Leaf

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Leaf on useassa Euroopan maassa toimiva makeisvalmistajakonserni, jolla on monia tunnettuja tuotemerkkejä. Suomessa Leaf tunnetaan ennen kaikkea ksylitolimakeisten,lähde? kuten Xylitol Jenkki -purukumin valmistajana. Leaf-konsernin emoyhtiö on Cloetta AB, jonka kotipaikka on Ruotsi[1].

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Osa nykyisen Leaf-konsernin yhtiöistä kuului 1980- ja 1990-luvuilla Huhtamäki Oy:n makeistoimialaan eli Leaf-ryhmään. Huhtamäki otti Leaf-nimen käyttöön ostettuaan vuonna 1983 kolme yhdysvaltalaista makeisvalmistajaa, joista yksi oli nimeltään Leaf Confectionery.

Huhtamäki oli itse valmistanut pitkään makeisia; koko yhtiö oli saanut alkunsa Heikki Huhtamäen vuonna 1920 Kokkolaan perustamasta makeistehtaasta Oy Huhtamäen Tehtaat – Huhtamäki Fabriker Ab. Makeistuotantoa oli laajennettu ostamalla vuonna 1931 turkulainen Makeistehdas O.Y. Hellas. Myöhemmin Huhtamäki laajentui muun muassa elintarvike-, pakkaus- ja lääketeollisuuteen.

Yhdysvaltalaisten yhtiöiden ostolla makeisten valmistuksesta tuli Huhtamäen ylivoimaisesti suurin toimiala. Myöhemmin Huhtamäki laajensi Leaf-ryhmää vielä uusilla yritysostoilla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Ruotsalaiselta Procordialta Leaf osti useita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimivia yhtiöitä. Vuonna 1993 Leaf osti ruotsalaisen F. Ahlgrens Tekniska Fabrik AB:N, joka tunnettiin tuotemerkeistään Läkerol ja Ahlgrens Bilar.

Huhtamäki luopui 1990-luvulla koko Leaf-ryhmästä ja makeistoimialastaan. Leafin yhdysvaltalaiset yksiköt Huhtamäki myi vuonna 1996 Hershey Foods Corporationille ja eurooppalaiset yksiköt vuonna 1999 hollantilaiselle elintarvikeyhtiölle CSM N.V:lle. CSM hankki samana vuonna ruotsalaisen makeisvalmistajan Malaco AB:n ja yhdisti sen Ahlgrensin kanssa MalacoLeaf AB:ksi.

CSM puolestaan myi kaikki Leaf-yksikkönsä makeistehtaansa ja -yhtiönsä vuonna 2005 konsortiolle, jonka muodostivat pääomasijoitusyhtiöt CVC Capital Partners ja Nordic Capital sekä makeisyhtiöiden toimiva johto.[2] Uuden konsernin emoyhtiöksi perustettiin Leaf International B.V. -niminen yhtiö Alankomaihin. Vuonna 2011 Leaf ja ruotsalainen makeisyhtiö Cloetta AB ilmoittivat yhdistymisestään ja uuden yhtiön nimeämisestä Cloetta AB:ksi.[1]

Tehtaat Suomessa [muokkaa]

Huhtamäen entiset makeistehtaat Turussa ja Aurassa jatkoivat toimintaansa CSM:n omistuksessa ja siirtyivät vuonna 2005 uudelle Leaf-konsernille. Turun tehtaan toiminta lopetettiin vuonna 2006 ja tuotanto siirrettiin Leafin muille tehtaille sekä sopimusvalmistajille Tanskaan, Slovakiaan, Ranskaan, Ukrainaan ja Tšekkiin.[3] Auran tehtaan toiminta lopetetaan vuoden 2013 alussa.[4]

Leaf harjoittaa toimintaansa Suomessa Leaf Suomi Oy:n nimissä. Sen vuonna 2000 aloittanut tytäryhtiö Karkkikatu Oy on keskittynyt irtomakeisten myyntiin.

Mynthon-pastilleja.

Tuotemerkit [muokkaa]

Leafin tunnetuimpia tuotemerkkejä:lähde?

  • Suomi: Jenkki, Leijona, Mynthon, Royal, Sisu, Tupla
  • Ruotsi: Ahlgrens Bilar, Cloetta, Läkerol, Malaco
  • Hollanti: King, Red Band, Sportlife, Venco, XyliFresh
  • Italia: Dietor, Dietorelle, Galatine, Saila, Sperlari
  • Englanti: Chewits

lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]