Gondor

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gondorin tunnus

Gondor on valtakunta Keski-Maassa, J. R. R. Tolkienin luomassa fantasiamaailmassa.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondor on sindaria ja tarkoittaa "Kivimaata". Quenyaksi Gondorin nimi on Ondonórë.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondorin valtakunnan perustivat Númenorin tuhouduttua númenorilaisruhtinas Elendilin pojat Isildur ja Anárion vuonna 3320 Toista Aikaa. He perustivat valtakuntansa Mustan Ruhtinaan Sauronin valtakunnan Mordorin viereen, sillä he luulivat Sauronin tuhoutuneen Númenorin upotessa meren pohjaan. Sauron kuitenkin oli säilynyt hengissä ja kun hän sai vanhojen vihollistensa perustaneen kukoistavan valtakunnan hänen maidensa rajalle, hän raivostui ja lähetti örkkejä Gondorin kimppuun.

Sauronin armeijat valtasivat Minas Ithilin ja polttivat Valkoisen Puun, mutta Isildur pakeni Minas Ithilistä mukanaan Valkoisen Puun siemen. Myöhemmin hän istutti puun veljensä Anárionin perustamaan Minas Anoriin. Sauronin hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään Osgiliathiin, mutta Gondorin ihmiset näkivät, etteivät he voineet antaa Sauronille aikaa voimistua täyteen mittaansa. Niinpä Gondor oli mukana Ihmisten ja Haltioiden Viimeisessä Liitossa.

Gondorin nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauronin hävittyä Ihmisten ja Haltioiden Viimeisen Liiton takia Isildur luovutti Gondorin kuninkuuden Barad-dûrin piirityksessä kuolleen Anárionin ainoalle pojalle Meneldilille. Gondorin seitsemäs kuningas Ostoher teki Minas Anorissa kesäasuntonsa ja lähetti poikansa Tarostarin taistelemaan Gondoriin hyökänneitä itäläisiä vastaan. Tarostar voitti itäläiset sai lisänimen Rómendacil, "Idänvoittaja". Rómendacil nousi isänsä kuoltua kuninkaaksi, mutta kaatui taistelussa itäläisiä vastaan. Hänen poikansa Turambar kosti itäläisille ja valtasi Gondorille suuria alueita idästä.

Merikuninkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondoria hallitsi kuningas Siriondilin pojasta Tarannonista alkaen neljä niin sanottua "merikuningasta". He saivat kutsumanimensä siitä, että he rakensivat suuria laivastoja. Heidän valtakaudellaan Gondor saavutti mahtinsa huipun. Samalla kun Gondorin sisarvaltakunta Arnor hajosi ja heikkeni, Gondor vahvistui. Merikuninkaat olivat Tarannon Falastur, Eärnil I, Ciryandil ja Hyarmendacil.

Gondorin kahdestoista kuningas oli Tarannon, jota sanottiin ensimmäiseksi Merikuninkaaksi. Häntä seurasi kolme muuta merikuningasta. Tarannon rakensi suuren laivaston ja laajensi Gondoria etelässä ja rannikoilla. Tarannon otti lisänimen Falastur, "Rannikon Ruhtinas". Tarannon kuoli ensimmäisenä lapsettomana kuninkaana ja hänen veljenpoikansa Eärnil I korjasi Pelargirin sataman ja valtasi Umbarin satamakaupungin 933 Kolmatta Aikaa. Kolme vuotta myöhemmin hän hukkui, kun hänen laivastonsa upposi myrskyssä. Hänen poikansa Ciryandil kasvatti laivastoa. Ciryandil kuoli taistelussa haradrimia vastaan. Viimeinen merikuningas oli Ciryaher. Hän kukisti Haradin armeijat ja otti lisänimen Hyarmendacil, "Etelänvoittaja".

