Linnaisten vihreä kamari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linnaisten vihreä kamari
Ringa (Kaija Rahola) ja Kaarle (Rauli Tuomi).
Ringa (Kaija Rahola) ja Kaarle (Rauli Tuomi).
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Usko Hurmerinta
Perustuu Zacharias Topeliuksen romaaniin Linnaisten kartanon viheriä kamari (1859)
Tuottaja Matti Schreck
Säveltäjä Felix Krohn
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Roy
Pääosat Rauli Tuomi
Regina Linnanheimo
Kaija Rahola
Paavo Jännes
Ture Junttu
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 4. helmikuuta 1945
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
Elonet

Linnaisten vihreä kamari (ruots. Gröna kammarn på Linnais) on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen kauhuromanttinen elokuva vuodelta 1945. Se edustaa tyylipuhdasta eskapismia kartanomiljöineen, romansseineen, väärine henkilöllisyyksineen ja vuosisataisine salaisuuksineen. Vähä vähältä Linnaisten kartanon salaisuudet alkavat paljastua niin vieraille kuin talon väellekin. Linnaisten naimattomat tyttäret Anna ja Ringa puolestaan ovat monenlaisten romanttisten pyrkimysten kohteina, joille asettaa omat esteensä 1800-luvun sääty-yhteiskunta ihmisten käyttäytymistä säätelevine tiukkoine rajoineen.

Linnaisten vihreä kamari oli vuoden 1945 katsotuin suomalainen ensi-iltaelokuva. Sille myönnettiin Jussi-palkinnot miespääosasta (Rauli Tuomi), kuvauksesta (Eino Heino) ja lavastuksesta (Roy) 6. marraskuuta 1945 Ravintola Adlonissa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa. Televisiossa Linnaisten vihreä kamari esitettiin ensi kerran 1961. Elokuva on mustavalkoinen.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Rauli Tuomi  … Kaarle Lithau, arkkitehti  
 Regina Linnanheimo  … Anna Littow  
 Kaija Rahola  … Ringa Littow, edellisen pikkusisko  
 Paavo Jännes  … Karl Sigismund Littow / asessori Jaakko von Littow, Linnaisten patriarkka  
 Ture Junttu  … kreivi Spiegelberg, kuurinmaalainen seikkailija  
 Reino Valkama  … Eusebius Winterloo  
 Eine Laine  … hovineuvoksetar Winterloo, edellisen äiti  
 Arvi Tuomi  … hovimestari Holming  
 Mailis Vaaja  … Adelaide Triste-Ruban, sveitsiläinen kotiopettaja  
 Henny Waljus  … Justiina-täti  
 Elli Ylimaa  … Renata Weder  
 Arvo Lehesmaa  … luutnantti Weder  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnaisten kartanon salaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat alkavat eräästä syystalvesta 1830-luvun lopulla. Eversti Karl Littow kertoilee sukunsa tarinaa kahdelle tyttärelleen, tummahiuksiselle, viileälle Annalle ja vaalealle, hieman rasavillille Ringalle. Hän paljastaa myös ikivanhan ennustuksen vaarasta, joka vaanii Littoweja kahdennentoista sukupolven jälkeen. Linnaisiin alkaa saapua vieraita: kuurinmaalainen kreivi Spiegelberg ja naapurissa sijaitsevan Syrjäkosken kartanon hovineuvoksetar Winterloo sekä hänen poikansa kapteeni Eusebius Winterloo. Meri on juuri jäätynyt ja Littowit vieraineen lähtevät luistelemaan. Nousee myrsky, tuiskuava lumi peittää kaiken näkyvyyden. Seurue alkaa huolestua, kun Ringa ja Eusebius katoavat jäälle. Kaikkien helpotukseksi valkean myrskyn hyytävästä tuiverruksesta ilmestyy arkkitehti Kaarle Lithau mukanaan Ringa. Eversti Littow on kutsunut Kaarlen uudistamaan vanhaa ja epäkäytännöllistä Linnaisten kartanoa. Tullessaan hän tuo myös modernin maailmankatsomuksensa, mikä ärsyttää Linnaisten patruunaa.

