Parthenon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Parthenonin läntinen fasadi

Parthenon (muinaiskreikaksi Παρθενών) on Pallas Athenen doorilaistyylinen juhlatemppeli Ateenan Akropoliilla. Se rakennettiin kiitokseksi siitä, että Kreikka ja Ateena selvisivät persialaissodista. Viralliselta nimeltään rakennus oli Neitsyt Athenen temppeli, ja nimi Parthenon johtuu kreikan sanasta παρθένος (parthenos) eli neito, neitsyt.

Parthenonin paikalla sijaitsi aiemmin toinen temppeli, jonka persialaiset tuhosivat. Parthenonia käytettiin myös rahavarastona, ja siellä säilytettiin Deloksen meriliiton, myöhemmän Ateenan imperiumin varoja.

Suunnittelu ja rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthenonin rakennustyön aloitti Perikles, Ateenan huomattavin poliitikko 400-luvulla eaa. Rakennustyön johtajana toimi kuvanveistäjä Feidias, joka johti myös koristelutyötä. Arkkitehdit olivat Iktinos ja Kallikrates.

Rakennustyö alkoi vuonna 447 eaa., ja rakennus oli pääosin valmis vuonna 438 eaa. Koristelutyöt jatkuivat kuitenkin ainakin vuoteen 433 eaa. asti. Osa Parthenonin rakennustyön kirjanpidosta on säilynyt, ja siitä ilmenee, että suurin menoerä oli kiven kuljettaminen Akropoliille Pentelikon-vuorelta noin 16 kilometrin päästä. Osa rahoista saatiin Deloksen meriliiton kassasta, joka oli siirretty Deloksen Panhelleenisestä pyhäköstä Akropoliille vuonna 454 eaa.

Ateenan Hefaistoksen temppeli on kaikkein ehjimpänä säilynyt doorilainen temppeli, mutta omana aikanaan Parthenonia pidettiin parhaana. John Julius Norwichin mukaan Parthenon "on kaikkein täydellisimmän koskaan rakennetun doorilaisen temppelin maineessa. Jo antiikin aikana sen arkkitehtoninen hienostuneisuus oli tarunomainen, erityisesti sen stylobaatin kaarevuuden, naoksen seinien kaltevuuden ja pylväiden entasiksen hienovaraiset keskinäiset suhteet." Stylobaatti on taso, jolla pylväät seisovat. Se on hieman kupera optisista syistä. Entasis merkitsee pylväiden hienoista pullistumista, joka tasapainottaa vaikutelmaa katsottaessa niitä alhaalta päin. Pienten kaarevuuksien ansiosta temppeli näyttää symmetrisemmältä kuin onkaan.

Ylintä porrasta pitkin mitattuna Parthenon on 30,9 metriä leveä ja 69,5 metriä pitkä. Sen cella oli 29,8 metriä pitkä ja 19,2 metriä leveä, ja sen sisäseiniä pitkin oli kahdessa kerroksessa doorilaisia pylväitä, jotka olivat rakenteellisesti välttämättömiä katon tukemiseksi. Ulkopuolen doorilaiset pylväät ovat halkaisijaltaan 1,9-metrisiä ja 10,4 metriä korkeita. Nurkkapylväät ovat hieman paksummat. Stylobaatti on lyhyen sivun keskellä 60 mm korkeammalla kuin kulmissa ja pitkän sivun keskellä 110 mm korkeammalla.

Parthenonin sijainti on 37°58’17,45" pohjoista leveyttä ja 23°43’34,29" itäistä pituutta.

Koristelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiskohta läntisestä päädystä. Kuva havainnollistaa ajan hampaan kuluttamia arkkitraavia, friisiä ja päätykolmiota.

Parthenon oli koristeltu sekä sisältä että ulkoa runsaasti marmoriveistoksin. Vain osa veistoksista on säilynyt, mutta kadonneista on suureksi osaksi olemassa hyvät kirjalliset kuvaukset. Itäisessä päätykolmiossa oli kuvattu Athenen syntymä. Läntisessä päätykolmiossa oli kuvattu Athenen ja Poseidonin taistelu Attikan omistuksesta. Friisin metoopeissa oli kuvattuna eteläsivulla lapiittien ja kentaurien taistelu, itäsivulla jumalten ja jättiläisten taistelu ja länsisivulla kreikkalaisten ja amatsonien taistelu. Ei tiedetä, mitä pohjoissivulla oli kuvattuna, mahdollisesti Troijan sodan tapahtumia.

Cellan sisäseiniä kiersi friisi, jonka kolmella sivulla oli kuvattuna Panathenaia-kulkue, ateenalaisten suuri vuotuinen Athenen juhla. Neljännellä sivulla, itäseinällä, friisissä oli kuvattuna kaikki kreikkalaisten Pantheonin jumalat. Cellassa sijainnut Feidiaan veistämä Athenen patsas oli erityisen kuuluisa.