Hyarmendacilin hallituskaudella Gondor saavutti mahtinsa huipun. Hänen valtakaudellaan kukaan ei uskaltanut hyökätä Gondorin kimppuun ja Hyarmendacil hallitsi 134 vuotta, pitempään kuin kukaan Anárionin jälkeläinen.

Gondorin rappio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyarmendacilin laiska poika Atanar II nautti isänsä luomasta kukoistuksesta ja eikä tehnyt mitään pitääkseen sitä yllä. Niinpä Gondorin valppaus alkoi hiipua ja Mordorin vartiointi laiminlyötiin. Atanar II:sta seuranneet kaksi kuningasta, Narmacil I ja Calmacil olivat myös laiskoja, mutta Calmacilin poika Minalcar tahtoi säilyttää Gondorin loiston. Hän tuhosi suuren itäläisarmeijan vuonna 1248 Kolmatta Aikaa ja otti nimen Rómendacil II. Hän paransi Gondorin suhteita pohjalaisiin. Rómendacil II:n poika Valacar meni naimisiin pohjalaisprinsessa Vidumavin kanssa. Tästä alkoi Sukuriitana tunnettu sisällissota.

Sukuriita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valacar ja Vidumavi saivat pojan, jonka nimeksi tuli Eldacar, mutta Gondorin ihmiset vastustivat Eldacarin nousua valtaistuimelle, sillä he uskoivat Eldacarin númenorilaista alkuperää olevan veren sekoittuneen vähempiarvoisina pidettyjen pohjalaisten vereen. Eldacarin uskottiin olevan tyhmempi ja lyhytikäisempi kuin puhdasta númenorilaista alkuperää olevat ihmiset ja koska aiemmin hallineet Gondorin kuninkaat olivat olleet puhdasta númenorilaista alkuperää, Eldacaria pidettiin heikkona hallitsijana. Eldacar oli kuitenkin viisas kuningas ja eikä näyttänyt ikääntymisen merkkejä.

Eldacarin syrjäyttämistä kannattavat salaliittolaiset hyökkäsivät pääkaupunkiin Osgiliathiin ja lopulta kaupunki syttyi liekkeihin. Osgiliath vaurioitui tulipalossa pahasti. Lisäksi Osgiliathin palantír katosi Anduin-jokeen ja kaupunkia yhdistänyt suuri silta romahti. Salaliittolaiset syrjäyttivät Eldacarin ja kruunasivat uudeksi kuninkaaksi puhdasta númenorilaista alkuperää olevan Castamirin, joka sai myöhemmin lisänimen Vallananastaja.

Eldacar joutui maanpakoon ja eli kymmenen vuotta pohjalaisten kanssa. Samaan aikaan Castamir oli osoittautunut julmaksi ja petolliseksi kuninkaaksi. Hän murhasi vangiksi joutuneen Eldacarin pojan Ornendilin ja välitti vain laivastoista. Hän jopa suunniteli pääkaupungin siirtämistä Osgiliathista Pelargiriin.

Lopulta Eldacarille uskolliset pohjalaiset ja Castamiria vihanneet Gondorin ihmiset hyökkäsivät Castamirin joukkojen kimppuun Eruin Ylimenopaikalla. Suurin osa jäljellä olevista númenorilaista alkuperää olevista miehistä kuoli, mutta Eldacar surmasi Castamirin ja julistautui taas kuninkaaksi. Castamirin pojat pakenivat Pelargiriin ja myöhemmin Umbariin. Umbarissa he liittoutuivat Eldacaria vastustavien ihmisten ja haradrimin kanssa ja heistä polveutuivat vuosisatoja Gondorin rannikoita piinanneet merirosvot.

Sukuriidan jälkeen Mordorin vartiointi alkoi heikentyä suuresti. Koska suurin osa númenorilaista alkuperää olevista ihmistä oli kuollut Eruin Ylimenopaikan Taistelussa, heidän tilalleen tuli pohjalaista alkuperää olevia ihmisiä. Númenorilainen veri sekoittui tavallisten ihmisten vereen ja Gondorin asukkaiden elinikä laski.

