Joni Skiftesvik

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joni Skiftesvik
Joni Skiftesvik heinäkuussa 2013.
Joni Skiftesvik heinäkuussa 2013.
Syntynyt 26. heinäkuuta 1948 (ikä 66)
Haukipudas
Ammatit kirjailija
Kansallisuus suomalainen
Ensiteokset Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983)
Tunnustukset Runeberg-palkinto (2015)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jon (Joni) Harald Skiftesvik (s. 26. heinäkuuta 1948 Haukipudas)[1] on oululainen kirjailija. Hänet tunnetaan monipuolisena kirjoittajana ja etenkin taitavana novellistina. Hänellä on erittäin laaja tuotanto, johon sisältyy romaanien ja novellien lisäksi mm. näytelmiä, radiokuunnelmia, tietokirjoja, dramatisointeja ja antologioita.

Skiftesvik on yksi palkituimmista nykykirjailijoistamme.

J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon Skiftesvik sai 1983 ja Kalevi Jäntin palkinnon 1985. Vuonna 2015 Skiftesvik sai Runeberg-palkinnon teoksellaan Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014). Vuonna 2005 tasavallan presidentti palkitsi hänet Pro Finlandia-mitalilla.

Skiftesvikin tuotantoa on käännetty 12 kielelle.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haukiputaalla syntyneen Skiftesvekin vanhemmat olivat norjalainen merikapteeni Otto Olafsen Skiftesvik ja haukiputaalainen ahtaaja Aila Elina Susanna Enojärvi. Vuonna 1949 Skiftesvik muutti äitinsä kanssa Norjaan isänsä kotiseudulle Askøyhyn, lähelle Bergeniä. Vielä saman vuoden lopulla he muuttivat kuitenkin takaisin Haukiputaalle Martinniemeen.[1]

Skiftesvik valmistui ylioppilaaksi Haukiputaan yhteiskoulusta vuonna 1969.[2] Hän on suorittanut journalismin opintoja.[3] Ennen kirjailijan uraansa Skiftesvik teki pitkän uran eri lehdissä. Suorittaessaan asepalvelustaan vuonna 1970 hän työskenteli Ruotuväen toimittajana Helsingissä ja tiedotusupseerin apulaisena Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnassa Oulussa.[4] Hän työskenteli Oulu-lehden toimitussihteerinä vuosina 1968–1973 ja päätoimittajana 1981–1983, Iltasten toimitussihteerinä vuosina 1973–1974, Liiton toimittajana 1974–1975 ja Kainuun Sanomien uutispäällikkönä 1975–1977 ja toimituspäällikkönä 1977–1981. Vuosina 1983–1988 Skiftesvik oli Kolmiokirja Oy:n julkaisujohtaja.[5] Vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1988.[6]

Tuotanto ja kirjallinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skiftesvik on kirjoittanut muun muassa novelleja, romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, dramatisointeja sekä televisio- ja kokoillan elokuvien käsikirjoituksia. Hänen tuotantoaan on käännetty 12 kielelle.[3]

Skiftesvikin kirjoissa on äkillisiä ja arvaamattomia, elokuvan leikkauksia muistuttavia käänteitä sekä nopeita ajallisia siirtymiä ja takaumia. Hänen kirjallinen esitystapansa on tiivistä, iskevää ja värikästä. Varsinkin merellisissä teoksissa on myyttisiä piirteitä. Tapahtumat sijoittuvat monesti meren läheisyyteen yhtä hyvin Pohjanlahdelle kuin Englannin kanaalin rantamille. Skiftesvikin kotikylä Haukiputaan Martinniemi näyttäytyy usein hänen teksteissään satamineen, sahoineen ja lähihistoriaan liittyvine tapahtumineen (esim. lakot, sodat, eräät ihmiskohtalot).

