Preeria

Wikipedia

Preeria on Pohjois-Amerikan keskiosissa Yhdysvaltain ja Kanadan keskilännessä sijaitseva alue, jolla kasvaa enimmäkseen ruohoa, kukkia, pensaita ja muita matalia kasveja. Preeria on laajalti puuton aroalue, koska se on mantereen keskiosissa minne yltää harvemmin sateita kuin metsäisille seuduille. Osaltaan sateiden tuloa mereltä estävät myös Kordillieerien vuoristo. Preeria on nykyisin suurelta osalta otettu viljelykseen, asumiseen tai karjanhoitoon. Alkuperäistä preeriaa tapaa nykyään eniten luonnonpuistoissa. Aikoinaan preerialla vaelteli suuria biisonilaumoja, jotka on sittemmin metsästetty pois.

Preerian aluetta sanotaan myös suuriksi tasangoiksi (engl. Great Plains) topografiansa vuoksi, koska se on maastoltaan enimmäkseen melko tasaista. Preerian ydinalue on Mississippi-joen länsipuolisissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Kanadassa preeriaa on Albertassa, Saskatchewanissa ja Manitobassa.

Nimitys preeria (prairie) tulee ranskan kielen niittyä tarkoittavasta sanasta, aluehan kuului alun perin ranskalaisille siirtomaaisännille.

Preeriaksi kutsuttua ruohostoa on myös Kalifornian keskialtaassa.

Sisällysluettelo 1 Preeria 2 Preerian jako 2.1 Pitkäheinäpreeria 2.2 Lyhytheinäpreeria 3 Katso myös 4 Viitteet

[muokkaa] Preeria

Preeria kattaa suurimman osan Yhdysvaltain Pohjois-Dakotan, Etelä-Dakotan, Nebraskan, Kansasin, Oklahoman, Texasin, Coloradon, Wyomingin ja Montanan osavaltioista, ja huomattavia osia myös Indianan, Illinoisin, Iowan, Wisconsinin, Missourin ja Minnesotan osavaltioista. Preeriaa on myös Kanadan Manitoban, Saskatchewanin ja Albertan osavaltioissa. Esimerkki Yhdysvaltain preeria-alueen itäreunan kaupungista on Nebraskan Lincoln, ja läntisen reunan Cheyenne.

Tutkijoiden mielestä preeria alkoi syntyä jo noin 65-60 miljoonaa^[1] vuotta sitten, mutta nykyisenkaltaisia kasveja siellä alkoi olla noin 25-15 miljoonaa^[2] vuotta sitten keskimioseenikaudella, kun maapallon ilmasto viileni ja kuivui ajan myötä. Nykyisenlainen preerian ilmasto on ollut noin 3000 vuotta^[3]. Sademäärän pienennyttyä laajoilla alueilla puustolle kelpaamattomaksi syntyi laajoja ruohoisia ja pensaikkoisia alueita. Amerikan preeria on samaa ruohoista kasvillisuustyyppiä johon kuuluvat lauhkeat ruohoarot, savannit ja pensasarot, joille on yhteistä se, että kasvillisuus on pääosin ruohoa ja pensaita ja se, että ilmasto on lauhkea ja sademäärä keskinkertainen. Metsää kasvaa ruohostossa vain 5-10%:lla maa-alasta. Monesti metsää on enemmän jokilaaskoissa. Preerian kaltaisia maita ovat Venäjän ja Ukrainan arot ja Argentiinan pampat.

Preerian ruohoiselle kasvillisuudelle on ominaista se, että noin 2/3 kasvien eloperäisestä aineesta on maan alla muun muassa juurakoissa ja mukuloissa.

Preerian ilmasto on mantereinen, talvet kylmiä ja kesät kuumia, ja kaikkina vuodenaikoina on voimakkaita tuulia. preerian itäosissa esiintyy vuoden lopuilla ukkosmyrskyihin liittyviä tornadoja.

Pohjois-Amerikan preerialle on tyypillistä kylmeneminen etelästä pohjoiseen ja kuiveneminen idästä länteen. Kuivuudeltaan preeria jakautuu itä-länsisuunnassa moneen vyöhykkeeseen, joita ovat metsäpreeria, pitkäheinäpreeria, sekaheinäpreeria ja lyhytheinäpreeria.

Sateisempi pitkäheinäinen preeria on tyypillinen preeria, joka muistuttaa Ukrainan steppiä mustamulta-maannoksineen. Kosteammalla pitkäheinäpreerialla sateet ovat myös ennustettavampia kuin lyhytheinäpreerialla. Sekaheinäpreeria on pitkäheinäisen ja lyhytheinäisen välimuoto.

Preerian alaksi ilmoitetaan monesti noin 15% Pohjois-Amerikasta eli suunnilleen 3,6 miljoonaa neliökilometriä^[4][5]. Toisten tietojen mukaan preerian ala oli ennen eurooppalaisten tuloa noin 1,75 miljoonaa neliökilometriä, josta lyhytruohoista 615 000 km2, sekaruohoista preeriaa 565 000 km² ja pitkäruohoista 570 000 km²^[6].

