* Professorin arvoa tarjottiin 1919, mutta Aho kieltäytyi<ref name="koskela" />
* Professorin arvoa tarjottiin 1919, mutta Aho kieltäytyi<ref name="koskela" />
*[[Iisalmi|Iisalmessa]] on [[Juhani Ahon koulu]],<ref>[http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kasvatus-ja-opetus/Perusopetus/Koulut/Juhani-Ahon-koulu Juhani Ahon koulu]</ref> ja kaupungissa sijaitsee myös hänestä kertova [[Juhani Ahon museo|museo]]<ref name="ja">Iisalmi: [http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Museot/Juhani-Ahon-museo Juhani Ahon museo], viitattu 17.7.2017</ref>
*[[Iisalmi|Iisalmessa]] on [[Juhani Ahon koulu]],<ref>[http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kasvatus-ja-opetus/Perusopetus/Koulut/Juhani-Ahon-koulu Juhani Ahon koulu]</ref> ja kaupungissa sijaitsee myös hänestä kertova [[Juhani Ahon museo|museo]]<ref name="ja">Iisalmi: [http://www.iisalmi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Museot/Juhani-Ahon-museo Juhani Ahon museo], viitattu 17.7.2017</ref>
* Juhani Ahon tie löytyy [[Helsinki|Helsingin]] [[Eira]]sta ja Hangosta, Juhani Ahon katu puolestaan Kuopiosta ja Iisalmesta.
* Juhani Ahon tie löytyy [[Helsinki|Helsingin]] [[Eira]]sta, Hangosta ja Lapinlahdelta, Juhani Ahon katu puolestaan Kuopiosta ja Iisalmesta.
*[[Aimo Tukiainen]] teki 1961 Ahosta [[Juhani Ahon patsas|pronssisen näköispatsaan]], jollainen on sekä Iisalmessa että Eirassa<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Antero Rautio | Nimeke = Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset | Sivu = 188 | Julkaisija = Karisto | Vuosi = 1998 }}</ref><ref>[http://taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=91 Helsingin taidemuseon veistossivu]</ref>
*[[Aimo Tukiainen]] teki 1961 Ahosta [[Juhani Ahon patsas|pronssisen näköispatsaan]], jollainen on sekä Iisalmessa että Eirassa<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Antero Rautio | Nimeke = Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset | Sivu = 188 | Julkaisija = Karisto | Vuosi = 1998 }}</ref><ref>[http://taidemuseo.hel.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=91 Helsingin taidemuseon veistossivu]</ref>
* Aho oli ensimmäinen [[Valtiolliset hautajaiset|valtion kustannuksella haudattu]] suomalainen.<ref name="koskela" />
* Aho oli ensimmäinen [[Valtiolliset hautajaiset|valtion kustannuksella haudattu]] suomalainen.<ref name="koskela" />
Versio 7. marraskuuta 2021 kello 01.46
Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Ampuja Juhani Ahosta ja liikemies Juhani Ahosta on eri artikkelit.
Juhani ”Jussi” Aho (alkuaan Johannes Brofeldt, vuodesta 1907 Juhani Aho; 11. syyskuuta1861Lapinlahti – 8. elokuuta1921Helsinki)[1] oli ensimmäisiä suomeksi pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Hänen kirjailijanuransa kesti nelisenkymmentä vuotta.[2] Ahon tuotannosta mainitaan usein hänen kirjoittamansa novellit, lastut, ja niissä ja muussa lyhytproosassa hän oli parhaimmillaan.
Isä oli ottanut osaa 1800-luvun alun herännäisyyteen, mutta hän siirtyi myöhemmin beckiläiseen teologiaan. Äiti pysyi herännäisenä kuolemaansa saakka.[4] Vanhempien uskonnollinen tausta saattoi olla syy Ahon herännäismyönteiseen suhtautumiseen. Esimerkiksi romaanissaan Muuan markkinamies Aho on kuvannut heränneet sympaattisina ja oikeamielisinä ihmisinä.[5] Myös novellikokoelmassa Heränneitä (1894) hän luo heränneistä myönteistä kuvaa[4].
