Naistutkimuksen kritiikki

Naistutkimuksen kritiikki kyseenalaistaa naistutkimuksen päämääriä ja käytäntöjä. Sen tavoitteena on ollut joko kritiikin esittäminen, jotta naistutkimusta parannettaisiin puuttumalla siihen liittyviin väitettyihin epäkohtiin, tai naistutkimuksen poistaminen kokonaan yliopistomaailmasta. Naistutkimuksen vastustajat esittävät naistutkimuksen olevan puolueellinen näennäistiede, joka on luotu vain feministisen ideologian edistämiseksi. Naistutkimuksen arvostelu on kasvanut 1990-luvulta lähtien entisten feministitutkijoiden alettua esittää kritiikkiä. Arvostelijoiden mielestä feministinen ideologia ei anna kestävää pohjaa tieteelliselle tutkimukselle.

Feministisen naistutkimuksen kritiikkiä

Naistutkimuksen arvostelijoiden mukaan naistutkimuksen taustalla vaikuttaa feministisiä pyrkimyksiä, mitä he arvostelevat. Esimerkiksi kirjailija ja yhteiskuntakriitikko Camille Paglia syytti teoksessaan Sexual Personae (1990) Amerikan feministiliikkeen kärkeä siitä, että he eivät tunne taidetta, tiedettä eivätkä historiaa sekä vihamielisyydestä miehiä kohtaan. Paglian mukaan feministien opit ovat haitallisia niin heille itselleen kuin nuorille naisille. Paglian teosta on arvosteltu sen poliittisuuden vuoksi, mm. niin että sen on esitetty pyrkivän puolustamaan miesten valta-asemaa luonnollisena, ja toisaalta siinä esitettyä arvostelu feminististä tutkimusta kohtaan on nähty asiantuntemattomaksi ja paikkaansapitämättömäksi.

Kirjailija ja filosofi Christina Hoff Sommers jakaa feministisen liikkeen tasa-arvofeminismiin (equity feminism) ja sukupuolifeminismiin (gender feminism), joista jälkimmäisen pyrkimyksenä on hänen mukaansa painottaa sukupuolten eroja etulyöntiaseman saavuttamiseksi yliopistoissa, hallinnossa, työelämässä tai henkilökohtaisten agendojen edistämisessä. Hoff Sommers ottaa kirjoituksissaan esille tapauksia, joissa vääristelevillä naistutkimusraporteilla on vaikutettu Yhdysvaltain lainsäädäntöön ja koulutuspolitiikkaan. Hän vertaa akateemista naistutkimusta aivopesuun ja pyrkii esimerkeillään osoittamaan, miten feministitutkijat, jotka asettavat oman agendansa akateemisen rehellisyyden yläpuolelle, opettavat yliopistokursseillaan tunnelatautunutta näennäistietoa.

Filologi Daphne Patai liittyi naistutkimuskriitikoiden joukkoon työskenneltyään kymmenen vuotta naistutkijana. Patain mielestä feministis-poliittisen agendan läpiajaminen heikentää yliopistokoulutuksen laatua. Haastatteluihin perustuvassa teoksessaan Professing Feminism Patai ja Noretta Koertge paljastivat naisprofessorien kriittisyyden sitä vaikutusta kohtaan, mikä feminismillä on ollut yliopistoihin. Patain ja Koertgen mukaan osassa naistutkimusta on taustalla poliittisia pyrkimyksiä, jotka eivät kuulu akateemiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Patain mielestä feminismin mukana akateemiseen maailmaan asetetaan sääntöjä, jotka muistuttavat karkeaa seksuaalista häirintää. Hänen mukaansa nykyfeminismiä vaivaa "heterofobia", vihamielisyys miehen ja naisen välistä seksuaalista kanssakäymistä kohtaan, sekä pyrkimys tukahduttaa halu tähän kanssakäymiseen kontrolloimalla jokapäiväisiä ihmissuhteita. Patai on viimeksi arvostellut naistutkimuksen teoreettiseen taustaan liittyvän postmodernismin väitteitä, jotka ovat hänen mielestään ristiriidassa logiikan, järjen ja tieteellisten tutkimustulosten kanssa.

