Assiniboinet

Assiniboinet
Paul Kanen maalaus biisonijahtiin lähteneistä assiniboineista.
Väkiluku	Yli 10 000¹
Merkittävät asuinalueet Montana Pohjois-Dakota Saskatchewan Manitoba
Kielet	englanti, nakota
Uskonnot	kristinusko, perinteiset uskot, aurinkotanssi
Sukulaiskansat	Lakotat, dakotat
Huomautukset ¹Tieto on 1980-luvulta, ja mukaan on laskettu assiniboineista eronneet Stoney-intiaanit.

Assiniboinet olivat siouxien kielikunnan nakotan murretta puhuva intiaanikansa. He asuivat 1600-luvulla Ontarion ja Minnesotan rajalla sijaitsevan Rainy Laken metsäalueilla, mutta siirtyivät saman vuosisadan keskivaiheilla lännemmäksi. Ensin Manitobaan Lake of the Woodsin alueille ja myöhemmin Saskatchewaniin. Assiniboinien on sanottu vielä 1600-luvun alussa olleen osa suurta yanktonai-siouxien kansaa, mutta heidän oma suullinen perimätietonsa ei tue tätä väitettä, vaan kertoo heidän kansansa historian alkaneen jo kauan sitten ennen valkoisen miehen tuloa..

Sukulaisuussuhteistaan huolimatta assiniboineit ja siouxit olivat katkeria vihamiehiä. Liikkuessaan Kanadassa lähellä Hudson Bay Companyn kauppa-asemia ystävystyivät assiniboinet 1600-1700 lukujen taitteessa pohjoisten metsien algonkin-kielisten creitten kanssa, jotka olivat avanneet tuottoisat kauppasuhteet eurooppalaisiin maahanmuuttajiin. Voimansa yhdistäen molemmat kansat sotivat kahden vuosisadan ajan pohjoisilla ja läntisillä tasangoilla monia muita alueen heimoja vastaan. Siouxien lisäksi muun muassa mustajalat, gros ventret, cheyennet ja crow't on mainittu assiniboinien vihollisiksi. Yhdysvallat rajoitti assiniboinien liikkumaoikeutta 1850-luvusta eteenpäin ja asetti heidät reservaattiin Montanassa 1884.

Historia

Kohti tasankoja

Assiniboinet kansoittivat laajoja alueita. (Kartalla näkyvät anishinabet tunnetaan paremmin nimellä ojibwayt ja absarokeet puolestaan crow-intiaaneina.)

Assiniboineista on ensimmäinen maininta vuodelta 1640. Tuolloin ranskalaiset jesuiitat mainitsivat assiniboinien eronneen yanktonai-siouxien pääjoukosta. Vuonna 1679 ranskalaiset kutsuivat assiniboinet mukaan nykyisessä Duluthissa, Minnesotan osavaltion alueella käytävään neuvotteluihin, joissa käsiteltiin kauppa-asema perustamista näiden maille. Neuvottelujen yhteydessä kauppiaiden onnistui solmia rauha assiniboinien ja siouxien välillä.

Jo ammoisista ajoista lähtien olivat assiniboinet metsästäneet turkiseläimiä. Heidän hedelmättömät maansa sopivat huonosti maanviljelyyn. Tämä sai assiniboinet liikkumaan kymmenissä eri ryhmissä laajoilla alueilla Kanadan rajan molemmin puolin riistan perässä. Winnipegjärven seuduilla samoilleet assiniboinet pääsivät tapaamiensa cree-metsästäjien avulla avaamaan omat kauppasuhteensa Hudson Bay Companyyn. Assiniboineja kiinnostivat muiden artikkeleiden ohella tuliaseet, joita he hankkivat tehdäkseen helpompaa metsästyksestä ja sodankäynnistä siouxeja vastaan.

Lumiset ja kylmät talvet panivat assiniboinien etsimään lämpimämpiä seutuja, missä heidän lapsensa voisivat hengittää ikuista kesäilmaa. Lumikenkiä, turkisvaatteita ja kanootteja käyttävistä pohjoisten metsien intiaaneista alkoi muodostua tasankointiaaneja, kun creet vetivät 1700-luvun alusta lähtien assiniboineja kohti eteläisempiä metsästysmaita.