Suuri Rutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1636 Kolmatta Aikaa saapui Mordorista rutto, joka pyyhkäisi koko Keski-Maan yli. Jopa pohjoisessa eläneet Arnorin ihmiset ja Konnun hobitit kärsivät suuresti. Gondorissa kuningas Telemnar kuoli lapsineen ja varsinkin Osgiliathissa kuoli paljon ihmisiä. Minas Anorissa Valkoinen Puu kuihtui ja kuoli, mutta Gondorin ihmiset kasvattivat tilalle uuden. Rutto tappoi myös paljon Gondorin vihollisia, kuten itäläisiä ja haradrimia. Sairaus sai nimekseen Suuri Rutto. Suuren Ruton takia kaikki Mordorin vartioasemat, kuten Hammastornit, Durthang ja Cirith Ungolin Torni hylättiin lopullisesti ja ne joutuivat Sauronin örkkien haltuun.

Telemnarin veljenpoika Tarondor otti kuninkuuden ja teki Minas Anorista Gondorin uuden pääkaupungin.

Vuonna 1810 Kolmatta Aikaa kuningas Telumehtar hyökkäsi Umbariin. Castamirin viimeiset jälkeläiset saivat surmansa ja Umbarista tuli Gondorin satama. Telumehtar alkoi nimittää itseään nimellä Umbardacil. Gondor menetti kuitenkin pian Umbarin haradrimille.

Vaunumiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1856 "vaunumiehiksi" kutsutut itäläiset hyökkäsivät ensimmäisen kerran Gondorin kimppuun. Ne surmasivat kuningas Narmacil II:n ja Rhovanionin asukkaat orjuutettiin. Gondorin rajat supistuivat Vaunumiesten vallatessa miltei koko Rhovanionin. Näihin aikoihin Nazgûlit palasivat Mordoriin.

Narmacil II:n poika Calimehtar löi itäläiset vuonna 1899. Vuonna 1944 Vaunumiehet liittoutuivat haradrimin ja Khandin varjaagien kanssa. Suunnitelmana oli hyökätä Mordorin molemmin puolin ja lyödä heikentynyt Gondor. Calimehtarin poika Ondoher kaatui poikiensa kanssa Dagorladilla taistelussa Vaunumiehiä vastaan, mutta Ondoherin sukulainen, eteläisen armeijan päällikkö Eärnil, tuhosi haradrimin armeijan Etelä-Ithilienissä ja hyökkäsi sitten pahaa-aavistamattomien Vaunumiesten leiriin. Vaunumiesten leiri ja vaunut poltettiin ja hengissä säilyneet Vaunumiehet pakenivat Kalmansoille, missä suurin osa hukkui suonsilmäkkeisiin.

Koska Ondoher ja hänen poikansa olivat kuolleet, eikä Ondoherin pojilla ollut lapsia, Eärnil hyväksyttiin Gondorin kuninkaaksi, koska hän oli Ondoherin sukulainen. Eärnil II sai pojan, jonka nimeksi tuli Eärnur. Eärnur oli yhtä taitava soturi kuin isänsä, muttei yhtä viisas.

Kuninkaiden suvun loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1974 Kolmatta Aikaa Angmarin Noitakuningas, Sauronin suurin palvelija ja Sormusaaveiden herra, tuhosi Arnorin valtakunnan lopullisesti. Vuotta myöhemmin Harmaiden Satamien haltiat ja Gondorin ihmiset hyökkäsivät Angmariin ja tuhosivat Noitakuninkaan armeijan.