Naistutkimusdebatti Suomessa

Naistutkimusta ovat Suomessa arvostelleet muun muassa filosofit Ilkka Niiniluoto, Kristina Rolin ja Jukka Hankamäki, evoluutiopsykologisen tutkimustavan kannattajat Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo, sosiologi Henry Laasanen sekä humanistisen näkökulman edustajat Arno Kotro ja Merete Mazzarella. Niiniluoto pitää naistutkimuksen tietoteoriaa relativistisena ja siten tieteen tekemisen kannalta mahdottomana. Mazzarella huomauttaa, ettei naistutkimuksen esittämä näkemys sukupuolesta vastaa nykytietoa ja ihmettelee, miksi pidetään "poliittisesti korrektina" väittää, että sukupuoli on pelkkä sosiaalinen konstruktio. Mazzarella kertoo Harvardin yliopiston Larry Summersin joutuneen eroamaan pohdittuaan, voisiko sukupuoli vaikuttaa menestykseen eri akateemisilla aloilla. Naistutkijat ovat myös pyrkineet leimaamaan sosiaalipsykologian teorioita sopimattomiksi. Feministisen filosofian asiantuntija Kristina Rolin ei pidä naistutkimusta näennäistieteenä mutta katsoo, etteivät Sandra Hardingin ja Judith Butlerin teoriat luo sille kestävää pohjaa.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo pyrkivät todistamaan pamfletissaan Keisarinnan uudet (v)aatteet - Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta, ettei naistutkimus ole tiedettä lainkaan, vaan tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan naistutkimus täyttää lähes kaikki pseudotieteen tuntomerkit. Kirjoittajat kritisoivat naistutkimuksen kvalitatiivisia lähtökohtia, tieteen, erityisesti biologian sivuuttamista ja räikeän tunnepohjaista tutkimusta. He listaavat myös erilaisia naistutkijoiden tapoja torjua epäsuotuisaa tietoa. Kirjoittajien mielestä naistutkimus ei näin ollen kuulu yliopistoon.

Helsingin Sanomissa keväällä 2008 julkaistu naistutkimuksen tilaa käsittelevä artikkeli sai lukuisia vastineita lehden mielipideosastolla. Vastakritiikkiä esittivät erityisesti queer-tutkimuksen kannattajat, joiden mukaan kritiikki on ollut asiantuntematonta, ja sen esittäjät asiantuntemattomia ja asemaltaan epäpäteviä naistutkimuksen arviointiin. Professori Tötön mukaan puheenvuoroista jäi epäselväksi, kyseenalaistaako naistutkimus biologisen sukupuolen vai ei, sillä kirjoittajien näkemykset erosivat toisistaan ja osa kirjoituksista oli myös sisäisesti ristiriitaisia.

Naistutkija, filosofi Sara Heinämaa astui lopulta kritisoimaan pervotutkijoiden näkemyksiä. Hän pitää sukupuolen olemassaoloa kiistämättömänä tosiseikkana ja kirjoittaa, ettei naistutkimus ole näiden väitteistä huolimatta "osoittanut" sukupuolen olevan pelkästään yhteiskunnallinen ilmiö. Kansainvälisessä tutkimuksessa on konstruktivismille Heinämaan mukaan annettu useita vaihtoehtoja.

Evoluutiopsykologiaan nojautuvaa kritiikkiä

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo arvostelevat naistutkimusta kirjassaan Keisarinnan uudet (v)aatteet.

Suomessa naistutkimuksen teorioita ovat julkisuudessa kritisoineet erityisesti Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä, koska he katsovat naistutkimuksen sukupuolta, seksuaalisuutta ja partnerinvalintaa koskevien päätelmien olevan osittain ristiriidassa evoluutiopsykologian tutkimustulosten kanssa . Niemelän ja Tammisalon mukaan naistutkimus sekä ennen kaikkea queer-teoria ovat akateemista pseudotiedettä, jonka taustalla on ideologisia päämääriä. He ovat ottaneet esiin kohtia, joissa naistutkimuksen päätelmät ovat heidän mukaansa tieteellisesti validoimattomia tai loogisesti epäpäteviä. Lisäksi Tammisalo ja Niemelä väittävät naistutkimuksen käytäntöjen, muun muassa lähdeviittaamisen, poikkeavan yliopistollisen tutkimuksen normeista.

