Bob Richards

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Yhdysvaltain vuosina 1912–1959 käytössä ollut 48-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Helsinki 1952 Seiväshyppy
Kultaa Kultaa Melbourne 1956 Seiväshyppy
Pronssia Pronssia Lontoo 1948 Seiväshyppy

Robert Eugene ”Bob” Richards (s. 20. helmikuuta 1926 Champaign) on yhdysvaltalainen pastori ja poliitikko sekä entinen yleisurheilun olympiavoittaja.

Pastori Richards osallistui kolmiin olympialaisiin: Lontoossa 1948, Helsingissä 1952 ja Melbournessa 1956 seiväshyppyyn sekä vuoden 1956 kisoissa myös kymmenotteluun. Lontoossa hän voitti seiväshypyssä pronssia, kaksissa seuraavissa kisoissa hän oli kultamitalisti. Richards on toistaiseksi ainoa seiväshypyn kaksinkertainen olympiavoittaja ja kolminkertainen olympiamitalisti.

Richards oli vuoden 1952 Helsingin kisoihin osallistuessaan jo pappi ja teologian professori Kaliforniassa. Vuonna 1958 hänestä tuli ensimmäinen Wheaties-muropaketin kannessa esiintynyt urheilija. Hän oli fyysisen kunnon puolestapuhuja, ja oli mukana perustamassa Wheaties Sporting Foundationia.

Myös Richardsin pojat ovat kumpikin harrastaneet seiväshyppyä. Brandon Richards teki siinä muun muassa kansallisen high schoolien ennätyksen. Bob Richards valittiin Yhdysvaltain Olympic Hall of Fameen vuonna 1983.

Vuonna 1984 Bob Richards oli ehdokkaana Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, joissa hän edusti uutta äärioikeistolaista Yhdysvaltojen populistipuoluetta. Hän sai yhdessä Maureen Salamanin kanssa 66 324 ääntä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]