Parthenon oli aikoinaan muiden aikaistensa rakennusten tavoin ainakin osittain maalattu. Kiistan kohteena on, kuinka suurelta osin ja millä väreillä. Tiedetään, että sisäkatot oli maalattu syvän sinisiksi ja että päätykolmioiden veistosryhmät oli maalattu kirkkain värein. Eräät tutkijat uskovat, että Parthenonin yläosat oli maalattu kirkkaan sinisiksi ja punaisiksi, jotta veistokset erottuisivat selvemmin alhaalta katsottaessa.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthenon etelästä vuonna 2005

Parthenon säilyi kreikkalaisten muinaisuskon tärkeimpänä temppelinä lähes tuhannen vuoden ajan. Se oli ehjä vielä ainakin 300-luvulla, jolloin se oli jo yhtä vanha kuin Pariisin Notre Dame on nyt ja paljon vanhempi kuin Rooman Pietarinkirkko. Mutta tuohon aikaan Ateena oli enää Rooman valtakunnan provinssikaupunki, joskin sillä oli loistava menneisyys. Joskus 400-luvulla Rooman keisari ryösti temppelin suuren, Feidiaan veistämän Athenen patsaan Konstantinopoliin, jossa se myöhemmin tuhoutui, mahdollisesti kaupungin ryöstössä neljännen ristiretken aikana vuonna 1204.

Vähän tämän jälkeen Parthenonista tehtiin kristillinen kirkko. Bysantin aikana se oli Jumalansynnyttäjän (neitsyt Marian) kirkko, ja Latinalaisen keisarikunnan aikana siitä tuli katolinen pyhän neitsyen kirkko. Temppelin muutostyössä kirkoksi sen sisäpuolen pylväät sekä osa cellan seinistä poistettiin ja itäpäätyyn tehtiin apsis. Samalla osa veistoksista väistämättä joutui kadoksiin. Pakanallisia jumalia esittäneet veistokset luultavasti poistettiin tarkoituksellisesti ja mahdollisesti tuhottiin.

Vuonna 1456 Ottomaanit valtasivat Ateenan, ja Parthenon muunnettiin uudestaan, tällä kertaa moskeijaksi. Vastoin myöhempää yleistä luuloa Ottomaanit kohtelivat alueillaan olleita antiikin muistomerkkejä melko kunnioittavasti eivätkä tahallaan tärvelleet Ateenan aarteita, mutta he eivät myöskään aktiivisesti varjelleet niitä. Sota-aikana he saattoivat purkaa rakennuksia linnoitustarpeiksi. Parthenoniin lisättiin minareetti, mutta muuten sitä ei vaurioitettu enempää. 1600-luvulla Ateenassa matkustaneet eurooppalaiset kertovat rakennuksen olleen pääosin ehjä.

Vuonna 1687 Parthenon koki pahimmat tuhot, kun venetsialaiset hyökkäsivät Ateenaan ja ottomaanit linnoittivat Akropoliin ja käyttivät Parthenonia ruutivarastona. Syyskuun 26. päivänä venetsialainen tykinkuula räjäytti ruutivaraston ja rakennus tuhoutui osittain. Sisärakenteet tuhoutuivat, kaikki mitä katosta oli jäljellä romahti ja osa pylväistä − erityisesti eteläsivulla − katkesi. Veistokset kärsivät pahoin; suuri osa putosi maahan, ja niiden osia otettiin myöhemmin matkamuistoiksi. Tämän jälkeen rakennus jäi pääosin tyhjilleen.

1700-luvun lopulla Ateenassa vieraili yhä enemmän eurooppalaisia, ja Parthenonin pittoreskit rauniot olivat suosittu piirrosten ja maalausten aihe. Osaltaan nämä taiteelliset esitykset nostattivat Britanniassa ja Ranskassa Kreikan itsenäisyydelle suopeaa mielialaa. Vuonna 1801 Britannian Konstantinopolin-suurlähettiläs lordi Elgin hankki sulttaanilta lahjuksin ja diplomaattiasemallaan painostaen firmanin eli luvan sisäänpääsyyn ja tutkimuksiin Akropoliilla. Alkuperäinen turkinkielinen asiakirja on kadonnut, mutta siitä säilynyt italialainen käännös tunnetaan.[1] Firman oikeutti Elginin teettämään Akropoliin taide-esineistä, valoksia ja piirroksia, kaivamaan esiin piirtokirjoituksia tai reliefejä sekä ottamaan mukaansa kivenpalasia. Rakennusten purkamiseen tai taide-esineiden suurimittaiseen haltuunottoon lupa ei valtuuttanut, joskaan Elgin ei tästä rajoituksesta piitannut. Hän alkoi koota itselleen kaikkia löytämiään veistoksia. Osan hän irrotti rakennuksista, osan keräsi maasta, osan hän osti paikallisilta. [2][3]

Nykyään veistoskokoelma on British Museumissa, jossa ne tunnetaan nimellä Elginin marmorit (engl. The Elgin Marbles). Parthenonin veistoksia on myös Pariisin Louvressa sekä Kööpenhaminassa. Jäljelle jääneistä suurin osa on Akropoliin museossa aivan Parthenonin kaakkoispuolella. Muutama on vielä paikallaan rakennuksessa. Britannian ja Kreikan välillä on kiistelty pitkään veistosten oikeasta paikasta (ks. edempänä).

