Huopanankoski

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo koskesta. Huopanan kylästä puhutaan myös Huopanankoskena.
Huopanankosken pääuoma, kosken ylittävistä silloista vanhempi sekä vuonna 1892 rakennettu Koskelan mylly.

Huopanankoski on Keski-Suomen Viitasaarella, Huopanan kylässä sijaitseva koski. Se on Suomen vanhimpia ja tunnetuimpia urheilukalastuskoskia. Erityisesti kirjailija Juhani Aho oli innokas Huopanan kävijä, mutta koski on vetänyt puoleensa muitakin tunnettuja urheilukalastajia. Koski on ollut myös alueen myllytoiminnan keskus, ja sen mylly vuodelta 1892 on kulttuurihistoriallisesti arvokas.[1]

Kosken pituus on 1 000 m ja leveys keskimäärin 35 m. Sen keskivirtaama on 20 m³/s.[2]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymijoen vesistöalueeseen kuuluvan Huopanankosken vedet tulevat Vuosjärvestä ja laskevat Muuruejärveen, josta reitti jatkuu Keihärinkosken kautta Ylä-Keiteleeseen.[2][3] Huopanankoski muodostui, kun Muinais-Päijänteen vedenpinta laski niin alas, että Vuosjärven allas muodostui. Noin 4350 eaa vedelle muotoutui uoma nykyisen kosken kohdalta vedet laskivat eteenpäin. Vesi vei hienon maa-aineksen seuraavaan vesi-altaaseen, jolloin koskeen jäljelle jäi kivikko ja soraikko. Huopanankosken muodostumisessa kesti 500-600 vuotta.[4][5]

Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luontaisia saalislajeja ovat taimen, säynävä, harjus ja siika. Istukaslajeina ovat taimen ja harjus. Sallittuja kalastusmenetelmiä koskessa ovat perhokalastus ja heittokalastus rannalta tai kahlaamalla, veneestä kalastus on kiellettyä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huopanankoski on ollut Viitasaaren koskista merkittävin urheilukalastuskoski. Kalastajia houkutelleiden taimenkantojen säilymiseen vaikuttivat myyntiin pyydetyn kalan vähäinen määrä ja verkkokalastusoikeuksien lopettaminen vuonna 1892.[6]

Ensimmäisenä ulkopuolisena kalastajana Huopanankoskessa pidetään ”Tukkiasioitsija Räsästä”, jonka vuoden 1887 onkisaaliit herättivät kyläläisten lisäksi myös muiden ulkopuolisten huomion. Vuonna 1891 innokkaiden onkijoiden määrä kasvoi niin, että paikallinen kauppias Sahlgren vuokrasi koskialueiden omistajilta lohenongintaoikeuden vuodeksi ennen konkurssiaan. Vuonna 1893 nimismies sopi kalastusoikeuden vuokraamisesta kymmeneksi vuodeksi. Sillä aikaa kosken maine kiiri rahamiesten keskuudessa ja koskiomistajat päätyivätkin huutokauppaamaan oikeudet.[7]

Huopanankoskella kalasti 1890-luvulla perhokalastajia Englannista saakka ja vuonna 1899 Englannissa Hullissa julkaistussa matkaoppaassa markkinoitiin Huopanankoskea.[6]

Vuonna 1903 isännöitsijä Edvin Hammarén voitti huutokaupan 800 markan tarjouksellaan. Sopimus tehtiin vuodeksi, vaikka Hammarén olisi halunnut viiden vuoden sopimuksen. Hammarénin kanssa koskella kalasti muun muassa Gösta Sumelius, josta tuli myöhemmin vuorineuvos.[7] Seuraavana vuonna viiden vuoden sopimuksen teki tohtori Edvard Wilhelm Lybeck, joka tarjosi vuodesta 1 000 markkaa. Hänen kalakavereinaan olivat teollisuusmies, alikapteeni William Ruth, Edvin Hammarén ja liikemies Kalle Piilonen. Seuraavassa huutokaupassa tarjoukset kohosivat edelleen. Viiden vuoden sopimusta havittelivat William Ruthin lisäksi kauppaneuvos Karl Fazer ja teknillinen johtaja George Holm. Vaikka Fazer tarjosi 1 550 markkaa vuosivuokrana, koskiomistajat valitsivat Holmin 1 540 markan tarjouksen.[8]

