Aileen Wuornos

Aileen Wuornos
Wuornoksen pidätyskuva
Henkilötiedot
Syntynyt	29. helmikuuta 1956 Rochester, Oaklandin piirikunta, Michigan
Kuollut	9. lokakuuta 2002 (46 vuotta) Florida State Prison, Bradfordin piirikunta, Florida
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Muut tiedot
Rikokset	murha
Uhrit	7
Vangittu	9. tammikuuta 1991
Rangaistus	kuolemantuomio
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Aileen (Lee) Carol Wuornos (alun perin Aileen Carol Pittman); (29. helmikuuta 1956 Rochester, Oaklandin piirikunta, Michigan – 9. lokakuuta 2002 Florida State Prison, Bradfordin piirikunta, Florida) oli amerikansuomalainen rikollinen ja sarjamurhaaja, joka tuomittiin kuolemaan Floridassa vuonna 1992. Mediassa häntä kutsuttiin nimellä Damsel of Death, Kuolonneito.

Wuornos tunnusti tappaneensa seitsemän miestä, joista jokainen oli hänen mukaansa yrittänyt raiskata hänet hänen toimiessaan seksityöläisenä. Wuornos myönsi myöhemmin, että hän valitsi uhrinsa etukäteen eikä tappanut miehiä itsepuolustustarkoituksessa. Wuornos teloitettiin myrkkyruiskeella vuonna 2002. Hän oli kymmenes Yhdysvalloissa ja toinen Floridassa teloitettu nainen sitten vuoden 1976, jolloin kuolemanrangaistus otettiin Yhdysvalloissa jälleen käyttöön.

Hänen tapauksensa kiinnitti maanlaajuista huomiota muun muassa sukupuolen ja väkivallan väliseen suhteeseen sekä naisten itsepuolustukseksi tekemien asioiden oikeudelliseen kohteluun. Hänen elämästään on tehty dokumentteja ja elokuva Monster - Aileen Wuornos vuonna 2003.

Lapsuus ja nuoruus

Aileen Wuornos syntyi Rochesterissa, Oaklandin piirikunnassa Michiganissa. Hänen äitinsä oli Diane Wuornos ja isänsä Leo Dale Pittman. Isä, jota hän ei koskaan tavannut, sairasti skitsofreniaa ja oli hoidossa mielisairaaloissa Kansasissa ja Michiganissa oli myös tuomittu lasten hyväksikäytöstä ja murhasta. Leo Dale Pittman hirttäytyi vankilassa vuonna 1969.

Wuornoksen äiti Diane oli 14-vuotias avioituessaan 16-vuotiaan Pittmanin kanssa, ja heille syntyi kaksi lasta. Aileenin isoveli Keith syntyi vuonna 1955. Diane erosi Pittmanista alle kahden vuoden avioliiton jälkeen muutamaa kuukautta ennen Aileenin syntymää. Hän hylkäsi kaksi lastaan, joita hän kuvasi myöhemmin oikeudenkäynnin aikana "vaikeiksi ja paljon itkeviksi", vuonna 1960 ja jätti heidät amerikansuomalaisten isovanhempien, Lauri Wuornoksen ja Britta Moilasen, kasvatettaviksi Troyhin Michiganiin. Isovanhemmat adoptoivat molemmat lapset. Aileenin suku oli muuttanut Oulusta Michiganiin työskentelemään kaivoksille. Brittan isä oli kotoisin Puolangalta ja äiti Suomussalmelta, Kainuusta.

Aileen syytti isoisäänsä pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena ja alkoholiriippuvaista isoäitiään pahoinpitelyistä. Lethal Intentissä Sue Russell kirjoitti, että Wuornoksen isoisä piiskasi häntä vyöllä. 12-vuotiaina Aileen ja Keith tajusivat, etteivät Lauri ja Britta olleet heidän biologisia vanhempiaan. Yläasteella Aileenilla alkoi ilmetä kuulonalenemaa, näköongelmia ja oppimisvaikeuksia. Hänen älykkyysosamääränsä oli 81, mikä on matalan normaalin luokkaa. Koulun terveydenhoidon ammattilaiset kehottivat Aileenia hakeutumaan terapiaan ja yrittivät parantaa hänen käytöstään antamalla hänelle lievää rauhoittavaa lääkettä.

