Haltia (Arda)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haltiat (quendi, engl. Elves) ovat Kirjailija J. R. R. Tolkienin luoma fantasiamaailmassaan asuva rotu. Eniten haltioiden historiasta voi lukea Silmarillionista. Tolkien-suomennoksissa puhutaan johdonmukaisesti haltioista, mutta periaatteessa myös suomen haltija olisi sanan Elf pätevä ja kieliopin mukainen käännös.

Haltioiden historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltioiden synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silmarillionin mukaan kun Varda, Taivaan Valtiatar Varda, otti Valinorin Kahdesta Puusta vanhemman, Telperioinin, kastetta ja heitti sen taivaalle, syntyivät tähdet. Samalla hetkellä Keski-Maassa Cuiviénenin järven rannalla heräsivät ensimmäiset haltiat.

Haltiat olivat yhtä kookkaita kuin ihmiset, mutta paljon viisaampia ja voimakkaampia. Haltioiden sanottiin hohtavan pimeässä tähtivaloa, ja silmiensä olevan tähtien peili. Kaikista kansoista ensimmäisinä puhuivat haltiat ja he saivat sen vuoksi nimen quendi eli "Puhuvat". Haltioiden suurin ero ihmisiin oli kuitenkin se, että haltiat olivat kuolemattomia. Heihin eivät ikääntyminen tai sairaudet vaikuttaneet, mutta haltia saattoi kuolla taistelussa tai jopa pelkkään suruun. Kerrottiin, että kuolleet haltiat pääsivät Mandosin saleihin odottamaan maailmanloppua. Erään teorian mukaan haltiat saattoivat reinkarnoitua uudelleen omina jälkeläisinään.

Haltiat asettuivat asumaan Keski-Maahan, kunnes Oromë, Metsien Valtias, löysi haltiat ja kertoi heille suuresta valosta, joka sijaitsi Lännessä.

Eldar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eldar, 'tähtien kansa', alun perin vala Oromën antama nimitys kaikille haltioille, mutta myöhemmin nimitystä käytettiin niistä haltioista, jotka lähtivät Pitkälle matkalle kohti Valinoria.

Haltioiden jakautuminen ja Suuri Matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länteen matkanneet haltiat jakautuivat kolmeen suureen kansaan. Ensimmäinen kansa oli vanyar, kultahaltiat, joiden kuningas oli Ingwë. Toinen kansa oli noldor, mestarihaltiat, joiden kuningas oli Finwë. Kolmas kansa oli teleri, merihaltiat, joiden kuningas oli Elwë Singollo. Hän oli myöhemmin Neldorethin metsän kuningas Beleriandissa. Vanyar kokonaisuudessaan sekä osa noldorista ja teleristä luokitellaan calaquendiin eli valohaltioihin, jotka ovat nähneet Valinorin Kaksi Puuta omin silmin.

Matkalla osa teleristä ei jaksanut matkata Kuolemattomille Maille ja jäivät Keski-Maahan. Teleri jakautui tämän myötä useaksi eri kansaksi. Olwë Ciriáranin johtamat Kuolemattomille maille matkanneet saivat nimen falmari, mutta heitä kutsuttiin yleisemmin teleriksi. Beleriandiin Elwën, Olwën veljen, johdolla jääneet saivat nimen sindar eli harmaahaltiat. Muu osa teleristä sai nimen nandor, joihin luokitellaan myös Ossiriandin laiquendi eli viherhaltiat.

Lopulta teleri saapuivat Kuolemattomille Maille, jonne vanyar ja noldor olivat ehtineet paljon aikaisemmin. Vanyar ja noldor rakensivat kaupungikseen Tirionin ja teleri rakensivat kaupungikseen Alqualondën. Kahden Puun valossa Kuolemattomilla Mailla asuvat haltiat kukoistivat ja elivät rauhassa.

Samaan aikaan Keski-Maassa sindar nousivat Keski-Maan mahtavimmaksi haltiakansaksi. Sindarin valtakunta oli Doriath ja heidän kuninkaansa oli Elwë, josta oli tullut Elu Thingol eli kuningas Harmaatakki. Thingol, hänen vaimonsa maia Melian sekä sindar ja Sinivuorten kääpiöt yhdessä rakensivat Doriathin pääkaupungin, Menegrothin, joka oli Keski-Maan kaunein kaupunki.

