Islamia koskevien länsimaisten mielikuvien historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Islamia koskevien länsimaisten mielikuvien historia kertoo vaihtelevista tavoista, joilla islaminuskoa on tulkittu kristillisessä maailmassa.

Arabien valtakunnan uskontoa ei vielä 700-luvulla kutsuttu islamiksi. 800-luvulta lähtien läpi koko keskiajan islam nähtiin Euroopassa kerettiläisyytenä ja harhaoppina eikä sitä mielletty omaksi uskonnokseen.[1] Keskiajalla eurooppalainen islamin arvostelu oli yleensä pilkallista ja vääristelevää.

Ensimmäinen eurooppalainen modernin moraalikritiikin esittäjä oli Bysantin keisari Manuel II Palaiologos, joka vuonna 1391 arvosteli islamia sen väkivaltaisuudesta. Uskonpuhdistaja Martti Luther kiinnitti paljon huomiota islamiin ja arvosteli sitä sekä teologisesti että moraalisesti. Islamin arvostelu eettisin perustein yleistyi uudella ajalla (esim. David Hume). 1800-luvulla arvostelu laajeni koskemaan islamin yhteiskunnallisia vaikutuksia (esim. Winston Churchill),[2] ja historiatieteellinen kritiikki kohdistui islamilaisen perimätiedon luonteeseen (esim. Ignaz Goldziher).[3]

Muslimien lukumäärän kasvu länsimaissa on muuttanut islamia koskevaa keskustelua ja mielikuvia islamista. Ibn Warraq on sitä mieltä, että avointa keskustelua ovat tulleet estämään kunnioitus muslimien tunteita kohtaan sekä poliittinen korrektisuus.[4] Samuel Huntingtonin mielestä monikulttuurisuuden kannatus on heikentämässä läntistä kulttuuriperintöä, jota etenkin siirtolaismuslimit nykyään haastavat.[5] Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI katsoo, että islamin arvostelu on toisaalta lisääntynyt niissä maissa, joissa islam on vähemmistöuskonto.[6]

Islamin herättämiä läntisiä mielikuvia ovat tutkineet historioitsijat Norman Daniel[7] ja John V. Tolan[8]. Kokoomateoksia aiheesta ovat toimittaneet Avinoam Shalem[9] sekä Tareq Y. Ismael ja Andrew Rippin. [10]

Islamin kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

700-luku: ”ismailiittien taikausko”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamista ei puhuta vielä 600-luvun historiallisissa lähteissä.[11] Varhaisimmat arabiuskontoa koskevat kristilliset kirjoitukset ovat 700-luvun puolivälistä tai sen jälkeen, eikä niissäkään vielä puhuta islamista.[11][12]

Johannes Damaskolainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Damaskolainen syyrialainen munkki ja varhainen kirkkoisä, ikoni 1800-luvulta

Varhaisin ”ismailiittien taikauskoa” (superstition of ishmaelites) koskeva kristillinen teksti sisältyy teoksen Tiedon lähde lukuun ”Harhaopeista”.[13] Kirjoitus on peräisin 740-luvulta tai pian sen jälkeen. Sen kirjoittaja on mahdollisesti Johannes Damaskolainen, varhainen kirkkoisä, joka toimi virkamiehenä kalifihovissa Damaskoksessa.[14][15] Kirjoittaja tunsi arabien perinteitä, mutta ei Koraania valmiina kirjana, sillä suurat 2-5 mainitaan itsenäisinä teoksina.[16] Kirjoitus kertoo, että Muhammed oli keskustellut areiolaisen munkin kanssa ja tutustunut Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. Kirjoittaja arvostelee Muhammedia neljän vaimon ja ”tuhannen jalkavaimon” ottamisesta ja kertoo ottopoika Zaidiin liittyneen vaimon anastuksen, joka kerrotaan myös Koraanissa.[13][17]

Leo III[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdossa on kohta, jossa keisari pilkkaa arabeja siitä, että Persian kuvernööri Hajjaj olisi väärentänyt osia heidän pyhästä kirjastaan.[18][15] Kirje väittää, että arabien pyhiä kirjoituksia toimitettiin tai jopa kirjoitettiin uusiksi raakuudestaan tunnetun kuvernöörin johdolla. Arabilähteissä tämän kuvernöörin kehutaan olleen vastuussa yli 100 000:n vääräuskoisen tappamisesta.[19] Arabilähteiden mukaan hän oli vastuussa myös Kaaban hävityksestä vuonna 692, jolloin Kaaban temppeli palautettiin alkuperäiseen abrahamilaiseen asuun.[20]

800- ja 900-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

800-luvulla sanat islam, Koraani ja muslimi ilmestyivät kirjallisuuteen. Islamilainen kirjallisuus kasvoi pian jättimäisiin mittoihin, mitä Kiinasta tullut paperin valmistamistaito auttoi.[21] 800-luvulta lähtien alkoi löytyä islamin kristillistä kritiikkiä, joista löytyvät sanat Koraani ja Muhammed.

Al-Kindi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin kritiikki, jossa Koraani mainitaan nimeltä, on vuodelta 830. Kristitty munkki al-Kindi kirjoitti, että Koraanin sekavuus osoittaa tekstin kulkeneen monien käsien kautta ja ihmetteli, voiko taivaasta tullut ilmoitus mitenkään näyttää sellaiselta.[22]

Pyhä Eulogius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhä Eulogius löysi (ainakin väitti löytäneensä) vuonna 848 navarralaisesta Leiren luostarista käsikirjoituksen ”Muhammedin elämä”. Se on hävytön ivamukaelma profeetan elämästä. Eulogius teloitettiin lopulta Córdobassa.[23][24] Eulogiuksen tekstit ovat ensimmäisiä, jotka kertovat islamin saapumisesta al-Andalusiin.

