Creet
Sivulta puuttuu |
|
||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||
| Väkiluku | Yli 200 000 | |||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
| Kielet | Cree,englanti, ranska | |||||||||
| Uskonnot | kristinusko ja intiaaniuskonnot | |||||||||
| Sukulaiskansat | Inuitit, ojibwat, metisit | |||||||||
Cree-intiaanit ovat Kanadassa asuva Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa. Creen kielet muodostavat algonkin-kieliryhmään kuuluvan alaryhmän, johon alun perin kuului useita toisistaan erottuvia murteita.[1] Creitä oli historiallisen kauden alussa arvioiden mukaan 30 000 henkeä ja he kansoittivat laajoja alueita Kanadassa Hudsoninlahden etelä- ja länsipuolella Albertassa, Manitobassa, Ontariossa, Quebecissä ja Saskatchewanissa.[2] Idässä rajana lienee ollut Michiganjärvi.
Nykyään cree on suurin Kanadan alkuperäisistä kielistä. Sen puhujia on noin 78 000.[3]
Sisällysluettelo |
Historia[muokkaa]
Turkiskauppaa[muokkaa]
Itäiset creet alkoivat käydä kauppaa jo 1600-luvulla ranskalaisten kanssa. Brittiläisen Hudson Bay Companyn perustaminen 1670-luvun alussa York Factoryyn Hudsonlahden rannalle sitoi creet yhä tiiviimmin kaupankäyntiin, ja sai heidät toimimaan yhtiön hankkijoina laajoilla alueilla. Turkiskaupasta muotoutui heidän pääelinkeinonsa. Creet välittivät eurooppalaisia tuotteita etelään ja länteen. Samalla he panivat sulkuja Hudsonin Lahdelta lähteville suurille vesireiteille hallitakseen alueen kaupankäyntiä. Creiden strateginen sijainti antoi hyvän perustan kauppasulkujen luomiseen. Assiniboinet, jotka creet hyväksyivät ystävikseen, saivat vapauden käyttää suljettuja vesireittejä ja osallistua eurooppalaisten kanssa käytävään kauppaan.[4]
Creet liittoutuivat läntisten naapuriensa mustajalkojen ja myöhemmin etelämpänä asuvien mandanien ja hidatsojen kanssa pitääkseen puoliaan siouxeja vastaan, jotka olivat kaikkien vihollisia.[4] Mandanien ja hidatsojen kautta monet eurooppalaiset myyntituotteet kulkeutuivat 1700-luvun aikana eteenpäin, kun taas creet toivat mandanien kylistä hankkimiaan ostoksia Kanadaan. Näin kaupankäynti siirtyi yhä laajemmille alueille. Turkisten ja ruokatarvikkeiden lisäksi erilaiset työkalut ja sotatarvikkeet olivat kysyttyjä ja 1700-luvulla merkittävään asemaan nousivat hevoset ja tuliaseet.[5]
Siirtyminen tasangoille[muokkaa]
Kylmät talvet ajoivat joitakin creiden ryhmiä kohti eteläisiä ja läntisiä tasankoja 1700-luvun alkuvuosina. Tieto preerioilla samoilevista biisonilaumoista toimi houkuttimena. Creet liikkuivat jaloin, mutta myös koiravaljakoita käytettiin. Vuoteen 1730 mennessä creistä oli tehty useita mainintoja Saskatchewanin etelänpuoleisilla tasangoilla.[6]
Itäiset Shoshonit "snaket" tulivat tasangoille ratsain ja levittivät hevoskulttuuria eteenpäin käymällä jalkaisin metsästävien heimojen kimppuun.[7] Ratsumiesten hyökkäyksistä kärsineet mustajalat turvautuivat creiden ja assiniboinien apuun, jotka toivat tasangoille shoshonien tapaan uudenlaista kulttuuria. Eurooppalaisten tuliaseiden edessä snaket joutuivat perääntymään.[8]
Tasankojen creet saivat ensimmäiset hevosensa 1738.[9] Seuraavien vuosikymmenien aikana ratsain liikkuminen laajeni merkittävästi. Lukuisat vesireittejä käyttäneet cree-kauppiaat jättivät kanoottinsa ja siirtyivät kokopäiväisiksi biisoninmetsästäjiksi.[10] Hevosten ja tuliaseiden myötä yhteenotot tasangoilla yleistyivät. Biisoneita takaa-ajavat eri heimojen metsästäjät joutuivat yhä useammin törmäämään toisiinsa. Creet, assiniboinet ja mustajalat toimivat löyhässä sotaliitossa yli 1700-luvun puolivälin ja karkottivat läntisilta tasangoilta shoshonien lisäksi flatheadit ja kutenait.[11]