Silmarilit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemattomilla Mailla Valinorissa noldoriin kuuluva haltia Fëanor, Finwën poika, loi Silmarilit; kolme suurta jalokiveä, jotka loistivat Valinorin Kahden Puun, Telperionin ja Laurelinin, valoa. Melkor, Mahdista Nouseva, halusi Silmarilit itselleen. Hän liittoutui suuren hämähäkin, Ungoliantin, kanssa ja he tuhosivat yhdessä Valinorin Kaksi Puuta. Valinor pimeni ja Melkor onnistui kaappaamaan Silmarilit. Melkor pakeni linnakkeensa Angbandin uumeniin ja Fëanor antoi hänelle nimeksi Morgoth, Maailman Musta Vihollinen.

Fëanor johdatti noldorin Alqualondën kaupunkiin ja pyysi telerin kuninkaalta Olwëlta lupaa lainata telerin laivoja, jotta pääsisi Keski-Maahan saadakseen Melkorilta Silmarilit takaisin. Olwë kieltäytyi, joten noldor -haltiat tappoivat teleri -haltiaa ja ryöstivät laivat itselleen. Se oli ensimmäinen Sukusurma ja haltiat kauhistuivat suuresti, sillä koskaan aiemmin eivät haltiat olleet tappaneet toisiaan.

Lähinnä tästä syystä manalan herra Mandos, eli Lorien langetti Fëanorin veljesten päälle kirouksen. Kirous takasi heille onnettomuuden jo pelkästä halusta silmarileihin. "Ja niin kaatui Fëanor Utumnon porteilla taistellessaan Morgothia vastaan". Ynnä muut silmarillionissa mainitut kauheat onnettomuudet Fëanorin suvulle. Viimeinkin lännen valoon sai luvan mennä "Galadriel Alatariel Indaris", joka oli Fëanorin sisarpuoli isänsä puolelta ja siten myös Mandosin kirouksen piiriin kuuluva.

Fëanorin johdolla noldor hyökkäsivät Morgothia vastaan ja tästä alkoi Kivien Sota, jonka aikana suurin osa haltioista ja heidän valtakunnistaan tuhoutui. Fëanor kaatui taistelussa ja ennen kuolemaansa kirosi Morgothin. Kääpiöt murhasivat Elu Thingolin ja murheissaan Melian palasi Kuolemattomille Maille, minkä jälkeen kääpiöt ja Fëanorin pojat tuhosivat Doriathin. Viimeisenä tuhoutui Gondolinin valtakunta Morgothin örkkien piirittämänä ja sitä hallinnut kuningas Turgon sai surmansa.

Lopulta valar Kuolemattomilla Mailla lähettivät suuren sotajoukon Keski-Maahan ja aloittivat Vihan Sodan. Valarin sotajoukko tappoi miltei kaikki Morgothin palvelijat ja hävitti Angbandin. Lopulta valar ottivat Morgothilta Silmarilit ja paiskasivat hänet Tyhjyyteen. Maedhros ja Maglor, Fëanorin hengissä olevat pojat, varastivat Silmarilit, mutta Maedros sai surmansa pudottuaan Silmarilinsa kanssa tuliseen kuiluun ja Maglor heitti omansa mereen. Kolmannen Silmarilin asetti taivaalle tähdeksi Eärendil Puolhaltia lentävällä laivallaan Vingilotëlla.

Mahtisormukset ja Ihmisten ja Haltioiden Viimeinen Liitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihan Sodan jälkeen suurin osa Keski-Maan haltioista matkasi Kuolemattomille Maille, mutta pieni osa jäi Kuolevaisille Maille. Keski-Maahan nousi aluksi kolme suurta haltiavaltakuntaa. Fingonin jälkeläinen ja Noldorin korkea kuningas Gil-galad perusti Lindonin. Celeborn ja Galadriel perustivat Eregionin. Suurimalta osin nandoriin kuuluvia salohaltioita asettui sindariin kuuluvan Oropherin johdolla Vihermetsään (myöhemmin Synkmetsä). Salohaltioita asettui myöhemmin myös Celebornin ja Galadrielin johdolla Lothlórieniin ja Eregion jäi Celebrimborin hallitsemaksi.