Aileen kertoi harrastaneensa jo 11-vuotiaasta lähtien seksiä koulussa useiden kumppaneiden kanssa tupakkaa, huumeita ja ruokaa vastaan. Hän harrasti seksiä myös veljensä Keithin kanssa. Hän tuli raskaaksi 14-vuotiaana isoisänsä ystävän raiskattua hänet. Hän odotti kuusi kuukautta ennen kuin paljasti olevansa raskaana, mistä hänen isovanhempansa syyttivät Aileenia. Isoisä lähetti hänet kotoa pois ja pakotti luovuttamaan lapsen adoptoitavaksi. Hän synnytti lapsensa Detroitissa aviottomien äitien kodissa 23. maaliskuuta 1971. Poika adoptoitiin pian syntymänsä jälkeen.

Alkoholisoitunut isoäiti Britta Wuornos kuoli heinäkuussa 1971. Virallinen kuolinsyy oli maksan toiminnan pettäminen, mutta myöhemmin äiti Diane syytti isoisä Lauria hänen tappamisestaan. Isoäidin kuoleman seurauksena Aileenin ja Keithin holhous siirtyi oikeuden vastuulle. Tämän jälkeen isoisänsä uhkasi tappaa hänet ja hänen veljensä, elleivät he lähtisi pois hänen talostaan. 14-vuotias Aileen ja 15-vuotias Keith lähtivät kotoaan isoisän pois ajamana. Wuornos kertoo eläneensä metsässä ja nukkuneensa autossa sekä myyneensä seksiä. Hän lopetti pian koulunkäynnin, alkoi harjoittaa seksimyyntiä, käyttää alkoholia ja huumeita. Kylmyyden takia hän lähti liftaten etelään Floridaan, jossa eli kaduilla myymällä seksiä. Hän kertoo dokumentin haastatteluissa että perheen hajoaminen ja kaduilla eläminen olivat syitä, jotka veivät asiat hänen mukaansa pieleen. Dokumentissa hän kiroaa äitinsä, joka jätti heidät lapsina. Aileen ei koskaan oppinut tuntemaan äitiään, koska oli alle nelivuotias tämän lähtiessä.

Rikokset ja kodittomuus

Wuornos alkoi käyttää peitenimeä Sandra Kretsch toukokuussa 1974. Hänet vangittiin Jeffersonin piirikunnassa Coloradossa rattijuopumuksesta, tappeluun johdattamisesta ja ampumisesta .22-kaliiperisella pistoolilla liikkuvasta autosta.

Wuornos pakeni syytteitä liftaamalla Floridaan ja tapasi siellä toukokuussa 1976 varakkaan seurapiirihain, 69-vuotiaan purjehdusseuran puheenjohtaja Lewis Gratz Fellin (1907–2000), joka asui Volusian piirikunnassa Ormond Beachilla. Aileenista tuli 20-vuotiaana hänen kolmas aviovaimonsa. Pari avioitui nopeasti, mutta liitto oli lyhyt. Se kesti lopulta vain yhdeksän viikkoa. Aileen alkoi tapella baareissa ja hänet vangittiin syytettynä pahoinpitelystä. Fell oli kauhuissaan; tappeleva morsian ei sopinut hänen seurapiirielämäänsä, ja hän mitätöi avioliiton muutaman kuukauden kuluttua 21. heinäkuuta 1976. Eroa hakiessaan Fell syytti vaimoaan väkivaltaisuudesta. Miehen mukaan Wuornos oli käyttänyt pahoinpitelyyn miehen omaa kävelykeppiä.

Wuornos palasi Michiganiin, jossa hän 14. heinäkuuta 1976 heitti baarimikkoa Bernie's Clubilla Mancelonassa hengenvaarallisesti päähän biljardipallolla ja hänet pidätettiin Antrimin piirikunnassa. Häntä syytettiin päällekarkauksesta ja rauhan häirinnästä. Hän sai myös huomattavan määrän varoituksia ajokortitta ajosta ja alkoholin nauttimisesta moottoriajoneuvossa, josta sai 105 dollarin sakot. Hänen työtoverinsa ja lainvalvontaviranomaiset kuvailivat häntä usein epävakaaksi ja helposti suuttuvaksi. Hänen pidätystiedoissaan mainittiin usein ”HUONO asenne”.

Aileenin veli Keith kuoli 21-vuotiaana 17. heinäkuuta 1976 kurkkusyöpään ja Aileen sai 10 000 dollaria hänen henkivakuutuksestaan. Näillä rahoilla Wuornos maksoi 105 dollarin sakot, jotka hänelle määrättiin elokuussa 1976, ja tuhlasi loput alle kahdessa kuukaudessa ylellisyyksiin, muun muassa uuteen autoon. Näihin aikoihin hänen isoisänsä teki itsemurhan.

