Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1948

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden 1948 kesäolympialaisissa Lontoossa järjestettiin yleisurheilussa 33 kilpailutapahtumaa, 24 miehille ja 9 naisille.

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Sijoitukset Selostus
100 m
Kultaa Harrison Dillard
 Yhdysvallat
10,3
Hopeaa Barney Ewell
 Yhdysvallat
10,4
Pronssia Lloyd LaBeach
 Panama
10,6
 
200 m
Kultaa Mel Patton
 Yhdysvallat
21,1
Hopeaa Barney Ewell
 Yhdysvallat
21,1
Pronssia Lloyd LaBeach
 Panama
21,2
 
400 m
Kultaa Arthur Wint
Jamaika
46,2 Maailmanennätyksen 45,9 s aiemmin samana vuonna juossut Herb McKenley aloitti lujaa, mutta hänen maanmiehensä Arthur Wint ohitti hänet parikymmentä metriä ennen maalia ja voitti ensimmäisenä jamaikalaisena olympiakultaa. Kolme päivää aiemmin Wint oli saavuttanut 800 metrin juoksussa hopeaa.[1][2]
Hopeaa Herb McKenley
Jamaika
46,4
Pronssia Mal Whitfield
 Yhdysvallat
46,8
 
800 m
Kultaa Mal Whitfield
 Yhdysvallat
1.49,2
Hopeaa Arthur Wint
Jamaika
1.49,5
Pronssia Marcel Hansenne
 Ranska
1.49,8
 
1 500 m
Kultaa Henry Eriksson
 Ruotsi
3.49,8
Hopeaa Lennart Strand
 Ruotsi
3.50,4
Pronssia Wim Slijkhuis
 Alankomaat
3.50,4
 
5 000 m
Kultaa Gaston Reiff
 Belgia
14.17,6
Hopeaa Emil Zátopek
 Tšekkoslovakia
14.17,8
Pronssia Wim Slijkhuis
 Alankomaat
14.26,8
 
10 000 m
Kultaa Emil Zátopek
 Tšekkoslovakia
29.59,6 Maailmanennätystä hallussaan pitänyt suomalainen Viljo Heino keskeytti yritettyään pitkään pysyä Emil Zátopekin vauhdissa. Zátopek voitti toiseksi sijoittunutta 300 metrin erolla ja ohitti kahta lukuun ottamatta muut maaliin päässeet juoksijat kierroksella.[3][4]
Hopeaa Alain Mimoun
 Ranska
30.47,4
Pronssia Bertil Albertsson
 Ruotsi
30.53,6
 
Maraton
Kultaa Delfo Cabrera
 Argentiina
2.34.51,6 Étienne Gailly nousi viiden viimeisen kilometrin aikana selvään johtoon ja saapui stadionille ensimmäisenä mutta joutui täysin uupuneena päästämään kaksi kilpailijaa ohitseen. Neljänneksi sijoittunut eteläafrikkalainen Johannes Coleman oli 12 vuotta aiemmin Berliinin olympialaisissa sijoittunut samassa lajissa kuudenneksi.[5][6]
Hopeaa Thomas Richards
 Yhdistynyt kuningaskunta
2.35.07,6
Pronssia Étienne Gailly
 Belgia
2.35.33,6
 
110 m aitajuoksu
Kultaa William Porter
 Yhdysvallat
13,9 Maailmanennätysjuoksija Harrison Dillard oli epäonnistunut Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa ja pääsi tämän päämatkansa sijasta juoksemaan vain 100 metrin juoksun ja viestin. Yhdysvallat otti silti aitakilpailusta kolmoisvoiton.[5][7]
Hopeaa Clyde Scott
 Yhdysvallat
14,1
Pronssia Craig Dixon
 Yhdysvallat
14,1
 