Morgoth oli lyöty, mutta Sauron, hänen suurin palvelijansa oli elossa. Sauron otti valtakunnakseen Mordorin maan ja otti kauniin ulkomuodon. Tässä valeasussa hän saapui Eregioniin nimellä Annatar ja opetti haltiaseppiä takomaan Mahtisormuksia. Haltioiden taottua Seitsemän Kääpiösormusta ja Yhdeksän Ihmisten Sormusta, Sauron lähti, mutta Celebrimbor takoi salaa vielä Kolme Haltiasormusta. Sormuksista Vilya, Ilman Haltiasormus, annettiin Gil-galadille, Nenya, Veden Haltiasormus, annettiin Galadrielille ja Narya, Tulen Haltiasormus, annettiin Círdanille.

Sauron takoi Tuomiovuoren uumenissa Sormusten Sormuksen, jolla hän yritti saada valtaansa kaikki Mahtisormukset kantajineen. Kun Sauron laittoi Valtasormuksen sormeensa, Haltiasormusten kantajat saivat selville Annatarin olleen Musta Ruhtinas Sauron. Vihassaan Sauron hyökkäsi Eregioniin. Celebrimbor kuoli, Eregion tuhoutui ja kääpiöiden ja ihmisten Mahtisormuksen joutuivat Sauronin käsiin, mutta númenorilaiset, Númenorin saarella asuvat ihmiset, tulivat haltioiden apuun ja tuhosivat Sauronin armeijan ennen kuin se olisi tuhonnut Lindonin. Elrond Puolhaltia perusti entisten Eregionin haltioiden kanssa Imladrisin eli Rivendellin haltioiden suojapaikaksi.

Myöhemmin númenorilaiset vievät Sauronin Númenoriin, missä Sauron turmeli Númenorin asukkaat. Lopulta númenorilaiset hyökkäsivät Kuolemattomille Maille, minkä vuoksi Númenor tuhoutui ja Kuolemattomat Maat erotettiin Kuolevaisista Maista. Tämän jälkeen vain haltialaivat kykenivät matkaamaan Kuolemattomille Maille.

Sauronin voimat kasvoivat ja Gil-galad ja Númenorin tuhosta selvinnyt númenorilaisruhtinas Elendil poikiensa Isildurin ja Anárionin kanssa perustivat Ihmisten ja Haltioiden Viimeisen Liiton.

Liiton joukot marssivat Mordoriin ja piirittivät seitsemän vuotta Barad-dûria, Sauronin linnaketta. Lopulta Gil-galad, Elendil ja Anarion kaatuivat. Isildur katkaisi Valtasormuksen Mustan Ruhtinaan sormesta, muttei kyennyt tuhoamaan sitä Tuomiovuoren liekeissä, koska ihmisten sydän oli houkutuksille altis.

Haltioiden haipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauron oli lyöty ja Barad-dûr tuhottu, mutta haltiat näkivät heidän aikansa Kuolevaisilla Mailla olevan lopussa ja ihmisten valtakauden alkavan. Niinpä suurin osa haltioista matkasi Harmaista Satamista Valinoriin jatkaakseen ikuista elämäänsä rauhassa.

Koska Isildur ei kyennyt tuhoamaan Valtasormusta, Sauron palasi. Hän perusti Dol Guldurin linnakkeen Synkmetsään. Vaikka haltiat eivät saaneet karkotetuksi sinne levinnyttä pimeyttä, ei Sauronkaan onnistunut ajamaan haltioita pois metsästä.

Noin sata vuotta myöhemmin viisi velhoa saapui Kuolemattomilta Mailta Harmaisiin Satamiin. Velhot ja haltioista suurimmat perustivat Valkoisen Neuvoston, jota johti Saruman Valkoinen, velhoista suurin. Velhoista Sarumanin jälkeen voimakkain, Gandalf Harmaa, käsitti Synkmetsän pimeyden johtuvan Sauronista. Viiden Armeijan Taistelun aikoihin Gandalf onnistui saamaan Neuvoston hyökkäämään Dol Gulduriin, mutta Sauron palasi takaisin Mordoriin ja jälleenrakensi Barad-dûrin.

Sormuksen Sota ja viimeisten haltioiden lähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtasormus oli löytynyt ja Rivendellissä pidettiin neuvonpito Elrondin johdolla. Neuvonpidon päätteeksi muodostettiin Sormuksen Saattue, johon kuului myös haltia Legolas, Thranduilin poika ja haltiaprinssi Synkmetsästä. Legolasin kaikkein suurin teko oli ystävystyminen kääpiö Gimlin kanssa, vaikka yleisesti haltiat ja kääpiöt inhosivat toisiaan; poikkeuksena noldor, jotka jakoivat kääpiöiden kiinnostuksen metallitöihin ja sepäntaitoihin.

