Heinämaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kylää Orimattilassa. Muista merkityksistä katso Heinämaa (täsmennyssivu).
Heinämaanraittia.

Heinämaa on Orimattilan pohjoinen kylä Päijät-Hämeessä. Kylästä on matkaa Orimattilan keskustaan noin 10 km ja Lahteen noin 20 km. Heinämaa on aikojen kuluessa tunnettu myös nimellä Hyyttäri. Heinämaan kylä on Suomessa ja maailmallakin kuuluisa nyplätyistä pitseistä ja se on myös yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[1]

Kylä sijaitsee Orimattilasta Nastolan Villähteelle kulkevan Heinämaantien (yhdystien 1691) varrella, sen puolivälissä. Heinämaantiestä erkanee Heinämaanraitti, jonka ympärille kylän keskustaajama on muodostunut. Kylän rajalla kulkee Heinjoki, joka liittyy myöhemmin Orimattilan Palojokeen. Heinämaa on sijoittunut Heinjoen itäpuolelle, kun taas joen länsipuolella on Leitsamaan kylä. Monesti kylät kuitenkin tulkitaan yhdeksi kyläksi, sillä leitsamaalaiset tukeutuvat palveluissaan Heinämaahan (koulu, kauppa) ja kylät tekevät paljon yhteistyötä.[2] Heinämaa lasketaan yhdeksi Orimattilan toiminnallisista kylistä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan rukoushuone.

Kylän historiaa tunnetaan 1500-luvulta saakka. Ensimmäiset asukkaat ovat asettuneet kylälle 1546–1551. Heinämaan nimenä on esiintynyt myös Hyyttäri (tai Hyytäri, Hyyteri). Hollolan syyskäräjillä olivat vuonna 1557 Mikko Olavinpoika Leitsamaa ja Antti Pietarinpoika Hyyttäri (Hytar). Tuolloin on Hämeessä käytetty kylän nimeä sukunimenä.[3]

Jatkosodan aikana 30. kesäkuuta 1941 putosi Heinämaan Jursalan Yrjölän maatilalle neuvostoliittolainen pommituslentokone, jota oli ammuttu matkallaan pommittamaan Lahden Radiomäen yleisradiomastoja. Samalla lennolla olleista lentokoneista toinen putosi Nastolan Pensuolle ja kolmas teki pakkolaskun Vehkalahdelle.[4]

Koulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaalle perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1871, ja se toimi aluksi Ali-Heikkilän talossa. Uusi koulutalo rakennettiin syksyllä 1872. Rakennuksen laajennus valmistui 1913, ja tällöin oli koulussa jo kaksi opettajaa.[5] Koulussa toimi pitkäaikaisesti opettajapariskunta Severi ja Lyyli Kantola, vuosina 1912–1945. Kantolan pariskunta osallistui kylän kehittämiseen muutenkin: heidän aloitteestaan kylään tuli rukoushuone, jonka alttaritaulun itse Severi Kantola maalasi vuonna 1934, ja Kantolat olivat myös mukana edistämässä pitsinnypläyksen tunnetuksi tekemistä.[6] Heinämaan koulun toiminta loppui vuonna 2014.

Kaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan kylällä on ollut yhtä aikaa kolmekin kauppaa.[2] Vanhin kaupoista oli J. R. Kanervan kauppa. Osuusliike Toukola perusti ensimmäisen sivuliikkeensä Heinämaalle, vuonna 1921. Toukolan kauppa lopetettiin 1970-luvulla. Toukolan kiinteistössä toimi sittemmin baari. Nykyään kylässä ei ole toimivaa kauppaa.

Maantiedettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan rajoina on idässä Kuivanto, etelässä Niinikoski ja Viljamaa eli Orimattilan kirkonkylä, lännessä Leitsamaa ja pohjoisessa Lahden Nastolan Villähde. Heinämaan kylällä on useita kulmakuntia. Keskikylän lisäksi paikkoina tunnetaan muun muassa Pitkämäki, Ristonmäki, Sepänmäki, Murenoja, Roinankulma, Metsäkulma, Kukko ja Ylikoski.

Näkymä Heinämaanraitilta.