Kun Noitakuninkaan joukot oli tuhottu, hän astui taistelukentälle. Eärnur olisi halunnut hyökätä hänen kimppuun, mutta haltiaruhtinas Glorfindel ennusti, ettei Noitakuningas kuolisi miehen kädestä. Noitakuningas ratsasti pohjoiseen ja katosi. 2000 Sormusaaveet aloittivat Minas Ithilin piirityksen. Kaksi vuotta myöhemmin Minas Ithil kukistui ja siitä tuli pahuuden tyyssija, Minas Morgul. Minas Anor nimettiin uudelleen ja siitä tuli Minas Tirith (Vahtitorni). Minas Tirithin ympärille rakennettiin suuri suojamuuri, joka sai nimekseen Rammas Echor.

Kun Eärnur kruunattiin kuninkaaksi 2043, Noitakuningas lähetti hänelle viestin, jossa hän nimitti Eärnuria pelkuriksi. Eärnur ratsasti pienen ritarijoukon saattelemana Minas Morguliin, mutta katosi. Koska Eärnurin tai hänen miestensä kohtalosta ei koskaan saatu varmaa tietoa, Noitakuninkaan uskottiin järjestäneen ansan kuninkaalle ja kiduttaneen hänet hengiltä Minas Morgulin vankityrmissä.

Eärnur kuoli lapsettomana eikä hänellä ollut perijöitä. Niinpä Gondorin silloinen Käskynhaltija Mardil suostui Gondorin ylimmäksi hallitsijaksi, kunnes Isildurille sukua oleva perijä saapuisi ja kruunattaisiin kuninkaaksi.

Käskynhaltijoiden valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mardilista tuli ensimmäinen Hallitseva Käskynhaltija ja häntä seurasi kaksikymmentäviisi Hallitsevaa Käskynhaltijaa, joista viimeinen oli Denethor II Ecthelionin poika. Hallitsevien Käskynhaltijoiden tunnus oli kokovalkea lippu, kun taas kuninkaan tunnus oli musta lippu, johon oli kuvattu Valkoinen Puu ja seitsemän tähteä.

Käskynhaltija Denethor I:n valtakaudelta 2475 Mordorista marssi uudenlaisia örkkejä, uruk-haita. Ne olivat paljon suurempia, vahvempia ja älykkäämpiä kuin tavalliset örkit. Ne valtasivat Ithilienin ja tuhosivat Osgiliathin lopullisesti. Denethorin poika Boromir löi urukit ja valtasi Ithilienin takaisin. Boromir kuoli vain kaksitoista vuotta isänsä kuoleman jälkeen.

Cirion ja Eorl[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boromiria seurasi Cirion, joka oli yksi Gondorin pisimpään hallinneista käskynhaltijoista. Hänen hallituskaudellaan balchothiksi kutsutut idän villimiehet hyökkäsivät Calenardhonin provinssiin. Cirion lähetti armeijan niitä vastaan, mutta Sumuvuorten örkit kävivät Gondorin sotilaiden kimppuun. Gondor olisi lyöty, mutta pohjoisesta saapui Eorl Nuoren johtamia pohjalaisia, joita kutsuttiin nimellä éothéod. Éothéodilla oli hyvin koulutetut ratsumiehet ja nopeat hevoset. He auttoivat Gondoria ja kaikki villimiehet ja örkit tapettiin.

Kiitollisena Cirion luovutti Eorlille Calenardhonin. Éothéod antoivat Calenardhonin nimeksi Rohan, mutta se tunnettiin myös nimellä Riddermark tai yksinkertaisesti Mark. Rohanin asukkaita kutsuttiin nimellä rohirrim. Cirion ja Eorl solmivat valan, jossa molempien valtakunnat suostuivat auttamaan toisiaan sodan tai muun hädän uhatessa toisen valtakuntaa. Tästä oli paljon hyötyä Gondorille ja Rohanille, esimerkiksi Sormuksen Sodan aikoihin rohirrim auttoi Gondoria suuresti Pelennorin kenttien taistelussa.

Ikitalvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksännentoista Käskynhaltijan Berenin hallitessa Umbarin merirosvot ja etelän haradrim hyökkäisivät Gondoriin. Samaan aikaan rohirrim kärsivät Ikitalvesta. Paljon Rohanin ihmisiä kuoli kylmyyteen ja Rohanin kuningas Helm Vasarakoura kuoli. Talven mentyä Gondor löi taas vihollisjoukot ja Helmin veljenpoika Fréaláf ajoi mustainmaalaiset Rohanin pääkaupungista Edorasista. Beren lähetti apua Rohaniin.

Kun rauha oli palannut Gondoriin ja Rohaniin, vuonna 2759 velho Saruman Valkoinen pyysi Orthancin tornin avaimia. Beren uskoi Sarumanin auttavan Gondoria ja antoi hänelle Orthancin avaimet. Siitä lähtien Saruman asui Rautapihan linnoituksessa, jonka keskellä Orthanc sijaitsi.

Sauronin paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Käskynhaltija Belecthor II kuoli, Valkoinen puu kuihtui ja kuoli. Uutta vesaa ei löydetty ja kuollut Puu jätettiin pakoilleen.

Käskynhaltija Túrinin hallitessa Gondorin viholliset alkoivat voimistua. Haradrim ryhtyivät entistä vihamielisemmiksi ja örkit alkoi ahdistella Gondoria. Túrin perusti Gondorin joukoille monia piilopaikkoja Ithilieniin, kuten Henneth Annúnin. Haradrim miehittivät Etelä-Gondorin, jolloin Rohanin kuningas Folcwine lähetti poikansa taistelemaan Gondorin puolesta. Haradrim lyötiin, mutta Folcwinen pojat kaatuivat Porosin ylimenopaikalla. Túrin lähetti korvaukseksi Folcwinelle suuret verirahat.

Túrinin kuoltua Käskynhaltijaksi nousi Turgon. Hänen hallituskaudella Sauron palasi Mordoriin ja aloitti linnoituksensa Barad-dûrin jälleenrakentamisen. Tuomiovuori alkoi taas purkautua ja viimeiset Ithileniin jääneet ihmiset pakenivat kauas Anduinin toiselle puolelle. Kun Turgon kuoli, Saruman linnoitti Rautapihan ja julisti sen omakseen.

Ecthelion II ja Thorongil[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turgonin poika Ecthelion II tunnettiin viisaana miehenä. Hänellä oli tapana värvätä miehiä sotilaiksi muista maista ja palkita heitä hyvistä sotasaavutuksista. Hänen hallitessa Gondorin palvelukseen saapui salaperäinen mies nimeltään Thorongil. Thorongil oli palvellut aiemmin Rohanin kuningasta Thengeliä ja hänet tunnettiin hyvänä sotapäällikkönä. Hän neuvoi Echtelion II:sta hyökkäämään Umbariin. Ecthelion II suostui ja Thorongil hyökkäsi pienen iskujoukon avulla Umbariin. Merirosvot lyötiin ja Thorongil surmasi Merirosvojen johtajan.

Kun Thorongil palasi Pelargiriin, kaikki hämmästykseksi hän ei halunnut takaisin Minas Tirithiin, jossa häntä olisi ollut vastassa suuret kunnianosoitukset. Thorongil lähetti Ecthelion II:lle jäähyväisviestin ja katosi. Kaikki pitävät sitä suurena menetyksenä, paitsi Ecthelion II:n oma lapsi, Denethor II Ecthelionin poika, koska hän oli kateellinen Thorongilille. Hän arvauksensa Thorongilin oikeasta henkilöllisyydestä oli oikein: Thorongil oli todellisuudessa Aragorn II Arathornin poika, Isildurin perijä ja Gondorin laillinen kuningas.