1000–1200-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristiretkien alkaessa 1000-luvulla eurooppalaiset eivät käyttäneet käsitteitä islam tai muslimit. Vastustajat olivat pakanoita, joiden katsottiin palvovan jumaliaan, joita olivat Jupiter, Apollo, Mahomet ja eräät muut.[25] Tällaisina he esiintyivät myös keskiajan uskonnollisissa näytelmissä. Joissakin yksityiskohdissa kuitenkin tunnettiin muslimien tapoja. Esimerkiksi 1100-luvulla tehdyssä ranskalaisessa Rolandin laulussa Mahumetin ruumis heitetään kuoppaan, missä koirat ja siat - kaksi muslimien inhoamaa lajia - purevat ja polkevat sitä.[26]

Vähitellen opittiin, että saraseenit eivät olleet epäjumalanpalvojia vaan monoteisteja.[27] Tämän jälkeen heitä alettiin pitää harhaoppisina, ja Muhammed muuttui huijariksi ja vääräksi profeetaksi. Toisen vuosituhannen alussa Euroopassa ilmestyi useita Muhammed-elämäkertoja, jotka perustuivat tähän ajatukseen. John V. Tolanin mukaan ne kuvasivat kohdettaan räikeän pilkallisesti ja vääristellen.[28]

Pedro Pascual[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaénin piispa Pedro Pascual kirjoitti Muhammedista pilkallisen elämäkerran vuoden 1298 jälkeen jouduttuaan muslimien vangiksi. Se oli tarkoitettu rohkaisuksi uskonveljille, joita vankeudessa kääntyi muslimeiksi. Kun Eulogius oli väittänyt, että koirat söivät Muhammedin ruumiin, joka oli jätetty kolmeksi päiväksi odottamaan ylösnousemusta, Pascual kirjoitti, että Muhammed kuoli juutalaisnaisen vuoteeseen tämän sukulaisten surmaamana. Ruumis syötettiin sioille, mutta Muhammedin opetuslapsille väitettiin, että enkelit kiskoivat hänet elävänä taivaaseen samalla, kun juutalaisnainen veti Muhammedia jaloista takaisin.[29]

1300-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dante kohtaa Muhammedin ja Alin Helvetissä (William Blake)

Dante Alighieri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dante sijoitti Jumalaisessa näytelmässä Muhammedin helvettiin, vieläpä sen toiseksi alimpaan piiriin, missä ikuista rangaistusta joutuivat kärsimään riidankylväjät ja harhaoppiset ("seminator di scandalo e di scisma"). Muhammedin maha oli leikattu auki niin, että sisälmykset roikkuivat ulkona. Hän kertoo Vergiliukselle, että haavojen umpeutuessa piru leikkaa miekalla ruumiin uudelleen auki. Muhammedin edellä kävelee Ali (šiialaisten ensimmäinen imaami), jonka kasvot on vastaavasti halkaistu miekalla.[30][31] Danten tulkinta seuraa keskiajalla vallinnutta käsitystä, joka ei nähnyt islamia eri uskontona vaan harhaoppina ja kerettiläisyytenä.

Manuel II Palaiologos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin keisari Manuel II Palaiologos. Bysantin keisarin keskustelu vuonna 1391 persialaisen oppineen kanssa tuli kuuluisaksi vuonna 2006, kun Paavi Benedictus XVI lainasi keisarin sanoja vuonna 2006 Regensburgin puheessaan:

»Osoita minulle, mitä uutta Muhammed toi ja tulet löytämään vain julmia ja epäinhimillisiä asioita kuten hänen määräyksensä levittää miekalla oppia, jota hän saarnasi. [...] Veri ei miellytä Jumalaa, ja se että toimii järjettömästi on Jumalalle vierasta. [...] Usko syntyy sielusta, ei ruumiista. Kuka ikinä johtaakaan ihmisiä uskoon tarvitsee kykyä puhua hyvin ja järkeillä asianmukaisesti ilman väkivaltaa ja uhkauksia. [...] [V]akuuttaakseen järkevän sielun ei tarvita vahvaa kättä tai aseita tai mitään muita keinoja uhata henkilöä kuolemalla.[32][33]»

1500-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilaiset uhkasivat Eurooppaa ja heidän sotaretkensä ulottui piirittämään Wieniä vuonna 1529. Nämä tapahtumat vaikuttivat eurooppalaisen sivistyneistön näkemyksiin islamista.