400 m aitajuoksu
Kultaa Roy Cochran
 Yhdysvallat
51,1 Duncan White saavutti Ceylonin (nyk. Sri Lanka) ensimmäisen olympiamitalin, joka oli myös ainoa vuoteen 2000 saakka.[5][8]
Hopeaa Duncan White
 Ceylon
51,8
Pronssia Rune Larsson
 Ruotsi
52,2
 
3 000 m estejuoksu
Kultaa Tore Sjöstrand
 Ruotsi
9.04,6 Kaksi vuotta aiemmin Euroopan-mestaruuden voittanut ranskalainen Raphaël Pujazon kärsi nyt kilpailun puolivälissä vatsakrampeista ja keskeytti.[9] Hopeamitalisti Erik Elmsäter sijoittui aiemmin vuonna 1948 Sankt Moritzin talviolympialaisissa yhdistetyssä hiihdossa yhdeksänneksi.[5]
Hopeaa Erik Elmsäter
 Ruotsi
9.08,2
Pronssia Göte Hagström
 Ruotsi
9.11,8
 
4 x 100 m
Kultaa  Yhdysvallat
Barney Ewell
Lorenzo Wright
Harrison Dillard
Mel Patton
40,6 Yhdysvallat hylättiin aluksi ensimmäisessä vaihdossa tapahtuneen vaihtovirheen vuoksi ja Ison-Britannian joukkue sai palkintojenjaossa kultamitalit. Kolme päivää myöhemmin kilpailun tuomaristo tutki juoksusta kuvattuja filmejä ja totesi vaihdon olleen sääntöjen mukainen, joten Yhdysvallat julistettiin sittenkin voittajaksi.[5][10]
Hopeaa  Yhdistynyt kuningaskunta
Alastair McCorquodale
John Gregory
Kenneth Jones
John Archer
41,3
Pronssia  Italia
Michele Tito
Enrico Perucconi
Carlo Monti
Antonio Siddi
41,5
 
4 x 400 m
Kultaa  Yhdysvallat
Roy Cochran
Clifford Bourland
Arthur Harnden
Mal Whitfield
3.10,4 Kuudesta loppukilpailujoukkueesta Jamaika ja Italia keskeyttivät.[5][11]
Hopeaa  Ranska
Jean Kerebel
Francis Schewetta
Robert Chef D'Hotel
Jacques Lunis
3.14,8
Pronssia  Ruotsi
Kurt Lundquist
Lars-Erik Wolfbrandt
Folke Alnevik
Rune Larsson
3.16,0
 
10 km kävely
Kultaa John Mikaelsson
 Ruotsi
45.13,2 Useita virallisia ja epävirallisia maailmanennätyksiä eri kävelymatkoilla muutama vuosi aiemmin tehnyt ruotsalainen Werner Hardmo hylättiin.[12]
Hopeaa Ingemar Johansson
 Ruotsi
45.43,8
Pronssia Fritz Schwab
 Sveitsi
46.00,2
 
50 km kävely
Kultaa John Ljunggren
 Ruotsi
4.41.52 Pronssimitalisti Tebbs Lloyd-Johnson oli 48-vuotiaana olympiahistorian vanhin yleisurheilumitalisti.[5][13]
Hopeaa Gaston Godel
 Sveitsi
4.48.17
Pronssia Tebbs Lloyd-Johnson
 Yhdistynyt kuningaskunta
4.48.31
 
Korkeushyppy
Kultaa John Winter
 Australia
1,98 m Ensi kertaa olympialaisissa samaan tulokseen päätyneiden sijoitukset ratkottiin pudotusten määrän perusteella, ja nyt sillä ratkaistiin himmeämmät mitalisijat, kun neljä hyppääjää päätyi tasatulokseen 195 cm.[14]
Hopeaa Bjørn Paulson
 Norja
1,95 m
Pronssia George Stanich
 Yhdysvallat
1,95 m
 