Denethor II Ecthelionin poika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etchelion II:n kuoltua 2984 hänen poikansa Denethor otti vallan käsiinsä. Denethor osoittautui tiukaksi ja ylpeäksi, mutta viisaaksi hallitsijaksi. Häntä pidettiin jalompana ja viisaampana kuin useita Gondorin kuninkaita. Denethor meni naimisiin Dol Amrothin prinssin Adrahlil II:n tyttären Finduilasin kanssa. Finduilas synnytti Denethorille kaksi lasta, Boromirin ja Faramirin. Denethor rakasti aina enemmän Boromiria, koska Boromir muistutti luonteeltaan enemmän häntä.

Finduilas kuoli hyvin nuorena 2988 ja Denethor synkistyi. Hän katsoi Minas Tirithin palantírin saadakseen selville asioista, joita hän ei muuten olisi voinut saada tietää. Hän kuitenkin näki palantírissä Sauronin. Hänestä ei Sarumanin tavoin tullut palantírin katsomisen takia Sauronin liittolainen, mutta Sauron näytti Denethorille harhanäkyjä Gondorin tuhosta ja täytti hänen sydämensä epätoivolla. Lopulta tämä vei Denethorin hulluuden partaalle ja sai hänet tekemään itsemurhan.

3018 Denethorin poika Boromir ratsasti Rivendelliin. Rivendellissä pidettiin Elrond Puolhaltian johdolla neuvonpito, jonka lopuksi muodostettiin Sormuksen Saattue. Boromir oli yksi Sormuksen Ritareista ja Aragornin ohella Saattueen toinen ihmisjäsen. Amon Henin luona Saattue joutui taisteluun örkkejä vastaan ja Boromir kaatui puolustaessaan hobitteja Merriä ja Pippiniä. Aragorn, Legolas ja Gimli laittoivat Boromirin ruumiin veneeseen ja virta vei sen mukanaan. Myöhemmin Boromirin pikkuveli Faramir löysi veljensä ruumiin. Hän kykeni vain ottamaan Boromirille kuuluneen torven, kun virta kuljetti veneen pois.

Sormuksen Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3018 Sauron aloitti suurhyökkäyksen Gondoriin. Hän oli jo pitkään havitellut Gondorin maita itselleen ja kun Minas Tirith sortuisi, koko Keski-Maa olisi hänen. Noitakuninkaan johdolla Minas Morgulista marssi valtaisa armeija. Armeija marssi Ithilienin yli ja murskasi Osgiliathin raunioissa sijainneen Gondorin varuskunnan. Rammas Echor valloitettiin ja Minas Tirithin piiritys alkoi. Kolme päivää kaupunkia tulitettiin katapulteilla ja lopulta Mordorin joukot murskasivat Minas Tirithin portit Grond-nimisellä valtavalla muurinmurtajalla.

Silloin rohirrim saapui Gondorin avuksi. Örkit joutuivat pakokauhun valtaan ja piirityskoneet tuhottiin. Noitakuningas surmasi Rohanin kuninkaan Théodenin, mutta kuoli samalla Theodénin sisarentyttären Éowynin miekasta. Denethor poltti itsensä epätoivoissaan roviolla, mutta velho Gandalf, hobitti Pippin ja vartija Beregond pelastivat Faramirin, sillä Denethor yritti polttaa myös poikansa. Taistelun lopputuloksen ratkaisi Aragorn, joka purjehti Merirosvoilta kaapatuilla laivoilla Pelennorille mukanaan pohjoisen samoojat ja miehiä Etelä-Gondorista.

Pelennorin Kentän Taistelun jälkeen Aragorn ratsasti armeijan kanssa Mordorin Mustalle Portille. Sauron lähetti oman armeijansa tuhotakseen Lännen Armeijan, mutta silloin Sormusten Sormus tuhoutui Tuomiovuoren liekeissä ja Sauron lyötiin lopullisesti.

Kuninkaan paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustan portin taistelun ja Sauronin tuhon jälkeen Aragorn palasi Minas Tirithiin. Faramir tunnusti hänet kuninkaaksi ja Hallitsevien Käskynhaltijoiden valtakausi päättyi. Aragorn kruunattiin Gondorin ja Arnorin Yhdistyneen Valtakunnan kuninkaaksi ja hän sai nimen kuningas Elessar.