Martti Luther[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martti Luther (1484-1546) näki Wienin piirityksen takia islamin ja turkkilaiset apokalyptisena uhkana ja enteenä lopun ajoista.[34] Vuonna 1542 Luther käänsi saksaksi vuonna 1300 kirjoitetun latinankielisen kiistakirjoituksen Koraanista, jotta myös meillä Saksassa tiedettäisiin, miten alhainen usko Mahometin usko on. [35] Seuraavana vuonna hän kirjoitti esipuheen Biblianderin latinankieliseen Koraanin käännöksen.[36] Luther laati useita muhamettilaisuutta jyrkästi arvostelevia kirjoituksia. Hän piti muslimien uskoa paholaisen aseena ja nimitti Muhammedia ”piruksi ja Saatanan esikoiseksi”. Lutherin mukaan tämä "tappoi sielut valheillaan ja murhasi ruumiit miekallaan."[37] Hän ei kuitenkaan saarnannut sotaa osmanivaltiota vastaan, vaan totesi: ”Annettakoon turkkilaisen uskoa ja elää kuten tahtoo, aivan kuten paaviuden ja valekristittyjen annetaan elää.”[38] Uskonpuhdistaja kannatti Koraanin julkaisemista latinaksi, sillä hän halusi sen olevan saatavilla esimerkkinä siitä, miten "tyhmä ja häpeällinen" teos se oli.[36][39]

1600-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michel Baudier (1589 – 1645), ranskalainen historioitsija, julkaisi 1625 kirjan Histoire général de la religion des Turcs. Se sisältää arvokkaasti tehdyn piirroskuvan Muhammedista, mutta tekstissä Muhammed esiintyy huijarina ja vääränä profeettana.[40]

1700-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkkilaiseksi puettu Muhammed seisoo keskenään kiistelevien oppineiden keskellä käsissään miekka ja puolikuu ja polkee jalkoihinsa ristin, maapallon ja Mooseksen lakitaulut. Muhammedin kupeella roikkuu kaksinaamaisuutta symboloiva naamio. Hänen käsivarrellaan on Koraanin tekstiliuska, mushaf.[41] Muhammedille on piirretty naiselliset rinnat. Allegoriset hahmot olivat yleensä naisia, mutta kuva on samalla pilkallinen. Taustalla uhkaa muslimiarmeija, jonka kapteeni on kuvan toinen Muhammed-muotokuva.. Kuva Humphrey Prideauxin Muhammed -elämäkerran ranskankielisestä käännöksestä 1698.[42][43]

Valistuksen vuosisadalla katolisen kirkon ohella myös islam joutui ryöpytyksen kohteeksi Euroopassa. David Hume arvosteli islaminuskossa sekä moraalin sisältöä että universaalisen moraalin puuttumista.

David Hume[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Hume (1711–1776) luonnehti Koraania "villiksi ja mielettömäksi" teokseksi, ja kysyi, puuttuuko Koraanin kirjoittajalta ”oikeudenmukainen moraalitunto” (engl. a just sentiment of morals)? Hume kehotti lukijoita kiinnittämään huomiota Koraanin kirjoitustapaan,

jolloin huomataan pian, että kirjoittaja ylistää sellaisia petollisuuden, epäinhimillisyyden, julmuuden, koston tai kiihkoilun ilmentymiä, jotka ovat täysin yhteensopimattomia sivistyneen yhteiskunnan kanssa. - - Mitään oikeudenmukaisuuden periaatetta ei näytetä noudatettavan, vaan jokainen teko on moitittava tai kiitettävä vain sillä perusteella onko se hyödyllinen vai haitallinen uskoville.[44]

Alain-René Lesage[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alain-René Lesage (1668–1747) huipensi Muhammedin esittämisen koomisena teatterihahmona näytelmässä Arlequin Mahomet (1714). Näytelmässä esiintyy Muhammediksi naamioitunut huijari, joka hämää uskovaisia muslimeja erilaisilla tempuillaan.[45] Voltaire (1694–1778) kirjoitti näytelmän Mahomet vuonna 1742.[46]

Voltaire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire löysi islamista yksinkertaisen uskon, jossa on yksi Jumala ja hänen profeettansa ilman pappeja, ihmeitä tai mysteereitä. Islam oli myös suvaitsevainen muita uskontoja kohtaan toisin kuin kristinusko.[47] Näiden islamin puolien kiittäminen oli epäsuoraa arvostelua katolista kirkoa kohtaan. Voltaire piti silti Muhammedia petturina, roistona ja huijarina (ransk. traître, scélérat, imposteur).[48]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla länsimaissa alkoi tieteellinen orientalistinen islamin tutkimus, jonka tunnettuja nimiä olivat Gustav Weil ja Ignaz Goldziher. Tutkimus kohdistui Koraaniin ja keskiaikaiseen hadith-kirjallisuuteen.

Karl Marx[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx kirjoitti islamista vain vähän. Lehtiartikkelissa "itämaisesta kysymyksestä" (1854) hän esitti harvinaisen kommentin islamista:

Koraani ja siihen perustuva muslimien lainsäädäntö supistavat eri kansojen maantieteen ja etnografian yksinkertaiseksi ja käteväksi jaoksi uskoviin ja uskottomiin. Uskoton on ”harby” eli vihollinen. Islam karsastaa uskottomia ja pystyttää jatkuvan vihamielisyyden tilan muslimien ja uskottomien välille. Tässä mielessä berberivaltioiden merirosvolaivat olivat islamin pyhä laivasto.[49]

Ernest Renan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen Ernest Renan (1823–1892) kirjoitti esseen "Islam ja tieteet" (ransk. L'islamisme et les sciences), jossa hän väitti, että islamilaisen maailman sivistyksellinen ja tiedollinen alennustila johtui islamista. Renanin mukaan keskiajan islamilaisen kulttuurin kukoistus ei johtunut islamista, vaan tapahtui siitä huolimatta ja oli olennaisesti islamille vastaisten kulttuurivirtausten tulosta. Islamilaiset valloitukset merkitsivät sassanidi-imperiumin romahtamista, mutta abbasidit onnistuivat palauttamaan imperiumin kukoistuksen. Renan kutsui tätä "islamin kultakautena" tunnettua ajanjaksoa persialaiseksi renessanssiksi ja näki sen olennaisesti epäislamilaisena paluuna sassanidi-imperiumin Khosrau I: aikaiseen tilaan:

»Islamin kauhistuttava puhuri pysähdytti, noin sadan vuoden ajaksi, kaiken tämän kauniin iranilaisen kehityksen. Mutta Abbasidien saapuminen muistutti Khosraun kukoistuksen uudestisyntymää. Vallankumous, joka nosti tämän dynastian valtaistuimelle koostui persialaisista joukoista persialaisine päällikköineen. [...Bagdadista tuli tämä persialaisen renessanssin pääkaupunki. Valloittajien kieltä, arabiaa, ei voitu syrjäyttää kuten ei uskonnostakaan voitu kauttaaltaan luopua; mutta uuden sivilisaation henki on oli olennaisesti sekoittunut. Parsit, kristityt, johtivat sitä; hallinto, poliisi erityisesti, olivat kristittyjen käsissä."[50][51]»

Renan katsoi, että juuri islam oli ollut syy kukoistuksen päättymisen. Islam suvaitsi filosofiaa ja tiedettä vain, koska se oli liian heikko ja hajanainen ja "huonosti varustautunut terroriin" tehdäkseen niistä lopun, missä se onnistui abbasidi-imperiumin kukistuttua. Renanin mukaan:

»liberaalit, jotka puolustavat islamia, eivät sitä tunne. Islam on hengellisen ja ajallisen erottamaton liitto, se on dogman valtakunta, se on raskain kahle, minkä ihmiskunta on koskaan synnyttänyt."[52][53]»

Renanin mukaan islamille on leimallista viha tiedettä kohtaan ja kaiken tutkimuksen pitäminen "jonninjoutavana ja lähestulkoon jumalattomana". Luonnontiede on islamin näkökulmasta kilpailua Jumalan kanssa, ja historia, kun sitä sovelletaan islamia edeltävään aikaan, arveluttavaa, koska se palauttaisi mieliin muinaiset virhekäsitykset.[54]

Winston Churchill[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winston Churchill arvosteli islamia vuonna 1899 ilmestyneessä kirjassaan The River War. Usein siteerattu kohta teoksessa on seuraava:[55]

»Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, joita muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Fanaattisen vimman lisäksi, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, tulee vielä tämä pelottava fatalistinen apatia. Islamin vaikutukset ovat ilmeisiä kaikissa maissa, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Niihin kuuluvat huonot tottumukset, heikosti toimiva maatalous, kaupan kankeus ja omaisuudensuojan puutteet... Yksittäisillä muslimeilla voi olla loistavia ominaisuuksia, mutta uskonnon vaikutus halvauttaa sitä seuraavien sosiaalisen kehityksen.[56]»

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen käsitys islamin varhaishistoriasta joutui 1970-luvulla historiatieteellisen kritiikin kohteeksi. Poleeminen islamin kritisointi oli varsinkin kylmän sodan aikakautena harvinaista, ja varsinkin Lähi-idän muslimimaat olivat noina aikoina myös maallistuneempia kuin 2000-luvun alussa. Turkissa vallitsi atatürkiläinen sekulaari autoritarismi ja arabimaissa elettiin arabisosialismin aikakautta. Fundamentalismi pidettiin Nasserin tapaisten konservatiivisten ja autoritaaristen hallitsijoiden toimesta kurissa, eikä sille ollut kansan keskuudessakaan suurta kaikupohjaa.[57] Jihadismi tai poliittinen islam eivät olleet laajasti tunnettuja ilmiöitä. Ajatollah Khomeinin hallinnon Iranissa vieraillut uuden vasemmiston johtohahmo Michel Foucault kirjoitti, että kukaan Iranissa ei ymmärrä "islamilaisella hallituksella" papiston teokraattista valtaa; hän näki päinvastoin liikkeelle ominaiseksi epäluottamuksen legalismiin.[58] Reaganin hallinnon aseistamista[59] Afganistanin mujahideen-taistelijoista (ideologialtaan saudi-salafismia edustavat talibanit) taas puhuttiin länsimedioissa vain "vapaustaistelijoina" (freedom fighters).[60]

V.S. Naipaul[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamia arvosteli 1900-luvulla esimerkiksi V.S. Naipaul, Nobel-palkittu kirjailija, esseissään Among the Believers (1981) ja Beyond Belief: Excursions In the Lands of the Converted Peoples (1998).[61] Hän näki islamin arabialaisen imperialismin muotona, ja painotti sen poliittista luonnetta.[62]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimainen islamin arvostelu on kohdistunut etenkin kysymyksiin ihmisoikeuksista. Islamia on kritisoitu länsimaisten arvojen kanssa ristiriitaisena oppina ja uhkana länsimaisille arvoille. Kritiikin kohteena ovat olleet naisten oikeuksien loukkaaminen, islamin pyrkimys poliittiseen valtaan sekä uskonnon väkivaltaisuus.

Islamia ovat kritisoineet eri näkökulmista reformistiset muslimit, islamista luopuneet apostaatit, ateistit, kristityt fundamentalistit, sekulaarit humanistit, konservatiivit, seksuaalivähemmistöjen puolustajat, ihmisoikeusaktivistit, marxilaiset ja äärioikeistolaiset. Syyskuun 11. päivän terrori-isku lisäsi islam-kritiikkiä ja toi sen suuren yleisön tietoisuuteen, vaikka jo Salman Rushdien tapaus nostatti islamiin kriittisesti suhtautuvia puheenvuoroja. Toisaalta julkisuutta on länsimaissa entistä selvemmin hallinnut "poliittisesti korrekti" suhtautuminen islamiin, joka on tarkoittanut myönteistä ja hyväksyvää perusasennetta.

Uusi ilmiö on kritiikin painuminen maan alle ja sen julkaiseminen salanimillä ja omakustanteina.[63] [64][65] Ilmiö muistuttaa valistusaikana yleistynyttä "klandestiinikirjallisuutta", jossa kirkkoa vastaan hyökättiin salanimen suojassa. Vuonna 2005 Otava poisti Ayaan Hirsi Alin Neitsyhäkki-kirjasta sivun, joka käsitteli Muhammedin avioliittoa lapsen kanssa, mutta palautti tekstin asiasta nousseen kohun jälkeen.[66] Sittemmin Otava ei ole julkaissut Hirsi Alin kirjoja. Teoksen Harhaoppinen (2016) julkaisi pieni kuopiolainen kustantamo suomentajan esiintyessä salanimellä. Robert Spencerin teoksen on samoin julkaissut suomeksi toimintansa jo lopettanut pienkustantamo.

  • Ayaan Hirsi Ali on Somaliassa syntynyt entinen muslimi. Hän on poliitikko ja kirjailija, joka on asunut Hollannissa ja muutti Yhdysvaltoihin saatuaan tappouhkauksia. Ayaan Hirsi Ali on esittänyt islamille viisi muutosvaatimusta, joiden täyttäminen tekisi islamista moderniin maailmaan paremmin sopivan uskonnon. Ne ovat 1) Koraanin ja islamin ehdottomasta auktoriteetista luopuminen, 2) irtautuminen kuolemankultista, 3) luopuminen šariasta ja länsimaisen, maallisen oikeuskäsityksen omaksuminen, 4) luopuminen oman käden oikeudesta eli "hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen" periaatteesta ja 5) luopuminen väkivaltaisesta jihadista.[67]
  • Oriana Fallaci on islamia arvosteleva italialainen toimittaja, jonka teoksesta La forza della ragione (2001) tuli bestseller.
  • Sam Harris on yhdysvaltalainen kirjailija ja neurotieteilijä, jonka kirja Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus ilmestyi vuonna 2007 suomeksi. Toinen suomennos on keskustelukirja Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus (2017) yhdessä muslimitaustaisen Nawazin kanssa.[68][69].
  • Lars Hedegaard on Tanskassa tunnettu vasemmistolainen islam-kriitikko, joka joutui murhayrityksen kohteeksi islam-kritiikkinsä takia.
  • Carlo Panella on italialainen toimittaja, jonka teos, Islamin musta kirja, julkaistiin suomeksi vuonna 2009.[70]
  • Thilo Sarrazin on saksalainen poliitikko, joka on arvostellut Saksan islamisoitumista kirjassaan Deutschland schafft sich ab (2010).
  • Robert Spencer on yhdysvaltalainen besteller -kirjailija ja blogisti, joka pitää vuonna 2003 aloitettua Jihad Watch -sivustoa. Spencer on kirjoittanut useita kirjoja islamista.
  • Hege Storhaug on norjalainen vasemmistolainen toimittaja, joka julkaisi ensin omakustanteena myös suomeksi vuonna 2017 ilmestyneen kirjan Islam - yhdestoista vitsaus.[71]
  • Wafa Sultan on Syyriassa syntynyt ex-muslimi, joka toimii psykiatrina Yhdysvalloissa. Hän on julkaissut kirjan A God Who Hates (2009), joka kertoo islamin luomasta uhasta läntisille arvoille.
  • Ibn Warraq on intialaistaustainen ex-muslimi, joka on kirjoittanut tai koonnut useita teoksia sekä islamin kritiikistä että kirjoja, joissa on julkaistu uudelleen klassisia eurooppalaisia tutkimuksia islamista. Hän käyttää turvallisuussyistä salanimeä.
  • Alexandre del Valle on ranskalais-italialainen politiikan tutkija, joka on julkaissut lukuisia poliittista islamia yleensä ja muslimiveljeskuntaa ja muita sunnisalafistisia liikkeitä erityisesti kritisoivia ja ennen kaikkea niiden toimintaa ja strategiaa analysoivia kirjoja ja artikkeleita. del Valle näkee salafistien ja etenkin muslimiveljeskunnan Euroopan moskeijoissa itselleen ottaman valta-aseman äärimmäisen vaarallisena, ja hänen strategisen analyysinsä mukaan juuri islamistiset liikkeet ovat Euroopan ja Lännen “todellisia vihollisia” (Les vrais senemies de l'Occident).[72]
  • Geert Wilders on hollantilainen poliitikko, joka elää poliisin suojeluksessa. Hän on kirjoittanut teoksen Marked for Death. Islam's War Against the West and Me. (2012).
  • Muista ansioistaan tunnettuja henkilöitä, jotka ovat arvostelleet islamia tai islamilaista maahanmuuttoa erilaisista näkökulmista, ovat muun muassa Michel Houllebecq (kirjailija), Richard Dawkins, (evoluutiobiologi), Éric Zemmour (ranskalainen esseisti ja konservatiivinen yhteiskuntakriitikko)[73], Roger Scruton (englantilainen filosofi) ja Douglas Murray (englantilainen esseisti). [74][75] Tunnetuista poliitikoista islamia on arvostellut esimerkiksi jihadistin murhaamaksi tullut Pim Fortuyn Hollannissa. Paavi Benedictus XVI:n Regensburgin puhe herätti huomiota, ja Kansan Uutiset piti tyrmistyttävänä väitettä, että islam olisi sotaisa uskonto. [76]

Muutamat eurooppalaiset kansalaisjärjestöt ovat keskittyneet islamin vastustamiseen. Niihin kuuluu saksalainen Pegida (Patriotische Europäer gegen die Islamisierung des Abendlandes). Islaminvastaisen English Defence League -järjestön perustaja Tommy Robinson siirtyi brittiläiseen Pegidaan, koska vastusti perustamaansa järjestöön ilmaantunutta rasismia.[77] Suomessa on vaikuttanut islaminvastainen Finnish Defence League.