"Suuret koirat"

Ennen ratsujen tuloa assiniboinet, creetja muut heimot metsästivät tasangoilla liikkuen jalan. Kuormajuhtina käytettiin koiria. Matkat saattoivat olla rasittavan pitkiä. Dramaattinen muutos preerioilla alkoi 1700-luvun alussa, kun hevosia etelästä saaneet shoshonit alkoivat tehdä metsästysmatkoja Montanaan ja Saskatchewanin tasangoille. Pohjoisin shoshonien heimoista, snaket eli käärmeintiaanit käyttivät hyödykseen ratsujen mukana tullutta ylivoimaa ja terrorisoivat jalan liikkuvia muiden heimojen metsästäjiä. Assiniboinet ja creet kuulivat mustajaloilta tarinan "suurista koirista", joiden selässä snaket istuivat ja kävivät jalkamiesten kimppuun. Assiniboinet liittolaisineen lupasivat pysähdyttää käärmesoturit, jos nämä vielä tulisivat "koiriensa" kanssa preerialle.

Assiniboine soturi.

Kohtaaminen toteutui arvioiden mukaan vuoden 1740 paikkeilla. Assiniboinet, creet ja joukko mustajalkoja ottivat vastaan ratsastavat snaket, jotka yllättyivät saadessaan vastaansa intiaaneja, joilla oli tulta syökseviä keppejä. Jos hevoset olivat tulleet tasangoille, niin saman olivat tehneet tuliaseet. Niiden mahti osoittautui ylivertaiseksi. Pahoin lyödyt snaket pakenivat länteen käsittäen, että heidän suuret koiransa eivät yksin riittäneet tekemään heistä kuolemattomia.

Pohjoisten tasankojen täyttyminen

Osa assiniboineista jäi asumaan Minnesotan ja Kanadan rajalle Lake of the Woods -järven alueille, kunnes heidät karkotettiin sieltä vuoden 1731 aikana ranskalaisten yllyttämien siouxien voimin. Alue ei kuitenkaan pysynyt pitkään autiona, sillä jo seuraavana vuonna sinne asettui siouxeja, creitä ja ojibwoja. Keskinäinen sopu uusien asukkaiden välillä päättyi siouxien aiheuttamiin sotaisuuksiin. Alueen muut heimot päättivät liittoutua ranskalaisten kanssa siouxeja vastaan, josta kerrotaan alkaneen 30-vuotisen sodan.

Assiniboinet ja creet rohkaisivat ranskalaisia rakentamaan kauppa-aseman Assiniboine- ja Redjoen yhtymäkohtaan suojaamaan alueen eteläisiä rajoja. Linnake estikin tehokkaasti siouxien leviämisen pohjoiseen. Samalla ranskalaisten ja siouxien välit kylmenivät entisestään tuhoten heidän liittonsa lopullisesti. Vähitellen osa assiniboineja siirtyi Pohjois-Dakotaan, jonne he pystyttivät satakunta asumusta käsittävän kylän. Heistä etelään asuivat sioux-murretta puhuvat mandanit, joilta ranskalaiset olivat röyhkeää oveluutta käyttäen huijanneet osan maista antamalla vastineeksi Ranskan lipun.

Preerioille siirtyneet assiniboinet ja creet saivat hevosia 1750-luvun alussa. Ratsastavien biisoninmetsästäjien elämänmuoto tuli osaksi heidän arkeaan. Osa assiniboineja siirtyi Manitobasta Montanaan, jossa he asettuivat Missourin pohjoispuolisille alueille. Shoshonit oli ajettu pohjoisilta tasangoilta Kalliovuorille, mutta hyvät biisonimaat houkuttelivat muiden kansojen ratsumiehiä. Lisäksi mustajalat kääntyivät assiniboineja vastaan. Kiistat metsästysmaista lisääntyivät jakajien määrän kasvaessa vuosi vuodelta. Lähes kaikilla tasangoilla liikkuvilla intiaaniryhmillä alkoi olla hevosia ja yhä useammilla myös tuliaseita.

Itäisiltä metsäalueilta biisonijahtiin tulleet ojibwat antoivat tukensa assiniboineille ja creille. Lakotat edustivat vastapuolen sotaisia ryhmiä, samoin hidatsat, jotka joskus onnistuivat vetämään mukanaan sotiin myös mandanit. Työntyessään kohti länttä, saivat assiniboinet vastaansa gros ventret ja sarceet. Kummatkaan eivät suosiolla laskeneet itäisiä tunkeilijoita metsästysmailleen. Sarceet jäivät pahasti alakynteen ja joutuivat tekemään liiton mustajalkojen kanssa pelastaakseen tulevaisuutensa.

Kaupankäyntiä ja kulkutauteja

Assiniboinet nousivat merkittävään asemaan 1700-luvun pohjoisten tasankojen kaupankäynnissä Kanadan rajan molemmin puolin, pääosin kuitenkin Saskatchewanissa ja Manitobassa. He olivat kauppasuhteessa sekä ranskalaisten että englantilaisten kanssa. Kerran vuodessa assiniboinet tekivät matkan mandanien, hidatsojen ja arikarojen kyliin Pohjois-Dakotaan, jonne he toivat Hudson Bay Companyn teollisuustuotteita. Alun perin kanootein suoritetut matkat kestivät 3-6 kuukauttaja ja niiden pituus oli 2000 - 2400 kilometriä.

