Aakkoslaji

Suuraakkonen A ja pienaakkonen a ovat saman kirjaimen ilmentymiä eri aakkoslajeissa.

Aakkoslaji on yläkäsite, joka ilmentää moniin äännekirjoitusjärjestelmiin vakiintunutta tapaa jakaa kirjaimet isoihin ja pieniin.

Isot ja pienet

Suuraakkoset:

A

B

C

D

E

F

G

H

I

J

K

L

M

N

O

P

Q

R

S

T

U

V

W

X

Y

Z

Å

Ä

Ö

Pienaakkoset:

a

b

c

d

e

f

g

h

i

j

k

l

m

n

o

p

q

r

s

t

u

v

w

x

y

z

å

ä

ö

Käsitettä suuraakkoset eli isot kirjaimet kutsutaan typografiassa myös versaaleiksi tai majuskeleiksi. Antiikin piirtokirjoituksia tarkastelemalla voi havaita, että versaalit ovat kirjainten alkuperäinen muoto. Suuraakkosten esikuvina olivat ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevat capitalis monumentalis -kirjaimet.

Pienaakkosia eli pieniä kirjaimia kutsutaan myös gemenoiksi tai minuskeleiksi. Gemenat alkoivat muodostua kirjoitettaessa käsin paremmin "juoksevaan" kirjoitukseen sopivia kirjaimia. Versaalia alettiin käyttämään korostusena otsikoissa, sekä erisnimien ja muiden alkukirjainten yhteydessä. Gemenasta tuli yleinen ja tavallinen aakkoslaji (vertaa ruots. gemensam yhteinen, yleinen). Tätä tapaa letiin käyttää ensimmäisen kerran 800-luvulla, karolingisilla minuskeleilla kirjoitettaessa. Näistä kehittyivät pienaaakkoset monien muutosten kautta.

Aakkoslajeista voidaan myös erottaa toisiinsa kytkeytyviä kirjainpareja, joiden kumpikin jäsen edustaa samaa äännettä mutta erilaisissa tilanteissa. Niinpä esimerkiksi suuraakkonen A ja pienaakkonen a ymmärretään yleensä saman kirjaimen vaihtoehtoisiksi muodoiksi.

Jako suur- ja pienaakkosiin on tapana tehdä useimmissa latinalaista, kreikkalaista tai kyrillistä kirjaimistoa käyttävissä kielissä. Sen sijaan esimerkiksi arabialaisessa kirjaimistossa ei ole erikseen suur- ja pienaakkosia.

Koko ja muoto

Aakkoslajien suomenkieliset nimet viittaavat kirjainten kokoeroon, joka esimerkiksi latinalaisten kirjainten O/o ja S/s kohdalla onkin aivan olennainen. Usein kokoeroa merkittävämpi on kuitenkin muotoero, kuten kirjaimissa A/a ja G/g, joissa pienaakkonen näyttää aivan erilaiselta kuin vastaava suuraakkonen. Toisinaan pienaakkonen voi (osin ehkä kirjasintyypistä riippuen) näyttää kookkaammaltakin kuin vastaava suuraakkonen, kuten islantilaisessa kirjaimessa Þ/þ.

Sanat suuraakkonen ja pienaakkonen ovat peräisin kielenhuollosta. Arkikielessä käytetyt sanat "isot" ja "pienet" kirjaimet ovat monitulkintaisia, koska kirjainten "isous" tai "pienuus" voi viitata myös fontin kokoon. Siksi erityisesti kirjapainoalan ammattikielessä suositaan termejä versaali ja gemena.

Kehitys ja käyttö

Aakkoslajeista yleensä suuraakkoset ovat vanhempaa perua. Esimerkiksi antiikin Roomassa kirjoitettiin pelkin suuraakkosin. Saksalaiset munkit ja kirjurit kehittivät latinalaiset pienaakkoset Kaarle Suuren aikana 700- ja 800-luvun vaihteessa. Pienaakkoset suunniteltiin juoksevan tekstin peruskirjaimiksi, ja suuraakkoset jäivät käyttöön erikoistilanteissa – lähinnä sellaisten sanojen alkukirjaimina, joiden haluttiin erottuvan muun tekstin keskellä.

Suuraakkosia käytetään muun muassa

• virkkeiden, otsikoiden ja erisnimien alkukirjaimina (Matti Möttönen)
• kunnioituksen osoittamiseen (Pyydän Teitä lähettämään...)
• kirjainlyhenteissä (HTML)
• opasteissa ja mainoskylteissä huomioarvon vahvistamiseksi (TAMPERE)
• korostuskeinona esimerkiksi lihavoinnin korvikkeena
  • netiketissä kokonaan versaalilla kirjoitettu teksti vastaa huutamista.

Yksinomaan suuraakkosin kirjoitetun tekstin lukeminen on noin 13–20 % hitaampaa kuin pienaakkosin kirjoitetun tekstin.

Gemenanumerot

Gemenanumerot mukailevat pienaakkosten mittasuhteita eivätkä siksi pistä erityisesti silmään juoksevan tekstin keskeltä.

Kirjainten ohella myös numerot voivat joskus esiintyä gemenamuotoisina, vaikka tavallisesti numerot muodoltaan ja kooltaan rinnastuvat pikemmin suuraakkosiin. Toisin kuin pienaakkosille, gemenanumeroille ei yleensä ole merkistöstandardeissa määritetty erillisiä merkkipaikkoja, vaan numeroiden mahdollinen gemenamaisuus on fontin ominaisuus.

Viitteet

Typografia

Typografit ja kirjainmuotoilijat	Jonathan Barnbrook Saul Bass Ed Benguiat Morris Fuller Benton Neville Brody Frederic Goudy Claude Garamond Eric Gill Tomi Haaparanta Nicolas Jenson Edward Johnston Donald Knuth Rudolf Koch Sami Kortemäki Zuzana Ličko William Morris Stanley Morison Jan Tschichold Carol Twombly Wolfgang Weingart Hermann Zapf Gudrun Zapf-von Hesse
Kirjaintyylit ja -lajit	Anfangi Antiikva Arial Baskerville ITC New Baskerville Calibri Comic Sans Egyptienne Fraktuura Garamond Gill Sans Helvetica Palatino Times Roman Unsiaali Verdana
Merkit	Alduksen lehti ❦ Asteriski * Ät-merkki @ Englannin punta £ Ampersandi & Jokerimerkki Kappaleen merkki ¶ Luetelmamerkki Luettelo matemaattisista merkeistä Plus-miinusmerkki ± Promille ‰ Prosentti % Pykälämerkki § Risti † Ristikkomerkki # Rub el Hizb ۞ Tekijänoikeusmerkki © Tilde ~ Valuuttamerkki ¤ Yläpuolinen indeksointipilkku
Suuntaukset	Amerikan uusi aalto Dekonstruktivismi Postmodernismi Sveitsiläinen tyyli
Muut aiheet	Aakkoslaji CamelCase Glyyfi Goottilaiset kirjaintyypit Kapiteeli Kirjain Kirjaintyyppi Kursiivi Ligatuuri Logo Lorem ipsum Orpo- ja leskirivit Painokirjaimet Sans-serif Serif TrueType Web Open Font Format X-korkeus Yliviivaus Ylleviivaus Ylä- ja alaindeksi