Länsimaiseen arvomaailmaan perustuvaa ihmisoikeuskritiikkiä islamilaista fundamentalismia vastaan ovat esittäneen monet uudistushenkiset muslimit, kuten kanadalainen Irshad Manji, jonka kirja Islamin kahdet kasvot julkaistiin suomeksi 2004, sekä pakistanilainen brittimuslimi Maajid Nawaz[78][79].

Myönteisiä näkemyksiä islamista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin länsimainen apologia

Ensimmäiset merkit myönteisestä suhtautumisesta islamiin ilmestyivät kirjallisuuteen 1600-luvulla. Valistusaikana 1700-luvulla positiiviset puheenvuorot lisääntyivät. 1800-luvulla alkoi islamin historiallis-kriittinen akateeminen tutkimus. Sen asenne kohteeseen oli neutraali.

1900-luvulla kolonialismin romahtamisen ja maailmansotien myötä positiiviset näkemykset islamista lisääntyivät edelleen, kun länsimaiden moraalisesta ylemmyydestä ei enää oltu yhtä vakuuttuneita kuin ennen. Muutokset näkyivät eri aloilla, kuten poliitikkojen, islamin tutkijoiden, median ja kirkon edustajien puheissa ja kirjoituksissa. Suhdetta islamiin alkoi muokata myös Euroopan muslimiväestön määrän ja suhteellisen osuuden kasvu. Vaikka tieto islamista on lisääntynyt, siinä on edelleen näkynyt myös puutteita.