Seiväshyppy
Kultaa Guinn Smith
 Yhdysvallat
4,30 m Guinn Smith ylitti 430 cm kaatosateessa viimeisellä yrityksellään ja nousi Erkki Katajan ohi voittoon.[5][15]
Hopeaa Erkki Kataja
 Suomi
4,20 m
Pronssia Robert Richards
 Yhdysvallat
4,20 m
 
Pituushyppy
Kultaa Willie Steele
 Yhdysvallat
7,82 m
Hopeaa Theodore Bruce
 Australia
7,55 m
Pronssia Herbert Douglas
 Yhdysvallat
7,54 m
 
Kolmiloikka
Kultaa Arne Åhman
 Ruotsi
15,40 m
Hopeaa George Avery
 Australia
15,36 m
Pronssia Ruhi Sarialp
 Turkki
15,02 m
 
Kuulantyöntö
Kultaa Wilbur Thompson
 Yhdysvallat
17,12 m Maailmanennätyksen 17,68 m aiemmin samana vuonna työntänyt Charles Fonville ei selviytynyt Yhdysvaltain olympiakarsinnoista kisoihin, mutta Yhdysvallat otti silti ylivoimaisen kolmoisvoiton neljänneksi sijoittuneen puolalaisen Mieczysław Łomowskin jäätyä pronssista 99 senttimetrin päähän.[16][17]
Hopeaa Jim Delaney
 Yhdysvallat
16,68 m
Pronssia James Fuchs
 Yhdysvallat
16,42 m
 
Kiekonheitto
Kultaa Adolfo Consolini
 Italia
52,78 m
Hopeaa Giuseppe Tosi
 Italia
51,78 m
Pronssia Fortune Gordien
 Yhdysvallat
50,77 m
 
Moukarinheitto
Kultaa Imre Németh
 Unkari
56,07 m Imre Németh heitti pari viikkoa ennen olympiakisoja maailmanennätyksen 59,02 m.[16][18]
Hopeaa Ivan Gubijan
 Jugoslavia
54,27 m
Pronssia Robert Bennett
 Yhdysvallat
53,73 m
 
Keihäänheitto
Kultaa Tapio Rautavaara
 Suomi
69,77 m Tapio Rautavaara teki huonokuntoisella heittopaikalla voittotuloksen ensimmäisellä heittokierroksella.[16] Yhdysvaltalaisen Martin Bilesin karsintakilpailun tulos olisi riittänyt hopeamitaliin, mutta loppukilpailussa hän jäi kuudenneksi tuloksella 65,17 m.[19]
Hopeaa Steve Seymour
 Yhdysvallat
67,56 m
Pronssia József Várszegi
 Unkari
67,03 m
 
Kymmenottelu
Kultaa Bob Mathias
 Yhdysvallat
7139 Bob Mathias voitti olympiakultaa 17-vuotiaana uransa kolmannessa kymmenottelussaan.[16] Ensimmäisen päivän jälkeen hän oli kilpailussa kolmantena.[20]
Hopeaa Ignace Heinrich
 Ranska
6974
Pronssia Floyd Simmons
 Yhdysvallat
6950
 

Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Sijoitukset Selostus
100 m
Kultaa Fanny Blankers-Koen
 Alankomaat
11,9 Kultamitalisti Fanny Blankers-Koen oli 18-vuotiaana osallistunut jo vuoden 1936 olympialaisiin ja oli nyt 30-vuotias kahden lapsen äiti.[16][21]
Hopeaa Dorothy Manley
 Yhdistynyt kuningaskunta
12,2
Pronssia Shirley Strickland
 Australia
12,2
 
200 m
Kultaa Fanny Blankers-Koen
 Alankomaat
24,4 Fanny Blankers-Koen voitti kisojen kolmannen henkilökohtaisen kultamitalinsa voitettuaan aiemmin 100 metrin juoksun ja 80 metrin aitajuoksun.[22]
Hopeaa Audrey Williamson
 Yhdistynyt kuningaskunta
25,1
Pronssia Audrey Patterson
 Yhdysvallat
25,2
 
