Pääsiäissaari

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pääsiäissaaren lippu
Pääsiäissaaren kartta ja sijainti suhteessa Etelä-Amerikkaan

Pääsiäissaari on saari eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Saari kuuluu Chilelle. Sen nimi on espanjaksi Isla de Pascua, paikallisella rapanuin kielellä se tunnetaan nimillä Rapa Nui (eli suuri saari), Te pito o te henúa (eli maailman napa) ja Mata ki te rangi (eli silmät, jotka katselevat taivasta).

Saaresta puhutaan joskus myös monikossa nimellä Pääsiäissaaret, sillä pääsaaren lisäksi siihen kuuluu kaksi pientä asumatonta naapurisaarta, nimiltään Motu Iti ja Motu Nui. Molemmat muodot ovat oikein.

Saaren pinta-ala on 163,6 km². Pääsiäissaarella asuu 3 791 asukasta, jotka asuvat pääasiassa saaren ainoassa kaupungissa Hanga Roassa.

Pääsiäissaaret ovat Chilen tärkeimpiä turistikohteita niiden kauneuden ja muinaisuuden vuoksi. Muinaisesta sivilisaatiosta ovat jääneet jäljelle jättimäiset patsaat, jotka tunnetaan nimellä moai. Näiden patsaiden suojeluksesta Rapa Nuin kansallispuistossa huolehtii Chilen hallituksen alainen CONAF-metsänsuojelujärjestö. Ne ovat kuuluneet UNESCO:n maailmanperintölistalle vuodesta 1995 lähtien.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Maantiede

Pääsiäissaari on vulkaaninen saari Polynesian saaristossa. Sen koordinaatit ovat 27°10' eteläistä leveyttä, 109°27' läntistä pituutta. Saaren pinta-ala on 163 neliökilometriä. Saari sijaitsee noin 3 700 kilometriä länteen Chilen rannikolta ja noin 2 000 kilometrin päässä lähimmästä asutusta saaresta (Pitcairn). Muodoltaan saari on kolmiomainen, jonka kärjet ovat sammuneita tulivuoria.[1]

Saarella vallitsee subtrooppinen ilmasto.

[muokkaa] Väestöryhmät

Saarella on nykyisin noin 3 300 asukasta, joista suurin osa asuu Hanga Roan kaupungissa. 70 % on polynesialaisia rapanuita, suurin osa muista on peräisin Chilestä. Saarella puhutut kielet ovat espanja ja rapanui.

[muokkaa] Hallinto

Pääsiäissaari on Chilen provinssi ja kunta, jota hallitaan sen mukaisesti. Saarella on kuvernööri, jonka nimittää tasavallan presidentti, sekä pormestari ja kunnanvaltuutettuja, jotka valitaan vaalein.

[muokkaa] Historia

Suullinen perimätieto kertoo rapanuin kansan saapuneen Pääsiäissaarelle myyttiseltä Hivan saarelta idästä, mutta arkeologit ja muut tiedemiehet katsovat heidän saapuneen Polynesiasta. Saarten asuttamisen ajankohdasta on vallinnut erimielisyyttä. Erään uuden tutkimuksen mukaan se olisi tapahtunut vasta 1200-luvulla.[2] Aikaisempien käsitysten mukaan saari asutettiin 200-luvulla.[1]

Arkeologian, suullisen perimätiedon sekä genetiikan tukeman ja yleisesti hyväksytyimmän historiantulkinnan lisäksi on olemassa erinäisiä vaihtoehtoteorioita saarten alkuperäisasukkaiden alkuperästä. Tunnetuimmat niistä lienee perulaisen historioitsija José Antonio del Buston sekä norjalaisen arkeologi Thor Heyerdahlin teoriat. Thor Heyerdahlin näkemyksen mukaan Pääsiäissaaren väestö polveutuu Etelä-Amerikan inkoja edeltäneistä kansoista kun taas José Antonio del Busto arvelee inkojen tehneen retken Oseaniaan. Tämä teoria perustuu oletukseen, jonka mukaan saari liittyy espanjalaisen kronikoitsija Pedro Sarmiento de Gamboan keräämiin kertomuksiin, jotka kuvailevat prinssi Inca Tupac Tupac Yupanquin tutkimusretkeä Auachumbi ja Ninachumbi nimisille saarille. Kyseinen tarina synnytti teorian, jonka mukaan nämä kaksi saarta olisivat Mangareva ja Rapa Nui.