Vuokrahuutokaupat jäivät, kun Juhani Aho diplomaattisilla taidoillaan ja valtakunnallisella suosiollaan sai vuokrattua koko kosken. Vuosivuokrat nousivat nimellisesti, sillä rahan arvo laski, ensimmäisen kauden jälkeen 1 800 markkaan, sitten 1 800 ja viimeisenä kautena Aho maksoi 5 000 markkaa. Huopankoskessa kalastaneet Ahon kalakaverit maksoivat kalastusosuutensa mukaan vuokraa.[8]

Ahon kuoltua 1921 Huopanankosken kalastajat kokoontuivat hotelli Kämpissä ensin syyskuussa valmistelemaan ja joulukuussa varsinaisesti perustamaan Huopanan Urheilukalastajaklubin. Rekisteröidyn yhdistyksen juuret olivat Huopanankosken rannoilla, jossa kalastajat olivat sopineet käytännöistä ja vuokrista. Klubi vuokrasi Huopanankoskelta tukikohdakseen Koskensaaren talon. Urheilukalastajaklubi vuokrasi Huopanankoskea vuoteen 1961 saakka.[9]

Juhani Aho Huopanankoskella 1912.

Juhani Aho Huopanankoskella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhani Ahon Huopanaan ensimmäisen kerran vuonna 1906 houkutteli William Ruth[10]. Koskioikeuksien vuokraaja Lybeck oli tuolloin koskikalastuksen parhaiden joukkoon kuuluva asiantuntija, ja hänen sekä Ruthin tavoitteena oli innostaa kalastuksesta kiinnostunut Aho perho-onkijaksi.[11]

Ensimmäiselle kalastuskerralle Ruth ja Lybeck tarjosivat Aholle parhaan mahdollisen souto- ja haavimiehen, kun "Ukko Kokko", Juho Kokko vei kirjailijan varmoille ottipaikoille. Rannalle jäänyt Ruth oli antanut parhaat vieheensä Aholle, joka sai kalaa heti ensimmäisellä kerrallaan Huopanankoskella.[12]

Vuosina 19071920 Aho kävi Huopanassa tavallisesti kesä–heinäkuussa ja toisen kerran elo–syyskuussa, 2–4 viikkoa kerrallaan. Aholle kertyi 23 kalastusmatkalla yhteensä 432 päivää Huopanankoskella ja 2 764 kalaa, joiden yhteispaino oli 2 730 kilogrammaa. Ahon laskelmissa suuria, yli 2 kilon kaloja oli 342 ja niiden keskipaino oli 4,267 kilogrammaa. Suurimman taimenen Aho sai syyskuussa 1917, kun kahden muun 7,5 kilon kalan lisäksi Huopanankoskesta nousi 7,750 kg:n taimen.[13]

Kalahautomo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalahautomo Huopanankoskelle perustettiin 1914 kalatalousneuvoja Elis Karhusaaren toimesta, vaikka aiemmin hautomoa oli suunniteltu Kärnän Telapurolle. Kalatalousneuvojan palkannut Keski-Suomen maanviljelysseura päätti lopettaa hautomon vuonna 1924. Päätökseen vaikutti Huopanankosken syrjäinen sijainti muun Keski-Suomen näkökulmasta sekä mädin saanti, joka perustui Juhani Aholta suullisesti saatuun lupaan. Lopettamispäätös kuitenkin peruttiin ja hautomo jatkoi toimintaansa vuoteen 1970 saakka. Juhani Ahon haavipoikana tunnetuksi tullut Eemeli Kokko toimi hautomon hoitajana, sotavuosia lukuunottamatta. Kalanviljelyä kokeiltiin uudelleen 1980-luvun lopulla.[14]