80 m aitajuoksu
Kultaa Fanny Blankers-Koen
 Alankomaat
11,2
Hopeaa Maureen Gardner
 Yhdistynyt kuningaskunta
11,2
Pronssia Shirley Strickland
 Australia
11,4
 
4 x 100 m
Kultaa  Alankomaat
Xenia Stad-de Jong
Jeanette Witziers-Timmer
Gerda van der Kade-Koudijs
Fanny Blankers-Koen
47,5 Fanny Blankers-Koen lähti ankkuriosuudelle neljäntenä mutta ohitti edellään olleet ja voitti kisojen neljännen kultamitalinsa.[16][23]
Hopeaa  Australia
Shirley Strickland
June Maston
Elizabeth McKinnon
Joyce King
47,6
Pronssia  Kanada
Violet Meyers
Nancy Mackay
Dianne Foster
Patricia Jones
47,8
 
Korkeushyppy
Kultaa Alice Coachman
 Yhdysvallat
1,68 m Maailmanennätys oli Fanny Blankers-Koenin 171 cm. Alice Coachman voitti kultaa ylitettyään 168 cm ensimmäisellä yrityksellään, kun Dorothy Tyler, vuoden 1936 olympiahopeamitalisti pääsi sen yli vasta toisellaan. Pronssimitalisti Micheline Ostermeyer oli jo aiempina päivinä voittanut kultaa kiekonheitossa ja kuulantyönnössä.[16][24]
Hopeaa Dorothy Tyler
 Yhdistynyt kuningaskunta
1,68 m
Pronssia Micheline Ostermeyer
 Ranska
1,61 m
 
Pituushyppy
Kultaa Olga Gyarmati
 Unkari
5,695 m Maailmanennätys oli Fanny Blankers-Koenin 625 cm.[25][26]
Hopeaa Noëmi Simonetto de Portela
 Argentiina
5,60 m
Pronssia Ann-Britt Leyman
 Ruotsi
5,575 m
 
Kuulantyöntö
Kultaa Micheline Ostermeyer
 Ranska
13,75 m
Hopeaa Amelia Piccinini
 Italia
13,09 m
Pronssia Ine Schäffer
 Itävalta
13,08 m
 
Kiekonheitto
Kultaa Micheline Ostermeyer
 Ranska
41,92 m
Hopeaa Edera Cordiale
 Italia
41,17 m
Pronssia Jacqueline Mazéas
 Ranska
40,47 m
 
Keihäänheitto
Kultaa Herma Bauma
 Itävalta
45,57 m
Hopeaa Kaisa Parviainen
 Suomi
43,79 m
Pronssia Lily Carlstedt
 Tanska
42,08 m
 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  • Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics. Penguin, 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arponen, s. 139
  2. Wallechinsky, s. 21, 26
  3. Arponen, s. 139–140
  4. Wallechinsky, s. 43
  5. a b c d e f g h Arponen, s. 140
  6. Wallechinsky, s. 53
  7. Wallechinsky, s. 59
  8. Siukonen, Markku: Suuri olympiateos 11 - Nagano ja Sydney 2000, s. 236. Graface, 2001. ISBN 951-98673-0-9.
  9. Wallechinsky, s. 66
  10. Wallechinsky, s. 69
  11. Wallechinsky, s. 72
  12. Wallechinsky, s. 128
  13. Wallechinsky, s. 77
  14. Wallechinsky, s. 80–81
  15. Wallechinsky, s. 86
  16. a b c d e f g Arponen, s. 141
  17. Wallechinsky, s. 101
  18. Wallechinsky, s. 109
  19. Wallechinsky, s. 112
  20. Wallechinsky, s. 119
  21. Wallechinsky, s. 135
  22. Wallechinsky, s. 138
  23. Wallechinsky, s. 151
  24. Wallechinsky, s. 154
  25. Arponen, s. 141–142
  26. Wallechinsky, s. 156

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]