Rapanuiden perinteistä ja tavoista tiedetään käytännössä vain vanhojen tutkimusretkien ansiosta. Vanhin dokumentti saaresta on hollantilaisen Jakob Roggeveenen ajoilta. Hän löysi saaren ensimmäisenä eurooppalaisena 6. huhtikuuta 1722, eli pääsiäispäivänä. Tuolloin saarella oli havaittavissa kaksi etnistä ryhmää. Myöhemmin saarelle saapui muitakin eurooppalaisia, mm. Cook ja La Perousse, ja saaresta tuli maakiintopiste matkalla Oseaniaan. Saaren asukkaille yksi kohtalokkaimmista vierailuista oli muukalaisjoukon saapuminen saarelle Perun El Callaosta. He veivät vuosien 1859 ja 1863 välillä noin kahdellakymmenellä laivalla 2000 saaren asukasta orjiksi maatiloille ja tappoivat suuret joukot niitä, joita eivät voineet viedä mukanaan. Pappisluokan täydellinen hävittäminen merkitsi suurta menetystä: mm. Polynesian ainoa kirjoitus (rongo rongo) jäi siitä lähtien selvittämättömäksi. Epidemiat kuten tuberkuloosi ja isorokko sekä 250 saarelaisen lähtö katolilaisten lähetyssaarnaajien mukana Tahitille kutisti väestön pienemmäksi kuin koskaan, 110 henkeen vuonna 1877.

Hieman myöhemmin Valparaíson piispa osti saarelta 600 hehtaaria maata Chilen laivaston kapteeni Policarpo Toron neuvotteluiden myötä, sekä Tahitilta kotoisin olevat Dutrou-Bornier, John Brander ja Salmonin veljekset oman osuutensa, vaikka perinteiden mukaan saaren maita ei voinut myydä.

9. syyskuuta 1888 Chilen onnistui saada allekirjoitettua sopimus kuningas Atamu Tekenan kanssa. Asiakirja laadittiin espanjaksi sekä toinen versio rapanuin ja tahitin kielen sekoituksella, mutta niiden sisällöissä oli eroja. Rapanuiden suullinen perimätieto kertoo kuningas Atamu Tekenan ottaneen palan nurmikkoa multineen luovuttaen nurmikon chileläisille lähettiläille ja jättäen itselleen mullan. Antropologi Paloma Hucke tulkitsee eleen vallan luovuttamisena chileläisille mutta säilyttäen oikeudet maahan saaren asukkailla itsellään. Kun Policarpo Toro tarjosi saaren kuninkaalle rahaa säkistä, tämä hylkäsi tarjouksen sanoen "[...] lleva tu plata, que yo, ni ningún kanaka, hemos vendido terreno alguno [...]" eli ”vie rahasi, minä eikä kukaan kanaka ole myyneet mitään maata”. Päiviä myöhemmin kun Pedro Pablo Toro nosti Chilen lippua salkoon saarella, kuningas sanoi "Al levantar tu bandera no quedas dueño de la isla porque nada hemos vendido: sabemos que el señor Obispo puso a la Isla bajo el protectorado de Chile, pero no se ha vendido nada".[1] eli ”nostaessasi lippua sinusta ei tule saaren omistaja, koska emme ole myyneet mitään: tiedämme, että herra Piispa saattoi saaren Chilen protektoraation alaiseksi, mutta mitään ei ole myyty”.