Euroopasta tulleet siirtolaiset toivat myymiensä tuotteiden lisäksi mukanaan myös tauteja, joita vastaan intiaaneilla ei ollut immuniteettia. 1780-luvun alkupuolella assiniboinet menettivät arviolta puolet väestöstään isorokon seurauksena. Kokonaisia leirikuntia menehtyi. Assiniboinien kokonaisamäärän on arveltu olleen noin 10 000 henkeä vuonna 1780 ennen tautiepidemian tuloa. Vähäisemmin menetyksin selvinneet heimot valtasivat assiniboinien jäljiltä autioituneita maaseutuja. Seuraavien vuosien aikana assiniboinet erosivat kahdeksi eri kansaksi. Tasankoja kotinaan pitävä kansanosa jatkoi elämäänsä oman nimensä alla, mutta länteen matkannutta ryhmää alettiin kutsua nimellä stoney eli kivi-intiaanit. On uskottu, että stoneyt pakenivat vuoristoon välttyäkseen isorokolta. Heidät tunnettiin myös Kalliovuorten siouxeina. Stoneyt vieraantuivat preerioilla elävistä assiniboineista, mutta pitivät kuitenkin pääelinkeinonaan biisonin metsästystä.

1800-luvun alkuvuodet assiniboinet, useimmin creet liittolaisinaan, jatkoivat sotaa niin mustajalkoja kuin gros ventrejäkin vastaan. Erimielisyydet jatkuivat pitkälle yli vuosisadan puolivälin. Yhdysvaltoihin assiniboinet solmivat hyvät suhteet ja onnistuivat säilyttämään ne läpi historian. Vuonna 1828 American Fur Company rakennutti Montanan ja Pohjois-Dakotan rajalle Fort Unionin, jonka tarkoitus oli toimia pohjoisten tasankojen heimojen uutena kauppapaikkana. Linnoitus pystytettiin assiniboinien hallussa olevalle alueelle Yellowstone- ja Missouri-jokien yhtymäkohtaan. Ehdotus Fort Unionin rakentamiseen oli tullut assiniboineilta itseltään, koska alue oli vesireittien varrella ja sijainniltaan ihanteellinen kaupankäynnille. Jokilaivat liikennöivät säännöllisesti Missourilla tuoden ja vieden kauppatavaraa St. Louisiin, joka oli tärkein turkiskaupan keskus. Jo ennen 1800-luvun puoliväliä biisoninnahat nousivat kysytyimmäksi tuotteeksi.

Kauppa-asemalla ehti käydä sen 40-vuotisen toiminnan aikana myös monia historiallisesti kuuluisia henkilöitä kuten taidemaalarit George Catlin ja Karl Bodmer sekä saksalainen prinssi Maximilian zu Wied-Neuwied. Monet nimekkäät intiaanipäälliköt tekivät myös vierailuja Fort Unioniin. Heistä kuuluisin lienee ollut Istuva Härkä. Assiniboinet vastasivat Fort Unionin turvallisuudesta partioimalla sen ympäristössä valmiina estämään ei-toivottujen vieraiden pääsyn alueelle. Vuonna 1837 assiniboinien määrä aleni Fort Unionin ympäristössä kuitenkin merkittävästi, kun St. Peter-nimisen jokilaivan miehistö poikkesi kauppa-asemalle. Heidän mukanaan tuli isorokon virus. Tauti levisi assiniboinien keskuuteen kaikista kauppa-asemalla tehdyistä varotoimenpiteistä huolimatta. 250 tiipiitä käsittäneen intiaaniyhteisön määrä aleni kahdella kolmasosalla, ja assiniboinien menetykset koko kansan keskuudessa olivat noin 4000 henkeä.

Reservaatit

1860-luvulla pohjoisille tasangoille levinneet Yhdysvaltain armeijan ja intiaanien väliset sodat tekivät Fort Unionin ympäristöstä siksi levottoman, että kauppa-asema lakkautettiin vuonna 1867. Lopullinen sinetti assiniboinien ja heidän naapuriheimojensa kaupankäynnin tyrehtymiselle oli Yhdysvaltain kongressin myöntyminen biisonien joukkoteurastukseen. Suurten laumojen teurastaminen alkoi vuoden 1867 aikana samalla kun ensimmäistä rautatietä ryhdyttiin rakentamaan tasankojen halki. Biisoneista riippuvaisiksi tulleille assiniboineille tämä merkitsi heidän elämäntapansa väistämätöntä kuolemista. He eivät kuitenkaan kääntyneet Yhdysvaltoja vastaan, koska tiesivät sen hyödyttömäksi.

