Luomiskertomukset

Wikipedia
Ohjattu sivulta Luomistaru
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luomiskertomukset voivat olla kaunokirjallisuutta, myyttejä, osa uskontoa tai perimätietona säilyneitä tarinoita maailman ja ihmisen synnystä. Lähes kaikilla kulttuureilla on ollut omat luomistakertomuksensa, jotka heijastuvat niiden toiminnassa tai muissa myyteissä, ja joiden kautta ne voivat määritellä itsensä. Luominen tapahtuu usein tyhjyydestä, sekasortoisesta tai tuntemattomasta alkutilasta, alkumunasta tai alkuolennon ruumiista. Maailma tai sen ihmiset voivat myös nousta Maan päälle alkumeren pohjasta tai maan alta tai kuten Raamattu kertoo, että Jumala loi sanallaan ihmisen maan tomusta. Joskus luomisessa on mukana vain yksi tai useampi Luoja, mutta joissain kertomuksissa Luojaa vastustaa Paholainen. Luomiskertomuksissa esiintyy joskus vedenpaisumus, jossa Luoja saattaa tuhota koko ihmiskunnan ja luoda sen uudelleen. Länsimaissa ja juutalaisuudessa Raamatun luomiskertomus on tunnetuin tarina ja osa uskontoa, mutta Raamatussa vedenpaisumus ei liity luomiseen eikä siinä myöskään Jumala tuhoa koko ihmiskuntaa tai luo sitä uudelleen.[1] Kalevalan runon alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luomiskertomus on symbolinen kertomus tietyn yhteisön käsityksestä siitä, miten maailma syntyi. Yhteisön myöhemmät luomisdoktriinit perustuvat tämän myytin tulkintaan yhteisön omien tarpeiden pohjalta. Kertomuksen kautta yhteisö luo itselleen käsityksen maailman syntyprosessista sekä ihmisen paikasta siinä, hänen suhteestaan toisiin ihmisiin, luontoon ja elottomaan maailmaan. Se tarjoaa yhteisölle usein myös tyylillisen mallin sen kulttuurin rakenteille ja toiminnalle sekä sen toisille myyteille, ja sen kautta kulttuuri voi määritellä itsensä. Myös yhteisön taide kuten maskit ja tanssit kuvaavat usein sen luomistarun rakenteen piirteitä. Luomiskertomus antaa yhteisölle myös käsityksen ajasta, joka jaetaan usein pyhään ja maalliseen aikaan.[2]

Varhaisimmat Kiinalaiset kirjoitusmerkit viittaavat useiden tutkijoiden mukaan Raamatun luomiskertomukseen mm. sanat puutarha, paratiisi, joki ja metsä. Metsä-sana on kiinaksi kaksi puuta vierekkäin ja tämä merkitsee kiinalaisille kristityille hyvän ja pahan tiedon puita luomisesta. Sana joki kirjoitetaan neljällä viivalla, jotka kuvaavat jokia ja luomisessa mainitaan neljä jokea nimeltä. Esimerkiksi puutarha-sana syntyy kiinaksi, kun piirretään yhteen kirjaimeen sanat pöly, henkäys, kaksi henkilöä ja suljettu(tai aidattu) alue. Henki-sana syntyy kiinaksi sanoista taivas, suoja, vesi, sade, kolme persoonaa ja ihmeiden tekijä. [3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpien kulttuurien suulliseen perinteeseen kuuluu kertomus ihmisten ja koko maailman alkuperästä.[4] Uskonnontutkija Charles Long on jaotellut luomismyytit viiteen pääluokkaan:[5]

  • tyhjästä luominen
  • sekasorrosta luominen, jossa maailma syntyy jostain olemassaolevasta tilasta tai materiaalista kuten alkumunasta
  • maailmanvanhemmat, jossa maailma syntyy kahdesta "vanhemmasta", kuten Maasta ja Taivaasta, tai yhden vanhemman jakaantumisesta[6]
  • esiintuleminen, jossa ihmiset nousevat maan päälle maassa olevasta aukosta
  • Maansukeltaminen, jossa Maa luodaan alkumeren syvyyksistä sukeltamalla

Moniin erityyppisiin luomismyytteihin kuuluu kertomus ihmisen luomisesta sekä kertomus tulvasta ja sitä seuraavasta uudesta luomisesta.[7]

Tyhjästä luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valon ja pimeän erotus, kristinuskon Jumala luomassa maailmaa. Fresko Sikstuksen kappelissa, Michelangelo, 1511.