Ahon isä Theodor Brofeldt työskenteli Iisalmen emäseurakunnan pappina 55 vuoden ajan ja sai rovastin arvonimen. Hän asui perheineen Mansikkaniemen pikkupappilassa Iisalmen Koljonvirralla, jossa myös Juhani Aho vietti varhaisvuotensa. Aho kävi Kuopion lyseota vuodesta 1872 ja pääsi ylioppilaaksi 1880.[6] Sen jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä, kirjallisuutta ja historiaa.[6] Aho sai jo nuorena ylioppilaana huomiota, kun hän voitti osakuntansa (Savo-karjalainen osakunta) kirjoituskilpailun.[7]
Aho kirjoitti useita romaaneja ja novelleja. Vuonna 1884 hän jättäytyi yliopistosta kirjailijaksi ja vapaaksi toimittajaksi.[6] Aho työskenteli useissa lehdissä ja oli mukana perustamassa Päivälehteä, jonka seuraajaa Helsingin Sanomia hän avusti kuolemaansa saakka.[6] Ensimmäiset novellit julkaistiin 1883.[7] Jo Ahon varhaistuotanto ilmensi realismia, mutta se toi siihen myös uutta ilmettä käsittelemällä uuden ja vanhan ristiriitaa (esimerkiksi esikoisromaani Rautatie vuodelta 1884). Hänen pääteoksekseen luetaan Rautatie, kertomus maaseudun ukosta ja akasta, jotka ensi kertaa kuulevat rautatiestä ja haluavat lopulta päästä sitä katsomaan. Kirjailijan myöhäiskauden huomattavimmasta teoksesta Juhasta on tehty kaksi oopperaa ja neljä elokuvaa. Aho on tunnettu myös kehittämästään novellityypistä, suosituista lyhyistä kertomuksistaan eli lastuista, joista tunnetuin on Siihen aikaan kun isä lampun osti. Vaikka lastut ovat saavuttaneet suurta suosiota lukijoiden keskuudessa, kirjailija ei itse niistä juuri perustanut, vaan pikemminkin kuvasi niitä muun luomistyön ohessa lenteleviksi kappaleiksi. Vuosina 1891–1921 lastuja ilmestyi kahdeksan kokoelmaa.[2]
Aho myös suomensi kaunokirjallisuutta, etenkin pohjoismaista mutta myös ranskalaista. Hän osallistui myös vuosina 1906–1920 raamatunkäännöskomitean työhön.[11]
Useat Ahon teoksista ovat kansankuvausta. Hän kirjoitti kuitenkin kuvauksia sekä tavallisesta kansasta että sivistyneistöstä.[7]Papin rouva -teoksessa luonnonkuvaus nousee keskeiseksi henkilöiden sisäisen elämän kuvastajaksi[12] ja eroaa näin ollen kauemmas tyypillisestä realismista. Ahon tuotanto jakautuu eri vaiheisiin, joista yksi osuu 1890-luvulle, jolloin Ahon elämässä tapahtui vakiintumista ja tuotannossa syttyi kiinnostus kalevalaisuutta ja herännäisyyttä kohtaan[13]. Ahon tuotannon merkittävintä osaa edustavat lastut, joka on Ahon lyhyille teksteille keksimä termi.[14] Parhaimmillaan hän oli juuri lyhyessä proosassa[13].
Aho oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka oikeasti eli kirjoittamalla.[7] Hänestä tuli jo elinaikanaan eräänlainen kansalliskirjailija, minkä vuoksi hän joutui kirjoittamaan liian paljon ja osallistumaan erilaisiin julkisiin tehtäviin, mikä puolestaan hajotti hänen voimiaan.[7] Aho oli myös aikansa tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita Euroopassa, koska hänen kirjoistaan ilmestyi erikielisiä käännöksiä melko nopeasti.[7] Jo 1890-luvulla hänen kirjojaan oli käännetty kymmenelle kielelle.[2]Benet R. Barrios käänsi Ahon lastuja katalaaniksi, ja käännökset ilmestyivät uudestaan kuvallisessa kirjasessa Finlandeses (1905).[15]
Aho haaveili vanhemmiten kansainvälisistä markkinoista ja Nobelin palkinnosta.[6] Aho oli myös useita kertoja ehdolla Nobelin palkinnolle.[16]
Yksityiselämä
Juhani Aho kalastamassa Viitasaaren Huopanankoskella vuonna 1912.
Ahon kotiolot vaikuttivat myös hänen kirjallisuuteensa. Juha-romaanin kolmiodraaman taustalla näkyy kahden sisaren rakkaus. Aho oli naimisissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta rakasti myös Tilly Soldania, vaimonsa siskoa.[17] Kaikki asuivat samassa pihapiirissä, ja Aholla oli lapsia molempien siskosten kanssa.[18]
Aholla oli tiivis yhteys Elisabeth Järnefeltiin, jonka ”kouluun” hän kuului. Heidän kirjeenvaihtonsa kesti vuosia. Järnefelt rohkaisi nuorta kirjailijaa etsimään omaa tietään.[19] Samoin Aholla oli lämmin suhde Minna Canthiin,[11] joka ihastui Ahoon. Ahon suhdetta Järnefeltiin, mutta myös Canthiin kuvaa Tarja Lappalainen teoksessaan Salonkielämää – rakkautta, riitoja ja kirjoittamisen paloa[20].
Aho sairastui kurkkumätään ja kuolemaa joudutti aiemmin todettu sydämen laajentuma. Siunaustilaisuus järjestettiin Helsingin Diakonissalaitoksen kappelissa 12. elokuuta 1921. Suomen valtio maksoi Ahon hautajaisista aiheutuneet kulut[6]. Hautajaisista tuli kansallinen surujuhla.[13] Juhani Aho on haudattu IisalmeenKustaa Aadolfin kirkon hautausmaalle.[21]
Ahon patsaan paljastustilaisuus Helsingin Eirassa 11. syyskuuta 1961. Helsingin Sanomien seppeltä laskemassa Eljas Erkko (oik.) ja päätoimittaja Yrjö Niiniluoto. Taustalla Ahon kotitalo Armfeltintie 6.
Punapukuinen tyttö ja muita lastuja : Juhani Ahon kertomuksia koulukäyttöön, toimittaneet Urho Somerkivi ja Aaro Nuutinen; kuvitus Lauri Manninen. Otava 1972
Niemi, Juhani: Aho, Juhani (1861 - 1921)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.3.1998 (päivitetty 13.8.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Huhta, Ilkka: Täällä on oikea Suomenkansa, s. 113–114. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2001.
Koskela, Lasse: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Boddesta Hannu Ahoon, s. 14–16. Tammi, 1990.
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia, s. 222–227. Otava, 1997.
Mikkola, Anne-Maria & Julin, Anita & Kauppinen, Anneli ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus – käsikirja, s. 388. WSOY, 1999.
Valkonen, Kaija & Koivunen, Elina: Suurin on rakkaus. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 978-951-0-21783-2.