Kun itsenäistynyt Kreikka otti Ateenan hallintaansa vuonna 1832, Parthenonin minareetti sekä kaikki Akropoliin keskiaikaiset ja uudemmat rakennukset purettiin. Alue siirrettiin historiallisena muistomerkkinä Kreikan valtion hallintaan. Nykyään miljoonat turistit vuosittain kiipeävät Akropoliille lännestä käsin, läpi restauroidun Propylaian ja Panathenaia-kulkueen reittiä pitkin Parthenonin luo. Parthenon on suojattu aidalla.

Jälleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1975 Kreikan valtio aloitti EU:n rahallisella ja teknisellä avustuksella suurimittaisen projektin Parthenonin sekä Akropoliin muiden rakennusten restauroimiseksi. Arkeologinen komitea dokumentoi perusteellisesti kaikki paikalla vielä olleet esineet, ja tietokonemallien avulla arkkitehdit pyrkivät määrittämään kunkin alkuperäisen paikan. Eräissä tapauksissa aiempi restaurointi osoittautui virheelliseksi. Erityisen merkittävät ja hauraat veistokset siirrettiin Akropoliin museoon. Parthenonin sisään pystytettiin nykyaikainen työmaanosturi, jolla marmorilohkareita siirrettiin. Kun nosturi ei ollut käytössä, se voitiin laskea rakennuksen harjan alapuolelle pois näkyvistä. Virheelliset restauroinnit purettiin, ja ryhdyttiin hyvin huolelliseen jälleenrakennustyöhön. Parthenonia ei aiota palauttaa vuotta 1687 edeltäneeseen asuun, mutta räjähdyksen tekemiä vaurioita korjataan mahdollisuuksien mukaan, ja alkuperäisestä louhoksesta otettua uutta marmoria käytetään aukkojen täyttämisessä sekä rakenteellisesti välttämättömissä korjauksissa. Lopulta lähes kaikki suuremmat marmoriosat tulevat alkuperäisille paikoilleen tarpeen mukaan uusilla materiaaleilla tuettuina.

Tällä hetkellä Parthenonia uhkaavat ympäristöongelmat. Ateena on toisen maailmansodan jälkeen kasvanut suunnattomasti ja kärsii liikenneruuhkista ja ilmansaasteista. Pakokaasujen synnyttämä marmoria syövyttävä happosade uhkaa jäljellä olevia veistoksia sekä itse temppeliä. Viimeisten 20 vuoden aikana Kreikan valtio ja Ateenan kaupunki ovat onnistuneet lievittämään ongelmaa jossain määrin, mutta Parthenonin tulevaisuudesta on yhä syytä olla huolissaan.

Kiista Elginin marmoreista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elginin marmoreita British Museumissa

Parthenonin veistoksista suuri osa on nykyään British Museumissa Lontoossa. Elginin marmoreiksi kutsuttu veistoskokoelma sisältää mm. noin kaksi kolmannesta Parthenonin friisistä. Kokoelmassa on myös veistoksia Akropoliin muista rakennuksista. Kreikan valtio on vuosikymmenten ajan vaatinut brittejä palauttamaan veistokset, mutta British Museum ei ole vaatimuksiin suostunut eikä Britannian hallitus ole halunnut pakottaa sitä. Kreikkalaiset uskovat kuitenkin saavansa marmorit takaisin Ateenaan joskus tulevaisuudessa. Alkuvuodesta 2008 Akropoliin eteläpuolelle valmistuu Uusi Akropoliin museo, jonne on suunniteltu tilat myös British Museumissa olevien marmoriveistosten esillepanoon.

British Museumin kanta on, että veistokset ovat parhaimmillaan osana museon hyvin edustavaa antiikin taiteen kokoelmaa ja että niitä on verrattava esimerkiksi hollantilaisiin ja italialaisiin maalauksiin, joita on hajallaan ympäri maailman museoita. Oletettavasti museo myös pelkää teosten palauttamista ennakkotapauksena, jonka jälkeen minkä tahansa muunkin museon olisi vaikea perustella vieraiden maiden kulttuuriperinnön säilyttämistä osana kokoelmiaan.

Lontoossa veistokset ovat joka tapauksessa säästyneet Ateenan ilmansaasteilta, jotka ovat turmelleet monia kaupungin muistomerkkejä. Elginin marmorit silti vaurioituivat pahasti väärin tehdyn restauroinnin vuoksi 1930-luvulla, minkä British Museum on sittemmin myöntänyt.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Shareen Blair Brysac: At the Museums: The Parthenon Marbles Custody Case (abstract) Archaeology 52.3, May/June 1999. Viitattu 8.2.2007.
  2. St. Clair W.: Lord Elgin and the Marbles, s. 87–120. Oxford University Press, 1967. ISBN 0-19-288053-5. .
  3. Hitchens C.: Imperial Spoils: The Curious Case of Elgin Marbles, s. 38–49. New York: Hill&Wang, 1987. ISBN 0-8090-4189-8. .

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 37°58′17″N, 23°43′36″E