Illalla Linnaisiin löytää tiensä myös Eusebius, joka on käväissyt kotonaan ja juopotellut vallesmannin kanssa. Hovineuvoksetar Winterloo haluaisi naittaa Eusebiuksen Littowin sukuun, ja humalapäissään kapteeni kosii Ringaa. Turhaan. Yön saapuessa hovimestari Holming opastaa Kaarlen yöpymään Linnaisten siipirakennukseen, jossa asustaa eversti Littowin 90-vuotias Justiina-täti. Kaarle on viettävä yönsä vihreässä kamarissa, johon liittyviä kummitusjuttuja Holming kertoo hänelle kynttilän valossa. Kaarle pitää moisia tarinoita huuhaana. Holmingin kertomuksen mukaan asessori Jaakko von Littow, Linnaisten nykyisen isännän eli eversti Littowin isoisä, rakennutti aikoinaan siiven vihreine kamareineen vankilaksi vaimolleen. Kaarle Lithaun isoisä oli ollut samaan aikaan kotiopettajana Syrjäkoskella ja hänellä oli romanssi von Littowin vaimon kanssa. Rakastavaisilla oli yhteinen poika. Asessorin ja hänen vaimonsa elämä päättyi traagisesti.

Holming poistuu vihreästä kamarista. Kaarle menee yöpuulle, mutta jättää kynttilän palamaan. Kamarissa tapahtuu yliluonnollisilta vaikuttavia asioita, joiden myötä Littowin suvun synkät salaisuudet alkavat paljastua arkkitehdille. Tammikaapista putoaa kuin itsestään laatikko, josta löytyy dokumentti, jossa asessori von Littow myöntää olleensa itse asiassa Lithau. Kaarle taasen käsittää olevansa oikeastaan Littow.

Sukukirous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spiegelberg kosii Annaa, mutta saa rukkaset. Mies häipyy Linnaisista, mutta palaa mukanaan vanha asiakirja, joka osoittaa Karl Littowin olevan hänelle huomattavan summan velkaa. Karl sanoo velan olevan hoidetun, mutta kuitti on kadonnut. Kaarle kertoo kuitin olevan tallessa vihreän kamarin tammikaapissa, joka murretaan auki. Kuitti löydetään ja Spiegelberg paljastuu huijarikreiviksi. Hän pakenee Linnaisista vallesmanni kannoillaan.

Joulua vietetään Syrjäkoskella. Paikalla ovat Winterloiden lisäksi Littowin herrasväki ja luutnantti Weder sisarineen. Joulun enkelit eivät ole suosiollisia Syrjäkoskelle. Pieni puukartano syttyy tuleen ja palaa maan tasalle. Jouluvieraat siirtyvät Linnaisiin. Selvittääkseen Littowin ja Lithaun sukujen välistä suhdetta, Karl Littow päättää viettää jouluyön vihreässä kamarissa. Kaarle puolestaan nukkuu patruunan makuuhuoneessa. Ringa ei tiedä huoneiden vaihdosta ja hän hiipii yöllä patruunan huoneeseen ja luulee kertovansa isälleen Annan ja Kaarlen suhteesta. Kaarle kuulee Ringan tunnustuksen, mutta ei paljasta itseään. Kaarle on nimittäin rakastunut Ringaan, mutta Karl Littow ei hyväksy epäsäätyistä avioliittoa. Tyttäret itse eivät tosin ole kunnolla selvillä, kumpaan heistä Lithau on rakastunut. Kapteeni Winterloon sydän alkaa sitä vastoin kallistua kauniin Adelaiden suuntaan, hänen äitinsä kauhistukseksi. Hovineuvoksetar painottaa aatelissäädyn velvoitteita, joista kapteeni taas ei perusta lainkaan. Vihreässä kamarissa naisenhahmoinen kummitus ilmestyy Karl Littowille ja painostaa tätä oikaisemaan esi-isänsä tekemän huijauksen. Sama nainen näyttäytyy myös Kaarlelle ja kehottaa tätä pysymään Linnaisissa.