Kritiikkiin vastaaminen

Akatemiatutkija Annamari Vänskän mukaan naistutkimuksen avulla on perustellusti osoitettu, että biologia ja muut tieteet ovat aatteellisia rakennelmia, joissa todellisuuden järjestäminen sekoittuu sukupuoli-ideologiaan. Vänskän mukaan tieteellinen käsitys sukupuolesta muuttuu naistutkimuksen avulla.

Naistutkija Sari Charpentier on puolestaan vastannut, että koska kritiikin kohteena on kokonainen tieteenala, kyseessä on pikemminkin uho kuin perusteltu väite:

"kuka kehtaisi yhtä heikoin pohjatiedoin yrittää kommentoida samansuuntaisesti vaikkapa biologiatiedettä ja sen puitteissa tehtyä tutkimusta?"

Filosofi ja uskontotieteilijä Leo Näreaho on huomauttanut, että kritiikissä tulisi tehdä ero empiirisesti ja filosofisesti tai ideologisesti suuntautuneen naistutkimuksen välillä; puhe "naistutkimuksesta" on liian laaja yleistys, koska käsite sisältää monenlaista tutkimusta. Näreaho myöntää kuitenkin valtavirtatutkimuksen ideologisen sävyn ja sen, ettei siinä ole otettu huomioon evoluutiotutkimuksen tuloksia.

Yksi esille nostetuista teemoista on tapa, jolla feministiteoreetikko Judith Butleria tulisi tulkita. Butlerin mukaan naiseus ja mieheys tai seksuaalisuuden muodot ovat kulttuurisesti rakennettuja käsitteitä. Kirjallisuuskriitikko Putte Wilhelmssonin mukaan Niemelä ja Tammisalo eivät ole ymmärtäneet Butlerin teoriaa biologisten sukupuolten olemassaolosta. Wilhelmsson kuitenkin eroaa Butler-tulkinnallaan muista kirjallisuuskriitikoista ja keskusteluun osallistuneista naistutkijoista .

Niemelän ja Tammisalon Keisarinnan uudet (v)aatteet -teoksen arvostelleen feministisen tieteenfilosofian asiantuntijan, Kristina Rolinin mukaan kirja ei onnistu todistamaan naistutkimusta pseudotieteeksi. Rolin kirjoittaa, etteivät kriitikot esitä ainoatakaan esimerkkiä naistutkimuksen väitteestä, joka olisi ristiriidassa luonnontieteiden kanssa. Sen sijaan Niemelä ja Tammisalo ohittavat tieteen arvosidonnaisuudesta käydyn tieteenfilosofisen keskustelun.

Sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö arvioi keskustelun tilaa keväällä 2008. Hän huomautti, että Naistutkimus-lehden julkaisema kirja-arvio Keisarinnan uusista (v)aatteista oli ristiriitainen:

Kirja-arvostelussaan Tuula Juvonen toteaa ensin, että naistutkimus ei lainkaan esitä sukupuolta koskevia tosiasiaväitteitä, joten Niemelän ja Tammisalon kritiikki ei osu kohteeseensa. Sitten hän kuitenkin haluaa oikaista muutaman "väärinkäsityksen, joka koskee sukupuolta".

Arvostelija väitti ensinnäkin sukupuolia olevan useampia kuin kaksi ja toiseksi, että Darwinin teoria on "elitistinen heteromiesnarratiivi, jossa ideaalisiksi ymmärretyt sukupuolisuhteet on luonnollistettu projisoimalla ne eläinmaailmaan" eikä Niemelän ja Tammisalon kirja esitä tähän mitään uutta. Tötön mukaan muut naistutkijat eivät uskaltaneet olla eri mieltä naistutkijoiden nimissä esiintyneen pervotutkija Tuula Juvosen nimissä ja näin Niemelän ja Tammisalon kritiikki "osui napakymppiin".

