Dynamiittityttö
| Dynamiittityttö | |
|---|---|
 Elokuvan DVD-kansi |
|
| Ohjaaja | Valentin Vaala |
| Käsikirjoittaja |
Tet Lea Joutseno |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä |
George de Godzinsky Harry Bergström |
| Kuvaaja | Uno Pihlström |
| Leikkaaja | Valentin Vaala |
| Lavastaja | Erkki Siitonen |
| Pääosat |
Lea Joutseno William Markus Tapio Nurkka |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 1. lokakuuta 1944 |
| Kesto | 73 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 2 429 443 vmk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Dynamiittityttö (ruots. Dynamitflickan) on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen komediaelokuva vuodelta 1944. Sen juoni rakentuu tekoajankohdalleen tyypillisesti väärille henkilöllisyyksille ja yhteiskuntaluokkien välisille eroille. Elokuvan käsikirjoitus syntyi kolmikon Tet-Vaala-Joutseno yhteistyönä.
Tarinassa rikosromaaneihin hurahtanut hienostoneiti Marja (Lea Joutseno) haluaa säpinää elämäänsä ja sekaantuu rikollisten puuhiin. Hän tosin uskoo olevansa tekemisissä vain rosvoiksi naamioituneiden valeroistojen kanssa. Marja hurmaa säkenöivällä luonteellaan niin roistot kuin poliisipäällikönkin.
Dynamiittityttö sai ilmestyessään hyvät arvostelut ja vuoden suurimman yleisösuosion. Se esitettiin televisiossa ensi kerran 12. tammikuuta 1963.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingissä tapahtuu sarja dynamiittimurtoja. Myös johtaja Reijosen konttori joutuu tihutyön kohteeksi. Salapoliisiromaanien maailmaan uppoutunut johtajan tytär Marja innostuu saadessaan jännitystä tylsäksi kokemaansa elämään; ovathan dynamiittimiehet ”viimeistä huutoa”. Kun rikospoliisiosaston apulaispäällikkö Esko Vuoristo saapuu johtaja Reijosen luo neuvotteluun, Marja ryhtyy antamaan neuvoja vedoten lukemiinsa dekkareihin. Marjaa kosiskeleva taiteilija Kari Honka vaikuttaa hänen mielestään liian kiltiltä ja arkiselta. Kari ei käsitä Marjan salapoliisihullutusta, ja päättää antaa tytölle opetuksen; hän juonii pelästyttävänsä Marjan kunnolla, mutta heidän yhteinen ystävänsä Lempi paljastaa Marjalle Karin aikeet.
Esko vierailee viikonloppuna Reijosten huvilalla; sinne poikkeaa myös salaperäinen arkkitehti Taisto, jolta Marja on kerran saanut kyydin kotiin. Taistolta putoaa eteisen lattialle lappu, jossa lukee: ”Rahkosen autokorjaamo, lauantai-iltana kello 21”. Marja poimii lapun ja luulee sitä Karin juoneen kuuluvaksi viestiksi. Illalla Marja menee lapun neuvojen mukaisesti korjaamolle, jossa hän tapaa oikeat dynamiittimiehet ja esittäytyy heille ”Telakkakadun hiipiväksi varjoksi”. Miehet puolestaan luulevat Marjaa pomonsa Jehun lähettämäksi koplan uudeksi jäseneksi. Suunnitteilla on murto konsuli Karkkisen konttoriin: Marja sopii miesten kanssa tapaamisesta ravintola Ritzissä maanantai-iltana ja kertoo asiasta Lempille, jonka kautta myös Kari saa tietää siitä.
Kari tutustuu Marjan välityksellä Taistoon ja kertoo tälle suunnitelmastaan antaa Marjalle opetus: hänen ystäviensä on määrä naamioitua konniksi ja kidnapata Marja. Taisto ehdottaa juonen toteuttamista Reijosten huvilalla Marjan vanhempien ollessa poissa. Marja on lipsauttanut Taistolle, että johtaja Reijonen on siirtänyt arvopaperinsa huvilan kassakaappiin.
