Eric Johnson (kitaristi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eric Johnson
Eric Johnson cropped.jpg
Syntynyt 17. elokuuta 1954
Kotoisin Austin, Texas, Yhdysvallat
Kitaramerkki Fender Stratocaster
Gibson ES-335
Martin Signature
Gibson SG
Tyylilajit Rock
Instrumentaalirock
Yhtyeet G3
Mariani
Alien Love Child
Electromagnets
Levy-yhtiöt Reprise
Capitol
Ark 21 Records
Vortexan Records
Aktiivisena 1974

Eric "EJ" Johnson (s. 17. elokuuta 1954 Austin, Texas) on yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten kitaristina ja laulajana. Johnsonin musiikissa yhdistyvät monet tyylit, kuten rock, blues, jazz, new age ja country.

Guitar Player -lehti sanoo Johnsonin olevan yksi maailman arvostetuimmista kitaravirtuooseista.[1] Hän esittää instrumentaalikappaleiden lisäksi myös laulettuja kappaleita.

Johnsonin musiikkiin sekä soittotekniikkaan ovat jättäneet jälkensä monet kitaristit kuten Stevie Ray Vaughan, Jeff Beck, Jimi Hendrix, Frank Zappa ja Jerry Reed.

Hän on voittanut vuonna 1991 Parhaan instrumentaalirockkappaleen Grammy-palkinnon vuonna 1990 julkaistun Ah Via Musicom -albumin kappaleella "Cliffs of Dover".[2] Eric Johnson on "Guitar Player" - lehden kunniajoukossa voitettuaan viidesti lehden äänestyksen sarjassa "Best Overall Guitarist". [3] Muut ovat Steve Howe ja Steve Morse.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnson syntyi hyvin musikaaliseen perheeseen; hän ja hänen kolme siskoaan opiskelivat pianon soittoa, hänen veljellään oli oma yhtye ja hänen isänsä harrasti musiikkia. Johnson sai 11-vuotiaana ensimmäisen kitaransa ja sai jo alkuvaiheillaan vaikutteita monilta eri musiikkityylien kitaristeilta, kuten Eric Claptonilta, Chet Atkinsilta, Jimi Hendrixiltä, Wes Montgomeryltä, Jerry Reediltä, Bob Dylanilta ja Django Reinhardtilta. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli psykedeelistä rockia soittava Mariani, johon hän liittyi 15-vuotiaana. Yhtye julkaisi vuonna 1968 demon, josta tuli myöhemmin haluttu keräilykohde.

Johnson (vasemmalla) esiintymässä The Electromagnetsin kanssa vuonna 1976.

Käytyään high schoolin ja yliopiston Johnson matkusti perheensä kanssa Afrikkaan. Palattuaan takaisin kotiseuduilleen Austiniin vuonna 1974 hän liittyi paikalliseen The Electromagnets -nimiseen fuusioyhtyeeseen. Yhtye keikkaili ja nauhoitti useita kappaleita, muttei saanut sopimusta suurimmilta levy-yhtiöiltä. Yhtye hajosi vuonna 1977.

Myöhempi musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Electromangnetsin hajottua Johnson perusti Eric Johnson Group -nimisen trion basisti Kyle Brockin ja rumpali Bill Maddoxin kanssa. Eric Johnson Group esiintyi useita kertoja eri puolilla Austinia ja nauhoitti vuonna 1978 Seven Worlds -nimisen albumin. Levy-yhtiön monien sopimuskiistojen vuoksi albumin julkaisua lykättiin, kunnes vuonna 1998 Johnson julkaisi albumin Ark 21 Recordsin kautta saatuaan oikeudet levyn julkaisemiseen.

Seven Worldsin nauhoituksen jälkeen Johnsonilla oli vaikeuksia saada uutta levytyssopimusta. Hän yritti luoda uraa toimimalla sessiokitaristina eri artistien, kuten Cat Stevensin, Christopher Crossin ja Carole Kingin albumeilla[4] ja esiintymällä paikallisilla klubeilla. Lopulta vuonna 1984 muusikko Prince näki Johnsonin esiintyvän televisiossa ja kiinnostui hänen musiikistaan. Princen, Christopher Crossin ja tuottaja David Ticklen suosituksesta Johnson sai sopimuksen Warner Brothersin kanssa, ja vuonna 1986 julkaistiin hänen ensimmäinen albuminsa Tones.

Eric on niin hyvä, että se on naurettavaa.

Steve Morse vuonna 1982[5]

Myöhemmin urallaan Johnson julkaisi monia albumeita, joista menestynein oli platinaa myynyt[6] vuonna 1991 julkaistu Ah Via Musicom.

Kitarat ja laitteisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johnson on uransa aikana käyttänyt eniten Fenderin nimikkokitaraansa Eric Johnson Signature Stratocasteria ja Gibson ES-335 -kitaraa sekä Fenderin, Marshallin ja Dumblen kolmen vahvistimen sarjaa.[7]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jimmy Leslie: On Tackling Odd Meters: Eric Johnson Elokuu 2006. New Bay Media. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  2. Grammy award winners The Recording Academy. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  3. blackbeltguitar.com
  4. Discography Ericjohnson.com. Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  5. Steve Morse: Essential Listening. Guitar Player, Kesäkuu 1982. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.5.2008. (englanniksi)
  6. Ah Via Musicom CANdYRAT Recordsin kotisivuilla
  7. Eric Johnsonin kotisivut - Kitarat

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]