Samanaikaisesti kun tasankojen creet valtasivat elintilaa kohti etelää, metsäcreet laajensivat asuma-alueitaan pohjoiseen ja länteen. Heistä tehtiin havaintoja aivan Albertan pohjoisosissa ja Ison Orjajärven rantamilla. MacKenzien seudun alkuperäisheimot joutuivat creitten ahdistelun kohteeksi. Joskus creet sieppasivat naisia orjikseen tai vaimoikseen. Länsirannikkoa kohti edetessään creet ottivat haltuunsa suuria asumattomia alueita, jotka olivat autioituneet jo ennen heidän tuloaan.[12]
Creiden siirtymisen yhä lännemmäksi pysäytti isorokkoepidemia 1781. Tauti kaatoi creitä paljon enemmän kuin sodat tai valkoisten tuoma alkoholi. Osa metsäcreistä siirtyi Kanadassa asumaan Churchill-joen etelänpuoleisille alueille.[13]
1800-luku[muokkaa]
Tasankojen creiden ja mustajalkojen sotaliitto hajosi 1700-1800-lukujen taitteessa. Creet jatkoivat assiniboinien liittolaisina, ja pitivät Yhdysvaltain puolella kotiseutunaan koillista Montanaa. Kanadassa creet liikkuivat Albertan preerioilla ja lounaisessa Manitobassa. Heidän suhteensa uudisasukkaisiin olivat hyvät rajan kummallakin puolen. Mustajalat solmivat liiton gros ventrein kanssa pysäyttääkseen creiden ja assiniboinien etenemisen. Kalliovuorilta pyyntimatkoja tasangoille tekevät flatheadit kävivät kauppaa creiden kanssa ja hankkivat näille lisää hevosia.[4] Creet säilyttivät myös kauppasuhteensa Hudson Bay Companyyn ympäristön kasvavista levottomuuksista huolimatta. Taloudelliset motiivit lisäsivät kuitenkin creiden sotaisuuksia. He veivät naisensa ja lapsensa hidatsojen ja mandanien kiinteisiin kyliin siksi aikaa kun kävivät sotaa siouxeja vastaan.[5]
Creiden halu hallita mandanien ja hidatsojen suoraa kauppaa eurooppalaisten kanssa epäonnistui. Lisäksi hevosten hinta Pohjois-Dakotan heimojen kauppakeskuksissa nousi, eivätkä creet pystyneet maksamaan velkojaan majavannahoillaan, joiden arvo pysyi kiinteänä. Creiden suorittamat hevosvarkaudet lisääntyivät. Mandanit ja hidatsat hankkivat sotatarvikkeita ja ratsuja omaa käyttöä varten, ja irrottautuivat creiden sotilaallisesta tuesta.[5]
Vuonna 1837 St.Louisista matkaan lähtenyt American Fur Companyn höyrylaiva toi mukanaan uuden isorokkoepidemian, joka levisi alukselta Montanan intiaanien kyliin. Creet, assiniboinet ja mustajalat pakenivat isorokkoa pohjoisiin ja levittivät mukanaan tuomansa taudin Kanadan preerioille.[7] Jotkut cree-päälliköt oppivat yhdysvaltalaisten lääkärien avustuksella käyttämään rokotetta isorokkoa vastaan ja onnistuivat pelastamaan osan sairastuneista.[7] Menetykset olivat kuitenkin suuret. Monet tasankojen creet jäivät kuljeksimaan pieninä hajanaisina ryhminä ja tulivat samalla yhä enemmän riippuvaisiksi kaupankäynnistä Hudson Bay Companyn kanssa.[14]
Aikakausi vuodesta 1850 aina vuoteen 1870 muodostui henkiinjäämistaisteluksi monille tasankojen metsästäjille. Biisonilaumoista riippuvaisiksi tulleet heimot näkivät yhä vähemmän metsästettävää ympärillään. Kun myös turkiskaupan antoisat päivät olivat jääneet menneisyyteen, ei creidenkään asema ollut kadehdittava. Monien muiden heimojen tavoin he joutuivat etsimään jatkuvasti uusia seutuja nälkänsä tyydyttämiseksi. 1860-luvulla uudelleen saapuneet sairausepidemiat huononsivat tilannetta ravinnon niukkuuden ohella. Osa creistä koetti elinkeinonaan maanviljelyä, mutta yritykset epäonnistuivat.[5]