Sormuksen Sodan aikana Sauronin örkit hyökkäsivät kolme kertaa Lothlórieniin, mutta epäonnistuivat. Myös Synkmetsässä metsähaltiat taistelivat beorningien ja metsänihmisten kanssa ja Dol Guldur tuhottiin, jolloin metsä puhdistui pahuudesta.

Sormusten Sormus tuhoutui Tuomiovuoren tulessa ja Sauron kaatui. Gondorin ja Arnorin Yhdistyneen Valtakunnan kuninkaaksi kruunattiin Aragorn Arathornin poika, joka otti vaimokseen haltianeito Arwenin, Elrondin tyttären. Näin Eärendilin eldarilainen ja edainilainen sukuhaara yhdistyivät.

Keski-Maan Neljännelle Ajalle mennessä eldar olivat kokonaan lähteneet Keski-Maasta. Viimeisenä lähti Legolas ja kerrottiin, että hän otti mukaansa Gimlin, sillä tämä oli ollut hänen paras kumppaninsa Keski-Maassa. Niin lähti eldarista viimeinen, eivätkä he enää palanneet Keski-Maahan.

Haltioiden ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolkienin haltiat ovat kauniita, sekä pidempiä ja väkevämpiä kuin ihmiset. Heillä on suippokärkiset korvatlähde? ja vanyar-kansaa lukuun ottamatta tumma tukka. Tolkienin luomasta haltiarodusta tuli malli monille tulevaisuuden fantasiakirjailijoille, sekä myöhemmin myös fantasia- ja roolipelien kehittäjille.

Haltioiden kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltiat puhuivat herättyään aluksi vain yhtä kieltä, mutta ajan myötä kieli jakautui eri kieliksi tai murteiksi.

Ensimmäinen kielten jakaantuminen tapahtui eldarin kieleen sekä kuuteen avarin kieleen. Eldarin kielet jakaantuivat aluksi quenyaan, jota puhuivat vanyar ja noldor, sekä telerin kieleen, jonka alkuperäinen muoto jäi ainoastaan falmarin käyttöön, kun sen murteista syntyivät sindarin ja nandorin kielet.

Quenya ja sindarin kieli ovat Tolkienin pisimmälle koskaan kehittämänsä kielet. Quenyan hän muotoili pääosin ihailemansa suomen kieliopin pohjalta ja sindarin kielen pääosin kymrin kieliopin pohjalta. Tolkien hartaana katolilaisena kertoi haltioiden pohjalla olleen mielikuvan siitä, millaisia ihmiset olisivat, mikäli syntiinlankeemusta ja perisyntiä ei milloinkaan olisi tapahtunut. Englannin sana Elves ja monet haltioihin liittyvät yksityiskohdat sinänsä palautuivat Tolkienille rakkaaseen esikristilliseen mytologiaan ja kansanperinteeseen.

Haltioiden elämänkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haltiat olivat yksiavioisia ja laskivat sukunsa isän puolelta, milloin isä oli korkeampaa syntyperää, ja äidin puolelta, milloin äiti oli korkeampaa syntyperää. Finwë oli ainut haltia, joka meni uudelleen naimisiin hänen ensimmäisen vaimonsa, Mirielin, kuoltua Fëanorin synnytyksessä.

Haltiat saavuttivat täysi-ikäisyyden noin 70 vuoden iässä ja menivät naimisiin noin 140 vuoden iässä. Heillä harvoin oli seitsemää lasta enempää.

Haltiat saattoivat poikkeustapauksissaan ottaa puolisokseen sekä kuolevaisia ihmisiä, että kuolemattomia maiarin edustajia. Ihmisen kanssa syntyneen puolhaltian oli täysi-ikäisenä päätettävä, kumpaan sukuun hän haluaisi kuulua. Eärendilin pojista Elrond valitsi eldarin, kun taas Elros valitsi edainin.

Tolkien ei kerro, mikä oli avarin eli "haluttomien", jotka eivät koskaan lähteneet Kuolemattomille Maille, kohtalo. Erään teorian mukaan vuosituhansien vieriessä Keski-Maassa heidän ruumiinsa haipui, ja heistä jäi jäljelle vain kuolevaisille silmille näkymätön haamu, samankaltainen kuin sormusaaveilla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.