Ateneum (museo)
Wikipedia
Ateneum on Theodor Höijerin piirustusten mukaan rakennettu, Helsingissä Rautatientorin laidalla oleva kuvataiteille pyhitetty rakennus. Se valmistui vuonna 1887.
Aikaisemmin Ateneum-rakennuksessa sijaitsivat Ateneumin taidemuseon lisäksi myös Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu (1848–1939), jonka nimi muuttui 1939 Suomen Taideakatemian kouluksi (vuodesta 1985 Kuvataideakatemia), sekä Taideteollinen korkeakoulu vuoteen 1982 asti.
Nykyisin rakennuksessa toimii Ateneumin taidemuseo ja Kuvataiteen keskusarkisto sekä Taidemuseoalan Kehittämisyksikkö Kehys, jotka ovat Valtion taidemuseon toimintayksiköitä.
Talossa sijaitsee myös Ateneum-sali, joka on ollut vuosikausia esittävän taiteen tärkeä esiintymisfoorumi Helsingissä.
[muokkaa] Arkkitehtuuri
Ateneumin fasadi on koristeltu veistoksin ja korkokuvin jotka sisältävät runsaasti symboliikkaa. Pääovien yläpuolella toisessa kerroksessa on kolmen kuuluisan antiikin taiteilijan, arkkitehti Bramanten, taidemaalari Rafaelin ja kuvanveistäjä Feidiaan rintakuvat. Niiden yläpuolella kolmannessa kerroksessa on neljä päätykolmiota kannattelevaa naishahmoa eli karyatidia jotka symboloivat neljää taiteen klassista lajia: arkkitehtuuria, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja musiikkia. Fasadi huipentuu päätykolmion veistosryhmään jossa Taiteen jumalatar siunaa eri taiteenalojen tuotteet. Kaikki nämä veistokset ovat Carl Sjöstrandin käsialaa. Julkisivun toisen kerroksen ikkunoiden väleissä on suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita esittäviä korkokuvia jotka on veistänyt Ville Vallgren.
Päätykolmiossa veistosryhmän alapuolella lukee kultaisin kirjaimin latinankielinen lause Concordia res parvae crescunt ("Sovussa pienet asiat kasvavat"). Lauseella katsotaan yleensä viitattavan Suomen taidepiirien pitkään kamppailuun taideakatemian saamiseksi.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Koordinaatit:

