Finnish Defence League

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Finnish Defence League
Perustettu 2013
Toimiala Aatteellinen yhdistys
Jukka Ketonen

Finnish Defence League ry (FDL) on vuonna 2011 Facebookissa perustettu ja 2013 yhdistykseksi rekisteröity liike, joka oman ilmoituksensa mukaan toimii radikaalin islamin ja islamismin leviämistä vastaan Suomessa.[1] Järjestöä pidetään äärioikeistolaisena.[2][3][4]

Yhdistyksen toiminta on lakannut.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnish Defence League sai alkunsa vuonna 2011 Englannissa toimivan English Defence Leaguen toiminnan innoittamana. Yhdistys pyrkii epäkohtien esilletuomiseen tiedotusvälineiden kautta sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin. FDL hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 2013.[6]

Toimintaperiaatteet ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finnish Defence League on julkilausunut periaatteikseen muun muassa naisten ja seksuaalivähemmistöjen puolustamisen sekä oikeuden vastustaa radikaalia islamia, ihmisoikeuksien puolustamisen ja edistämisen, demokratian ja oikeusvaltion kunnioittamisen ja näiden edistämisen šaria-lakia vastaan, ääri-islamiin liittyvän tiedottamisen sekä kansainvälisen yhteistyön. Järjestö kertoo vastustavansa ”alkuperäiskulttuurin” tietoista heikentämistä mutta ei kulttuurin ”luonnollisia muutoksia”.[7]

Jäseniltään FDL vaatii järjestön periaatteiden hyväksymistä ja lisäksi ohjeiden noudattamista, kun jäsen kantaa järjestön tunnuksia. FDL:n mukaan jäseniksi ei haluta rasisteja, seksuaalivähemmistöjä syrjiviä tai väkivaltaisia henkilöitä.[8]

Mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa Turun Sanomat on pitänyt järjestöä äärioikeistolaisena.[2] FDL:n rekisteröityminen yhdistykseksi tulkittiin Ilta-Sanomissa islam-kriitikoiden ja äärioikeiston haluna rekisteröityä. Uutisessa todettiin, että PRH:n edustajan mukaan yhdistyksen määritelmä täyttää aatteellisen yhdistyksen kriteerit, eikä hakemuksessa ole viitteitä Pariisin rauhansopimuksen kieltämästä fasisminluonteisesta poliittisesta, sotilaallisesta tai sotilaallisluontoisesta järjestöstä.[6]

FDL:sta on kertonut esimerkiksi Yle. Ylen artikkelissa vuonna 2012 haastatellun Dan Koivulaakson mukaan jäsenet eivät olleet Suomessa syyllistyneet väkivallantekoihin, toisin kuin innoittajansa English Defense League. Osa sen kannattajista käyttää natsitervehdyksiä, mutta se on pyrkinyt tekemään eroa kansallissosialismiin esimerkiksi kannattamalla näkyvästi Israelin lippua.[3] Yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Mimosa Koiranen (DeDanann) on puhunut yhdistyksen toiminnasta Yle Silminnäkijässä. Haastattelussa hän korosti muun muassa liikkeen kansainvälisiä yhteyksiä muihin samanmielisiin liikkeihin sekä sitä, että yhdistys on poliittisesti sitoutumaton kansalaisaktivistiliike. Hänen mukaansa FDL tukee Israelia, koska se on "demokratian majakka". Koiranen kiisti liikkeen rasistisuuden ja äärioikeistolaisuuden.lähde?

Finnish Defence League oli kutsuttuna vieraaksi A2-keskusteluohjelman Turvattomuus-ilta -erikoisessa vuonna 2016. FDL:n puheenjohtaja oli yksi illan keskustelijoista[9]. Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita käsitellyt jakso esitettiin TV2-kanavalla.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Agenda fdl.fi. Viitattu 1.11.2019.
  2. a b Facebook-sivun ylläpitäjää ei syytetä rasistisista teksteistä 29.7.2013. Turun Sanomat. Viitattu 10.10.2015.
  3. a b Juha Granath, Hannele Valkeeniemi: Mihin ääriryhmien vihanlietsonta johtaa? 9.5.2012. Yle uutiset. Viitattu 10.10.2015.
  4. Turun suunniteltu solidaarisuusmielenilmaus peruttiin – Äärioikeistolainen Finnish Defence League osoittaa mieltään Helsingissä, Mtv uutiset 19.8.2017
  5. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/finnish-defence-league-ry/30731242/yleiskuva
  6. a b Saara Koho: Islam-kriitikot jättivät rekisteröitymishakemuksen 6.2.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 2.10.2015. Viitattu 10.10.2015.
  7. Finnish Defence League: Tietoja Finnish Defence League. Viitattu 10.10.2015.
  8. Finnish Defence League: Jäseneksi Finnish Defence League. Viitattu 10.10.2015.
  9. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030321210075
  10. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3511517-finnish-defence-leaguen-kutsuminen-oli-liikaa-a2-turvattomuusillassa-osallistujakato