Päällikkö Piapotin johtamat yhdistyneet creet ja assiniboinet onnistuivat valtaamaan tautien heikentämien blood-heimoon kuuluvien mustajalkojen maa-alueita itselleen hyökkäämällä näiden kyliin. Vuoden 1870 käydyssä suuressa taistelussa Old Man riverillä creet kärsivät kuitenkin pahoja tappioita mustajaloille, jotka olivat lähettäneet sotureitaan kostoretkelle.[15] Vuotta myöhemmin tasankojen ja läntisten metsäalueiden creet olivat valmiita rauhansopimukseen Kanadan hallituksen kanssa.[5]
Samalla vuosikymmenellä tapahtuneen pohjoisten ja eteläisten tasankojen biisonikannan tuhoutumisen takaa löytyi Yhdysvaltain hallituksen harjoittama intiaanipolitiikka. Kongressi oli saanut enemmistön kannattamaan biisonien joukkoteurastusta. Rautatien avaaminen läpi Montanan tasankojen nosti matkustajien suurimmaksi huviksi biisonien ammuskelun junan ikkunoista.[16]
Saskatchewanin kapina[muokkaa]
Pääartikkeli Saskatchewanin kapina
Kun Canadian Pacific Railway-rautatien rakentaminen aloitettiin vuonna 1882 eteläisessä Saskatchewanissa nousivat siellä asuvat creet vastarintaan ja pyrkivät estämään rakennustyöt. Kanadan ratsupoliisit onnistuivat estämään pahemmat selkkaukset.[17]
Vuonna 1885 creet yhtyivät Kanadan hallitusta vastaan suunnattuun kapinaan, jonka olivat aloittaneet Louis Rielin johtamat metisit.[13] Nämä olivat suurimmalta osalta creiden ja ojibwojen jälkeläisiä lukeutumatta kuitenkaan varsinaiseen intiaaniväestöön. Jokuset metsissä asustavista creeryhmistä osallistuivat kapinaan preerioilla asuvien heimoveljiensä ja assiniboinien rinnalla. Taisteluissa creet pyrkivät jättämään siviiliväestön rauhaan. Everstiluutnantti William Ottor marssitutti 300 sotilasta creepäällikkö Hienon päivän joukkoja vastaan.[18]
Kuukauden sisällä 3000 sotilasta saapui kapina-alueille luoteisterritorioihin. Creiden ylimpänä johtajana toiminut Iso Karhu (Mistahi-maskwa) kykeni puolustautumaan 350 miehen turvin ylivoimaa vastaan.[19] Kapinan aloittanut Louis Riel antautui ammusten loputtua, mutta creet ja assiniboinet jatkoivat kahakointia. Ison karhun ja hänen soturiensa suostuttua lopettamaan vastarinnan kaksi kuukautta myöhemmin oli kapina vaatinut noin 100 kuolonuhria. Tuomion saaneista intiaaneista kahdeksan hirtettiin. Creiden johtajat vapautettiin, mutta he kuolivat kaikki pian vapautumisensa jälkeen.[20]
1900-luku[muokkaa]
Creiden väkiluku nousi nopeasti 1900-luvun alkupuolella. Heitä oli vähimmilläänkin yli 15 000 henkeä, mutta hajautuminen laajoille alueille esti teki kokonaismäärän selvittämisen mahdottomaksi. Puhdasverisyyden kustannuksella metisien osuus lisääntyi vuosikymmenien mukana. Valtiolta saamillaan korvauksilla creet alkoivat perustaa omia yrityksiä. Näistä parhaiten on menestynyt Air Creebec-lentoyhtiö, joka toimii yhteistyössä Montrealissa perustetun Air Canadan kanssa.[21] National Indian Brotherhood-järjestön ensimmäinen presidentti 1960-luvun lopulla oli lakimies Walter Deiter. Cree-intiaani Ovide Mercredi valittiin Kanadan intiaanien kansalliseksi päälliköksi vuonna 1991.[22]
2000-luku[muokkaa]
2000-luvulla creiden määrä on ylittänyt 200 000:n rajan. Vuonna 2002 solmitun "urhojen rauhan" (Pair de Braves) nojalla creet saavat seuraavien 50 vuoden aikana Quebecin provinssin hallitukselta yli 3 miljardin dollarin korvaukset luovuttamistaan maista.[23] Creet ovat menestyksellisesti jatkaneet intiaanien oikeuksien edistämistä. Ranska ja Englanti ovat heidän pääkielensä, mutta oman kulttuurin elpyminen on nostanut voimakkaasti myös myös oman kielen suosiota. Tunnettu cree-intiaani on NHL:n ammattijääkiekkoilija Jonathan Cheechoo.