Kari kutsuu Eskon mukaansa Ritziin, missä he seuraavat mustasukkaisina Marjan seurustelua frakkipukuisten konnien kanssa. Neuvonpidossa Marja, joka yhä luulee olevansa tekemisissä Karin ystävien kanssa, saa tehtäväkseen houkutella yövartijan pois saman illan murrossa Karkkisen konttoriin. Vasta aamulla nähdessään sanomalehden Marja ymmärtää kauhukseen olleensa mukana dynamiittimiesten uusimmassa ryöstössä. Hän ryntää siltä seisomalta poliisiasemalle ja paljastaa kaiken Eskolle, joka taivuttaa Marjan jatkamaan roolissaan, jotta kopla saadaan kiinni itse teossa.
Kaikki tiet kohtaavat dynamiittikoplan seuraavassa kohteessa Reijosten huvilalla, jonne Esko järjestää poliisiansan ja jossa Kari panee täytäntöön oman juonensa Marjan päänmenoksi. Karin ystävät saapuvat ensimmäisinä ja joutuvat juonesta tietämättömien poliisien pidättämiksi. Kun Marja tulee huvilalle oikeiden dynamiittimiesten kanssa, hän kohtaa pihamaalta vain Karin, joka on täysin ymmällään. Marja lähettää Karin hakemaan apua ja pidättelee rosvoja tarjoamalla heille viihdykettä odottaessaan poliisien saapumista.
Kari yrittää soittaa autokorjaamosta poliisille, mutta paikalla oleva Taisto estää sen. He palaavat yhdessä huvilalle ja löytävät juhlivan seurueen. Taisto ottaa paperit, mutta ei ehdi paeta: Esko on ehtinyt vakuuttua Karin ystävien viattomuudesta ja palaa viime hetkellä poliisien kanssa pidättämään dynamiittimiehet sekä Taiston, joka paljastuu Jehuksi. Marja pyörtyy, ja Kari ja Esko virvoittelevat häntä. Marja vannoo haluavansa vastedes viettää niin tylsää elämää kuin suinkin, ”tavallisen miehen” eli apulaispoliisipäällikkö Vuoriston kanssa.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Lea Joutseno | … | Marja Reijonen |
| Paavo Jännes | … | johtaja Jorma Reijonen |
| Tapio Nurkka | … | taiteilija Kari Honka |
| William Markus | … | rikospoliisin apulaispäällikkö Esko Vuoristo |
| Kaarlo Kytö | … | arkkitehti Taisto alias Jehu |
| Rauha Rentola | … | Lempi Rae |
| Matti Lehtelä | … | Jali, dynamiittimies |
| Veikko Huuskonen | … | Aape, dynamiittimies |
| Kaarlo Aavajoki | … | Unski, dynamiittimies |
| Kyösti Käyhkö | … | Yrkkä, dynamiittimies |
| Yrjö Haapanen | … | Otso |
| Joel Asikainen | … | Kalle |
| Usko Kantola | … | Eero |
| Tarmo Manni | … | Veikko |
| Irja Lautia | … | Tilda, Reijosten sisäkkö |
| Arvi Tuomi | … | Ritzin hovimestari |
| Urho Seppälä | … | 1. komisario |
| Ensio Jouko | … | 2. komisario |
| Lida Salin | … | Ulla, Reijosten sisäkkö maalla |
| Lennart Vaikonpää | … | autonkuljettaja |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dynamiittityttö oli kirjailija Kersti Bergrothin eli Tetin, Vaalan ja Joutsenon kolmas yhteistyö elokuvien Morsian yllättää ja Tositarkoituksella jälkeen. Vaala ja Joutseno olivat myös käsikirjoittamassa elokuvaa aina dialogia myöten, mutta alkuteksteissä käsikirjoittajaksi mainitaan Tet. Kolmikko löysi aiheen elokuvalle sanomalehdestä, jossa kerrottiin rikollisliigasta, joka oli dynamiittia käyttämällä murtautunut rahakkaisiin kohteisiin.[1]