Keskikylällä on pieniä kukkuloita, mutta muuten pohjoinen Orimattila on maanmuodoiltaan melko tasaista. Järviä ei ole ollenkaan, vain pari hyvin pientä lampea. Kylän halki laaksossa kulkeva Heinjoki on nykyään lähinnä puro. Entisinä aikoina kuitenkin on jokea pitkin pystynyt uittamaan tukkeja ja joki on pyörittänyt myllyjä syys- ja kevättulvien aikaan. Joessa on ollut syvempiä ja leveämpiä uimakelpoisia kohtia, joita kutsutaan nimellä "pauni". Heinämaan nykyisen Seuratalon paikkeilla on kosken partaalla toiminut myös Hyyterin juustola, jonka perusti sveitsiläinen Mathias Pfäffli noin vuonna 1885. Juustola oli toiminnassa vuoteen 1909 saakka.[7]

Mäkitupalaisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaalla on säilynyt mäkitupalaisasutusta keskustaajaman välittömässä yhteydessä Mahalanmäellä sekä keskustaajamasta Montarin suuntaan menevän Sepänjoentien varressa Sepänmäellä ja lähistöllä Ristonmäellä. Mäkitupalaiset olivat pääasiassa käsityöammattien harjoittajia.

Mahalanmäen rakennukset on perustettu kivikkoiselle mäelle, Ronnilan isännän mäkitupalaisille vuokraamille, viljelyskelvottomille maille. Mahalanmäen rakennuksista vanhimmat ovat 1800-luvuilta, mahdollisesti jopa 1700-luvun puolelta. Asuinrakennuksia on ollut kuusi. Näistä kaksi, Kivistön mökki ja Etulan talo, edustavat vain Mahalanmäellä tavattavaa rakennustyyliä: asuinrakennukseen on kiinteästi yhdistetty kaksikerroksinen luhtiaitta. On arveltu, että rakentamalla tupa ja aitta saman katon alle saatettiin säästää niukkaa tonttimaata.

Sepänmäki on saanut nimensä kumpareella sijaitsevasta Sepän puustellista ja kyläsepän pajasta. Sepänmäen muut asuintalot ovat Rauhamaa ja Kotiranta. Ristonmäen rakennuskanta on suurin, ja siellä sijaitsevat muun muassa 1800-luvulta ellei aiemmalta ajalta peräisin olevat Koivumäki, Kulmala, Laurila, Mikkola ja Pihlajamäki. Lisäksi Ristonmäen kokonaisuuteen kuuluvat 1900-luvulla rakennetut Ahomäki ja Vesala, sekä hieman erillään sijaitsevat Lemola ja Hietala.[8] [9]

Käsityöläisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan pitsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeessä ja Uudellamaalla on pitsinnypläys ollut ennen yleistä, mutta nypläystaito on säilynyt lähinnä vain Orimattilassa ja siellä etenkin Heinämaan kylässä. Heinämaalla tiedetäänkin olevan yli 200-vuotinen historia pitsinnypläyksessä eli pitsin kutomisessa, kuten heinämaalaiset sanovat. Pitsiä oletetaan aletun nyplätä 1700-luvun loppupuolella. Kirjallisia viitteitä löytyy kuitenkin vasta noin 1857 alkaen.

Yhtenä syynä nypläyksen säilymiseen on pidetty sitä, että kylästä on ollut huonot kulkuyhteydet muualle. Polku kirkonkylästä Heinämaalle levennettiin rattailla kuljettavaksi tieksi vasta 1867–68. Vain osa kyläläisistä on voinut elättää itsensä maanviljelyllä. Niinpä lukuisa joukko kylän nais- ja osin miesväestäkin on hankkinut lisätienestiä nyplätyllä pitsillä, jota sitten on kierretty myymässä pitkienkin taipaleiden takana. Näin myös Heinämaan pitsejä on tehty tunnetuiksi ympäri maata. Myyntimatkojen vaikutuksesta pitsejä alettiin tilata liikkeisiin eri puolille Suomea.

Nypläystaito on kulkenut monesti suvussa, äidiltä tyttärelle, usein myös isältä pojalle. Taito on opittu jo neljän tai viiden vanhana, ja lapsilta on saatettu odottaa "pitsitinkiä" eli tiettyä määrää kudottua pitsiä päivässä. Nypläystaito on siirtynyt myös kylään muuttaneille. Esimerkiksi sulhanen on saattanut opettaa nuorikkonsa kutomaan pitsiä. Miesväki on tukenut nypläystä ja osallistunut osaltaan esimerkiksi mallien suunnitteluun.