Kalastushistoriallinen näyttely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huopanankoskella on Hautomon kalastushistoriallinen näyttely, jossa on perusnäyttelyn lisäksi vuosittain vaihtuva teema. Kosken rannalla kiertää noin kilometrin mittainen kulttuuripolku. Polun varrella on tauluja, joissa esitellään paikallista historiaa.[15] Kalastushistoriallinen näyttely avattiin vuonna kesällä 2012, jolloin esiteltiin perusnäyttely, jonka teemana ovat vanha urheilukalastus liittyen Juhani Ahoon ja Huopanankoskeen sekä vanha kalanviljelytoiminta ja kalakannat kosken vaiheissa.[16][17] Kesällä 2017 vaihtuvan näyttelyn teemana olivat kala-aiheiset postikortit eri puolilta maailmaa. Näyttely oli koostettu Simo Kärävän keräämästä kokoelmasta, joka on nykyisin Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen hallinnassa. [18] Vuoden 2016 teemana olivat perhot sekä Suomen Urheilukalastajain Liiton 97 toimintavuoden historia.[15] Kesällä 2015 näyttelyssä tutustuttiin Norellin perheen kalastusmuistoihin.[19] Vuonna 2014 teemana oli Huopanan Urheilukalastajaklubin aika Huopanankoskella.[20] Vuonna 2013 vaihtuvan näyttelyn teemana olivat Juhani Ahon kalakaverit.[21]

Sähköntuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimalauoman loppuosa kosken yläjuoksun suunnasta katsottuna.

Huopanankoskessa on vesivoimalaitos, jonka putouskorkeus on 7,3 metriä ja teho 0,3 megawattia. Sähköä voimalaitos tuottaa 1,2 gigawattituntia vuodessa.[22] Voimalaitoksessa on kolme 94 kilowatin kompaktiturbiinia.[23] Vesivoimalaitoksen omistaa ja sitä hallinnoi Koskienergia Oy.[24][25] Kolmen energiayhtiön omistama vesivoimayhtiö osti Huopanankosken voimalaitoksen Vattenfallilta vuonna 2003. Ruotsalaiselle yhtiölle voimalaitos siirtyi, kun Vattenfall osti koko Keski-Suomen Valo Oy:n vuonna 2000.[26] Kuntien omistama Keski-Suomen Valo osti huopanalaisten omistuksessa olleen Huopanan Voima Oy:n koko osakekannan keväällä 1997.[27]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäistä kertaa Huopanankosken vesivoimalla sähköä tuotettiin vuonna 1918.[4] Koskelan myllyyn asennetusta generaattorista vedettiin sähköjohdot ensiksi neljään taloon, vuonna 1920 sähköistettyjä taloja oli ympäri Huopanan kylää. Vuonna 1922 tasavirtageneraattori vaihdettiin vaihtovirtageneraattoriin ja rattaat Francis-turbiiniin.[28] Vuonna 1924 sähköä käytettiin puimakoneissakin. Huopana on mahdollisesti Suomen ensimmäinen sähköistetty haja-asutusalue. Viitasaarenkin keskustassa vakaasta sähköntuotannosta päästiin nauttimaan vasta 1940 Kärnän voimalaitoksen myötä, vaikka ensimmäiset sähkövalot olivat tulleet keskustaan vuonna 1912. Huopanassa vesivoimalla tuotettu sähkö oli kuitenkin vakaampaa, kuin keskustassa sahojen ja jopa Wiitasaari-laivan tuottamana.[29]

