Jumalan teatteri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jumalan teatteri oli suomalainen, Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostunut nelihenkinen avantgardistinen ja radikaali näyttelijäryhmä. Ryhmään kuuluivat nykyiset ohjaajat Esa Kirkkopelto ja Jari Halonen sekä nykyiset näyttelijät Jorma Tommila ja Jari Hietanen.[1] Ryhmä muistetaan parhaiten Oulun teatteripäivillä vuonna 1987 toteuttamastaan kokeellisesta esityksestä, joka suuntautui hyökkäävästi yleisöön ja josta tuli jopa kansainvälistä huomiota herättänyt skandaali.

Oulun teatteripäivien skandaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun kaupunginteatteri

Jumalan teatterin esitys tapahtui Oulun kaupunginteatterissa 17. tammikuuta 1987.[2] Teatterikorkeakoulun neljä opiskelijaa oli jo muutamaa päivää aiemmin ilmoittanut sanomalehti Kalevassa esittävänsä Pohjoisten teatteripäivien seminaarissa manifestin siitä, mitä teatteri nykypäivänä voi olla ja mitä se ei voi olla”. [3]

Alastomina esiintyneet vuosikurssilaiset olivat varastaneet VR:ltä jauhesammuttimia[2], joilla he ruiskuttivat sammutusjauhetta ympäri teatterisalia. He myös ruoskivat yleisöä sekä heittivät ulostetta, kananmunia ja jogurttia yleisön päälle. He myös heittelivät salissa paukkupommeja.[4] Yleisö pakeni paikalta ja automaattinen hälytysjärjestelmä laukesi toimimaan. Palokunta saapui paikalle. Osa yleisöstä joutui turvautumaan sairaalahoitoon paukkupommeista vapautuneiden räjähdyskaasujen aiheuttamien hengitysvaikeuksien vuoksi.[2] Kaksi minuuttia kestäneen esityksensä jälkeen myös näyttelijät pakenivat kaupungille, josta poliisi pidätti heidät. [5]

Teatterikorkeakoulun reagointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pidätysaikana julkinen sana ei päässyt kuulemaan ryhman jäseniä, joten teon vaikuttumia ryhdyttiin arvailemaan. Monien vaikuttimien arveltiin liittyvän Jouko Turkkaan ja tämän opetusmetodeihin, jotka olivat olleet julkisen keskustelun aiheena aiemmin, ennen ryhmän Oulun-esitystä.

Teatterikorkeakoulun virkaa tekevät rehtori Marianne Möller arveli vaikuttimeksi "nuorten teatteriplanttujen" julkisuudenkipeyden. Koulun johto ja suurin osa opettajakunnasta sanoutui irti produktiosta korostaen opiskelijoiden tehneen sen yksityisajallaan.

Toisaalta teatterikorkeakoulun ohjaajantyön professori Jouko Turkka ja dramaturgian virkaa tekevä lehtori Jussi Parviainen asettuivat jumalanteatterilaisten puolelle, vaikka korostivatkin, ettei heillä ollut ollut mitään tietoa tapauksesta etukäteen. Koulussa kyteneet riidat tulivat näin julkisuuteen.[2] Jouko Turkka sanoi tuoreeltaan "nostavansa pojille hattua" ja "tukevansa rakkaita oppilaitaan". [6]

Kymmenkunta Teatterikorkeakoulun opiskelijaa muodosti helmikuun alussa Jumalan teatteria tukeneen "avoimen oppilaskunnan", joka vaati kannanotossaan Jussi Parviaisen nimitystä uudeksi rehtoriksi sekä virkaa tekevän rehtorin Marianne Möllerin, näyttelijäntyön professorin Ritva Valkaman ja lehtori Erkki Saarelan erottamista. [7] Muutamaa päivää myöhemmin kahdeksan "avoimen oppilaskunnan" jäsentä riehui Teatterikorkeakoulun tiloissa Helsingin Eirassa rikkoen ikkunoita ja heitellen tavaroita ulos lumihankeen. Samalla Jumalan teatterin jäsenet kahliutuivat kettingeillä koulun ulko-oviin. [8]