Miehet ovat myös tehneet nypläystyynyt, jotka ovat Orimattilassa länsimaalaisia tyyliltään: Tyyny on puurunkoinen, puolipyöreä ja kupera, ja sen pinta lampaannahkaa ja sisällä täyte. Tyynyn takaosan keskellä on puinen neliskanttinen kolo, johon on kiinnitetty puusylinteri, rulla. Rullan päälle on sitten kiinnitetty "myysteri" eli pahvinen pitsimalli. Mallin mukaan kudotaan nuppineuloja apuna käyttäen pitsiä pellavalangasta, joka on kiinnitetty puisiin "nappuloihin".

Pitsinkutojia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitsiä on kudottu sukupolvesta toiseen. Nypläyksen taitajia oli 1920-luvulla 80–100 henkilöä, 1980-luvun alussa noin 40. Nyplääjistä voi mainita etenkin Hanna Viksténin (1891–1957), joka myös tunnettiin lisänimellä "Heinämaan pitsikuningatar". Hänen tyttärensä Varma Ritala jatkoi äidinperintönä tullutta nypläystä. Myös Hannan äiti Hilda Olin (1860–1951) ja isoäiti Anna-Liisa Simontytär olivat tunnettuja pitsinkutojia.

Nyplääjä Hanna Koskinen (1876–1962) kävi myymässä kutomiaan pitsejä muun muassa Helsingissä. Siellä hän tapasi Orimattilan tulevan kirkkoherran, tohtori Sakari Loimarannan, jonka vaimo Hanna Loimaranta (1889–1969) oli tunnettu pitsinystävä ja nypläyksen tukija. Pitsinkutoja Jenny Kantola (1902–1993) oli kuuluisa pitsien nimien keksijä. Hän myös nimesi vanhoja pitsejä uudelleen.

Kotiteollisuuden Keskusliiton hopeisen taitomerkin on saanut useampikin kutoja, muun muassa Soini Arola, Katri Laine ja Anni Niemelä, sekä miehistä Toivo Laine, Nuutti Niemelä ja Hugo Olin. Viimeisenä kylässä ammatikseen on pitsiä kutonut Anni Niemelä. Nykyään nyplätään joko harrastuksena tai lisäansioiksi muun ammatin ohella.

Pitsimallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mistä tai keneltä pitsinkutomisen taito Heinämaalle tuli, siitä ei ole varmuutta. Perimätiedon mukaan on arvioitu sen tapahtuneen 1760–1780-luvuilla. Kutojat saivat myyntimatkoilla vaikutteita muualta. Oman kylän pitseihin tuli kuitenkin omaleimaisuutta. Pitsit olivat kapeita ja suoria väli- ja reunapitsejä 1900-luvun alkuun saakka. Tällaisia pitsejä on päätynyt Kansallismuseonkin kokoelmiin, muun muassa Henrika Kivistön pitsikokoelmana. Vähitellen alettiin kutoa pitsiliinoja. Pitsien kehittely jatkui: keksittiin uusia malleja ja artikkeleja, muun muassa kauluksia, kynttilämansetteja, kirjanmerkkejä, koruja, jopa morsiuskruunu.

Pitseihin liittyy Heinämaalla myös oma sanasto. "Pamppala" on mantelimainen kuvio, "Neljäpamppalai" muodostaa apilamaisen kuvion. "Peroi" on perhosmainen kuvio, jonka voi toisaalta nähdä hämähäkkinä, "pankka" on suoraa metripitsiä ja "laukku" tarkoittaa pitsissä olevaa pyöreää reikää.

Pitsimallien nimilista on pitkä, tässä muutamia: Perospitsi, Linnunsilmä, Ykslaukkui, Lonkeri, Kirkon ovi, Rappui, Pohjantähti, Prinsessa, Risa, Myllynsiipi, Tontunsilmä, Kolmelehtoselliist, Umpmankeli ja Vellamo.

Heinämaan Pitsin Kutojat r.y.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nypläystaitoa on ajan saatossa uhannut muun muassa tarvikepula ja kilpailu. Sotien aikaan ja pula-aikana ei tahtonut saada kunnollista pellavalankaa. Vuosina 1936 ja 1938 yritettiin Heinämaan koululla pidetyssä kokouksessa puhua yhteisen yhdistyksen puolesta. Vaadittiin toimia menekin edistämiseksi ja lankapulan ratkaisemiseksi. Sotien jälkeen Kiinassa tehty halpapitsi uhkasi tuotantoa. Pitsi ei ollut laadullisesti yhtä hyvää muun muassa heikomman langan vuoksi. Kilpailu kuitenkin lopulta herätti heinämaalaiset ymmärtämään, että tarvittiin yhteistoimia ettei taito kylältä hiipuisi. Pitsikauppiaatkaan eivät enää 1950-luvulle tultaessa jaksaneet lähteä kiertämään pitsinmyynnissä.