Myönteiset puheenvuorot ovat torjuneet islamiin kohdistuvaa arvostelua. Ne ovat tuonut esiin islamia rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona, jolla on ollut suuri myönteinen vaikutus myös eurooppalaisen sivistyksen nousuun. On korostettu, että eräät islamilaisiin tapoihin kohdistuneet syytökset menevät väärään osoitteeseen, sillä niissä on islamin asemesta kysymys vanhoista kansallisista perinnäistavoista.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Churchill, Winston S: The River War. An Historical Account on the Reconquest of the Soudan, Vol. II, s. 248–250. Longmans, Green & Co, 1899. Teoksen verkkoversio.
  • Daniel, Norman: Islam and the West. The Making of an Image. Oneworld, 1993. ISBN 978-1-85168-656-8.
  • Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. (The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0.
  • Ibn Warraq: The Origins of the Koran. Prometheus Books, 1998. ISBN 978-1-57392-198-5. (englanniksi)
  • Ibn Warraq: A personal look at some apects of the history of koranic criticism in the nineteenth and twentieth centuries. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam, s. 225–262. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Korpela, Jukka: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla: Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-4953-67-2.
  • Renan, Ernest: Islam and Science. A Lecture presented at la Sorbonne 29 March 1883. . Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Shalem, Avinoam (toim.): Constructing the Image of Muhammad in Europe. De Gruyter, 2013. ISBN 978-3-11-030082-6.
  • Tareq Y. Ismael & Andrew Rippin: Islam in the Eyes of the West. Images and Realities in an Age of Terror. Routledge, 2010. ISBN 978-0-415-69791-0.
  • Tolan, John V.: Saracens. Islam in the Medieval European Imagination. Columbia University Press, 2002. ISBN 978-0-231-12333-4. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Korpela 2015, s. 253
  2. ↑ Churchill 1899, s. 248–250
  3. ↑ Ibn Warraq, 1998, s. 20
  4. ↑ Ibn Warraq 2010, s. 250
  5. ↑ Huntington 2003, s. 389−392
  6. ↑ ECRI General Policy Recommendation No. 5 On Combating Intolerance and Discrimination against Muslims Adopted on 16 March 2000, s. 3 2000. European Commission against Racism and Intolerance (ECRI).
  7. ↑ Daniel 1993
  8. ↑ Tolan 2002
  9. ↑ Shalem 2013
  10. ↑ Ismael & Rippin 2010
  11. ↑ a b Hoyland, 1997
  12. ↑ Christoph Luxenberg: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K.-H. Ohlig & G. Puin (toim.): The hidden origins of Islam, s. 125−151. Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  13. ↑ a b St. John of Damascus’s Critique of Islam Orthodox Christian Information Center. Viitattu 12.5. 2008. (englanniksi)
  14. ↑ Hoyland 1997, s. 485
  15. ↑ a b Hoyland 1997
  16. ↑ Nevo, Y. E. & Koren, J., s. 238
  17. ↑ St. John Damascene. The Catholic Encyclopedia, 1914. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  18. ↑ Hoyland, 1997, s. 500
  19. ↑ Wellhausen, Julius: The Arab Kingdom and its Fall. Translated by Margaret Graham Weir, s. 256. University of Calcutta, 1927. (englanniksi)
  20. ↑ Peters, F. E.: The Hajj: The Muslim Pilgrimage to Mecca and the Holy Places, s. 62. Princeton University Press, 1994. (englanniksi)
  21. ↑ Christoph Luxenberg: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K.-H. Ohlig & G. Puin (toim.): The hidden origins of Islam, s. 125−151. Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  22. ↑ Ibn Warraq: The origins of the Quran, s. 17−18. Prometheus Books, 1998. (englanniksi)
  23. ↑ Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989/1998. (englanniksi)
  24. ↑ Thomas, J.: Frühe spanische Zeugnisse zum Islam., s. 93−186. Teoksessa: M. Gross & K.-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte. Schiler, 2008. (saksaksi)
  25. ↑ Tolan, 2002,109
  26. ↑ Tolan, 2002, 105
  27. ↑ Tolan, 2002, 123
  28. ↑ Tolan, John Victor: Saracens. Islam in the Medieval European imagination, s. 139. New York: Columbia University Press, 2002. ISBN 978-0-231-12332-7. (englanniksi)
  29. ↑ John V. Tolan: Rhetoric, Polemics, and the Art of Hostile Biography: Portraying Muhammad in Thirteenth-Century Christian Spain. Teoksessa: Tolan: Sons of Ishmael: Muslims through European Eyes in the Middle Ages. Oxford University Press, 2008. (englanniksi)
  30. ↑ Dante Alighieri: La Divina Commedia, s. 180. Rl Gruppo Editoriale srl Santarcangelo di Romagna, 2009.
  31. ↑ Dante: The Divine Comedy, Canto XXVII (PDF) (The Project Gutenberg Etext of Dante’s Inferno [Divine Comedy]. Translated by Henry Wadsworth Longfellow) planolibraries.org. Arkistoitu 17.5.2017. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  32. ↑ Manuel Paleologus: Dialogues with a Learned Moslem. Dialogue 7 chapters 1–18 (of 37), Controversy II 2c, Controversy III 3b & 3c . ccel.org. 1399/2009. (englanniksi)
  33. ↑ Paavi Benedict XVI: Lecture of the Holy Father Libreria Editrice Vaticana. 2006. (englanniksi)
  34. ↑ Adam S. Francisco: Martin Luther, Islam, and the Ottoman Turks Oxford Research Encyclopedias. 2016. (englanniksi)
  35. ↑ Andrea van Dülmen: Martti Luther. Elämä, teot ja kirjoitukset, s. 367. Ideanova Oy, 1983.
  36. ↑ a b Sarah Henrich & James L. Boyce: Martin Luther—Translations of Two Prefaces on Islam: Preface to the Libellus de ritu et moribus Turcorum (1530), and Preface to Bibliander’s Edition of the Qur’an (1543) Word & World Volume XVI, Number 2. Spring 1996. Arkistoitu 4.8.2019. (englanniksi)
  37. ↑ "Mohammed and Mohammedanism", Catholic Encyclopedia, 1913
  38. ↑ From On war against the Turk, 1529, quoted in Roland E. Miller, Muslims and the Gospel, Minneapolis: Kirk House Publishers, 2006, ISBN 1932688072, 208.
  39. ↑ Luther, Martin: On war against Islamic reign of terror (Vom Kriege wider die Türken). , 1528. Teoksen verkkoversio.
  40. ↑ Saviello, 2013, s. 111–113
  41. ↑ Onniselkä ym., 2020, s. 105
  42. ↑ A. D. Magnusson: Britain in the Islamic World: Imperial and Post-Imperial Connections (toim. Justin Quinn Olmstead), s. 16. Palgrave MacMillan, 2019. Teoksen verkkoversio.
