Steve Howe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Steve Howe
Steve Howe.jpg
Steve Howe vuonna 1977.
Syntynyt 8. huhtikuuta 1947 (ikä 67)
Kotipaikka Lontoo, Englanti
Aktiivisena 1964-
Tyylilajit Progressiivinen rock, instrumentaalirock, hardrock, fuusiojazz
Ammatit muusikko, lauluntekijä, tuottaja
Soittimet kitara, mandoliini, bassokitara, banjo, kosketinsoittimet, laulu
Yhtyeet Yes, Asia, GTR, Anderson, Bruford, Wakeman, Howe, Bodast, Tomorrow, The Syndicats, Explorer's Club
Levy-yhtiöt Atlantic, Relativity, Eagle, InsideOut, Voiceprint, Caroline, HoweSound

Steve (Stephen James) Howe (s. 8. huhtikuuta 1947, Lontoo) on brittiläinen kitaristi.

Hänet tunnetaan parhaiten progressiivisen rock -yhtyeen Yesin kitaristina ja hän on myös säveltänyt yhtyeen musiikkia sekä yksin että yhdessä muiden jäsenten kanssa.

Ensimmäisen kitaransa hän sai 12-vuotiaana opetellen itse soittamaan levyjä kuuntelemalla. Howe ihaili Chet Atkinsia, Les Paulia sekä Frank Beecheria, joka oli Bill Haleyn taustayhtyeen His Cometsin kitaristi. Howe on voittanut viisi kertaa peräkkäin Guitar Player - lehden äänestyksen sarjassa "Best Overall Guitarist". 1981 hänet valittiin ensimmäisenä lehden "Gallery Of Greats" - kunnialistaan.[1] Muut listalla ovat Steve Morse ja Eric Johnson.

Yhtyeet ennen Yesiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiseen yhtyeeseen The Syndicats hän liittyi vuonna 1963 ja oli siinä kaksi vuotta. 1965 Howesta tuli rhytm&blues-yhtye The In Crowdin kitaristi. Yhtyettä johti laulaja Keith West. Tämä yhtye teki kaksi singleä jonka jälkeen sen kokoonpano muuttui ja Steve Howe jäi ainoaksi kitaristiksi. Yhtyeen nimeksi muutettiin Tomorrow tyylin muuttuessa psykedeeliseksi. Yhtye teki vahvan singlen My White Bicycle ja edelleen albumin Tomorrow. Howe oli mukana Keith Westin soolohittisinglellä Excerpt from Teenage Opera. Tomorrow - yhtye esiintyi muutaman kerran nimellä Keith West & Tomorrow koska promoottorit kiinnittivät huomionsa hittiin vaatien vastahakoista yhtyettä soittamaan sitä vaikkakin esiintymispalkkiot nousivatkin 150. punnasta 400. puntaan.[2] Yhtye hajosi psykedelisen tyylin huippukauden mentyä.

Vuonna 1968 hän perusti ensimmäisen oman yhtyeensä The Bodast. Se sai managereikseen Deep Purplen asioita hoitaneet managerit Tony Edwards-John Colettan. Tähän aikaan Howelle tarjottiin paikkaa The Nice[3] ja Jethro Tull-yhtyeistä, mutta hän kieltäytyi kuten myös rumpali Carl Palmerin ja kosketinsoittaja Vincent Cranen tarjouksesta liittyä perusteilla olleeseen Atomic Roosteriin koska asiat näyttivät olevan vahvalla pohjalla. Kesken albumin äänitysten tuli tieto että yhdysvaltalainen MGM - levy-yhtiö lopettaa Englannin toimintansa ja tämän masentamana yhtye hajosi. Howe soitti erilaisissa kiertueiden taustakokoonpanoissa kunnes sai tarjouksen koesoittoon Yesin basistilta Chris Squirelta. Ensimmäisen konserttinsa yhtyeessä hän soitti Heinäkuussa 1970 Lontoon Lyceum Ballroomissa. Hän esiintyy yhtyeen Time & Word albumin Yhdysvaltain painoksen kannessa vaikka ei soitakaan levyllä vaan kitaristina on vielä Peter Banks. 1972 hän auttoi Stone the Crows-yhtyettä tuuraamalla tapaturmassa menehtynyttä Leslie Harveyta jo sovituissa konserteissa.

1980-luku ja eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yesin hajottua 1981 Howe oli mukana Asia-superyhtyeessä yhdessä basisti-laulaja John Wettonin, rumpali Carl Palmerin ja kosketinsoittaja Geoff Downesin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen albumi Asia oli suuri menestys erityisesti Yhdysvaltojen suurimpana hittinään Heat of The Moment. Pian erilaiset näkemykset sekä Wettonin alkoholiongelmat turhauttivat Howen ja hän erosi yhtyeestä, mutta on satunnaisesti vieraillut siinä myöhemmin. 1982 Howe soitti Dixie Dregs - yhtyeen albumilla Industrial Standard Steve Morsen kanssa tämän säveltämän akustisen kitaradueton "Up In The Air".

Hän soitti Yesin Drama albumin kokoonpanossa olleen Trevor Hornin tuottamalla Frankie Goes To Hollywoodin 1984 ilmestyneelllä albumilla Welcome to The Pleasuredome nimikappaleella akustista kitaraa.

GTR yhdessä entisen Genesis-kitaristi Stephen Hackettin kanssa jäi yhteen albumiin GTR vuonna 1986 Hackettin halutessa jatkaa soolouraansa. Queen-yhtyeen albumilla Innuendo 1991 hän soittaa nimikappaleen akustiset kitaraosuudet.

Howe on ollut sittemmin mukana uudelleenkootussa Yesissä sekä erilaisissa sen musikkiin liityvissä kokoonpanoissa ja projekteissa kuten Anderson-Bruford-Wakeman-Howe sekä yhteistyö Renaissance-laulajan Annie Haslamin kanssa uusintaversiossa Going for the Onen kappaleesta "Turn of The Century".[4] Hän on tehnyt myös useita sooloalbumeita ja esittää akustisia soolokonsertteja. Hänellä on merkittävä kitaroiden ja sukulaissoittimien kokoelma. Sähkökitarana Howe suosii Gibson ES-175 - mallia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

  1. Steve Howen kotisivut
  2. David Wells s.74
  3. Keith Emerson
  4. Albumi Tales from Yesterday: Yes Tribute - Magna Carta 9003 1995