Painokirjaimet
Painokirjaimilla tarkoitetaan painettuja tai niitä muistuttavia kirjaimia vastakohtana kaunokirjoitukselle. Tavallisesti painokirjaimilla viitataan antiikvamallistoihin, jotka syntyivät 1500-luvulla. Niiden mallina on ollut muun muassa meisselikirjoitus, jota käytettiin Rooman antiikissa kiveen hakatuissa teksteissä.
Ensimmäiset kirjapainossa käytetyt kirjaimet muotoiltiin 1400-luvulla Saksassa kirjurien käsin kirjoittamien goottilaisten kirjainten mukaan. Ne eivät poikenneet käsinkirjoitetusta tekstistä paljonkaan. [1] Eniten käytettiin fraktuuraa ja schwabachia.
Kirjainmuotojen soveltuvuus painotekniikkaan nousi 1500-luvulla tärkeäksi näkökulmaksi. Nykyistä mielikuvaa painokirjaimista vastaava antiikva alkoi helpommin luettavana saada suosiota. Vuosisadan loppuun mennessä antiikva olikin syrjäyttänyt goottilaiset kirjaimistot. Ranska nousi typografian johtavaksi maaksi, ja Frans I nimitti antiikvakirjainten suunnittelijan Geoffroy Toryn kuninkaalliseksi kirjanpainajaksi.
Antiikvapainokirjainten yhä tunnetuimman perusmallin loi Claude Garamond 1500-luvun alkupuolella. Renessanssiantiikva Garamond oli ensimmäinen kirjapainon ehdoilla muotoiltu kirjaimisto.
Toisen tunnetun kursiivin antiikvamallin loi venetsialainen Aldus Manutius myös 1500-luvun alkupuolella. [2]
Luettavuuden vuoksi lomakkeissa usein pyydetään käyttämään 'painokirjaimia' kaunokirjoituksen sijaan. Puhekielessä painokirjaimilla tarkoitetaan usein tekstattuja tikkukirjaimia tai versaalia, 'isoja kirjaimia'.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kansalliskirjasto.fi 1400-luvun kirjoista Viitattu 22.7.2009.
- ↑ Kansalliskirjasto.fi 1500-luvun kirjoista Viitattu 22.6.2009.