Kulttuuri[muokkaa]
Elinkeinot ja asuminen[muokkaa]
Creet jakautuivat kolmeen eri pääryhmään: Varsinaiset creet sekä maskegonit ja monsonit.[14] Alun perin kaikki kolme ryhmää asuivat pohjoisissa havumetsissä, mutta 1700-luvun aikana Saskatchewanissa asuneet creet siirtyivät yhä suuremmassa määrin tasangoille ja omaksuivat samalla tiipiin käytön. Subarktisen kulttuurialueen creet jatkoivat myös myöhemmillä vuosisadoilla hirvien, ja karibujen, ja majavien ja metsästäjinä. Viimeksi mainitut olivat avainasemassa kaupankäynnissä eurooppalaisten kanssa ja ansastuksesta tuli hetkellisesti creiden suosituin elinkeino. Hudsoninlahden ympäristön creet harjoittivat kalastamisen ohella vesilintujen pyyntiä.[24]
Creet asuivat tuohesta tehdyissä kartionmuotoisissa wigwameissa, jotka oli vuorattu lämpimiksi Kanadan kovien talvipakkasten vuoksi. Joskus talvimajat kaivettiin puolittain maan sisään. Uskonnollisia tilaisuuksia ja suuria pitoja varten creet pystyttivät massiivisia tuohella päällystettyjä ritilärakennelmia, joihin mahtui yli 40 vierasta.[25] Kesäaikaan creet liikkuivat paljon vesistöjä pitkin. He olivat mestarillisia tuohikanoottien tekijöitä. Eurooppalaisten maahantulon jälkeen creet alkoivat käyttää kanoottiensa runkorakenteissa kaupankäynnin yhteydessä hankittua purjekangasta.[26]
Ulkonäkö[muokkaa]
Cree-naiset olivat laajalti kuuluja kauneudestaan. He olivat vartaloiltaan sopusuhtaisempia ja piirteiltään kauniimpia kuin muut Kanadan intiaanit vastaten erityisen hyvin länsieurooppalaista ihannetta.[12] Creet on kuvattu myös jaloiksi, vieraanvaraisiksi ja ystävällisiksi paitsi ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisina.[25] Tatuoinnit olivat creiden keskuudessa yleisempiä kuin muilla algonkin-kieliryhmän kansoilla. Naisten tatuoinnit rajoittuivat viivoihin suupielissä tai leuassa, mutta miesten vartalot saattoivat olla lähes kokonaan erilaisten kuvioiden peitossa. Talviaikaan creet sonnustautuivat näyttäviin turkisviittoihin. Miehet saattoivat pitää turkispäähinettä myös kesäisin. Kotkan päästä ja rinnasta muotoillut päähineet olivat niin ikään suosittuja.[2]
Uskomukset[muokkaa]
Creet uskoivat Wiihtikoow-nimiseen ihmisiä syövään jättiläiseen, joka yleisemmin tunnettiin Wendigona. Ellei uhreja ollut tarjolla, hirviö suuttui ja pani creet syömään toisiaan.[12] Uskomuksen mukaan ihminen saattoi myös itse muuttua Wendigoksi. 1800-luvun lopulta aina 1950-luvulle on todisteena hyvin dokumentoituja asiakirjoja, joissa on 70 mainintaa Wendigoksi muuttuneista henkilöistä. Näistä persoonallisuuden muutoksista 29 tapausta koski naissukupuolta.[27]
Kuvausten mukaan muuttuminen Wendigoksi tapahtui asteittain. Syyksi saattoi riittää epäonnistunut metsästysretki talvella. Uuden persoonallisuuden valtaan joutuneen uhrin kannibalismi saattoi paljastua hänen suhtautumisestaan sukulaisiin, jotka hän näki ruokapöytään kuuluvina lihavina riekkoina tai majavina. Jokuset tutkijat pitävät Windigoa pelkkänä murhaajana, joka ei syönyt uhrejaan.[27] Myös psykiatria tunsi Wendigo-Psykoosin. Sen oireiksi mainittiin oksentelu, unettomuus, anoreksia ja omiin oloihin vetäytyminen. Kun sairastuneen väkivalta puhkesi hänet surmattiin kommuunin asukkaiden toimesta. Uhri paloiteltiin pieniin osiin ja poltettiin. Hänen jääkylmä sydämensä sulatettiin erikseen sen ylösnousun estämiseksi.[28]