Tyhjästä luominen (lat. ex nihilo) on laajimmalle levinnyt ja luultavasti yleisin luomiskertomustyyppi. Siinä ylijumala tai yksi Jumala tai yksi Jumala kolmessa persoonassa luo koko maailmankaikkeuden tyhjästä tai meteriaalittomasta tilasta. Monoteististen abrahamilaisten uskontojen kuten juutalaisuuden, kristinuskon (joilla on yhteinen Raamatun luomiskertomus) ja islamin vaikutusalueella tyhjästä luominen on vallitseva luomisen kuvaus. Tyhjästä luomisen taruja kerrottiin myös muinaisessa Egyptissä ja Intian Rigvedassa, ja niitä on kerrottu myös monissa muiden maanosien animistisissa uskonnoissa.[8] Raamatussa Jumala luo, valmistelee ja inspiroi kutsuen aluksi valkeuden ja erottaen sen pimeydestä. Raamattu jatkaa, että Jumalan Henki liikkui vetten päällä ja kaikkina luomispäivinä Raamatussa Jumala luo olevaista sanoen tai käskien luomansa asiat olevaiseksi.[9]

Tyhjästäluomistarujen jumalilla on usein piirteitä vanhemmista myrskyjen, säiden ja auringon jumalilta sekä isäjumalalta joka lannoittaa maan. Tällainen luojajumala on yleensä yksin, vaikkakin joskus moniosainen.[10] Näitä yksinäisiä luojajumalia ovat muun muassa Tuamotun Kiho, Mariaanien Na Arean, Tahitin Taaroa, Intian Rigvedan Purusha, bantujen Nzame, mayojen Tepeu ja Gukumatz, inupiatien ja tšuktšien Korppi, Johanneksen evankeliumin Sana, winnebagojen Maan tekijä, Marshallinsaarten Lowa ja Amazonian Uitoto. Tällaisten luojajumalien alkuperää ei luomistaruissa joko pohdita, tai heidän oletetaan olleen aina olemassa ajan ulkopuolella.[11]

Maailman luominen tyhjästä on tapahtunut taruissa monin eri tavoin. Luoja voi luoda maailman syljestään, siemenestään ja jopa ulosteestaan. Egyptiläinen Atum loi maailman masturboimalla ja boshongojen luoja oksentamalla. Maailma on voitu luoda myös monenlaisista esineistä kuten ihosta (Filippiinien bagoboilla), sateenkaarikäärmeen selästä (Afrikan foneilla) tai jumalan omasta nimestä (Egyptissä). Moni jumala on luonut maailman sanan voimalla, kuten heprealaisten jumala ("tulkoon valkeus"), maorien luojajumala Io ja Samoan luojajumala, tai ajatuksen voimalla kuten Intian Brahman.[12]

Tyhjästäluomistaruissa ihmisten luomisella on tärkeä osuus. Luotuaan ensin kaiken muun Jumala usein huomaa jotain oleellista puuttuvan ja luo siksi ihmisen[13]. Pohjois-Amerikan creek-intiaanien Luoja loi ensin eläimet, mutta nämä eivät löytäneet elämälleen tarkoitusta, joten hän loi ihmiset heidän avukseen. Heprealaisten jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen hallitsemaan luomakuntaa. Pawnee-intiaanien luoja loi ihmiskunnan äidin aamu- ja iltatähdestä, ja ihmiskunnan isän auringosta ja kuusta. Maasai-luojajumala Enkai loi ihmiset puusta, samoin kuin mayojen jumalat, ja Tahitin luojajumala Taaroa loi ihmiset maasta. Ensimmäiset ihmiset syntyvät taruissa myös usein jumalien insestisestä suhteesta.[14]

Tyhjästä luodussa maailmassa on usein myös paha voima tai sielun vihollinen jossakin mudossa, kuten Eedenin paratiisin käärme. Joskus pahuuden voittaessa Jumala suuttuu luomilleen ihmisille, kuten bushmannien ja mayojen luomistaruissa. Gilgamešin kertomukset kertoo suuttuvasta jumalasta, joka rankaisi ihmisiä vedenpaisumuksella ja siitä selvinneet pääsevät jatkamaan ihmiskuntaa puhtaalta pöydältä.[15] Joissain luomistaruissa kaikki ihmiset menehtyvät ja Jumala luo ihmiskunnan uudelleen.[16]

Sekasorrosta luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekasorrostaluomistaruissa on kyse järjestyksen (hyvä) ja kaaoksen (paha) tavoittelujen konfliktista. Sen vuoksi niihin liittyy usein dualismi, jossa pahuus on olemassa jo luomisesta alkaen, joskus jopa sodassa hyvyyttä vastaan. Myös näissä myyteissä ihminen nähdään epätäydellisenä, ja Jumala joutuu rankaisemaan häntä. Järjestyksen palauttajana ja pahuuden torjujana toimii usein kulttuurinen sankari tai hyvä jumala, kuten ainujen Aionia, Banks-saarten Quat tai Tahitin Hina.[17]

