Henkivakuutus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Henkivakuutus on vakuutus, jossa riski liittyy vakuutetun elämään ja kuolemaan. Vapaaehtoiset henkivakuutukset täydentävät lakisääteistä sosiaalivakuutusta. Vaikka Suomen sosiaalivakuutus on suhteellisen kattava, sen etuuksien määrittely on kaavamaista ja perustuu kansalaisen keskimääräisiin tarpeisiin[1]. Kansalaisilla on kuitenkin erilaisia elämäntilanteita ja turvan tarpeita, joita vapaaehtoiset vakuutukset täydentävät[2]. Markkinoilla on useita erilaisia henkivakuutustuotteita, mutta yksinkertaistettuna puhtaat henkivakuutukset voidaan jakaa kuolemanvaravakuutuksiin ja elämänvaravakuutuksiin eli säästöhenkivakuutuksiin. Nämä tuotteet ovat vapaaehtoisia vakuutuksia.

Kaikki suomalaiset työntekijät on lisäksi vakuutettu työntekijäin ryhmähenkivakuutuksella, joka perustuu työmarkkinajärjestöjen 1976 tekemään kollektiivisopimukseen[3] .

Kuolemanvaravakuutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemanvaravakuutus eli riskihenkivakuutus on sopimus, jossa vakuutusyhtiö suorittaa vakuutetun edunsaajille korvausta, mikäli vakuutettu kuolee vakuutusaikana. Riskihenkivakuutuksella on tarkoitus varautua kuolemasta lähipiirille aiheutuviin välittömiin kustannuksiin. Kuoleman johdosta kuolleen lähipiirille, kuten vaikkapa leskelle tai lapsille, koituu taloudellisia menetyksiä ennen kaikkea menetettyjen tulevaisuuden ansiotulojen muodossa. Samalla maksettavaksi tulevat hautauskustannukset ja mahdolliset perintöverot. Lisäksi lapsiperheissä huoltajan panosta kodin ylläpidossa ja kiinteistön hoidossa saatetaan tämän kuoleman jälkeen esimerkiksi joutua korvaamaan ulkopuolisilla ostopalveluilla[4].

Nykyisin riskihenkivakuutusten käyttö on yleistynyt lainojen yhteydessä. Esimerkiksi asuntolainan yhteyteen otettu riskivakuutus korvaa jäljellä olevan lainan maksun mikäli lainan maksaja tai yksi maksajista kuolee tai joutuu työkyvyttömäksi. Joissakin rajoitetuissa tapauksissa lainaturvaa on mahdollista hankkia myös työttömyyden varalta.

Riskihenkivakuutusten tarve on suurin yleensä nuorilla perheillä, joilla on elätettävänä pienet lapset ja usein lainaa. Suomalaiset kotitaloudet ovat varautuneet huoltajan kuoleman varalta melko heikosti. Kuolemanvaraturvan vaje lasketaan vähentämällä kotitalouden tulomenetyksistä julkinen ja yksityinen kuolemanvaraturva sekä osa kotitalouden sijoitusvarallisuudesta. VATT:n vuonna 2007 tekemien laskelmien mukaan turvavaje on Suomessa hyvin merkittävä, keskimäärin 126 000 euroa, ja nuorten huoltajien kotitalouksissa vielä suurempi, keskimäärin 230 000 euroa[5].

Riskihenkivakuutusten hinta voi olla joko täysin riskiä vastaava tai sitten tasamaksu. Riskiä vastaavassa hinnassa vakuutus kallistuu sitä mukaa kun vakuutettu vanhenee ja kuolema käy todennäköisemmäksi. Tasamaksussa taas hinta on koko ajan sama, ja nuorena maksetut riskiin nähden korkeammat vakuutusmaksut tasapainottavat vanhempana maksettua, riskiin nähden alempaa vakuutusmaksua.

Säästöhenkivakuutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämänvaravakuutus eli säästöhenkivakuutus on sopimus, jossa vakuutettu saa korvausta, jos hän on sovittuna aikana hengissä. Elämänvaravakuutuksen korvaus voidaan suorittaa kerralla tai osissa pidemmällä aikavälillä, jolloin kyseessä on usein eläke.

Vakuutussäästämisellä voidaan varautua omaan vanhuuteen ja ansiotulojen loppumiseen tai vanhuudesta aiheutuvan lisähoivan tarpeen rahoittamiseen. Vakuutussäästäminen voi tapahtua myös jonkun muun kuin vakuutussäästäjän itsensä hyväksi, kuten esimerkiksi lasten tai lastenlasten. Säästöhenkivakuutuksen voi myös yleensä nostaa itselleen kesken sopimuskauden.

Henkivakuutuksen idea on yksinkertainen: asiakas maksaa vakuutusmaksun tai useita vakuutusmaksuja, joita vakuutusyhtiö säilyttää asiakkaan lukuun ja palauttaa sovittuna ajankohtana sijoitukselle kertyneen koron kera. Säästöaikana vakuutusyhtiö sijoittaa saamansa vakuutussumman parhaan kykynsä mukaan mahdollisimman tuottavasti. Sijoitusten on myös oltava niin turvattuja, että vakuutusyhtiö kykenee sopimuskauden päättyessä maksamaan sovitun vakuutuskorvauksen vakuutetulle. Säästöhenkivakuutuksen tuotto voi olla sovittu kiinteäkorkoiseksi, jolloin vakuutusyhtiö ottaa riskin hyvistä ja huonoista sijoitusvuosista itselleen. Hyvän sijoitusvuoden tuottoja käytetään tasaamaan huonon sijoitusvuoden tuottoja. Kiinteän koron lisäksi on voitu sopia asiakashyvityksestä, joka maksetaan asiakkaan vakuutusäästölle, mikäli sijoitusvuosi on ollut hyvä.

Lähtökohtaisesti säästö palautetaan vain, mikäli vakuutuksenottaja on elossa kun vakuutussopimus päättyy. Jos vakuutuksenottaja ehtisi kuolla ennen sopimuksen päättymistä, tasattaisiin yhtiöön jäänyt vakuutussäästö muiden vakuutuksenottajien kesken. Käytännössä säästöhenkivakuutukseen on useimmiten liitetty kuolemanvaravakuutus, jolloin vakuutetun kuollessa kesken sopimuskauden ennalta määritelty edunsaaja saa kertyneen vakuutussäästön itselleen. Vakuutussäästäminen on ajankohtaista silloin, kun ansiotuloista jää jäljelle säästöjä myöhempää aikaa varten. [6][7]

Henkivakuutuksissa saattaa olla myös kytkettynä muita henkilövakuutukseen kuuluvia vakuutusturvia, esimerkiksi työkyvyttömyysvakuutus.

Sijoitussidonnaiset vakuutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa eli unit link -vakuutuksessa vakuutuksenottaja voi itse määrittää varsin pitkälle sen, miten hänen vakuutukseen maksamansa varat sijoitetaan. Vakuutusyhtiö tarjoaa asiakkaan valittavaksi useita vaihtoehtoisia sijoituskohteita, kuten koti- tai ulkomaisia osakkeita tai joukkovelkakirjalainoja. Käytännössä valittavana on markkinoilla muutenkin toimivia sijoitusrahastoja. Vakuutuksenottaja valitsee näistä yhden tai useamman, johon hänen säästönsä ohjataan sovitussa suhteessa. Sijoitussidonnaiset vakuutukset vievät vakuutussäästämistä sijoitustoiminnan alueelle, missä se kilpailee suoran osake-, korko- ja rahastosijoittamisen sekä pankkitallettamisen kanssa.