Skiftesvikille on tyypillistä kirjoittaa isän ja pojan suhteesta sekä ihmisen elämästä meren ja pohjoisen luonnon ehdoilla. Menneisyys hyvine ja huonoine tekoineen ja monenlaisine arvoituksineen vaikuttaa usein ratkaisevasti henkilöiden kohtaloihin. Skiftesvik sijoittaa novellinsa ja romaaninsa mielellään lähihistorian taite- ja kriisikohtiin. Sellaisia ovat esimerkiksi jääkärivärväyksen aika, sisällissota, kieltolaki, talvi- ja jatkosota, desanttien toiminta, asekätkentä, vaaran vuodet, lakot ja pula-ajan loikkaukset Neuvostoliittoon. Mielellään hän asettuu pienen ihmisen asemaan ja tarkkailee sieltä tapahtumien käänteitä.

Myös näytelmissään kirjailija liikkuu lähihistoriassa. Niistä tunnetuin on merikapteeni H. W. Snellmanista ja legendaarisesta Toivo-fregatista kertova Laiva Toivo, Oulu. Skiftesvik on myös tuottelias radiokuunnelmien kirjoittaja ja palkittu ainoana suomalaisena kirjailijana kaksi kertaa sokeain kuunnelmapalkinnolla.

Kirjallisiksi esikuvikseen hän on maininnut lehtimieskirjailijat Ernest Hemingwayn, Gabriel Garcia Marquezin ja Curzio Malaparten.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skiftesvik sai J. H. Erkon palkinnon esikoisteoksestaan novellikokoelmasta Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja vuonna 1983. Tasavallan presidentin myöntämän Pro Finlandia -mitalin hän sai vuonna 2005. Hän on ollut kolmesti Finlandia-palkintoehdokkaana; teokset ovat Pystyyn haudattu, Tuulenpesä ja Yli tuulen ja sään.

Lisäksi hän on saanut muun muassa Kalevi Jäntin palkinnon, Oulun läänin taidepalkinnon, Oulun kaupungin tunnustuspalkinnon, Suomen Maakuntakirjailijoiden kirjallisuuspalkinnon, Suuren Suomalaisen kirjakerhon palkinnon sekä Uudet Kirjat -kerhon palkinnon. Sokeain kuunnelmapalkinnon hän on saanut kaksi kertaa (1994 ja 2001). Nordisk Panoraman palkinnon parhaasta pohjoismaisesta tv-elokuvakäsikirjoituksesta hän sai 2003.

Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014) sai vuoden 2015 Runeberg-kirjallisuuspalkinnon.[7] Skiftesvik voitti myös samalla kirjallaan varjo-Runeberg-palkinnon, joka perustui yleisöäänestykseen parhaasta ehdokaskirjasta.

Perhesuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skiftesvikin vanhemmat ovat ahtaaja Aila Elina Eriksson (o.s. Enojärvi) ja merikapteeni Otto Olaf Skiftesvik. Hänellä on neljä lasta, Kai, Kim (k.1985), Saga ja Helga.[8]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki novellikokoelmat ja romaanit sekä antologiat ovat saatavissa äänikirjoina (ei koske teosta Töitä arkkunikkarille).

Novellikokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja: Lyhyttä proosaa. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11697-1.
  • Tuulen poika (1985)
  • Suolamänty (1988)
  • Vallaton Skiftesvik (1989)
  • Petsamon kultatynnyri (1991)
  • Gagarin kinoksessa (2000)
  • Viltteri ja Mallu (2003)
  • Apteekkilaiva (2006)
  • Aavistaja ja muita novelleja (2008)
  • Töitä arkkunikkarille Suomalaisia lännennovelleja. Yhdessä Totti Karpelan kanssa (2008)
  • Katsastus Kertomuksia. WSOY (2010)

Romaaneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pystyyn haudattu (1984)
  • Mika ja isä (1986)
  • Isäni, sankari (1987)
  • Korpisoturi (1988, vain kasettikirjana)
  • Likinäköinen adjutantti (1989)
  • Tuulenpesä (1990)
  • Copnorin valkoinen laiva (1992)
  • Pirtukuningas (1993)
  • Luotsin tarina (1994)
  • Salli Koistisen talvisota (1995)
  • Mika mutkamäessä (1996)
  • Yli tuulen ja sään (1997)
  • Kotikoivuinen mies (1999)
  • Lipsauttajat (2002)
  • Perämies Jokelan kotiinpaluu (2011)
  • Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014)

Tietokirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Iin Röyttä. Laivoja ja ihmisiä (1996, yhdessä Kari Aleniuksen kanssa)
  • Kyllä Veikko voi (2007), Veikko Lesosen elämäkerta