Saarelaiset olivat tästä lähtien eristettyjä saarelleen, josta heillä ei ollut oikeutta lähteä. Heillä ei myöskään ollut kansalaisuusoikeuksia vuoteen 1966 asti ja he kokivat, että muukalaiset ja Chilen laivasto olivat ryöstäneet heidän maansa. Vasta 1900-luvun lopussa maita alettiin palauttaa takaisin alkuperäisväestölle.

[muokkaa] Yhteiskunta

Perimätietoon ja arkeologiseen aineistoon perustuen antropologit ovat rakentaneet kuvan Pääsiäissaaren yhteiskunnasta.[1]

Polynesialaiset uudisasukkaat toivat mukanaan bataatin, banaanin ja sokeriruo'on. Lisäksi saarella kalastettiin ja pyydystettiin lintuja. Ensimmäiset uudisasukkaat raivasivat pellot. Vuoden 1000 tienoilla Pääsiäissaarella siirryttiin kehittyneeseen pappisvaltaiseen yhteiskuntajärjestykseen.[1]

Rapanuin yhteiskunta, jota hallitsi suoraan jumalista polveutuva ariki, jakautui klaaneihin ja porrasmaiseen luokkayhteiskuntaan. Kukin klaani hallitsi tiettyä mereen rajautuvaa aluetta. Suurin osa väestöstä asui saaren keskiosassa viljelyksien yhteydessä. Rannikolle perustettiin uskonnollisia, poliittisia ja seremoniallisia keskuksia (Anakena, Akahanga), joissa palvottiin lähes jumalten kaltaisia esi-isiä, joita moai-patsaat kuvastivat. Vielä tänä päivänäkään ei tiedetä miten kyseiset lähes tuhat veistosta rakennettiin ja kuljetettiin.

On arvioitu, että parhaimmillaan saarella on saattanut asua jopa 7 000 asukasta.[1] Kuitenkin väestön liikakasvu, metsien häviäminen ja eristäytyneen saaren rajallisten luonnonvarojen loppuunkäyttäminen ajoi saaren väestön kriisiin 1600- ja 1700-luvuilla. Seurasi heimojen välisiä sotia, joiden yhteydessä seremonia-alttarit tuhoutuivat ja louhokset, joissa moai-patsaita veistettiin, hylättiin. Saarelaiset alkoivat asua luolissa ja kärsivät aika ajoin ruoan vähyydestä. Syntyi uusi Tangata manun eli ihmislinnun seremonia, jonka mukaan soturi, joka ensimmäisenä löytää manu taran eli oseaniantiiran (espanjaksi gaviotín pascuense eli ”pääsiäislokki”) munan, oli johtaja seuraavan vuoden ajan.[1]

[muokkaa] Moait

Pääartikkeli: Moai
Moai

Pääsiäissaarella on tämänhetkisen laskennan mukaan 887 monoliittista kivipäätä, joista käytetään nimeä moai. Suurin osa niistä kaiverrettiin kalliosta Rano Rarakun kaivoksessa, joka ilmeisesti hylättiin yhtäkkiä, sillä puoliksi kaiverrettuja patsaita jäi kallioon. Yleisimmän teorian mukaan saaren polynesialainen väestö kaiversi patsaat vähintään 500 vuotta sitten.

[muokkaa] Sivilisaation häviäminen

Nykyisin Pääsiäissaarella ei ole oikeastaan lainkaan metsää. Saarella oli muinoin palmupuiden metsä, mutta paikalliset asukkaat hävittivät sen. Metsien häviämisen vuoksi sateet vähenivät ja peltojen tuotto väheni. Myös kalansaaliit vähenivät, kun uusia kanootteja ei enää pystytty rakentamaan.[1] On havaittavissa merkkejä siitä, että metsien häviäminen tapahtui samoihin aikoihin kuin sivilisaation tuho: tältä ajalta peräisin olevista tunkioista havaitaan äkillinen kalanruotojen ja linnunluiden väheneminen kun asukkaat eivät enää voineet rakentaa kalastusveneitä ja linnut menettivät pesimäpaikkansa. Ruokavalion peruspilareiksi nousivat kanat ja rotat. Tältä ajalta on havaittavissa myös merkkejä kannibalismista. Saarella kehittyi myös obsidiaanista tehty keihäänkärki, ilmeisesti klaanien välistä sodankäyntiä varten.[1]

