Huttalan linnavuori

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Huttalan linnavuori
Näkymä Huttalan linnavuorelta
Näkymä Huttalan linnavuorelta
Sijainti

Huttalan linnavuori
Koordinaatit 60°25′22″N, 22°33′6″E
Valtio Suomi
Paikkakunta Kaarina (Piikkiö)
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi rautakausi, 500 eaa.–1100 jaa.
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Huttalan linnavuori Commonssissa

Huttalan linnavuori on Kaarinan Piikkiössä sijaitseva linnavuori, josta tunnetaan lähellä sijaitseva Moision kylän rajalle asti ulottuva asuinpaikka ja sen yhteydestä sekä kalmisto että kuppikallio. Linnavuoren eteläpuolella on myös Hiidenmäki. Ympäristön floora on monipuolinen ja se onkin laajalta alueelta luonnonsuojelualuetta. Paikalle on viitoitus ja se onkin retkeilijöiden suosiossa.[1][2][3]

Muinaislinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnamäki sijaitsee Piikkiön kirkosta noin 1,9 kilometriä itäkaakkoon. Mäki kohoaa 50–60 metriä ympäristöäaan ylemmäksi ja mäen laki ulottuu 74 metriä merenpinnan yläpuolelle. Sen rinteet ovat melko jyrkät eikä puuston kasvu haittaa näkymiä mäen päältä Piikkiönlahdelle tai Piikkiön taajamaan. Jyrkänteet kiertävät lähes koko mäen ja ne ovat antaneet luontaisen suojan vihollisia vastaan. Vain kaakkoon viettävässä rinteessä ei ole jyrkänteitä. Siellä sijaitsee tasanne, jonka kohdalla on rinnettä seuraava kivivalli.[1]

Käyttöhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linna on ollut käytössä kahteen otteeseen. Varhaisin käyttöhavainto vie sen esiroomalaiselle ajalle noin 500–0 eaa. ja toisen rautakauden loppuun noin 1000–1100-luvuille jaa. Tehdyt löydöt viittaavat siihen, että linnavuori on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä.[1]

Mäen kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja lounaisrinteestä kaksi 8 senttimetrin suuruista uhrikuoppaa.[1]

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1954 A-K. Koskimies ja V. Haapanen kävivät paikalla inventoinnin yhteydessä. Alueella suoritettiin arkeologisia tutkimuksia vuosina 1983–1987, mutta ne koskivat asuinpaikkaa ja kalmistoa.[3] Vuonna 1993 teki Heljä Brusila kohteessa tarkastuksen ja vielä vuonna 1995 Heljä Brusila ja Esa Saari kävivät uudelleen inventoinnin yhteydessä.[1]

Hoitoalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnamäki on kuulunut Museoviraston hoito-ohjelmaan vuodesta 1991 asti. Hoitoalue on rajattu seuraamaan mäkilinnan rakenteita. Etelärinteessä hoitoalue jatkuu maantielle saakka, mistä on järjestetty kulkureitin viitoitus mäen laelle.[4]

Hoitoalueen ja ympäristön luonnonsuojelualueen tarkoituksena on avata maasto puistomaiseksi ja luoda otolliset olostuhteet arkeofyyttien kannalta. Linnan ja asuinpaikan ympäristössä elää edelleen rautakaudella sinne levinneitä Suomessa aiemmin tuntemattomia kasvilajeja. Näitä ovat muun muassa sikoangervoa, nurmilaukkaa, ketomarunaa, pölkkyruohoa, mäkikuismaa, jänönapilaa ja harvinaista maustekasvina käytettyä mäkimeiramia.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Muinaisjäännösrekisteri: Huttalan linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 21.11.2002. Museovirasto. Viitattu 1.6.2015.
  2. Karttapaikka: Huttalan linnavuori (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 11.10.2019.
  3. a b Tiittinen, Teija: Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 60
  4. a b Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Huttalan linnavuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.9.2014. Museovirasto. Viitattu 16.6.2016.
  5. Tiittinen, Teija: Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 12-18

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]