Elokuvassa Reijosten huvilaa esittää Henry Nielsenin huvila Helsingin Kuusisaaressa. Elokuvaa kuvattiin myös silloisessa Kulosaaren huvilakaupungissa ja Kulosaaren Casinolla, joka esitti ravintola Kit Catia. Studiokohtaukset tehtiin Suomi-Filmin studioilla Munkkisaaressa ja Itämerenkadulla. Tangokohtaus kuvattiin ravintola Fenniassa.[2]
Elokuvan miespääosan esittäjän löytäminen tuotti vaikeuksia – ohjaaja Vaala ei ollut löytää mieleistään tyyppiä sankariosaan, kunnes kirjailija Usko Kemppi ehdotti koekuvattavaksi William Markusta, joka työskenteli Petsamon Nikkelin ulkomaankirjanpitäjänä ja johon Kemppi oli tutustunut välirauhan aikana. Koekuvauksesta alkoi William Markuksen elokuvaura sekä näyttelijänä että ohjaajana.[2]
Dynamiittitytön ensi-ilta oli 1. lokakuuta 1944 suurten kaupunkien elokuvateattereiden lisäksi myös Riihimäen Apollossa. Yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien esityskertojen mukaan laskettuna vuoden paras. Elokuva saatiin kaupaksi Ruotsiin.[2]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dynamiittitytön teemasävelmänä on Harry Bergströmin säveltämä ja Eine Laineen sanoittama tango ”Ken lienetkään”. Se toistuu alku- ja loppumusiikissa sekä tanssikohtauksessa. Lisäksi Joutseno laulaa kappaleen playbackinä.[2]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva sai marraskuussa järjestetyssä Jussi-gaalassa 1945 kaksi Jussi-palkintoa:[3]
- Lea Joutseno, paras naispääosa
- Valentin Vaala, paras ohjaus. Vaalan palkinnon yhteydessä mainittiin perusteeksi myös elokuva Linnaisten vihreä kamari (1945).
Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uuden Suomen kriitikko arvioi elokuvan olleen ”tervetullut piristys keskelle ankeaa syksyä”. Helsingin Sanomissa kriitikko Paula Talaskivi kirjoitti: ”Suomi-Filmin uutuus on sellainen hyväntuulisuuden täysosuma, ettei meillä moniin aikoihin ole sen vertaista tehtykään. – – Mutta Tetillä ja Vaalalla on ollut tukenaan myös sellainen armoitettu komedienne kuin Lea Joutseno, jonka vertaista meillä ei tällä alalla kerta kaikkiaan ketään muuta olekaan.”[2]
Televisioesityksen yhteydessä vuonna 1988 kritiikki ei ollut enää säröttömän kiittävää, ja Dynamiittitytön aikoinaan saamia ylistyssanoja pidettiin jo liioiteltuina. Lähinnä arvioissa nostettiin esille näyttelijäsuoritukset. Muun muassa Tapani Maskula arvioi: ”William Markus ja aivan erityisesti Tapio Nurkka sopivat mainiosti eloisan Lea Joutsenon aisapareiksi. Nurkan kuivan niukka komiikka ei ole saanut meillä liiemmälti seuraajia.” Kansan Uutisissa Antti Lindqvist luonnehti: ”Ilman Joutsenon erinomaista näyttelijäsuoritusta elokuvalla olisi hyvin vähän annettavaa, tai tosiasiassa koko filmiä ei olisi olemassakaan. – – Vaalan ohjaus tyytyy pitkälti pelkkään tallentamiseen, siinä ei yritetäkään loistaa oivalluksilla”. Arvostelijan mukaan nimenomaan Joutsenon epäsovinnaisuus irtosi edukseen elokuvan kulissinmakuisesta teatraalisuudesta.[4]
Vuoden 2012 televisioesityksen yhteydessäkin tehdyssä arvostelussa kiitettiin Lea Joutsenoa ”sotavuosien säkenöivimmäksi komedienneksi” (Arto Pajukallio, Helsingin Sanomat).[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen kansallisfilmografia 3. ISBN 951-37-1019-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dynamiittityttö Elonet.