Aviisi-lehden haastattelussa Naistutkija Katariina Mäkinen kokee luonnontieteilijöiden synnyttämän keskustelun turhauttavana. "Siinä ei tavallaan puhuta naistutkimuksesta, vaan kritisoidaan kaikenlaista laadullista tutkimusta luonnontieteen näkökulmasta." Mäkinen toteaa haastattelussa: "Totta kai naistutkimuksessa on mietitty, onko objektiivista tutkia feministisestä näkökulmasta. Sisäistä teoriaa ja kritiikkiä onkin esitetty. Olisi tervetullutta, että muutkin tieteenalat osallistuisivat tähän keskusteluun, mutta sitä ei juurikaan kuulu."

Jukka Hankamäen tieteenfilosofista kritiikkiä

Filosofi Jukka Hankamäki on arvostellut naistutkimusta ontologisten näkökohtien laiminlyömisestä. Vaikka sukupuoli voidaankin esittää hyvin monella tavalla, sukupuolieron kaksiarvoisuus jää väistämättä voimaan olemassa olevana tosiasiana. Queer-teoria on kieltänyt osan todellisuudesta painottaessaan sukupuolen redusoimista performansseihin (eli esityksiin) ja hylkäämällä varhaisemman feminismin tunnustamasta käsiteparista "sex/gender" biologisen sukupuolen. Kuitenkin myös seksuaaliset intentiot (homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus) ovat mahdollisia vain, jos ne voivat viitata kaksiarvoisen sukupuolieron puitteessa naisiin tai miehiin. Myös transsukupuolisuus tunnustaa epäsuorasti sukupuolieron kaksiarvoisuuden operoidessaan kyseisellä erolla. Hankamäen mielestä seksuaalivähemmistö- ja tasa-arvopolitiikkakin saavat oikeutuksensa ja parhaat mahdollisuutensa, jos ne valitsevat lähtökohdakseen kaksiarvoisen biologisen sukupuolieron. Hankamäen mukaan queer-teorian ja feminismin ongelmat heijastelevat sitä, etteivät erityistieteilijät ole kartoittaneet filosofisesti sitä tapaa, jonka mukaisesti heidän omat paradigmansa tematisoivat (eli asettavat tutkittaviksi) omat kohteensa ja aiheensa.

Hankamäki vetoaa professori Lauri Rauhalan jaotteluun ihmisen kehollisen, tajunnallisen ja situationaalisen todellistumistavan välillä. Sukupuolta voidaan tutkia luontevimmin kehollisella eksistenssitasolla, jolloin se osoittautuu sekä empiirisesti (eli biologisesti) että fenomenologisten havaintojen tasolla (eli fenotyyppisesti) kaksiarvoiseksi. Myös tajunnallisella eli ihmisen kuvittelukyvyn tasolla kaksiarvoinen sukupuoliero on keskeinen lähtökohta, sillä ihmisen seksuaaliset yllykkeet edellyttävät sukupuolen. Seksuaalista käyttäytymistä puolestaan voidaan tarkastella situationaalisella tematisaatiotasolla (esimerkiksi sosiaalisena ilmiönä), mutta tällöinkin kanssakäymisen lähtökohdaksi pitäisi tunnustaa sukupuolieron kaksiarvoisuus, sillä se on reaalisen arkielämän uskottava lähtökohta. Sen enempää heteroiden kuin homojenkaan elämän tutkimista ja tulkintaa ei pitäisi alistaa queer-teoreetikoiden ja transgenderistien näkökulmasta tapahtuvalle biologisen sukupuolen kiistämisyritykselle.

Hankamäen mukaan feministisen liikkeen ja queer-teoreetikoiden pyrkimykset ovat johtaneet todellisuuden yhden osan kieltämiseen ja sitä kautta jopa pakkoneuroottiseksi ja ritualisoituneeksi luonnehdittavaan paradigmaan, jossa fyysiset tosiasiat on pyritty korvaamaan näennäistieteellisillä idealisaatioilla tai hakeutumalla auktoriteeteiksi nostettujen, usein pelkästään poliittisten, auktoriteettien taakse. Hankamäen mielestä queer-teoreetikot ja suuri osa naistutkijoista ovat muodostaneet eräänlaisen tiedepoliittisen puolueen, jonka avulla he pyrkivät käyttämään joukkovoimaa ja luomaan kuvitelman tieteellisestä vaikutusvallasta. Tieteellisten toimijoiden tulisi kuitenkin rakentaa käsityksensä vain johdonmukaiselle ajattelulle, joka on poliittis-pragmaattisista seikoista riippumatonta. Viimeaikaisten pamflettien ja kritiikkiteosten ilmestyminen ennustaa Hankamäen mukaan feministisen paradigman murtumista.