Vuosina 1981–1986 hänet pidätettiin useita kertoja syytteinä muun muassa aseellinen ryöstö, shekkiväärennökset ja autovarkaus. Hänet tuomittiin aseellisesta ryöstöstä vuodeksi vankeuteen 1982–1983.

Vuonna 1986 Wuornos tapasi 24-vuotiaan Tyria Mooren Zodiac homobaarissa Daytona Beachillä Floridassa, ja heidän välillään alkoi intensiivinen, romanttinen yli neljä vuotta kestänyt suhde, joka päättyi juuri ennen Wuornoksen lopullista pidätystä vuonna 1991. Suhde Mooreen oli hänen toinen suhteensa naisen kanssa. Pariskunta eli kiertolaiselämää majoittuen halvoissa motelleissa. Moore oli tehnyt kiinteistöhuollon ja puhtaanapitoalan töitä taloudenhoitajana ja hotellisiivoojana. Mustasukkainen Wuornos ei halunnut kumppaninsa olevan muitten kanssa töissä ja elätti molemmat myymällä seksiä. Välillä ei ollut varaa motelliin, joten pariskunnan oli pakko yöpyä maatalon ladossa tai metsässä. Seksityöläisenä hänen asiakkaansa olivat pääasiassa keski-ikäisiä, alemman tai keskiluokan valkoisia miehiä.

Murhat

1980-luvun lopulla hän oli jo koditon. Vuosina 1989–1990 hän tekeytyi liftaavaksi seksityöläiseksi ja tappoi seitsemän keski-ikäistä miespuolista autoilijaa. Heidän ruumiinsa jäivät Floridan ja Etelä-Georgian moottoriteiden varsille. Jotkut arvelevat, että hän on saattanut tappaa kahdeksannen autoilijan samana aikana.

The Last Resort baari, Port Orange, Volusian piirikunta, Florida

Wuornos myi yhdessä kumppaninsa Tyria Mooren kanssa varastettuja tavaroita Floridan panttilainaamoissa. Murhatutkintojen aikana Volusian piirikunnan poliisi löysi paikallisesta panttilainaamosta Richard Mallorylle kuuluvia tavaroita, ja kuitissa näkyi Wuornosin sormenjälki. Poliisi jäljitti tämän jälkeen muita Mallorylta varastettuja tavaroita Wuornosiin. Malloryn autosta otettu kamera löydettiin vuokratusta varastotilasta, joka avattiin Wuornosilta otetulla avaimella. Wuornos oli vuokrannut tilan salanimellä. Poliisi jäljitti muita esineitä Malloryn autosta henkilöihin tai panttilainaamoihin, joihin Wuornos oli ottanut yhteyttä. Vuoteen 1990 mennessä Tyria Moore oli alkanut epäillä Wuornosin toimia – ellei ollut jopa täysin tietoinen niistä. Moore muutti perheensä luokse Pennsylvaniaan. Kun Wuornos pidätettiin voimassa olevan pidätysmääräyksen nojalla The Last Resort moottoripyöräbaarissa Port Orangessa, Volusian piirikunnassa Floridassa, poliisi jäljitti Mooren ja käytti häntä saadakseen Wuornosin tunnustamaan.

Oikeudenkäynti ja tuomio

Hän pidätettiin 9. tammikuuta 1991, ja hän myönsi surmat, mutta väitti toimineensa itsepuolustukseksi miesten pahoinpideltyä hänet. Wuornosin kannattajat pitivät häntä vahvana ja itsenäisenä naisena – ja jopa sankarillisena hahmona, joka puolusti itseään miesten aggressiota vastaan.

Valamiehistö totesi Wuornosin syylliseksi kaikkiin syytekohtiin, mukaan lukien ensimmäisen asteen murhaan ja aseelliseen ryöstöön, alle kahden tunnin harkinnan jälkeen. Vihainen Wuornos huusi: ”Paskiaiset! Minut raiskattiin! Toivottavasti teidätkin raiskataan. Amerikan kusipäät!” Tämä purkaus oli todennäköisesti tuoreessa muistissa valamiehistön aloittaessa tuomionlaadinta vaiheen seuraavana päivänä.

Osavaltion asiantuntijapsykologi, tohtori Bernard, todisti, että Aileen Wuornos kärsi sekä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä että epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä. Vaikka hän oli samaa mieltä muiden asiantuntijoiden kanssa siitä, että Wuornosilla oli rikoksen tekohetkellä heikentynyt toimintakyky ja mielenterveysongelmia, hän päätteli, että heikentyminen ei ollut merkittävää eikä häiriö äärimmäistä. Hän myönsi myös, että oli olemassa todisteita muista kuin lakisääteisistä lieventävistä todisteista, kuten Wuornosin mielenterveysongelmista, alkoholismista, mielenterveysongelmista sekä geneettisistä tai ympäristöhaitoista.