Vakuutuksenottajan säästön arvo sidotaan varoilla hankitun sijoitustuotteen arvoon. Näin ollen riski vakuutussäästön arvosta on vakuutuksenottajalla eikä vakuutusyhtiöllä. Sijoitustuotteen arvon noustessa asiakas saa hyödyn itselleen täysimääräisenä, mutta toisaalta vakuutusyhtiö ei sitoudu huonon kurssikehityksen aikoina tasapainottamaan vakuutussäästön arvoa omalla riskillään. [8][9]

Kapitalisaatiosopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapitalisaatiosopimus poikkeaa muista henkivakuutuksista siten, että sopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen ja ne on tehty pääasiassa pitkäaikaiseen säästämiseen. Kapitalisaatiosopimus voi olla sijoitussidonnainen, laskuperustekorkoinen tai näiden kahden yhdistelmä. Valinnalla on merkitystä tuoton ja riskin kannalta.[10] Laskuperustekorkoisessa vakuutussopimuksessa sovitaan jokin tietty kiinteä korko, jonka säästöt tuottavat tai johonkin korkotekijään (esim. euribor tai vastaava) sidottu korko. Lisäksi laskuperusteisissa sopimuksissa voidaan maksaa asiakashyvitystä sen mukaan, miten vakuutusyhtiö on vuositasolla onnistunut sijoituksissaan.[11]

Sijoitussidonnaisessa kapitalisaatiosopimuksessa asiakas valitsee itse sopimukseen liittyvät sijoitukset, jotka usein ovat sijoitusrahastojen osuuksia tai niin sanottujen rahastokorien osuuksia. Tuotoista ja riskeistä vastaa asiakas itse.[10]

Verokohtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkivakuutuksen perusteella maksettava kuolemantapaussumma on vainajan lähiomaisille aina tuloverosta vapaata sekä perintöverosta vapaata 35 000 euron määrään saakka. Lesken on mahdollista saada suuprempikin euromäärä perintöverottomasti. Muille kuin vakuutetun lähiomaisille maksettavaa kuolemantapaussummaa verotetaan kokonaisuudessaan pääomatulona.

Säästöhenkivakuutuksen perusteella maksettavan säästösumman verotus riippuu siitä, kuka on edunsaaja. Jos säästösumma maksetaan vakuutuksenottajalle itselleen (ja hän on itse vakuutettuna) tai hänen lähiomaiselleen, veronalaista pääomatuloa on vain se osa, joka on karttunut tuottona. Jos edunsaajana ei ole vakuutuksenottaja itse vaan hänen lähiomaisensa, lahjaverotus kohdistuu - muun kuin edellä sanotun tuloverotettavan tuoton osalta - maksettavaan säästösummaan.

Henkivakuutusten verotusta koskevat säännökset löytyvät pääasiassa tuloverolaista (TVL 1535/1992), laista elinkeinotulon verottamisesta (EVL 360/1968) ja laista eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta (664/1966). [12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 467. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.
  2. Antila, Veli-Aunus et al.: Vapaaehtoinen henkilövakuutus, s. 82-83. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, 2005.
  3. Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 484. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.
  4. VATT-KESKUSTELUALOITTEITA VATT DISCUSSION PAPERS docplayer.fi. Viitattu 2.8.2016.
  5. VATT-KESKUSTELUALOITTEITA VATT DISCUSSION PAPERS docplayer.fi. Viitattu 2.8.2016.
  6. Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 474-480. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.
  7. Antila, Veli-Aunus et al.: Vapaaehtoinen henkilövakuutus, s. 96-97. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, 2005.
  8. Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 480-481. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.
  9. Antila, Veli-Aunus et al.: Vapaaehtoinen henkilövakuutus, s. 107-116. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, 2005.
  10. a b Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 481-482. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.
  11. Antila, Veli-Aunus et al.: Vapaaehtoinen henkilövakuutus, s. 103-105. Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy, 2005.
  12. Rantala, Jukka & Kivisaari, Esko: Vakuutusoppi, s. 354-356. Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy, 2014.