Elessar valtasi kaikki Gondorin menettämät alueet ja nosti valtakunnan uudelle kukoistuskaudelle. Hän nimitti Faramirin Gondorin Käskynhaltijaksi ja Ithilienin prinssiksi. Elessar tunnettiin hyvin viisaana kuninkaana ja hän meni naimisiin Elrondin tyttären, Arwenin, kanssa. Sanottiin, että Elessar muistutti uskomattoman paljon númenorilaisia ruhtinaita ja esi-isäänsä Elendiliä. Hän perusti Telcontarin kuningashuoneen. Hän myös jälleenrakensi Arnorin. Elessar toi valtakaudellaan rauhan ja oikeuden kaikille Keski-Maan kansoille.

Elessarin kuoltua 120 Neljättä Aikaa kuninkaaksi nousi hänen poikansa Eldarion ja Gondor kukoisti pitkälle Neljännelle Ajalle saakka.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondor sijaitsi Rohanista etelään, Mordorista länteen ja Haradista pohjoiseen. Mahtinsa huipulla Gondor hallitsi Keski-Maan kaikkia alueita aina idässä Rhûnin merelle, etelässä Haradiin ja pohjoisessa Rohanin Aukkoon saakka.

Suurimmillaan Gondor hallitsi miltei kolmannesta silloisesta Keski-Maasta. Kolmannen Ajan lopussa Gondor oli kuitenkin kutistunut valtavasti ja muistutti pikemmin kaupunkivaltiota. Vasta kuningas Elessarin noustua valtaan Gondor pystyi hankkimaan takaisin kaikki menettämänsä alueet.

Hallintoalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondorilla oli yhdeksän provinssia, joiden nimet olivat Andrast, Anfalas, Belfalas, Lamedon, Lebennin, Lossarnach, Anórien, Ithilien ja Etelä-Gondor eli Harondor. Useimmilla näistä oli itsehallinto.

Kaupungit ja linnakkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gondorin kuusi suurta kaupunkia olivat Minas Anor (myöhemmin Minas Tirith), Osgiliath, Minas Ithil (myöhemmin Minas Morgul), Dol Amroth, Pelargir ja Umbar. Dol Amroth, Pelargir ja Umbar olivat satamakaupunkeja. Näistä Dol Amroth sijaitsi Belfalasin lahdella, Pelargir Anduinin rannalla ja Umbar etelässä Haradissa. Tärkeimmät ja suurimmat kaupungit olivat kuitenkin sisämaassa. Minas Anor sijaitsi Mindolluin-vuoren kupeessa, Osgiliath Anduin-joen molemmilla puolilla ja Minas Ithil laaksossa Varjovuorilla. Näistä ainoastaan Minas Tirith ja Dol Amroth olivat Gondorin hallussa Sormuksen Sodan aikana, sillä Osgiliath oli tuhottu, Pelargir ja Umbar olivat Merirosvojen hallussa ja Minas Ithil oli Sormusaaveiden vallassa ja muutettu Minas Morguliksi.

Gondorilla oli myös useita linnakkeita ja rajavartioasemia. Rohanin Aukkoa vartioiva Rautapiha ja Helmin syvänteessä sijaitseva Ämyrilinna kuuluivat Gondorille. Mordorissa Ihmisten ja Haltioiden Viimeisen Liiton jälkeen sijaitsi useita Gondorin rakentamia rajavartioasemia, joista merkittävimmät olivat Hammastornit, Durthang ja Cirith Ungolin Torni. Sormuksen Sotaan mennessä Rautapiha oli Sarumanin hallussa, Ämyrilinna oli luovutettu rohirrimille ja Mordorin rajavartioasemat toimivat Sauronin örkkien varuskuntina.