Vastauksena Wuornosin vaikeaa lapsuutta ja kasvatusta koskevien todisteiden esittämiseen valtio kutsui kaksi todistajaa hänen lapsuudestaan: Lori Grodyn, Wuornosin biologisen tädin ja sisarpuolen sekä Barry Wuornosin, hänen biologisen enonsa ja velipuolensa. Barry Wuornos todisti, että Wuornosin isoisä "asetti säännöt" ja oli ihailtava henkilö. Vaikka hän ei ollut koskaan nähnyt isänsä lyövän Aileenia, tätä joskus läimäytettiin, ja kun tämä oli 10-vuotias, kuri muuttui "tiukemmaksi". Barry todisti, että Aileenin biologinen isä, joka teki itsemurhan ollessaan vankilassa raiskauksesta ja kidnappauksesta, oli väkivaltainen ja "rikollinen tyyppi".

Tammikuussa 1992 Aileen Wuornos tuomittiin yhdestä murhasta kuolemaan sähkötuolissa. Valamiehistö myönsi että Aileen Wuornos kärsi epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja päätti, että psyykkisistä vaikeuksistaan huolimatta Wuornos tiesi eron oikean ja väärän välillä. Oikeudenkäynnin jälkeen paljastui, että entinen kumppani Tyria Moore oli tehnyt useita kirja- ja elokuvasopimuksia tarinansa myymiseksi. Samoin tekivät kolme tapaukseen perehtynyttä etsivää, jotka myöhemmin erosivat. Puolustukseksi poliisit väittivät, että he myivät oman versionsa tapauksesta hyvillä aikomuksilla ja että he suunnittelivat rahan sijoittamista uhrien rahastoon. Myöhemmin he tuomitsivat juonensa paljastumisen virkamieskollegojensa pahantahtoiseksi toiminnaksi, jota ajoi kateus siitä, että heidät suljettiin pois sopimuksesta.

Oikeudenkäynnin jälkeen Wuornosin uusi ystävä Arlene Pralle adoptoi hänet laillisesti sen jälkeen, kun Pralle oli nähnyt unen, jossa häntä käskettiin "pitämään huolta" Wuornosista. Prallen mukaan Jeesus käski hänen kirjoittaa Wuornosille, ja hän teki niin. Wuornos ei tiennyt, että Pralle sai rahaa haastattelujen antamisesta, kuten haastattelun Nick Broomfieldin kanssa, josta hän sai 10 000 dollaria. Osa rahoista meni Wuornosin uudelle asianajajalle Steven Glazerille, jonka Pralle palkkasi. Pääapulaispuolustaja Tricia Jenkins, jonka toimisto hoiti Wuornosin juttua Volusia Countyn oikeudenkäynniin aikana, syytti Glazeria Wuornosin myöhempien tapausten ja valitusten väärinkäytöksistä. Jenkins todisti, ettei Glazer koskaan noutanut tapauksen todistusaineistoja, edes valmistellessaan tapausta Marion Countyssa. Sen sijaan Glazer jätti ilmoituksen ottaakseen asian haltuunsa ja pyynnön Wuornosin alkuperäisen syyttömyysväitteen muuttamiseksi "ei kiistämistä" -muotoon samana päivänä. "Hän kertoi minulle ottavansa jutun hoitaakseen, koska tarvitsi medianäkyvyyttä", Jenkins sanoi.

Maaliskuun 31. päivänä 1992 Wuornos kiisti Dick Humphreysin, Troy Burressin ja David Spearsin murhat ja sanoi haluavansa "sovittaa välinsä Jumalan kanssa". Wuornosin ja Prallen ystävyyssuhde ei kestänyt; Wuornos alkoi epäillä, että Pralle oli paikalla vain julkisuuden ja rahan takia. Wuornos kertoi Broomfieldille haastattelussa, että Pralle ja Glazer neuvoivat häntä tappamaan itsensä vankilassa. Hän epäili, että he suosittelivat "kiistatonta syytettä", koska Glazer oli liian kokematon hoitamaan useita murhia koskevaa oikeudenkäyntiä.

Kesäkuussa 1992 Wuornos tunnusti syyllisyytensä Charles Carskaddonin murhaan ja sai viidennen kuolemantuomionsa. Helmikuussa 1993 hän tunnusti syyllisyytensä Walter Antonion murhaan ja hänet tuomittiin uudelleen kuolemaan. Oikeudelle antamassaan vastauksessa hän piti kiinni lausunnostaan, jonka mukaan Mallory oli raiskannut hänet. Selvisi että Mallory oli ollut tuomittuna 10 vuodeksi väkivaltaisesta raiskausesta toisessa osavaltiossa mutta tämä tieto löytyi vasta jälkikäteen, eikä vaikuttanut uuden oikeudenkäynnin järjestämiseen.