Heinämaan Pitsin Kutojat r.y. perustettiin vuonna 1959. Ensitöikseen yhdistys otti käyttöön "Heinämaan pitsiä" -laatumerkin, jonka suunnitteli opettaja Severi Kantola. Yhdistyksen tavoitteena oli edistää pitsien markkinointia, pyrkiä säilyttämään vuosisatojen perinne sekä siirtämään taito uusille sukupolville. Heinämaan ala-asteella on opetettu perinnekäsitöitä vuodesta 1993 lähtien.

Vuodesta 1989 saakka on Heinämaalla joka kesä järjestetty kaksipäiväiset Pitsipäivät, joiden teema vaihtelee vuosittain. Pitsipäivien aikana esitellään tuotteita ja annetaan työnäytöksiä. Orimattilan keskustan kulttuuritaloon on myös perustettu Pitsitupa, jossa on pysyvä pitsien ja nypläystarvikkeiden myyntinäyttely.[9][10][11][12]

Puuastioiden valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitsinnypläyksen ohella heinämaalaiset ovat olleet tunnettuja puutyötaidoistaan. Astianteko on alkanut joskus 1600-luvun puolivälissä ja jatkui 1960-luvulle asti. Puuastioita valmistettiin kaupattavaksi ja valikomaan kuului vakkoja, seuloja, pohtimia ja muita puuastioita sekä kimpiastioita, kuten pyttyjä, saaveja, tynnyreitä, paljuja, liha- ja taikinatiinuja sekä kiuluja. Astianvalmistus alkoi 1900-luvun edetessä muuttua käyttöastiapainotteisesta matkamuisto-tyyppisten esineiden valmistukseen. Puuastioiden valmistus on ollut Heinämaalla lähinnä maattoman miesväen talvikausien elinkeino, kesäkausina elanto saatiin muista töistä.

Puuastioiden kysyntä oli suurimmillaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, mitä osin selittää se, että siirtolaiset tarvitsivat uusia astioita. Astiantekoa koetettiin sekä nopeuttaa että helpottaa koneistamisella: saatettiin hankkia sirkkeli, oikohöylä ja kutteri puuntyöstöä varten. Toiset astiantekijät ovat tässä vaiheessa luopuneet valmistuksesta, kun se olisi vaatinut investointia laitteisiin. Tuotanto ei kuitenkaan juuri ehtinyt teollistua, kun puuastioiden kysyntä jo alkoi hiipua 1960-luvulle tultaessa. Maatalous koneellistui, ei käytetty enää kylvövakkoja. Ei tarvittu enää liha- tai taikinatiinuja. Muovi syrjäytti puiset astiat. Harrastustoimintana puutöiden teko jatkuu edelleen.[13]

Perinnetalo Hyyttäri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan käsityöläisperinteen säilyttämiseksi avattiin Hyyttäriksi kutsuttu käsityöpaja asumattomassa Pärhän vanhassa päärakennuksessa vuonna 1981. Talon omistajat Sirpa ja Matti Pärhä tarjosivat taloa korvauksetta käsityökäyttöön, ja talo kunnostettiin talkoilla. Talossa on ollut eri käsityöalojen työnäytöksiä sekä käsityötuotteita näytteillä ja myynnissä. Perinnetalo oli toiminnassa 1980-luvulla.[8][9]

Seura- ja yhteistoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa perustettiin 1800-luvun lopulla nuorisoseuroja, joiden tarkoituksena oli kristillisen siveellisyyden ja isänmaanrakkauden ylläpitäminen sekä "hankkia nuorisolle jalostuttavaa huvitusta ja tilaisuutta joutohetkien käyttämiseen tietojensa kartuttamiseksi". Orimattilan nuorisoseura perustettiin vuonna 1895, jonka jälkeen nuorisoseuroja perustettiin eri kylille. Leitsamaa-Heinämaalla perustettiin oma nuorisoseura "Kansallismielinen Nuorisoliitto" vuonna 1912. Jo tätä aiemmin vuonna 1907 oli kylään perustettu raittiusseura "Puro". Maamiesseurat taas ovat pyrkineet kohottamaan maanviljelijöiden ammattitaitoa ja innoittamaan heitä työssään. Heinä-Leitsamaan maamiesseura perustettiin vuonna 1910.