Hankamäki tulkitsee myös, että monien naistutkijoiden osoittaman aggressiivisuuden taustalla on henkilökohtaisia kokemuksia perhe-elämässä tai parisuhteessa epäonnistumisesta, syrjityksi tulemisesta tai sukupuolielämässä koettuja vaikeuksia.

Kritiikkiin vastaaminen

Hankamäelle on vastattu viittaamalla hänen arvostelijoidensa väitteisiin kirjoittajan asiantuntemattomuudesta, kritisoimalla sukupuolikysymyksen biologisointia ja esittämällä, että feministiteoreetikko Judith Butlerin kirjoituksia on tulkittu väärin.

Muuta kritiikkiä

Syksyllä 2007 julkaistiin Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittama artikkeliteos Mies vailla tasa-arvoa, joka väittää tasa-arvokeskustelua yksipuoliseksi ja kritisoi naisliikettä sekä naistutkimusta. Pasi Malmi kirjoittaa artikkelissaan, että naistutkimuksessa tasa-arvokeskustelun kannalta ongelmallisinta on sen jakautuminen toisaalta tasa-arvoa kannattaviin ja toisaalta naisten ylivertaisuutta korostaviin teorioihin, kuten feministiseen erilaisuusteoriaan ja standpoint-epistemologiaan. Malmin mukaan osa tutkimuksesta on naisten vallan lisäämiseen tähtäävää ja tarkoitushakuista. Feministisessä tutkimuksessa on käytetty sukupuolijärjestelmästä karkeita yksinkertaistuksia tekevää patriarkaattiteoriaa. Malmin mukaan miesten ei kannata vastustaa kaikkea naistutkimusta vaan haastaa naisten ylivertaisuutta ja maskuliinisuuden pahuutta korostava akateeminen diskurssi ja mediapuhe.

Malmi kyseenalaistaa sellaisten oikeuspoliittista vaikuttamista harjoittavien naistutkijoiden toimintaa, jotka pyrkivät muuttamaan lainsäädäntöä siten, että se antaisi miehille automaattisesti kovempia rangaistuksia samoista rikoksista kuin naisille. Malmi huomauttaa yhtäältä, että tilastojen valossa näin käytännössä jo menetellään, ja toisaalta, että ajatus perustuu seksistiseen ja vanhoilliseen näkemykseen siitä, että mies on aina syyllinen ja nainen aina uhri.

Ossi Korkeamäki ja Tomi Kyyrä haastavat tilastotulkinnan, jonka mukaan naisen palkka on 80 % miehen palkasta. Heidän mukaansa palkkaerot johtuvat ennen kaikkea siitä, että naiset hakeutuvat useammin matalapalkkaisille aloille tähtäävään koulutukseen ja tyytyvät työelämässä miehiä pienempään palkkaan. Toinen tekijä on valikoituminen eri tehtäviin yritysten sisällä, joka on kuitenkin viime vuosikymmeninä vähentynyt. Korkeamäen ja Kyyrän mukaan naisten palkka on yksityisellä sektorilla 96 % miehen palkasta samassa työtehtävässä ja samalla kokemuksella ja koulutuksella; erossa saattaa olla kyse lainvastaisesta syrjinnästä. Tilastojen mukaan naiset ovat kuitenkin miehiä useammin poissa työpaikalta sairastelun vuoksi, mikä saattaa selittää jäljelle jäävän palkkaeron.