Aamulla Kaarle polttaa asessorin tulenaran tunnustuksen. Karl yrittää estää dokumentin tuhoutumisen. Hän haluaisi lukea sen, mutta Kaarle varoittaa häntä. Paperi poltetaan ja herrat Lithau ja Littow myöntävät olevansa lopultakin samaa sukujuurta. Karl lupaa tyttärensä Kaarlelle, mutta Ringan ja Annan ällistykseksi käy ilmi, että Kaarlen lemmenkohteena onkin ollut Ringa. Vihreästä kamarista paljastuu salakäytävä Justiina-tädin tiloihin. Täti lausuu huojentuneena: "Kirous on poistunut suvustamme..." Topeliuksen romaanissa on myös epilogi, joka ajoittuu 1850-luvulle, mutta sen tapahtumat on jätetty pois elokuvaversiosta. Epilogissa mainitaan mm. huijarikreivi Spiegelbergin kuolleen Espanjan kaleerilaivoilla.

Syntyhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnaisten vihreä kamari perustuu Zacharias Topeliuksen romaaniin Linnaisten kartanon viheriä kamari (1859). Kirjalle nimensä antanut Linnaisten kartano sijaitsee Mäntsälässä. Suomi-Filmi oli suunnitellut aiheesta elokuvaa jo 1940 ohjaajana Orvo Saarikivi. Toiseen naispääosaan kaavailtiin Helena Karaa. Saarikivi siirtyi kuitenkin pian kilpailevaan yhtiöön. Jorma Nortimo jatkoi hanketta. Hän kaavaili naispääosiin Kaija Raholaa Annaksi ja Hilkka Helinää Ringaksi. Syystalvella 1943 hanke alkoi edetä, ohjaajaksi tuli lopulta Valentin Vaala. Kaija Raholasta tuli Ringa. Annaksi valittiin Regina Linnanheimo.[1]

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnaisten vihreän kamarin kuvaukset alkoivat syystalvella 1943 ja päättyivät loppuvuonna 1944. Ulkokuvat otettiin Siuntiossa sijaitsevassa Suitian kartanossa. Sisäkuvaukset tehtiin Helsingissä Munkkisaaren studioilla.[2]

Arvioinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnaisten vihreä kamari sai ristiriitaisen vastaanoton. Aamulehden mukaan elokuvan suurin ansio oli "topeliaanisen romantiikan elävöittäminen" ja "aidon historiallis-romanttisen tunnelman aikaansaaminen". Ilta-Sanomat kirjoitti: "Kirjailijaa kohtaan tunteman pieteetin ei tarvitsisi nähdäksemme estää sitä, että aiheen perusviivoja saatettaisiin jossakin määrin modernisoida..." Näyttelijöiden suorituksia aikalaiskriitikot pitivät tasokkaina. Myös kuvausta ja lavastusta kehuttiin.[3]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehdin ja Ringan keskeneräinen romanssi on rinnastettu muutostilassa olevaan kartanoon. Rakennuksen vertauskuvallisen tason katsotaan ohittavan sen arkkitehtonisen tason. Linnaisten kartanoa esittää Suitian kartanolinna Siuntiossa. Sen goottilainen julkisivu antaa täydelliset puitteet kauhuromanssille. Elokuvan tunnelmaa tehostavat aavemainen viima ja muut luonnonilmiöt. Hienostokartanomiljöön mukaisesti rooleihin kuului naisten loistokkaat 1800-luvun krinoliinipuvut.

Elokuvan avainrepliikkejä ovat: paroni Littow: "Kaikkein jännittävimpiä tapahtumia ei ole kirjoitettu muistiin, ne elävät näissä vanhoissa seinissä." Arkkitehti Lithau: "Voidakseen unohtaa täytyy ihmisen olla joko hyvin onnellinen tai hyvin onneton. Mutta kumpi minä olen, sitä en vielä tiedä itsekään."

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kansallisfilmografia 3, s. 396–397.
  2. Suomen kansallisfilmografia 3, s. 393.
  3. Suomen kansallisfilmografia 3, s. 395–396.