Heinämaan kylällä on vietetty aikojen saatossa yhteisesti niin kesäjuhlia kuin Villisikajuhlia, joista ensimmäiset pidettiin 1994. Heinämaan Seuratalo, eli Heinä-Leitsamaan Maamiesseuran talo, on ollut ja on edelleen erilaisten aktiviteettien näyttämö. Seuratalolla on näytelmiä, iltamia ja naamiaiset järjestänyt muun muassa 4H-kerho. Yhteistoimin on kylään saatu aikaiseksi muun muassa päiväkoti. Vanhan rukoushuoneen eli kyläkirkon ulkoverhouksen uusiminen toteutettiin niin, että kyläläiset sahasivat lautatavaran valmiiksi ja veivät rakennustarvikkeet rukoushuoneen pihalle. Orimattilan seurakunnan oli näin aloitettava korjaustyöt.[14]

Yhdeksi syyksi sille, että kylällä on ollut suuri yksituumaisuus, on nähty se ettei kylällä ole ollut suurta luokkajakoa eikä voimakkaita poliittisia intohimoja.[14] Kylältä Orimattilaan johtava tie oli myös pitkään huonokuntoinen,[15] joten kyläläisten on ollut pakko tehdä asioita oman väen voimin.

Salibandyseura HePa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandyseura Heinämaan Pallon eli HePa:n perusti Jukka Nikula vuonna 1990. Hän oli nähnyt Ruotsissa pelattavan salibandyä ja innostui kokoamaan oman kylän nuorista joukkueen. Aluksi pelattiin Heinämaan seuratalolla, joka kuitenkin kävi pelipaikkana pieneksi. Vuoden 1993 syksyllä alettiin suunnitella omaa urheiluhallia, jonka nuoret itse rakensivat talkoilla vuonna 1994 Leitsamaan puolelle. Uudessa hallissa pelattiin kolme vuotta, jonka jälkeen siirryttiin pelaamaan Orimattilan palloiluhalliin, jossa seuran harjoitukset edelleen pidetään. Seura siis kasvoi kylän yhteishankkeesta koko kaupungin omaksi salibandyseuraksi.

Vuonna 1991 Hepa pelasi ensimmäiset liigan sarjapelit. Syksyllä 1996 Jukka Nikula sai HePan mukaan Lahden kortteliliigaan. HePa:sta on lähtenyt kasvatteja muihin seuroihin, jopa maajoukkuetasolle saakka.

Seura on aktivoinut kylällä toimintaa muutenkin. Villisikajuhlia on alettu viettää HePan aloitteesta.

Heinämaan Konekerho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinämaan Konekerhon syntyyn johti toisen maailmansodan jälkeinen kehitys. Maatalous koneellistui ja elintason nousun myötä moottorikulkuneuvot yleistyivät. Koneiden huolto ja kunnostus vaati osaamista. Heinämaalainen Matti Knuuttila perusti Heinämaan Konekerhon vuoden 1954 alussa yhdessä Oskari Lehtikankaan kanssa. Kerho oli Orimattilan Maatalouskerhon kyläosasto; myöhemmin Maatalouskerhosta tuli 4H-kerho.

Kerho kokoontui enimmäkseen Matti Knuuttilan kotitilalla Leitsamaan Mahlamäessä kaksi kertaa kuussa. Sen lisäksi, että kerholaiset tutustuivat koneisiin, he joutuivat laatimaan vuorollaan laitteisiin liittyviä esityksiä ja kirjoittamaan kokouksesta pöytäkirjan. Heinämaan Konekerho osallistui ja järjesti erilaisia kilpailuja, teki kesäretkiä ja harrasti kulttuuria, esimerkiksi esitti näytelmiä. Suuri rooli kerhon historian aikana on ollut puukaasu- eli häkäpönttökäyttöisellä Ferguson-merkkisellä traktorilla, jota on esitelty muun muassa maatalousmessuilla.