Preeria tunnetaan parhaiten vielä 1800-luvulla olleista hyvin runsaista biisonilaumoista. Preeriakoirat ja kojootit olivat myös alueen eläimiä. Uudisraivaajat metsästivät niitä ja 200 vuodessa ottivat maan viljelykseen. Näin ollen alkuperäinen preeria on jäljellä vain luonnonsuojelualueilla. Lisäksi Yhdysvaltojen preerian ekosysteemi joutui liian suuren rasituksen kohteeksi metsästäjäintiaanien kultakaudella 1800-luvulla. Alueen intiaaniheimot havaitsivat eurooppalaisten valloittajien mukana tulleen hevosen tuomat välittömät edut metsästyksessä, sodankäynnissä ja liikkumisessa tasanko-olosuhteissa. Intiaanien kesyttämällä ja ryöstämällä hankkimat hevoslaumat ja preerialla luonnostaan laiduntavat biisonit aiheuttivat liikkuessaan lisääntyvää eroosiota. Lisäksi biisonien, hevosten ja muun karjan yhteinen laiduntarve oli liian suuri suhteessa laidunnettavissa olevan preerian määrään. Esimerkiksi eteläisillä preerioilla biisonien määrä oli vähentynyt vuodesta 1800 eteenpäin, ja alueella asuvat komantsit kärsivät riistan vähyydestä jo 1850-luvulla. Eurooppalaistaustaisten uudisraivaajien lisäksi siis myös alkuperäiset asukkaat vaikuttivat Suurten Tasankojen ekosysteemin muuttumiseen.^[7]

Pieniä preeria-alueita on myös itäisillä metsäalueilla ehkä intiaanien metsänhävitystoiminnan aikoinaan aiheuttamina. Nämä preeriat ovat mahdollisesti intiaanien kaskeamalla synnyttämiä. Preerialla on usein paloja, jotka ovat ihmisten tai luonnon, esimerkiksi salaman, aiheuttamia. Ainakin osittain nämä tiheään toistuvat palot ovat ylläpitäneet preerian puuttomuutta. Ruohokasvien syvälle ulottuvat juuret selviävät hengissä paloista.

Tavallismmin preeria ei ole altis maaperän kulumiselle eli eroosiolle, koska siellä on runsas kasvillisuus. Mutta suhteellisen harvoin toistuvina pitkinä kuivuuskausina varsinkin kuivimmat preeria-aluet ovat uhanneet aavikoitua, koska ihmisen viljelemät kasvit eivät monestikaan kestä kuivuutta. Näin peltojen paikalle syntyi kuivalla 1930-luvulla pölyäviä alueita, ja kuivuneet viljekasvit eivät pysäyttäneet hiekan ja pölyn leviämistä.

[muokkaa] Preerian jako

Preeria-alue jaetaan Yhdysvalloissa joskus 100 pituuspiirin mukaan lyhytruohoiseen preeriaan (engl. shortgrass prairie) lännessä ja pitkäruohoiseen (engl. tallgrass prairie) idässä.

[muokkaa] Pitkäheinäpreeria

Kun puhutaan preeriasta tarkoitetaan yleensä pitkäruohoista preeriaa, joka on tyypillistä ruohoaroa ja muistuttaa siten Aasian steppiä. Luonnonvarainen pitkäruohoinen preeria jolla on harvinaisuus, koska alue on hyvin viljavaa. 99% pitkäheinäpreeriasta on nykyään viljeltyä ja luonnonvaraista pitkäheinäpreeriaa on jäljellä vain satoja neliökilometrejä.

Joidenkin tietojen mukaan pitkäheinäpreeriaa olis ollut alkujaan 900000 km²^[8].

Pitkäheinäpreeria ulottuu Yhdysvalloissa etelän Texasista Minnesotaan ja pohjoisen Kanadan Manitobaan, suunnilleen 100 pituusasteen itäpuolella. Preeriapalot olivat luonnonvaraiselle preerialla tavallisia. Pitkäheinäpreerialla on metsäsaarekkeita ja metsää vain 5-10 prosenttia maa-alasta.

Ruoho on yleensä 1,5 - 2 metriä korkeata, mutta yhtää joskus jopa 2,5 - 3 metriin. Siellä kasvaa C4-ruohoa ja intiaaniruohoa.

Pitkäheinäpreeria on samantyyppistä kuin Venäjän, Ukrainan ja Kazahstanin steppi, sademäärä keskimäärin 760-890 mm, jopa 510-1020 mm rajoissa. Pitkäheinäpreerian ilmasto on mentereinen, mutta kostea. Sateet jakautuvat hyvin epätasaisesti eri vuodenajoille, kesällä sataa enemmän kuin talvella. Esimerkiksi sademäärä voi olla 840 mm, josta 520 mm kasvukautena. Suuri osa kasvien biomassasta on maanpinnan alla. Biomassaa eli kasviainetta maanpinnan yllä 0,425 g/m². Maannos on varsinkin pohjoisessa yleensä ravinteikas mustamulta, ja keskilännessä phaeozeemi^[9]. Ravintekkkkuden syynä on se, että joidenkin heinäkasvien juuret mätänevät joka vuosi.

[muokkaa] Lyhytheinäpreeria

Lyhytheinäpreeriaa on suunnilleen Kalliovuorten ja Nebraskan osavaltion välisellä pituusasteella. Lyhtheinäistä preeriaa kasvaa Coloradon ja Kansasin, ja Oklahoman, Texasin ja New Mexicon ylätasangoilla. Lyhytheinäpreerian ilmasto on mantereinen ja puolikuiva.

Lyhytheinäpreerialla kasvaa muun muassa puhveliruohoa ja Poaceae-heimon Bouteloua-ruohoa.

Lyhytheinäpreerialla sataa noin 260-640 mm/v eli vähemmän kuin pitkäheinäpreerialla, mutta kasvillisuuteen vaikuttaa siellä myös niukkaravinteisuus. Kesät ovat kuumempia ja talvet kylmempiä kuin pitkäheinäpreerialla^[10]. Maannos on 100 pituusasteen itäpuolella lähinnä kastanjanruskea maannos eli ruskomaannos ja regosoli^[11]. Läntistä 600-1000 km:n levyistä lyhytheinäpreeriaa käytetään nykyään karjatalouteen.

[muokkaa] Katso myös

• Aro
• Puhveli

[muokkaa] Viitteet