Toimittamat antologiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jo viheltää takilassa (1993)
  • Edessä tyrskyjä (2004)
  • Petsamo – Suomen itäinen käsivarsi (2008)

Näytelmät ja dramatisoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Janssonin kiusaus Kokkolan kaupunginteatteri 1989
  • Puolitoista pudotusta Oulun kaupunginteatteri 1990 (julkaistu kirjana, Pohjoinen 1990)
  • Raja-Jooseppi ja Tilta Rovaniemen kaupunginteatteri 1991
  • Granfeltin sahalla Haukiputaan Nurkkanäyttämö 1991
  • Laiva Toivo Oulu, Oulun kaupunginteatteri 1998
  • Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja Kajaanin kaupunginteatteri 1983
  • Pystyyn haudattu KOM-teatteri 1986 (Jorma Kairimon dramatisointi)
  • Tuulen poika Haukiputaan Nurkkanäyttämö 1988
  • Valtuuskunta Ylikiimingin harrastajateatteri 1988
  • Isäni, sankari Jyväskylän kaupunginteatteri 1989
  • Vastuullinen tehtävä Jyväskylän Pahnanpohjimmaiset 1994
  • Pirtukuningas Kemin kaupunginteatteri, 1996
  • Näprääjä Kaarlakosken kesäteatteri 1996 (Pekka Laasosen dramatisointi)
  • Viltteri ja Mallu Kokkolan Iltatähti-teatteri 1999 (Merja Björklindin dramatisointi)
  • Laiva Toivo, Oulu merispektaakkeli Meri Oulu 2001
  • Pystyyn haudattu Meri Oulu 2003
  • Nikkelikukka Oulun Kaupunginteatteri 2004
  • Katsastus Oulun Kaupunginteatteri 2010

Kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joulukalaa Brasiliaan YLE – Radioteatteri 1987
  • Mies joka rakastui höyryfregattiin YLE – Radioteatteri 1989
  • Pystyyn haudattu YLE – Radioteatteri 1988
  • Liberty-tyyppinen alus YLE – Radioteatteri 1994
  • Palkittu mies YLE – Radioteatteri 1994
  • Isäni, sankari YLE – Radioteatteri 1994
  • Pirtukuningas YLE – Radioteatteri 1997
  • Petsamon kultatynnyri YLE – Radioteatteri 1997
  • Matkalla Maluriin YLE – Radioteatteri 1998
  • Kuin yhtä perhettä YLE – Radioteatteri 2001
  • Mies joka talutti Olavi Virtaa YLE – Radioteatteri 2002
  • Kännykkämasto YLE – Radioteatteri 2007
  • Ohjaaja Niskasen puheilla YLE – Radioteatteri 2010

Elokuvien käsikirjoitukset ja dramatisoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Ijäksen ohjaama televisioelokuva Katsastus (1988). Elokuva on koottu kolmesta Skiftesvikin novellista, joissa on osittain samat henkilöt: "Vanha mies" (1983), "Näprääjä" (1983) ja "Katsastus" (1985).
  • Ystävät, toverit käsikirjoitus yhdessä ohjaaja-tuottaja Rauni Mollbergin kanssa, Filmi-Molle, ensi-ilta joulukuussa 1990
  • Aarresaari perustuu R. L. Stevensonin samannimiseen romaaniin, 1991 (ei toistaiseksi tuotettu)
  • Salli Koistisen talvisota perustuu Joni Skiftesvikin samannimiseen romaaniin, 2004 (ei toistaiseksi tuotettu)
  • Pikkusisar Raija Talvion käsikirjoituksen dramaturgi, Ohjaus Taru Mäkelä, Bueno-Pictures, ensi-ilta joulukuussa 1999

TV-elokuvien ja -draamojen käsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valtuuskunta MTV-teatteri 1984
  • Kenraalin poika TV1 1985
  • Yö Helsingissä MTV-teatteri 1985
  • Katsastus TV1 1988
  • Jose TV2 1993
  • Ammattimies TV2 2000
  • Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja Mandart Entertainment ja TV2 2002
  • Äiti ja Seija TV2 2002

Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skiftesvikin tuotantoa käännetty ruotsiksi, norjaksi, venäjäksi, englanniksi, saksaksi, unkariksi, tsekiksi, ranskaksi, hollanniksi, viroksi, sorbiksi ja bulgariaksi.[3]

Kirjat:

  • Pystyyn haudattu käännetty venäjäksi (L. Virolainen, Raduga, Moskova).
  • Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja käännetty venäjäksi (L. Virolainen, Raduga, Moskova).
  • Pirtukuningas käännetty viroksi (Mari Vaba, Eesti Raamat, Tallinna).
  • Pystyyn haudattu käännetty unkariksi (Eva Pap, Polar Könyvek, Budapest).

Kuunnelmat:

  • Mies, joka rakastui höyryfregattiin (Der mann,der sich in eine Dampfregatte verliebte), käännetty saksaksi 1990, kääntäjä Volker Wehnert.
  • Mies, joka rakastui höyryfregattiin, käännetty bulgariaksi 1990.
  • Kuin yhtä perhettä (Akár egy nagy család), käännetty unkariksi, 2003, kääntäjä Fehervari Gyözö.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjalliset palkinnot:

  • J. H. Erkon palkinto vuoden parhaasta esikoisteoksesta 1983
  • Oulun läänin taidepalkinto 1984
  • Oulun kaupungin tunnustuspalkinto 1984
  • Kalevi Jäntin palkinto 1985
  • Kultainen Praha, lehdistön palkinto 1985
  • Uudet Kirjat -kerhon tunnustuspalkinto 1988
  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1990
  • Suomen Maakuntakirjailijoiden kirjallisuuspalkinto 1994
  • Sokeain kuunnelmapalkinto vuoden parhaasta kuunnelmasta 1994 ja 2001
  • Telvis-kunniakirja 2002
  • Koura-palkinnon kunniakirja 2002
  • Nordisk Panoraman palkinto vuoden parhaan pohjoismaisen lyhytelokuvan käsikirjoituksesta (Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja) 2003
  • Odense Film Festival -kunniamaininta (Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja) 2004
  • Kolme Finlandia-palkintoehdokkuutta (Pystyyn haudattu 1984, Tuulenpesä 1990 ja Yli tuulen ja sään 1997)
  • Valtion 15-vuotinen apuraha vuoden 1994 alusta
  • Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinto 2014
  • WSOY:n Kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2014
  • Runeberg-palkinto 2015 (myös varjo-Runeberg-palkinto 2015)

Muut palkinnot:

  • Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistyksen haastattelukilpailun I palkinto 1970
  • Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistyksen reportaasikilpailun I palkinto 1971
  • Paikallislehdistön Antti-patsas 1998
  • Oulun Etta-arvonimi ja kunniakirja 1998
  • Vuoden martinniemeläinen 2011

Kunnia- ja ansiomerkit:

  • Suomen Meripelastusseuran ansioristi 2002
  • Suomen Leijonan Pro Finlandia-mitali 2005

Kirjalliset luottamustoimet:

  • Valtion Kirjallisuustoimikunnan jäsen vuosina 1986 -1988 ja 1988 - 2000
  • Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan jäsen 2013 - 2014

Kunniajäsenyydet:

  • Oulun Laivanpäällystöyhdistys ry. 1994
  • Oulun Purjehdusseura ry. 2014
  • Oulun Meripelastajat ry. 2014

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Joni Skiftesvik: Lapsuus Martinniemessä Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto. Viitattu 6.2.2015.
  2. Joni Skiftesvik: Utelias kirjojen ahmija Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto. Viitattu 6.2.2015.
  3. a b c Pakkala-tietokanta
  4. Joni Skiftesvik: Räväkästi Oulu-lehdessä ja Iltasissa Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto. Viitattu 6.2.2015.
  5. Joni Skiftesvik: Lehtimiesvuodet Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto. Viitattu 6.2.2015.
  6. Joni Skiftesvik: Vapaana kirjailijana Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto. Viitattu 6.2.2015.
  7. Mikko Pesonen: Runeberg-palkinto Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni -teokselle Ylen uutiset. Viitattu 5.2.2015.
  8. Joni Skiftesvik Wsoy:n sivulla

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]