Hannu T. Sepponen käsittelee feministisiä väkivaltatutkimuksia ja niihin liittyvää miehiä syyllistävää julkista kampanjointia, jota hän kuvailee ideologisesti sävytetyksi lavastukseksi. Näkyvästi uutisoiduissa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksissa naisia tutkitaan väkivaltatilanteissa ainoastaan uhreina ottamatta huomioon vuorovaikutustilannetta tai esimerkiksi naisten omaa alkoholinkäyttöä. Väkivalta puolestaan on määritelty mahdollisimman laveasti korkeiden tilastolukujen aikaansaamiseksi. Vuoden 1998 tutkimuksessa lyömisen kaltaisen väkivallan kohteeksi kertoi joutuneensa 1,8 % naisista, kun vuonna 2006 määrä oli enää alle prosentin. Kuitenkin tulkinnan mukaan väkivallan kohteeksi joutui 7 % naisista ja julkisuudessa puhuttiin jopa 40 prosentista, joka on joskus parisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden naisten osuus. Vastaavia tutkimuksia on tehty myös muissa maissa, joissa on saatu vielä korkeampia prosenttilukuja.

Sepposen mukaan poliisien tilastoissa myös naisten osuus miehiin ja lapsiin kohdistuvista väkivaltarikoksista on merkittävä, mutta asiasta on tehty vähän tutkimusta. Ensi- ja turvakotien liitto sai väkivaltaisia naisia auttaakseen vuonna 2004 Raha-automaattiyhdistykseltä rahoituksen tilanteen kartoittamiseen. Asiasta suuttuneet naisjärjestöt vastustivat hanketta, koska niiden mukaan on jo tiedossa, että väkivalta on miesongelma.

Kritiikkiin vastaaminen

Miestutkija Mira Karjalainen pitää Voima-lehdessä Mies vailla tasa-arvoa -kirjan tasoa pettymyksenä ja naiskirjoittajien puuttumista kannanottona. Hänen mukaansa esitetystä naistutkimuksen kritiikistä huokuu naisvihamielinen asenne. Karjalainen on kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että miestenkään tasa-arvo ei ole vielä toteutunut. Hän pitää kuitenkin teosta tylsänä ja naisia syyllistävänä. Kirjoittajat eivät Karjalaisen mukaan tunne kriittistä naistutkimusta eivätkä siihen liittyvää tutkimuksen subjektiivisuuden käsitettä. He eivät niin ikään ole osanneet perustella väitteitään.

Naisliikkeen Tulva-lehti vastasi kirjan saamaan huomioon tekemällä naistutkimuksen kritiikistä teemanumeron. Tulva otsikoi: Tulta munille! Jo riittää miesaktivismi. Se haastatteli neljää naistutkimuksen kriitikkoa ja kirjoitti kustakin pilkka-artikkelin. Tulvan päätoimittajan Anne Moilasen mukaan kritiikissä on kyse vain muutaman "miesasiahäirikön" hyökkäyksestä. Tutkija Arto Jokinen arvioi, että hyökkäyksen motiivina olisi tiedepoliittinen pyrkimys vähentää naistutkimuksen saamaa julkista tukea.

Naistutkimusdebatti Ruotsissa

Naistutkimuksesta on syntynyt kiistaa Uppsalan yliopistossa.

Ruotsissa käyty naistutkimusdebatti liittyy keskeisesti naistutkija Eva Lundgreniin, jonka väkivaltatutkimus Slagen dam nimettiin vuoden naisteoksi Ruotsissa v. 2002. Tutkimuksen mukaan 46 % naisista joutuu miesten väkivallan kohteeksi.

