnoituksen sijoituspaikaksi Kärnäjoen suun Saimaan ja Kuolimojärven välisellä kannaksella Lappeenranta—Ristiina –tien varressa. Paikalta voitiin valvoa niin Venäjän ja Ruotsin välistä rajaa, kannaksen läpi kulkevaa liikennettä kuin Saimaan luoteis- ja länsiosien sokkeloisilla vesireiteillä purjehtivia aluksia. Uuden linnoituksen lähistöllä oli käyty Kustaa III:n sodan aikana useampia yhteenottoja ruotsalaisten ja venäläisten joukkojen välillä.
Kärnäkosken linnoitusta rakennettiin vuosina 1790—1793. Linnoituksen suunnittelijoina toimivat Ranskan suurta vallankumousta Venäjälle paenneet insinööriupseerit. Kärnäkosken linnoitus rakennettiin ranskalaiselle linnoitusperinteelle uskollisesti bastionijärjestelmän mukaisesti. Perinteisen säännöllisen bastionimuodon sijasta linnoitus rakennettiin kuitenkin epäsäännöllisen muotoiseksi ja maaston muotoja mukailevaksi. Vajavaisen bastionirakenteen syynä lienee ollut tilanpuute.
Linnoituksen länsi- ja eteläsivut varustettiin kolmella puolibastionilla. Linnoituksen päämuurin eteen sijoitettiin kolme etuvarustusta, ravelliinia. Idän- ja pohjoisenpuoleisille lähinnä Saimaaseen rajautuville sivuille, joista vihollisen hyökkäystä ei odotettu, rakennettiin pelkkä tenaljirintama. Linnoitusta ja sen etuvarustuksia kiersivät maavalli ja vallihauta. Linnoituksen pohjoiskärjessä sijaitsi takaportti, josta oli pääsy laivoille ja vedenottopaikalle. Linnoituksen muureille rakennettiin 55 tuliasemaa tykeille.
Linnoituksen sisälle rakennettiin sotilaiden kasarmi, upseeritalo, päävartio, arestirakennus sekä ruutivarasto. Hirsirakenteiset rakennukset ovat nyttemmin purettu ja niiden paikalla on vain kivijalkojen rippeet.
Varsinaisen linnoituksen lisäksi rakennettiin sen läheisyyteen kaksi pienempää erillistä tukilinnaketta, reduttia. Kärnäjoen eteläsuuhun, Saimaan ja Kuolimojärven välisen kannaksen 600 metrin päähän päälinnoituksesta rakennettiin myös Vuorilinnoituksen nimellä tunnettu Kärnäkosken redutti. Partakosken puolelle nykyiselle Ruhtinaanmäelle kaksi kilometriä luoteeseen Kärnäkosken linnoituksesta rakennettiin Partakosken redutti.
Kärnäkosken linnoituksen rakennustöihin osallistui 1 400 venäläistä sotilasta ja paikallista talonpoikaa. Huomattava osa rakennusmiehistä menehtyi raskaan työn ja sairauksien uuvuttamina.
Lyhyeksi jäänyt linnoitusaika
Kärnäkosken linnoitus vartioi valmistuttuaan Venäjän luoteisrajaa vain 15 vuoden ajan. Linnoitus toimi samaan aikaan myös yhtenä Venäjän Saimaan laivaston tukikohtana. Laivaston muut osastot olivat sijoitettu Lappeenrannan linnoitukseen ja Olavinlinnaan Savonlinnassa.
Kärnäkosken linnoitus, kuten muutkin Kaakkois-Suomen linnoitukset menettivät sotilaallisen merkityksensä Suomen sodan jälkeen vuonna 1809 kun Ruotsin ja Venäjän rajan siirtyessä kauas Torniojoelle. Keisari Nikolai I määräsi tarpeettomiksi jääneet sisämaan linnoitukset lakkautettaviksi vuonna 1835. Lakkautuspäätösten jälkeen linnoituksista vedettiin aseistus pois, rakennukset ja muu varustus aseita lukuun ottamatta huutokaupattiin ja varustukset jätettiin metsittymään.
Ruotsin uhkaa vastaan rakennettu linnoitus ei ehtinyt taistella kertaakaan vihollistaan vastaan. Suomen sodan, linnoituksen käyttöajan ainoaksi jääneen Ruotsin ja Venäjän välisen sodan, taistelut käytiin kaukana Kärnäkoskelta Ruotsin armeijan peräännyttyä hyvissä ajoin vältellen yhteenottoja hyökkäävien venäläisten kanssa. Myöhemmin Suomen sisällissodan aikana alueella käytiin useita taisteluita.
Linnoitusalueen nykypäivä
Nykyisin Kärnäkosken linnoituksen alue on varustettu matkailijoille tarkoitetuilla opastekylteillä. Muita varsinaisia matkailu- tai opastuspalveluita alueella ei ole.
Museovirasto ja ympäristöministeriö ovat luokitelleet linnoituksen ympäristön valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi ja maisema-alueeksi. Museoviraston on kunnostanut Kärnäkosken linnoituksen yhdessä muiden Kaakkois-Suomen linnoituksen kanssa työllisyystöinä. Kivivallien sortumia korjattiin ja linnoituksen ympäristöä kunnostettiin ja raivattiin. Työ saatiin päätökseen vuonna 1997.
Linnoituksen alueella suoritettiin vuonna 1987 kasvillisuuden inventointi, jonka perusteella aloitettiin alueen kasvillisuuden hoitotyöt. Linnoitusalue niitettiin sekä raivattiin puustoa ja nuorta. Kunnostetulla alueella laiduntaa kesäisin lampaita nurmialueiden ylläpitämiseksi.
Kärnäkosken linnoituksen lähistöllä sijaitsee myös lotjasatama, 1830-luvulla rakennettu mylly ja saha sekä vuonna 1886 valmistunut kaksiaukkoinen kiviholvisilta. 1950-luvulla toimintansa lopettanut mylly kunnostettiin paikallisen kylätoimikunnan toimesta vuonna 2002.