Koskelan myllystä generaattori oheislaitteineen siirrettiin vastarannalle Lohkon myllyyn vuonna 1926.[4][29] Lupa siirtoon saatiin, koska myllyn omistavassa Myllylohkossa katsottiin, ettei sähköntuotanto aiheuta haittaa silloin tärkeämpinä katsotuille toimialoille: jauhatukselle ja sahaukselle. Asiakkaille sähkön myi Sähköyhtymä. Sähkömyyntitaksoja vaihdettiin useaan otteesen lamppukohtaisen ja aikaperustaisen hinnan välillä. Sähköntuotannon merkitys kasvoi 1930-luvulla.[29] Lohkon myllyyn asennettiin Ilmolahdelta tuotu generaattori vuosina 1937-1938. Vuosina 1940-1941 sähkönjakelupiiriä laajennettiin käsittämään koko Huopanan kylä.[4] Vuonna 1948 Myllylohko anoi valtioneuvostolta lupaa patorakennelmien korottamiseen, ohjepadon jatkamiseen Välisuvantoon saakka ja sulkea kosken valtaväylä padolla marraskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana. Myös kivien poistoon voimalauomasta haettiin lupaa, vaikka perkausta oli tehty omin luvin jo aiemmin. Luvat toimenpiteisiin myönnettiin, mutta ehtona oli pitäytyä muuttamasta kosken luonnontilaa millään tapaa tarpeettomasti. Patolaitteiden korottaminen aloitettiin kesällä 1949.[29]

Voimalaitoksen teho oli tuolloin 18 kilowattia. Vielä 1950-luvun alussa sähköntuotanto oli jauhatuksen ja sahauksen rinnalla, mutta mylly, sirkkeli ja sähkölaitos eivät voineet toimia samanaikaisesti. Sähköntuotantoon panostava yritys Huopanan Voima Oy perustettiin 6. elokuuta 1951. Yhtiössä oli 80 prosenttia Myllylohkossa mukana olleista. Koska Huopanan Voiman ulkopuolelle jäi osa Lohkon myllyn omistajista, laitteita ja koneita ei myyty uudelle yhtiölle, vaan ne vuokrattiin 50 vuodeksi alustavasti 31. tammikuuta 1952 ja virallisesti 1957. Jauhatus ja sahaus siirtyivät myös uudelle yritykselle, mutta painotus siirtyi sähköntuotantoon.[30] Huopanan Voiman sähkönjakeluverkosto siirtyi vuonna 1953 Keski-Suomen valolle.[31] Huopanan Voimalla oli suunnitelmat sähköntuotannon laajentamiseen ja 17. toukokuuta 1954 Huopanankoskella kytkettiin käyttöön Kärnän voimalaitoksesta hankitut turbiinit, jotka pystyivät tuottamaan sähköä enimmillään 175 kilowatin teholla.[30] Kärnään turbiinit oli hankittu vuonna 1939 Tampereen verkatehtaalta ja ne oli asennettu ensimmäiseen paikkaansa Viitasaarella vuonna 1940.[32] Muutostöiden myötä jännite voitiin nostaa 225 voltista 20 000 volttiin. Huopanankoskella turbiineista saatiin aluksi 50 kilowatin teho, mutta vuonna 1956 saadulla luvalla ylä- ja alakanavaa perattiin, jolloin teho kasvoi 120 kilowattiin.[30]

Vuonna 1959 Huopanan Voima aloitti uuden vesivoimalan suunnittelun. Tavoitteena oli käyttää kosken koko vesimäärä sähköntuotantoon ja toiveena oli myös säännöstellä Vuosjärveä.[4] Alkoi pitkä prosessi, jossa uudistussuunnitelmat kulkivat eri viranomaisten ja oikeusasteiden läpi.[31]

Muu ihmisen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huopanankosken läpi uitettiin viimeiset puut kesällä 1966.[33] Huopanankoski perattiin puiden uittoa varten senaatin kustannuksella 1862-1864.[34] Kymin uittoyhdistys poisti normaalia suuremmin toimenpitein kiviä vuonna 1954. Vuonna 1956 lupaa perkaamiselle haettiin valtioneuvostolta. Vesistötoimikunta myönsi väliaikaisen luvan irtokivien poistamiseen 1. maaliskuuta 1957 ja uittoväylästä perattiin 300 kuutiometriä kiviä 6.-14. maaliskuuta. Vuonna 1957 Kymin Uittoyhdistys haki uittosäännön muuttamista ja uittoväylän perkaamista ja lupa myönnettiin 20. marraskuuta 1958. Kun viimeiset puut oli uitettu vuonna 1966, julkaistiin kosken kunnostamisen yleissuunnitelma 30. syyskuuta 1981. Suunnitelmasta lähti etenemään kosken ennallistaminen.[4]

Linnoitustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitasaarella tehtiin linnoitustöitä ensimmäisen maailmansodan aikana Hännilänsalmella ja Huopanankoskella, jossa työmaa oli näistä kahdessa suurempi.[35] Hirsillä tuetut vallihaudat tehtiin osaksi Pietarin puolustusta.[36] Vallihautoja Huopanankosken itärannalle aloitettiin tekemään kevättalvella 1916 ja samana vuonna työt saatiin valmiiksi[4][35]. Toisaalla mainitaan vallihautojen rakennusajankohdaksi vuodet 1914-1915.[37] Linnoitustöiden valmistumisen jälkeen paikalle asetettiin vartiosto. Linnoitusten laajentamistakin ilmeisesti suunniteltiin, sillä paikkakunnalla nähtiin vuonna 1917 sotilasosasto, joka teki kartoitustyötä.[35] Juhani Ahoa linnoitustyöt masensivat puiden kaatamisen ja taimenkannan pienenemisen takia. Ahdistus väheni venäläisten poistuessa ja itsenäistymisen myötä.[38]

Noin kilometrin mittaiset rakennelmat tehtiin Myllymäen harjannetta mukailevaksi, Yläpihan ja Koiviston talojen väliin. Vallihautoja on täytetty ja osa on jäänyt kantatie 77:n alle, mutta metsässä puolustusvarustuksia voi edelleen nähdä paikoin kolme metriä syvinä ja 3-5 metriä leveinä. Koiviston talon luokse tehtiin tykkitie, josta on nähtävissä edelleen jäänteitä. Itäisellä rannalla oli myös piikkilankasulutteet.[39]

Myllyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen mylly Huopanankoskeen rakennettiin 1600-luvulla. Mylly oli Viitasaaren pitäjän ensimmäisiä.[4] Karttaan Huopanankosken mylly merkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1734. Lohkon mylly muutettiin tullimyllyksi vuonna 1850. Vielä nykyisin kosken rannalla olevan Koskelan myllyn rakentamiseksi pidettiin katselmus 20. elokuuta 1892 ja päätös rakentamisesta tehtiin 9. kesäkuuta 1893. Siitä lähtien vuoteen 1960 saakka Huopanankoskella toimi kaksi myllyä. Myllytoiminnan takia koskea padottiin ja vesi ohjattiin myllyihin. Vuonna 1905 Koskelan myllyyn ohjattiin läntisen väylän vesi ja Lohkon mylly sai luvan väliaikaisen padon pitämiseen 10. helmikuuta 1906. Vuodesta 1918 lähtien myllyissä tuotettiin myös sähköä.[4] Huopanan mylly jauhoi vuonna 1979 yli 60 000 kg jauhoja ollessaan käytössä joka toisen kuukauden joka toisen päivän.[40]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huopanankoskella oli kaksi meijeriä ja saha.[41] Molemmat meijerit tekivät konkurssin vuonna 1919.[42]

Kaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylämäinen rakenne alkoi muotoutua Huopanankosken alueelle 1800-luvulla ja kylänraitin ilme on säilynyt osittain 1900-luvun alkupuolelta kyläkuvalle keskeisine rakennuksineen.[37] Sisämaa lopetti Huopanankosken myymälänsä vuonna 1982.[43]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paananen, Eero & Paananen Sini: Huopana – valon, virran ja voiman kylä. Huopanan kyläseura ry, 2007. ISBN 978-952-92-2492-0.
  • Kovanen, Jarmo, Markkanen, Erkki & Rintala, Osmo: Huopana: Juhani Ahon Koski. Atena Kustannus Oy, 1994. ISBN 951-9362-39-8.
  • Manninen, Ari T., Mäkelä, Petteri & Holm, Vesa: Viitasaaren historia: savutuvista tietoyhteiskuntaan. Viitasaaren kaupunki ja seurakunta, 2008. ISBN 978-951-97806-2-7.
  • Silén, Saija & Andersson, Nina: Viiden kosken kuljettamaa: Viitasaaren kulttuuriympäristöohjelma. Keski-Suomen Ympäristökeskus, Pohjoisen Keski-Suomen Toiminnallinen Kulttuuriympäristö (POTKU-) hanke, 2007. Teoksen verkkoversio.
  • Vesihallitus: Kymijoen vesistön yläosan vesien käytön kokonaissuunnitelma. Vesihallituksen julkaisuja 32. Vesihallitus, 1981. ISBN 951-46-5059-X. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huopanankosken kulttuuriympäristöselvitys 2005. Jyväskylä: Suunnittelukeskus. Viitattu 23.3.2013.
  2. a b c Huopanankoski Kalapaikka.net. Viitattu 23.3.2013.
  3. Vesihallitus 1981, s. 24.
  4. a b c d e f g h i Kovanen, Markkanen & Rintala 1994, s. 156-159.
  5. Kovanen, Markkanen & Rintala 1994, s. 42.
  6. a b Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 81.
  7. a b Paananen & Paananen 2007, s. 136.
  8. a b Paananen & Paananen 2007, s. 137.
  9. Paananen & Paananen 2007, s. 137-138.
  10. Huopanankoskesta tehtiin kirja Juhani Ahon henki elää vapojen viuhuessa voimalan vieressä HS.fi. Viitattu 6.11.2016.
  11. Paananen & Paananen 2007, s. 133.
  12. Paananen & Paananen 2007, s. 134.
  13. Paananen & Paananen 2007, s. 139.
  14. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 82.
  15. a b Lomaseutu – Viitasaaren museokesä 1.7.–31.7.2016 www.lomaseutu.fi. Viitattu 28.10.2016.
  16. Viiden kosken kuljettamaa – Viitasaaren kulttuuriympäristöohjelma Suomen Kalastusmuseoyhdistys ry. 2017. Viitattu 8.11.2016. (suomeksi)
  17. Siippainen, Aapo: Kulttuuripolku viivästyy. Viitasaaren Seutu, 4.7.2013. Maakunnan Sanomat Oy.
  18. Karvanen, Niko: Kalastuksen kirjo esillä korteissa Huopanankoskella. Viitasaaren Seutu, 19.7.2017. Keski-Suomen Media Oy.
  19. Perhokalastajat.net – ”Vavalla, kynällä ja kameralla” – Norellin perheen kalastusmuistoja www.perhokalastajat.net. Viitattu 8.11.2016.
  20. Poimintoja vuoden 2014 toiminnasta | www.sukl.net. Viitattu 8.11.2016.
  21. Perhokalastajat.net – Huopanankosken kalastushistoriallinen näyttely ja kulttuuripolku www.perhokalastajat.net. Viitattu 8.11.2016.
  22. Oy Vesirakentaja: Suomen vesivoimalaitokset Viitattu 11.3.2018.
  23. Waterpumps WP Oy - References - Compact-turbines - Tube-turbines www.wpoy.com. Viitattu 12.3.2018.
  24. Arvot - Äänekosken Energia Äänekosken Energia. Viitattu 11.3.2018.
  25. Mitä on Kotiseutusähkö? - Kotiseutusähkö Kotiseutusähkö. Viitattu 11.3.2018.
  26. Paananen & Paananen 2007, s. 329.
  27. Keski-Suomen Valo Oy: Vuosikertomus 1997 1997. Keski-Suomen Valo Oy. Viitattu 11.3.2018.
  28. Paananen & Paananen 2007, s. 306.
  29. a b c d Paananen & Paananen 2007, s. 315-317.
  30. a b c Paananen & Paananen, s. 318-320.
  31. a b Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 140.
  32. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 138.
  33. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 112.
  34. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 83.
  35. a b c Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 409.
  36. Silén & Andersson 2007, s. 6.
  37. a b Silén & Andersson 2007, s. 74.
  38. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 324.
  39. Silén & Andersson 2007, s. 75.
  40. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 96.
  41. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 133.
  42. Manninen, Mäkelä & Holm 2008, s. 98.
  43. Manninen, Mäkelä & Holm 20008, s. 148.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]