Tangata rimata toto -nimiset (miehet joilla on verisat kädet) soturit nousivat johtoasemaan yhteiskunnassa. Klaanipyramidi jakaantui kahteen erilliseen ryhmään, jotka olivat jatkuvassa sodassa toisiaan vastaan. Moai-patsaita kaadettiin järjestelmällisesti. Vanha uskonto sai väistyä ja tilalle tuli lintumiehen kultti. Lintumiehen kultissa pidettiin vuosittainen kilpailu, jossa heimojen päämiesten valitsemat edustajat uivat läheiselle Motu Nuin saarelle etsimään nokitiiran munaa. Ensimmäinen joka palasi, takasi heimolleen oikeuden hallita saaren luonnonvaroja seuraavan vuoden ajan. Tämä perinne oli vielä hengissä eurooppalaisten saapuessa saarelle.[1]

[muokkaa] Rongorongo

Saarelta on löytynyt puulaattoja, joissa on tuntematonta kirjoitusta. Niissä käytettyä kirjoitusjärjestelmää, joka tunnetaan nimellä rongorongo, ei vieläkään ole onnistuttu tulkitsemaan lukuisten kielitieteilijäsukupolvien työstä huolimatta. Unkarilainen tiedemies Guillaume de Hevesy huomioi vuonna 1932 joidenkin rongorongo-merkkien muistuttavan läheisesti Induslaakson kulttuurin muinaista kirjoitusta Intiassa. Hän kirjasi ylös kymmeniä (ainakin 40) rongorongon merkkejä antaen niille vastineet Mohenjo-daron sineteistä. Tämä vastaavuussuhde on julkaistu myöhemmissä kirjoissa uudelleen, mm. Z.A. Simon (1984:95).

Kirjoitus kehittyi todennäköisesti 1500-luvulla. Papit näyttävät käyttäneen kirjoitusta lähinnä suullisen perimätiedon muistamisen helpottamiseen ja sukupuiden muistiinmerkitsemiseen.[1] Toiset ovat arvelleet kirjoitusten syntyneen vasta 1700-luvulla eurooppalaisten kirjoitusten innostamina, eräät taas arvelevat ettei kyseessä olisi lainkaan kirjoitus. Vielä 1860-luvulla laattoja oli satoja, nykyisin niitä on 25 eri puolilla maailmaa. Näissä jäljellä olevissa laatoissa esiintyy yhteensä n. 14 000 merkkiä.

Rongorongo saattaa tarkoittaa rauha-rauha, ja tekstit saattavat olla rauhansopimuksia, mahdollisesti pitkäkorvien ja maata valtaavien lyhytkorvien välillä. Nämä arvelut ovat kuitenkin erittäin kiistanalaisia.

[muokkaa] Lähteet

  • Keegan, John: Sodankäynnin historia, s. 43–48. (Alkuteos: A History of Warfare) suomentanut Suistola, Jouni. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.
  • Thor Heyerdahl: Aku-Aku. Tammi, 1964.
  • Comisión Verdad Histórica y Nuevo Trato: Informe Comisión Verdad Histórica y Nuevo Trato. El pueblo Rapa Nui, 2001

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 1,7 1,8 1,9 Keegan, ss. 43–48
  2. ↑ Late Colonization of Easter Island sciencemag.org (englanniksi)

Koordinaatit: 27°7′S 109°22′W

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pääsiäissaari.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4issaari
Henkilökohtaiset työkalut