Kerhon toiminnassa on ollut aktiivisia aikoja ja suvantovaiheita. Aktiivista toiminta oli vuoden 1965 puoliväliin saakka. Pöytäkirjoja ei ole kaikilta vuosilta saatavissa. Kokoontuminen ei ole aina ollut yhtä tiivistä. Pöytäkirjamerkintöjä löytyy kuitenkin myös 1970-luvulta. Vuosina 1980–1988 toiminta oli vilkkaampaa, mutta näyttää sitten päättyneen vuotta 1996 lukuun ottamatta. Vuosina 2003–2004 toimintaa oli Heinämaan Konekerho ry -nimellä, ja juhlittiin kerhon 50-vuotistaivalta. Viidenkymmenen vuoden aikana kerhon toiminnassa on ollut mukana yli sata isompaa ja pienempää Heinämaan poikaa.[16]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinämaan pitsiprinsessat = Lace princesses in Heinämaa / Alli Hosiaisluoma-Karppinen (toim.) - Heinämaan pitsinkutojat ry, 1998.
  • Lapsuuteni Pitkämäki / Kyllikki Tuominen, 2001.
  • "Pistämättömät konemiehet" : Heinämaan Konekerho 1954–2004 / Ilkka Kantola, 2007.
  • Silloi Kantolan aikana / Ilkka Kantola, 2008.
  • Ruotusotilaasta talvisodan taistelijaan. Kapinaa ja maanpuolustusta Heinämaalla / Ilkka Kantola, 2008.
  • Kun vaarassa oli maa, Heinämaa jatkosodassa / Ilkka Kantola, 2009.
  • Elettiinpä ennenkin. Elämää Heinämaalla 1800-1900-luvuilla / Ilkka Kantola, 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Heinämaan kylä Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. ↑ a b Hosiaisluoma-Karppinen, Alli: Hyyttärin hyvä kylä, s. 278. Teoksessa: "Kyliä ja kyläläisiä". Orimattila: Pitäjäsanomat, 1989. ISBN 952-90076-8-X.
  3. ↑ Hardén, Atte: Orimattilan pitäjä, s. 92. Lahti: Etelä-Suomen Sanomain Kirjapaino O.Y., 1923.
  4. ↑ Eilinen ei unohdu, Toivo Palo, Orimattila-Seura
  5. ↑ Lehtinen, Martti: Orimattilan kansanopetus, s. 217. Teoksessa: "Suur-Hollolan kirja". Porvoo: WSOY, 1963.
  6. ↑ Hosiaisluoma-Karppinen, Alli (toim.): Heinämaan pitsiprinsessat, s. 47. Orimattila: Heinämaan Pitsin Kutojat ry, 1998. ISBN 952-90-9910-X.
  7. ↑ Maidon matka voiksi ja juustoksi, s. 174. Teoksessa: "Niin kulkevi aika". Orimattila: Orimattila-Seura ry., 2003. ISBN 952-91-5049-0.
  8. ↑ a b Nevanlinna, Lea; Antikainen, Irma; Polso, Eeva: Heinämaan käsityöläiskylä. Lahti: Lahden museolautakunta, 1982. ISBN 951-849-110-0.
  9. ↑ a b c Hosiaisluoma-Karppinen, Alli (toim.): Heinämaan pitsiprinsessat. Orimattila: Heinämaan Pitsin Kutojat ry, 1998. ISBN 952-90-9910-X.
  10. ↑ Finni, Ursula & Kaukanen, Sanna: Pitsinnypläys Orimattilan Heinämaalla 2005. www.kaspaikka.fi. Arkistoitu 12.12.2007. Viitattu 9. marraskuuta 2008.
  11. ↑ Haunia, Aarre: Kiina uhkaa Heinämaata. Uusi kuvalehti, 1960, nro 9, s. 34–35. Helsinki: Uuden kuvalehden kustannusosakeyhtiö.
  12. ↑ Heikkonen, Raija: Orimattilan Heinämaan pitsinnypläys. Kotiteollisuus, 1980, 45. vsk, nro 3, s. 14–16.
  13. ↑ Huitu, Marketta: Orimattilan Heinämaan kylän puuastioiden teko ja myynti. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja, 1990, nro 11, s. 27–60.
  14. ↑ a b Sahinoja, Johanna: Heinämaalla tehdään itse vaikka päiväkoti Etpähän Raitti 1/2002. 2002. Eteläisen Päijät-Hämeen toiminaryhmä. Arkistoitu 12.5.2005. Viitattu 9. marraskuuta 2008.