Sekasorrosta luotavan maailman materiaali on valmiiksi jo olemassa jossain muodossa. Joskus se on pimeyttä ja vettä, joskus silkkaa kaaosta, joskus maan osia, usein alkumuna. Tyhjästä luova jumalakin voi joskus itse sijaita jossain materiaalissa, mutta maailman hän tekee kuitenkin tyhjästä.[18]

Kiinalaisissa myyteissä maailma luotiin muodottomasta "maailmankaikkeuden henkäyksestä", jossa on jin- ja jang -periaatteet. Japanin ainujen maailma luotiin maasta ja vedestä. Kalifornian yukien maailma syntyi vaahdosta ja Nigerian ijawien maailma maasta, joka tuli Taivaasta pöydän päällä. Sekasorrostaluomismyyttejä ovat myös esimerkiksi shintolaisuuden, netsilikien, misteekkien, fulanien, guarayu-guaranien ja antiikin roomalaisten luomismyytit. Näissä myyteissä luomisen ainekset ja sen tarkka menetelmä vaihtelevat, mutta maa on yleinen valmistusaine. Ihminen luodaan usein savesta, mutta joskus myös esimerkiksi puusta (Melanesian Banks-saaret), simpukasta (haidat) tai madoista (samoalaiset).[19]

Yleisin materiaali maailman ja ihmisen luomiseen on alkumuna. Kalevalan luomiskertomuksessa sotka muni seitsemän munaa, joiden pudotessa ja rikkoutuessa alkumereen syntyivät maa, taivas, tähdet ja aurinko. Joissain luomistaruissa Luojajumala itsekin syntyy aluksi munasta.[20]

Maailmanvanhemmuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asteekkien Coatlicue-jumalatar uhrattiin maailman synnyssä.

Maailmanvanhemmat-luomismyytissä on ennen maailman luontia aluksi alkumaailma. Se voi olla koostunut kahdesta "vanhemmasta", jotka erotetaan, tai yhdestä vanhemmasta, joka hajoaa kappaleiksi muodostaen näin maailman. Kahden vanhemman muunnelmassa vanhemmat ovat yleensä isällinen Taivas ja äidillinen Maa, jotka ovat näennäisen pysyvästi mutta passiivisesti kiinni toisissaan. Tästä on seurannut pimeä ja ahdas maailma, jossa muulle luomakunnalle ei ole tilaa. Tällaisia luomistaruja on muun muassa kelteillä, japanilaisilla, kreikkalaisilla, egyptiläisillä, Togon ja Ghanan kracheilla, Mikronesian gilbertinsaarelaisilla, polynesialaisilla, Amerikan zuneilla ja Pohjois-Intian minyongeilla.[21]

Kahden vanhemman eroaminen on usein väkivaltainen toimenpide: joskus se tapahtuu kastraatiolla (kuten kelteillä ja kreikkalaisilla), joskus taistelun kautta. Erosta seuraa luovuus ja järjestys, ja valo korvaa pimeyden ja tila ahtauden. Eron jälkeen jokin jumala ottaa vastuun luomisen jatkamisesta – luojaksi uudessa valoisassa maailmassa tulee usein aurinkoon jotenkin liittyvä jumala, kuten Egyptissä Ra.[22]

Kun vanhempia on vain yksi, se uhrautuu tai tapetaan ja hajoaa kappaleiksi, jotka muodostavat maailman. Tällainen on esimerkiksi vedalainen Purusha, jonka ruumiista tulivat eri kastiluokat sekä eläimet, kasvit, rituaalit ja pyhät vedat. Hänen mielestään tuli kuu, silmästään aurinko, hengityksestään tuuli, päästään taivas, jaloistaan maa ja navastaan ilmakehä. Samoin kävi kiinalaisten Pangulle, Kanadan algonquinien Maanäidille, babylonialaisten Tiamatille ja asteekkien jättijumalattarelle.[23] Skandinaavisessa mytologiassa Eddan runoissa Ymirin lihoista tehtiin maa, verestä vedet, luista vuoret, hiuksista metsät ja aivoista pilvet.[24]

Esiintuleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiaaniheimon myyttistä tuloaukkoa symboloiva sipapu rakennuksen lattialla Mesa Verdessä Coloradossa.