1870-luvulla assiniboinet saivat takaisin joitakin maa-alueita, joita Yhdysvaltain sotilaita paenneet ja tautien heikentämät mustajalat jättivät jälkeensä. Kymmenkunta vuotta myöhemmin, vuonna 1884, assiniboinet asetettiin reservaattiin Koillisessa-Montanassa. Kanadan rajamaiden vuoristossa asuvat stoneyt saivat reservaatin bow-joen latvoilla.

Nykyaika

Kuningas Yrjö VI ja Yorkin herttuatar stoney-intiaanien kylässä Calgaryssä 1939.

Montanassa on nykyään kaksi assiniboinien asuttamaa reservaattia. Toinen on Fort Peckin reservaatti, jonka assiniboinet jakavat vanhojen verivihollistensa siouxien kanssa. Toinen on Fort Belknap. Sielläkin he jakavat alueen vanhojen vihamiestensä – gros ventrein – kanssa. Myös Kanadan puolella asuu tuhansia rekisteröityjä assiniboineja. Kokonaisväkiluku oli 1980-luvun alussa yli 7000 henkeä.

Kulttuuri

Nimen alkuperä ja kieli

Nimi assiniboine oli ojibwa-intiaanien antama ja merkitsi "kivillä keittäjiä". Nimi viittasi heidän tapaansa valmistaa ruokaa, jossa kuumia kiviä pidettiin syvässä kuopassa ja annettiin ruoan hautua kivien päällä. Assiniboinien omakielinen nimi Nakodabi tarkoitti "Ystävällistä kansaa". Assiniboine- ja stoney-murteet erosivat huomattavasti toisistaan vaikka he alun perin olivat muodostaneet saman kansan.

Uskonto ja asuminen

Assiniboinien Jumala oli siouxkansojen tapaan Wakan-Tanka. Wakania on kutsuttu monissa yhteyksissä myös "Suureksi Hengeksi" tai "Suureksi Mysteeriksi", joka oli voima kaiken muun yläpuolella. Assiniboinien seremoniat olivat hyvin uskonnollisia ja tärkein juhlista oli kerran vuodessa pidettävä aurinkotanssi. Pohjoisilla tasangoilla liikkuvaa elämää viettävien assiniboinien on uskottu kuljettaneen aurinkotanssin vaikutteita niin länteen kuin pohjoiseenkin. Myös heidän "Hullu tanssinsa", jonka osanottajat pitivät kasvoillaan ilveilijän maskeja, levisi tasankojen creiden ja ojibwojen keskuuteen. Selvä yhtäläisyys irokeesien Valekasvojen seuran käyttämiin naamioihin kertoo siitä, että nämä kaksi kansaa olivat esihistoriallisella kaudella ottaneet kulttuurivaikutteita toisiltaan. Jumalilleen assiniboinien on kerrottu uhranneen koiria.

Assiniboinien pukeutuminen, tiipiit ja monet tavat olivat samanlaisia kuin heidän kanssaan tasangoille siirtyneillä creillä. Jo varhaiset eurooppalaiset kauppiaat olivat panneet merkille assiniboinien hyvät käytöstavat ja heidän vieraanvaraisuutensa.

Kiinteiden kylien puuttuminen piti assiniboinet lähes jatkuvassa liikkeessä tasangoilla, varsinkin eurooppalaisten asutusten työntyessä Pohjois-Amerikan luoteisosiin. Fort Unionin ympäristössä asunutta kansanosaa lukuun ottamatta siirtyivät muut ryhmät paikasta toiseen yhä niukemmaksi käyvän riistan perässä. Assiniboinien historia muotoutui melkein jatkuvaksi taisteluksi muita ympäristön heimoja vastaan.

Lähteet

• Dusenberry, Verne: The Montana Cree: a study in religious persistence, University of Oklahoma Press, 1988. ISBN 9780806130255
• Kellogg, Louise Phelps: The French Regime in Wisconsin and the Northwest, Heritage books 2007 ISBN 978-7884-176-5
• Sturtevant, William C: Handbook of North American Indians Plains Bernand Assoc, 2001. ISBN 9780160504006
• Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
• Virrankoski, Pentti Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit Gummerus, 1994, ISBN 951-717-788-7
• Waldman, Carl Atlas of The North American Indian, Facts On File Publications, 1985, ISBN 0-87196-850-9