  43. ↑ Saviello, Alberto: Muhammad's Multiple Faces: Printed Images of the Prophet in Western Europe. Teoksessa: Avinoam Shalem (toim.) Constructing the Image of Muhammad in Europe, s. 117–121. De Gruyter, 2013.
  44. ↑ Hume, David: Of the Standard of Taste (kappale 4) 1757. Julie Van Camp. Viitattu 3.9.2017. (englanniksi)
  45. ↑ Saviello, 2013, s. 129
  46. ↑ Ibn Warraq: Foreword. Teoksessa: Robert Spencer (toim.) The Myth of Islamic Tolerance, s. 16–25. Prometheus, 2005.
  47. ↑ Ibn Warraq: Foreword. Teoksessa: Robert Spencer (toim.) The Myth of Islamic Tolerance, s. 16–25. Prometheus, 2005.
  48. ↑ Thomas, Johannes: Al-Andalus Propaganda: Verteufelung des Westens, Christentumskritik und Lobgesänge auf die (nur angeblich) tolerante islamische Theokratie. Teoksessa:Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 179–192. Schiler & Mucke, 2020.
  49. ↑ Islamkritik Zitate. Zitate, der zitate 33. Teil: Karl Marx und der Islam Faktum. Unabhängige kritische Magazin. 30.1.2017.
  50. ↑ "Le terrible coup de vent de l’islam arrêta net, pendant une centaine d’années, tout ce beau développement iranien. Mais l’avènement des Abbasides sembla une résurrection de l’éclat des Chosroès. La révolution qui porta cette dynastie au trône fut faite par des troupes persanes, ayant des chefs persans. [...] Bagdad s’éleva comme la capitale de cette Perse renaissante. La langue de la conquête, l’arabe, ne put être supplantée, non plus que la religion tout à fait reniée ; mais l’esprit de cette nouvelle civilisation fut essentiellement mixte. Les Parsis, les chrétiens, l’emportèrent ; l’administration, la police en particulier, fut entre les mains des chrétiens." Ernest Renan: L’islamisme et la science culture-islam.fr.
  51. ↑ Renan, Ernest & Kääntänyt englanniksi Ragep, Sally P.: Islam and Science, s. 4. Luento. McGill University, 2011. (englanniksi)
  52. ↑ "Les libéraux qui défendent l’islam ne le connaissent pas. L’islam, c’est l’union indiscernable du spirituel et du temporel, c’est le règne d’un dogme, c’est la chaîne la plus lourde que l’humanité ait jamais portée. Dans la première moitié du moyen âge, je le répète, l’islam a supporté la philosophie, parce qu’il n’a pas pu l’empêcher ; il n’a pas pu l’empêcher, car il était sans cohésion, peu outillé pour la terreur. La police était entre les mains des chrétiens et occupée principalement à poursuivre les tentatives des Alides." Ernest Renan: L'islamisme et les sciences culture-islam.fr.
  53. ↑ Ernest Renan: Islam and Science, s. 8-9 mcgill.ca. (englanniksi)
  54. ↑ "Ce qui distingue, en effet, essentiellement le musulman, c’est la haine de la science, c’est la persuasion que la recherche est inutile, frivole, presque impie: la science de la nature, parce qu’elle est une concurrence faite à Dieu ; la science historique, parce que, s’appliquant à des temps antérieurs à l’islam, elle pourrait raviver d’anciennes erreurs." Ernest Renan: L'islamisme et les sciences culture-islam.fr.
  55. ↑ Winston S. Churchill: The River War. An Historical Account on the Reconquest of the Soudan, Vol. II, s. 248–250. Longmans, Green & Co, 1899. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  56. ↑ Churchill, Winston: The River War Vol. II (1st ed.). Longmans, Green & Co., 1899. (englanniksi)
  57. ↑ Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 71-77. Otava, 2004.
  58. ↑ Michel Foucault: What Are the Iranians Dreaming About? Foucault and the Iranian Revolution: Gender and the Seductions of Islamism, toim. Janet Afary ja Kevin B. Anderson, the University of Chicago Press, 2005. Alun perin julkaistu Le Nouvel Observateur, October 16-22,. 1978.
  59. ↑ U.S.A. department of state: Reagan Doctrine, 1985 2001-2009.state.gov.
  60. ↑ James Phillips: Updating U.S. Strategy for Helping Afghan Freedom Fighters The Heritage Foundation. December 22, 1986.
  61. ↑ Edward W. Said slammed the views on Islam expressed by Bernard Lewis and V. S. Naipaul islamawareness.net.
  62. ↑ Hugh Hitzgerald: V. S. Naipaul On Islam: A Florilegium jihadwatch.org.
  63. ↑ Norbert G. Pressburg: Goodbye Mohammed. , 2009. (saksaksi)
  64. ↑ Peter Townsend: The Meccan Mystery. Probing the Black Hole at the Heart of Muslim History. , 2018. (englanniksi)
  65. ↑ Ilmari Hiidenlehto: Profeetta Muhammedin haamu. BoD, 2018.
  66. ↑ Anu Nousiainen: Kohukirjan käännöksestä puuttuu osa Helsingin Sanomat. 18.9.2005.
  67. ↑ Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta, s. 27. Scanria, 2016.
  68. ↑ Maajid Nawaz: Stop the muslim onslaught against atheists and free thinkers The Daily Beast. (englanniksi)
  69. ↑ Maajid Nawaz & Sam Harris: Islam and the Future of Tolerance: A Dialogue. Harvard UP, 2015. (englanniksi)
  70. ↑ Juhana Lepoluoto: Islamin musta kirja, 1914/2000 sorto, fundamentalismi, terrori - Carlo Panella Keskisuomalainen. 29.4.2009.
  71. ↑ Maria Asunta: Kirja-arvio: ”Yhdestoista vitsaus” on norjalaisen vasemmistotoimittajan hätkähdyttävä kuvaus ääri-islamin leviämisestä Eurooppaan 23.3.2018. Suomen Uutiset.
  72. ↑ Alexandre del Valle: Les vrais ennemies de l'occident: Du rejet de la Russie à l'islamisation des sociétés ouvertes. Altilieur, 2016.
  73. ↑ Eric Zemmour: "La laïcité est incompatible avec l'islam" BFMTV. 3.10.2016.
  74. ↑ Douglas Murray: Neoconservatism: why we need it - a talk to the Manhattan Institute by Douglas Murray The Social Affairs Unit. 2005. Arkistoitu 6.10.2015. (englanniksi)
  75. ↑ Is Islam A Religion Of Peace? NPR: intelligence squared U.S.. 2010. (englanniksi)
  76. ↑ Neljä syytä äänestää eurovasemmistoa Kansan Uutiset. 4.6.2009.
  77. ↑ Adrian Goldberg: Tommy Robinson: The man behind the British version of Pegida BBC. 2016. (englanniksi)
  78. ↑ Maajid Nawaz: Stop the muslim onslaught against atheists and free thinkers The Daily Beast. (englanniksi)
  79. ↑ Maajid Nawaz & Sam Harris: Islam and the Future of Tolerance: A Dialogue. Harvard UP, 2015. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Islamia_koskevien_länsimaisten_mielikuvien_historia&oldid=22079828”