Serif
Serif eli pääteviiva on kirjasimen rungon päätteessä oleva pieni osa. Kirjasimia, joissa on serifejä sanotaan päätteellisiksi. Päätteettömiä kirjaimia ovat sans-serifit eli groteskit.[1]
Roomalaissyntyisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serifit syntyivät Antiikin Roomassa, jossa kaiverrettava kirjoitus maalattiin ensin kiveen. Tällöin maalattujen siveltimenvetojen päätteet tulivat helposti leveiksi, ja kirjainten kaivertajat kaiversivat uskollisesti myös kirjainten päissä olevat levennykset.[2]
Sana serif tulee joidenkin tulkintojen mukaan hollanninkielen sanasta schreef, joka tarkoittaa "kirjoitti". Toisten lähteiden mukaan sanserif, josta sana sans-serif tulee, on vanhempi sana kuin serif.[2]
Serifejä on useita erilaisia. Esimerkiksi Times-kirjasintyypissä serif on orgaaninen ja se liittyy kirjasimen runkoon kaarevana. Toinen serifin perustyyppi on esimerkiksi Courier-kirjasimissa. Se on kulmikkaampi ja jäykempi. Näistä perusmuodoista on useita eri versioita.
Myös antiikva tarkoittaa päätteellistä kirjasintyyppiä. Se kehitettiin renessanssin jälkeen yhdistelemällä roomalaista meisselikirjoitusta ja karolingista kirjoitusta.
Itämaiset vastineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serifillä on vastineensa itämaisessa kalligrafiassa ja typografiassa. Japanin kielessä niistä käytetään sanaa uroko eli kirjaimellisesti "suomu". Kiinan kielessä taas käytetään termiä "jalalliset muodot".[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serifejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanin katakana ウ serifillisenä.
Heprealainen kirjain tav, vasemmalla serifinä, oikealla sans serifinä.