Sekavassa lausunnossaan Wuornos sanoi: "Halusin tunnustaa teille, että Richard Mallory raiskasi minut väkivaltaisesti, kuten olen teille kertonut. Mutta nämä muut eivät tehneet niin. [He] vasta alkoivat tehdä niin." Tuomari Thomas Sawaya langetti 15. toukokuuta 1993 kolme uutta kuolemantuomiota. Hän kääntyi apulaissyyttäjä Ric Ridgewayn puoleen ja sihahti: "Toivon, että vaimosi ja lapsesi raiskataan p*****een!" Hän teki säädyttömän eleen ja mutisi: "Voi v***u!"

Myöhemmin Wuornos tunnusti syyllisyytensä kolmeen muuhun murhaan ja myönsi tappaneensa rahallista hyötyä saadakseen eikä itsepuolustukseksi. Hänet teloitettiin myrkkyruiskeella 46-vuotiaana lokakuussa 2002.

Kuolemantuomio

Aileen Wuornoksesta kertova dokumentti Aileen: Life and Death of a Serial Killer tuo esille haastattelun, jossa hän kertoo haluavansa ennen kuolemaansa kertoa totuuden asioista. Tosin dokumentista jää epäselvä kuva, vaihtuiko hänen lausuntonsa vielä lopussa. Dokumentissa näytetään tuo haastattelu, jossa hän myöntää valehdelleensa tapoista. Tässä haastattelussa hänellä oli tarkoitus kertoa totuus asiasta ennen kuolemaansa.

Wuornos kertoo tajunneensa, että kuolema on oikeasti edessä, koska vain 1 %:lla tuomituista rangaistusta ei panna käytäntöön. Hän kertoo dokumentissa, ettei halua lähteä maailmasta valheellisena. Hän kertoo, että tappojen motivaatio oli ryöstö ja tarve saada uhrien rahat sekä autot. Hän myöntää valehdelleensa häikäilemättömästi oikeudenkäynnissä uhriensa käyttäytymisestä häntä kohtaan. Kyseessä eivät olleetkaan raiskaukset.

Dokumentissa hän jopa pyytää, että hänet täytyy teloittaa, koska muuten hän tappaa taas. Aileen halusi pukeutua teloitushetkellä Harley Davidsonin puseroon, jossa on siivet, sekä bootseihin ja armeijan vyöhön. Hän halusi tulla poltetuksi Raamatun kanssa. Viimeisinä sanoinaan Wuornos ilmoitti muun muassa palaavansa Jeesuksen kanssa.

"I'd just like to say I'm sailing with the rock, and I'll be back like Independence Day, with Jesus June 6. Like the movie, big mother ship and all, I'll be back."

Wuornoksen uhrit

• Richard Mallory, 30. marraskuuta 1989
• David Spears, 1. kesäkuuta 1990
• Charles Carskaddon, 6. kesäkuuta 1990
• Peter Siems, 4. heinäkuuta 1990 (auto löydettiin, ruumista ei)
• Troy Burress, 4. elokuuta 1990
• Dick Humphreys, 12. syyskuuta 1990
• Walter Jeno (Gino) Antonio, 19. marraskuuta 1990

Kirjallisuus ja elokuvat

Wuornoksen elämästä on tehty elokuvat Aileen Wuornos eli miten murhaaja markkinoidaan (1993), dokumentaristi Nick Broomfield haastatteli Wuornosta useaan otteeseen ennen teloitusta dokumenttiin Aileen: Life And Death Of A Serial Killer dokumentti (2003) ja Monster – Aileen Wuornos (2003). Viimeksi mainitun elokuvan pääosassa Wuornosia näytellyt Charlize Theron sai roolistaan Oscar-palkinnon.

Yksi yhdysvaltalaisen televisiosarjan Biography osa oli omistettu Wuornokselle.

Virolainen kirjailija Miina Hint on julkaissut vuonna 2002 140-sivuisen kirjan Märkmeid surmamõistetu kambrist / Notes from the Condemned Chamber, joka kertoo Aileen Wuornoksen elämästä. Kirjan tekstit ovat viron- ja englanninkielisinä.

Vuonna 2021 julkaistiin Aileen Wuornos: American Boogeywoman -elokuva.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aileen Wuornos Wikimedia Commonsissa