Gibson ES-335

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gibson ES-335

ES-335.jpg

Perustiedot
Alkuperäinen valmistaja Gibson
Valmistusvuodet 1958
Rakenne
Rungon tyyppi Puoliakustinen
Kaulan kiinnitys Liimattu
Nauhat 22
Materiaalit
Runko Vaahtera ja poppeli
Kaula Mahonki tai vaahtera
Otelauta Ruusu- tai eebenpuu
Tekniikka
Talla Kiinteä talla
Mikrofonit Kaksi humbuckeria
Värit
Värivaihtoehdot Monia eri vaihtoehtoja

Gibson ES-335 (ES = Electric spanish) on Gibsonin vuodesta 1958 eteenpäin valmistama puoliakustinen sähkökitara. Se on ensimmäinen kaupallinen puoliakustinen sähkökitara (engl. Semi-hollow body), eli kitara, jonka runko on puoliksi ontto ja puoliksi umpirunkoinen. Kitaran rungon keskellä on kokopuuta oleva pala ja sivut ovat ontot sekä niissä on f-ääniaukot kuten viulussa ja monissa muissa jousisoittimissa.

ES-335:lle ja muille puoliakustisille kitaroille on tyypillistä lämmin, puinen ja täyteläisempi ääni kuin umpirunkoisissa kitaroissa, mutta sen etuja ovat silti pitkä jälkisointi ("sustain") ja matala kiertoherkkyys. ES-335 onkin ollut käytössä useissa eri musiikkityyleissä jazzista rockiin.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ES-335 on ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan lähinnä paranneltu versio Les Paulin kehittelemästä ensimmäisestä "The Log" -nimellä kutsutusta sähkökitarasta, joka oli vain pala puuta, jossa oli kaula sekä sähköosat, ja sivulle oli ruuvattu palat Epiphonen "archtop"-kitarasta.

ES-335 mallit ja variaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ES-335 on ollut merkittävä sähkökitaroiden kehittymisessä. Sen rungon muotoilu ja liimakaula mahdollisti helpon pääsyn ylemmille nauhoille. Halvan hintansa ansiosta siitä tuli nopeasti eniten myydyin kitara, ja se on ollut tuotannossa vuodesta 1958 asti.

Trini Lopez Standard, valmistettu 19641970, perustui ES-335-malliin. Siinä oli kapeat, timantinmuotoiset äänireiät f-aukkojen tilalla. Lavassa virityskoneisto oli yhdellä puolella. Nauhamerkkeinä oli vinot, timantinmuotoiset merkit vinolla leikkauksella.

Lucille model eli B. B. Kingin nimikkomalli. B. B. King oli ensimmäinen kuuluisa kitaristi, joka alkoi soittaa pääasiassa ES-335-mallilla, mutta vasta vuonna 1980 Gibson julkaisi B. B. Kingin nimikkomallin Lucille, joka on tavallinen musta ES-335 ilman f-aukkoja ja normaalin mahonkisen kaulan sijaan siinä on vaahterakaula, joka antaa kitaralle kirkkaamman sävyn attackin.

Muita malleja, jotka perustuvat ES-335 kitaraan ovat muun muassa ES-345, ES-347, ES-355 sekä EB-2-bassokitara. Lisäksi ES-330, joka ulkonäöltään muistuttaa ES-335-mallia, mutta jonka runko on kuitenkin täysin ontto; lisäksi siinä on kaksi yksikelaista P-90-mikrofonia, kun normaalisti ES-335-mallista on kaksi kaksikelaista humbuckeria.

Lisäksi Gibsonin alamerkki Epiphone valmistaa paljon halvempaa versiota ES-335-kitarasta, jota kutsutaan nimellä "Dot", jossa on pistemäiset otelautamerkinnät. Muita Epiphonen 335-malleja ovat muun muassa Sheraton, the Riviera ja Dot Studio.

Kuuluisia kitaristeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jazz-kitaristi Larry Carlton soittaa Gibson ES-335 kitaraa Blue Note -jazzklubilla New Yorkissa

Gibson ES-335 -kitaraa ovat käyttäneet monet kitaristit, joista kuuluisin lienee edelleen B. B. King. Muita merkittäviä kitaristeja ovat muun muassa Backyard Babiesin Dregen,

Chuck Berry

Ritchie Blackmore

Larry Carlton

Eric Clapton

Rick Derringer

Robben Ford

George Harrison

Noel Gallagher

Warren Haynes

Justin Hayward

Alvin Lee

Andy Scott

Alex Lifeson

Johnny Marr

Roy Orbison

Lee Ritenour

Johnny Rivers

Andrew Scott

James Honeyman-Scott

Carl Wilson

Eddie Cochran.

Myös Eric Johnson käytti vuonna 1991 Grammy-palkinnon parhaasta instrumentaalikappaleesta voittaneen "Cliffs of Dover" -kappaleen nauhoituksissa Gibson ES-335 -kitaraa, vaikka hän normaalisti käyttää Fender Stratocasteria.

Suomalaisista kitaristeista Gibson ES-335 -kitaraa ovat käyttäneet muun muassa Albert Järvinen, Heikki Silvennoinen ja Jukka Tolonen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]