  15. ↑ Nevanlinna, Lea; Antikainen, Irma; Polso, Eeva: Heinämaan käsityöläiskylä, s. 11. Lahti: Lahden museolautakunta, 1982. ISBN 951-849-110-0.
  16. ↑ Kantola, Ilkka: "Pistämättömät konemiehet" : Heinämaan Konekerho 1954–2004. Orimattila: Heinämaan Konekerho r.y., 2007. ISBN 978-952-92-1807-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orimattila
Kuntakeskuksen osat ja kylät
Kuntakeskuksen osat tai kylät
Heinämaa - Henna - Karkkula - Keituri - Kirkonkylä - Kuivanto - Käkelä - Luhtikylä - Mallusjoki - Niinikoski - Niemenkylä - Niinikoski - Pakaa - Pennala - Ratula - Ruha - Terriniemi - Tietävälä - Tuorakka - Tönnö - Viljamaa - Viljaniemi - Villikkala - Virenoja
Luonto
Järvet, lammikot ja lähteet sekä joet Mallusjärvi - Hanijärvi - Iso Onkijärvi - Iso Salmijärvi - Kaitajärvi - Kalliojärvi - Koukkujärvi - Kylänjärvi - Kuustjärvi - Lammi - Mustajärvi - Nikkijärvi - Onkijärvi - Ojajärvi - Pahajärvi - Pyhäjärvi – Säyhtee - Salusjärvi - Tekemäjärvi - Tihaja - Tuhkurinjärvi - Valkeajärvi - Villikkalanjärvi – Vähä Onkijärvi - Ylemmäisjärvi
Luonnonsuojelualueet Mallusjoen vanha metsä – Mieliäissuo
Luonnonmuodostumat
Nähtävyydet ja tapahtumat
Museot Artjärven kotiseutumuseo – Orimattilan kotiseutumuseo - Orimattilan taidemuseo – Pullomuseo
Rakennukset ja alueet Orimattilan kirkko
Kiinteät muinaisjäännökset Mallusjoen jäännökset
Patsaat ja veistokset J. H. Erkon patsas
Tapahtumat Orimattila Kantri
Muuta Orimattilan nuorisoseura
Urheilu
Liikuntapaikat Orimattilan urheilutalo - Orimattilan ampumarata
Urheiluseurat Heinämaan Pallo (salibandy) - Orimattilan Badminton Club (sulkapallo) - Orimattilan Invalidit (vammaisliikunta) - Orimattilan Judoseura (judo) - Orimattilan Jymy (ammunta, ampumahiihto, hiihto, koripallo, kuntourheilu, lentopallo, uinti, yleisurheilu) - Orimattilan Karate (karate) - Orimattilan Latu (kuntoliikunta) - Orimattilan Moottorikerho (moottoripyöräurheilu) - Orimattilan Voimistelijat (naisvoimistelu) - Orimattilan Pedot (jalkapallo, jääkiekko) - Orimattilan Seudun Urheiluampujat (urheiluammunta) - Orimattilan Ratsastajat (ratsastus) - Orimattilan Taekwondoseura ry (taekwondo) - Orimattilan Tennis (tennis) - Orimattilan Toive (hiihto, moottoriurheilu, kuntourheilu, yleisurheilu) - Orimattilan Urheiluautoilijat (autourheilu) - Rastivarsat (suunnistus, hiihtosuunnistus, kuntourheilu) - Vartion Ratsutilayhdistys ry (ratsast
Liikenne ja logistiikka
Liikennekeskukset Orimattilan linja-autoasema
Hollolan kautta kulkevat tiet seututie 162 - seututie 167
Orimattilan kautta kulkevat radat Lahden oikorata - rataosuus 252 Lahti-Loviisa satama
Sisäiset liikenneväylät seututie 162 - seututie 167
Muuta Orimattilaan liittyvää
Kunta ja hallinto Kunnanvaltuusto – Vaakuna
Media Etelä-Suomen Sanomat – Orimattilan Sanomat – Seutuneloset - Radio Voima
Oppilaitokset Erkko-lukio
Muuta Orimattilaan liittyvää Orimattilan seurakunta – Orimattilan suojeluskunta – Hollolan rovastikunta – Päijät-Hämeen keskussairaala -

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heinämaa&oldid=21299932”