Kaakilan linnankallio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaakilan linnankallio
Sijainti

Kaakilan linnankallio
Koordinaatit 61.32571794°N, 23.62547149°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Vesilahti
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi rautakausi

Kaakilan linnankallio on Pirkanmaalla Vesilahdessa viimeistään rautakaudella käytössä ollut linnavuori.[1][2]

Linnavuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnankallio sijaitsee Vesilahden kirkosta 1,6 kilometriä pohjoiskoilliseen. Linnankallio siijaitsee noin viisi kilometriä pitkällä Kaakilanniemellä Pyhäjärven rannalla. Niemen pohjoispuolella sijaitsee Toutosenselkä ja eteläpuolella Kirkkolahti. Kaakila on ollut ihmisten käytössä irtolöytöjen perusteella jo kivikaudelta lähtien. Linnankallio on 260×40 metriä suuri luoteis-kaakko-suuntainen kalliomäki. Kallion lakialue on kooltaan 190×20 metriä ja se kohoaa noin 30 metriä Pyhäjärven yläpuolelle. Sen koillisrinteet ovat jyrkät ja niissä sijaitsee pitkä yhtenäinen jyrkänne. Muissa ilmansuunnissa mäen rinteet ovat loivat ja ovat vaatineet puolustusvarustuksen. Kallion lounaisrinteellä on nähtävissä vielä kivimuurin jäänteitä, joiden pituus on noin 90 metriä. Ne ovat todennäköisesti jäänteitä puuvarustuksesta, jota kivet tukivat. Mäen pohjois- ja luoteispuolella ei niiden loivuudesta huolimatta löydy kivivalleja. Linnavuoren pohjois- ja luoteispuolelle on rakennettu kesämökkejä 1970-luvulla.[1][2]

Kaakilanniemen kärkeä kutsutaan Linnannokaksi ja Linnankallion eteläpuolella sijaitsevan peltotilkun nimi on Linnanmoisio.[2]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohdetta ei ole koskaan tutkittu arkeologisilla kaivauksilla. Sitä on tutkittu pintapuolisesti vuosina 1924 (Julius Ailio), 1939 (Väinö Maajoki), 1946 (Jouko Voionmaa), 1988 (Jussi-Pekka Taavitsainen) ja 1995 (Jouko Pukkila ja Ville Laakso). Kohteen ympäristöä on raivattu avoimemmaksi vuonna 1992 (Olli Soininen).[1]

Historiaa ja paikallisia tarinoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaakilan linnankallio on kansantarinoiden ja 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella toiminut pakolinnana. Tarinat kertovat Kaakilan uljaasta Urtista, joka kuului kuuluisan pakanapäällikö Kirmukarmun joukkoihin. Heidän kerrotaan taistelleen aikanaan novgorodilaisia ja kristinuskon levittäjiä vastaan. Urtin mukaan nimetty Uurte-saari sijaitsee Kaakilanniemen länsipuolella. Perimätiedon mukaan kivimuurin sisäpuolella on ollut myös lähde. Linnankallion kerrotaan myös olleen lappalaisten viimeinen tukikohta Vesilahdessa, mistä todisteena ovat Kaakilan lappalaisperäiset nimet, kuten Lapinniemi ja Lapinlahti. Linnankalliolla on myös poltettu vainovalkeita varoittamaan lähiseudun asukkaita lähestyvistä vihollisista. Niemen eteläpuolella sijaitsevan Kirkkolahden rannalla kerrotaan poltetun myös helavalkeita vielä 1900-luvun alkupuolella.lähde?

Hoitaminen ja opastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 suoritettiin kolmen hehtaarin alueella perusraivaus, jonka tarkoituksena oli poistaa aluskasvillisuus rakenteiden ympäriltä ja poistaa kivivallien päältä puut. Myös alarinteille avattiin näkymä. Hoitoa on jatkettu useita vuosia poistamalla vesakkoa. Linnankalliolle johtaa polku, joka aiottiin merkitä puupaaluin. Polun alkuun pääsee henkilöautolla, jonka voi jättää vuoren juurelle. Linnavuori on eräs Vesilahden kunnan markkinoiman "Klaus Kurjen tien" kohteista.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Linnankallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 19.10.2005. Museovirasto. Viitattu 30.3.2016.
  2. a b c Kansalaisen karttapaikka: Kaakilan linnankallio, Vesilahti (sijainti kartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos.
  3. Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Linnankallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.4.1997. Museovirasto. Viitattu 25.7.2016.