Valtiotieteilijä Bo Rothstein syytti Dagens Nyheterissä maaliskuussa 2005 feministejä sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä ja huomautti, ettei heidän retoriikkaansa pidettäisi sopivana, jos se kohdistuisi miesten sijaan vaikkapa johonkin etniseen vähemmistöön. Rothstein kuvaili Lundgrenin tekemää väkivaltatutkimusta epätieteelliseksi. Lundgrenin ja Maud Eduardsin tutkimuksen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta on miesten normaali piirre, vaikka muiden tutkijoiden mukaan väkivaltaisuuteen vaikuttavat mm. mielenterveysongelmat. Rothstein väittää, että Lundgrenin ja Eduardsin puutteellinen tutkimusmetodiikka ja käsitteistön muodostus johtavat vääristeleviin tuloksiin. Rothsteinin mukaan feministiset tutkimukset eivät noudata sitä linjaa, josta on pidettävä kiinni monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Pian Rothsteinin kannanoton jälkeen Ruotsin tv esitti Evin Rubarin radikaalifeminismiä käsittelevän dokumentin Miesvihaajat (Könskriget). Dokumentissa esiintynyt Lundgren väitti, että Ruotsissa toimii lapsia rituaalisesti uhraava satanistinen pedofiiliverkosto. Ohjelmassa haastatellulla rikosasiantuntijalla ei kuitenkaan ollut tietoa tapauksista, joissa lapsia olisi tapettu uhrimenoin. Ohjelmassa naistukijärjestön edustaja siteerasi Lundgrenin teoriaa ns. normalisoitumisprosessista, jossa miehet aivopesevät naiset hyväksymään heihin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen alistamisen.

Dokumenttia seurannut kohu johti Lundgrenin tutkimusmateriaalin viralliseen tarkastamiseen. Uppsalan yliopiston nimeämien tarkastajien mukaan Lundgren oli vetänyt liian yksioikoisia johtopäätöksiä tutkimustuloksistaan. Lundgren oli väittänyt, ettei normaalien ja väkivaltaisten miesten välillä ole eroa esimerkiksi alkoholinkäytön suhteen. Hän oli haastatellut kymmenkunta miestä ja naista, jotka asuivat jyrkästi kristillisellä seudulla Norjassa, ja katsonut tulosten olevan yleistettävissä kaikkiin parisuhteisiin. Lundgrenin johtopäätöksellä ei tarkastajien mukaan ollut tukea edes näin puutteellisessa tutkimusmateriaalissa.

Lundgrenin puolelle asettui 14 muuta naistutkijaa, jotka kirjoittivat vastineen Dagens Nyheteriin. Naistutkijoiden mukaan tutkimuksen tarkastajiksi nimetyt valtiotieteilijät olivat tehtävään epäpäteviä, koska heidän oma tutkimuksensa kohdistuu osittain eri tutkimusalalle. Puolustajiensa mukaan Lundgren jatkaa hermeneuttista tutkimusperinnettä, jossa falsifioitavuudella ei ole ”suurempaa merkitystä”. Lundgrenin johtopäätöksissä on kyseessä vain eräs tulkinta asiasta, ja tarkastajien tekemä johtopäätös on samoin vain eräs tulkinta.

Rothsteinin ja Arne Jarrickin mielestä ei ole perusteltua, että naistutkimusta saisivat arvioida vain naistutkijat. He huomauttavat, että Lundgrenin sukupuolisyrjintää ajavalla tutkimuksella on vaikutettu Ruotsin lainsäädäntöön, ja kritisoivat Uppsalan yliopistoa siitä, ettei se ryhtynyt jatkotoimenpiteisiin Lundgrenin suhteen. Rothstein ja Jarrick muistuttavat, että vaikka todisteita suoranaisesta tutkimusvilpistä ei löytynytkään, Lundgren ei suostunut luovuttamaan tarkastajille kaikkea pyydettyä tutkimusmateriaalia. Rothstein kritisoi ruotsalaista naistutkimusta kaiken kaikkiaan laaduttomaksi ja huomauttaa, että lähes puolella sen professoreista ei ole yhtään vertaisarvioidussa tiedelehdessä julkaistua artikkelia, vaikka naistutkimukseenkin erikoistuneita lehtiä on useita.

Katso myös

• Demarkaatio-ongelma
• Maskulismi
• Naistutkimus
• Perheväkivalta
• ROKS
• Sukupuolten tasa-arvo

Kirjallisuutta

• Niemelä, Jussi K. & Tammisalo, Osmo: Keisarinnan uudet (v)aatteet: Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta. Helsinki: Terra cognita, 2006. ISBN 952-5202-95-X.

Aiheesta muualla

• Keisarinna - naistutkimuskriittinen blogi

Naistutkimusdebatti Ruotsissa

• Antifeministiska samfundet
• DN Debatt: "Uppsala universitet måste läggas ned". 22.8.2007