Useiden intiaanikansojen tapaan creet kunnioittivat tappamiensa eläimien henkiä. Erityisesti karhujen arvostus oli korkealla. Niitä pidettiin ihmisen kaltaisena, ja niiden uskottiin ymmärtävän metsästäjien puheet. Kaadettujen karhujen puhdistetut kallot maalattiin täplikkäiksi punaisella väriaineella, ja asetettiin puihin kunnioituksen merkiksi eläintä kohtaan.[29]
Kirjallisuus[muokkaa]
- Mortensen, Einar Odd: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa - Karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928 (Pelshandleren - Mitt liv blant Nord-Kanadas Indianere 1925-28). Minerva Kustannus Oy, 2009
Lähteet[muokkaa]
- Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku Intiaanit, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia,Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
- Gilmore, David D. Monsters: evil beings, mythical beasts, and all manner of imaginary terrors, Uviversity of Pennsylvania Press, 2002. ISBN 9780812237023
- Henriksson, Markku "Alkuperäiset amerikkalaiset" Gummerus, 1986, ISBN 951-662-385-9
- Lowie, Robert Harry, Indians of The Plains, University of Nebraska Pr, 1982, ISBN 9780803279070
- Milloy, Jonh Sheridan, The Plains Cree: trade, diplomacy, and war, 1790 to 1870, Univ. of Manitoba Press, 1988. ISBN 9780887551413
- Sturtevant, William C. Handbook of North American Indians: Plains, Bernan Assoc,2001, ISBN 9780160504006
- Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
- Virrankoski, Pentti Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit Gummerus, 1994, ISBN 951-717-788-7
- Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
- Webb. Walter P. The Great Plains, Univ. of Nebraska Press, 1991. ISBN 0-8032-9702-5
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Our Language - Plains Cree - History and Background Sicc.sk.ca. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Virrankoski s. 389.
- ↑ Andersson & Henriksson s. 39.
- ↑ a b c Manitoba History
- ↑ a b c d e Sturtevant s. 641.
- ↑ Lowie s. 188.
- ↑ a b c Indian History
- ↑ Taylor s. 67-68.
- ↑ Webb s. 57.
- ↑ Milloy s. XIV.
- ↑ Milloy s. 8.
- ↑ a b c Virrankoski s. 390.
- ↑ a b Virrankoski s. 391.
- ↑ a b Quebec history Marianopolis.edu. Viitattu 13.5.2008. (englanniksi)
- ↑ Cree Battle
- ↑ Henriksson s. 140.
- ↑ Waldman s. 162 - 163.
- ↑ Indian History 1885 Telusplanet.net. Viitattu 13.5.2008. (englanniksi)
- ↑ Andersson & Henriksson s. 252.
- ↑ Waldman s. 164.
- ↑ Andersson & Henriksson s. 400.
- ↑ Native Leaders of Canada Newfederation.org. Viitattu 13.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Andersson & Henriksson s. 417.
- ↑ Andersson & Henriksson s. 97.
- ↑ a b Cree Indian History Accessgenealogy.com. Viitattu 11.5.2008. (englanniksi)
- ↑ Wood Canvas Ottertooth.com. Viitattu 16.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Gilmore s. 84.
- ↑ Gilmore s. 85.
- ↑ Taylor s. 194.