Esiintulemisluomisessa painotus on ihmiskunnan luomisessa, ja se muistuttaakin ihmisvauvan syntymää. Siinä ihmiset ilmestyvät maailmaan maan alta. Tällainen luomistaru on tyypillinen lounaisen Pohjois-Amerikan intiaaneille Coloradossa, Arizonassa ja Uudessa-Meksikossa. Intiaanit ovat ennen vanhaan kaivaneet yhteisökeskustensa lattioihin sipapuja, kuoppia jotka symboloivat heidän oman kansansa tuloaukkoa, joka kyseiselle kansalle oli koko maailman keskus.[25]

Esiintuleminen on tapahtunut eri intiaanikansoilla hiukan eri tavoin. Usein maan alla on asustanut naispuolisia henkiä ja joskus Maaäiti. Nämä henget ryhtyivät nousemaan ylös valoa kohti. He tekivät reiän maanalaisen maailman kattoon kansasta riippuen eri tavoin ja nousivat siitä maan päälle, mukanaan siemeniä joista kasvit ja eläimet kasvavat. Joskus nousu tapahtui vaiheittain ja siihen liittyi moraalista kehittymistä.[26]

Maansukeltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maansukeltajaluomistarussa painopiste on Maapallon luomisella koko maailmankaikkeuden sijaan. Sitä on kerrottu eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti Keski-Aasiassa, Intiassa ja Pohjois-Amerikassa. Myös suomalaisilla, unkarilaisilla, fidžiläisillä, ainuilla ja jorubilla on omissa luomistaruissaan piirteitä Maansukeltajatarusta.[27]

Maansukeltajaluomisen alussa on yleensä alkumeri ja Luoja, joskus kaksi. Luominen tapahtuu yleensä eläinten avulla, jotka Luoja lähettää meren syvyyksiin noutamaan Maan rakennusmateriaaleja. Keskiaasialaisilla ja romanialaisilla tapahtumassa on mukana myös kiusaa tekevä paholainen tai toinen Luoja.[28]

Teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkukantainen alkumateriaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman luomiseen käytetty materiaali on luomistaruissa usein jotain erilaistumatonta ainetta kuten vettä, kaaosta, hirviö tai muna. Tällaisissa myyteissä maailma usein palaa syklisesti alkuperäiseen tilaan syntyäkseen uudelleen. Niissä luomistaruissa, joissa tällaista alkuainetta ei ole, maailma syntyy kokonaan Luojan tahdosta, ja yksi hän vastaa sen jälkeen sen ylläpidosta ja tuhosta.[2]

Antagonismi ja dualismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antagonismia eli vihamielisyyttä esiintyy maailmanvanhemmuusmyyteissä, joissa jälkeläiset haluavat erkaantua vanhemmistaan. Esiintulemismyyteissä maan alta nousevien olentojen välillä on joskus ristiriitoja, jotka ovat nousemisen yksi syy. Alkumunamyyteissä esiintyy dualismia ja antagonismia, etenkin jos munassa on kaksoset, jolloin toinen edustaa pahuuden voimia. Maansukeltamismyyteissä Luojan haastava Paholainen esiintyy usein.[2]

Luominen uhrauksen kautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanvanhemmuusmyyteissä alkuolento usein uhrataan, ja sen ruumiista syntyy maailma. Myös alkumunamyyteissä voidaan munasta syntynyt jumaluus uhrata. Hirviö uhrattaessa uhraus johtaa myös luomisen välttämättömään vakiintumiseen.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leeming, David Adams: Creation Myths of the World : An Encyclopedia. Santa Barbara, Calif: ABC-CLIO, 2010. ISBN 9781598841749.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1. Mooseksen kirja 7-8
  2. a b c d Charles H. Long: creation myth Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 17.2.2014.
  3. C. H. Kang ja Ethel Nelson: The Discovery of Genesis: How the Truths of Genesis Were Found Hidden in the Chinese Language, s. 39,54. Concordia Publishing House, 1979. ISBN 978-0570037927. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.4.2014).
  4. Creation myths Encyclopedia Mythica
  5. Leeming 2010, s. 1.
  6. Leeming 2010, s. 16.
  7. Leeming 2010, s. 2.
  8. Leeming 2010, s. 2.
  9. 1. Moos 1:2-4,6,9,11,14,20,24,26,29
  10. Leeming 2010, s. 2–3.
  11. Leeming 2010, s. 3.
  12. Leeming 2010, s. 3–5.
  13. Leeming 2010, s. 9.
  14. Leeming 2010, s. 5–6.
  15. Leeming 2010, s. 5–6.
  16. Leeming 2010, s. 7.
  17. Leeming 2010, s. 13–14.
  18. Leeming 2010, s. 9–10.
  19. Leeming 2010, s. 10–11.
  20. Leeming 2010, s. 12–13.
  21. Leeming 2010, s. 16.
  22. Leeming 2010, s. 17.
  23. Leeming 2010, s. 18.
  24. Micha F. Lindemans: Ymir Encyclopedia Mythica Online. Encyclopedia Mythica. Viitattu 26.8.2011. englanti
  25. Leeming 2010, s. 21, 23.
  26. Leeming 2010, s. 21–22.
  27. Leeming 2010, s. 24.
  28. Leeming 2010, s. 24–25.