Poliittinen kuohunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmän performanssi aiheutti valtavan skandaalin. Kulttuuriministeri Gustav Björkstrand halusi erottaa Turkan ja Parviaisen viroistaan. Eduskunnassa keskusteltiin jopa teatterikorkeakoulun sulkemisesta. Oikeisto vaati kovia otteita ja vasemmisto varoitteli lynkkausmielialasta. Kristillisen liiton kansanedustaja Esko Almgrenin tekemässä eduskuntakyselyssä ministeri Björkstrandille Almgren kysyi: "Mitä hallitus aikoo tehdä, että Jouko Turkan, Jussi Parviaisen ja Teatterikorkeakoulun anarkismiin ja terroriin tähtäävä teatteritaidetta vahingoittava toiminta verovaroin, välittömästi lopetetaan".[2] Tammikuun lopussa 1987 hallitus ilmoitti asettavansa ympäristöministeriön kansliapäällikön Lauri Tarastin johtaman työryhmän selvittämään Teatterikoulun sisäisiä ongelmia. [9]

Julkisen sanan reagointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkojen reagointi herätti myös Suomen akateemiset piirit ja kulttuuriväen. Teatterikriitikko Juha-Pekka Hotinen kirjoitti Helsingin Sanomien debattiartikkelissaan, että "teon tarkoitus oli läpivalaista sameaa konsensusyhteiskuntaa ja sen vallankäyttöä". Tässä jumalanteatterilaiset Hotisen mukaan olivat onnistuneet. Yhteiskunnan kontrollijärjestelmä oli Hotisen mielestä näkynyt paljaana hetken aikaa. Skandaali estetiikkaa hyväksi käyttäen ja sen nopea toteutus muistutti Hotisen mukaan terrorismia. Pitäessään Jumalan teatterin esitystä nuoren teatterisukupolven kapinana Hotinen vertasi sitä Lapualaisoopperaan vuodelta 1966 ja Pete Q -näytelmään vuodelta 1978. Hän katsoi tiedotusvälineiden paisuttaneen Jumalan teatterin merkitystä "järjettömästi", koska kyseessä ei hänen mielestään ollut ennenkuulumaton tapaus teatterin piirissä: "Historia tuntee monia tapauksia yleisöön kohdistuneista hyökkäyksistä taiteilijoiden rituaali-itsemurhiin asti. – – – Edellä esitetty ei kumoa sitä, että aktio oli monella tavalla vastenmielinen." [3]

Teatterikorkeakoulun opettaja professori Jouko Turkka arveli Helsingin Sanomien haastattelussa, että todellinen terrorismi ei alkaisi teatterista, mutta yksittäiset terroriteot olisivat kasinotalouden, juppikulttuurin ja postmoderniuden Suomessa mahdollisia.[2]

Ainoastaan Hufvudstadsbladetin uutisoinnissa esitys arvioitiin esityksenä ja erotettiin esityksen nostattama reagointi erilliseksi itse esityksestä. [10]

Jumalanteatterilaisten näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan Oulun poliisiasemalta tiistaina 27.1.1987 jumalanteatterilaiset kiirehtivät Helsinkiin, jossa he pitivät 29.1. Lepakon pihalla tiedotustilaisuuden, jossa he kertoivat eläneensä pidätysaikana "suurempaa elämää". Todellinen taide edellytti heidän mielestään tekijältä enemmän kuin vain pelkkää puhetta. He totesivat, etteivät halunneet vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.[2] Kriitikko Juha-Pekka Hotisen mielestä ”Jumalan teatterin jäsenet menettivät nopeasti julkisuudessa hankkimansa edun, koska eivät pystyneet perustelemaan tekoaan verbaalisesti”. [3]

Oikeusprosessi Jumalan teatteria vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi päivää esityksen jälkeen kymmenkunta teatteripäiville osallistunutta henkilöä teki ryhmää vastaan rikosilmoituksen ja Oulun poliisi aloitti asiasta esitutkinnan. Helsingin rikospoliisi kuulusteli asian vuoksi Jouko Turkkaa ja Jussi Parviaista heidän mahdollisesta osuudestaan jupakkaan.

Jutun oikeuskäsittely alkoi Oulun raastuvanoikeudessa syyskuun alussa. Syyttäjä vaati ryhmän jäsenille rangaistusta varkaudesta, petoksesta ja jatketusta rikoksesta, jossa räjähteitä käyttämällä aiheutettiin vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, sekä jatketusta solvauksesta, jatketusta pahoinpitelystä ja vahingonteosta. Näyttelijät myönsivät lähes kaikki syytteet. [11]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmän jäsenet erotettiin Teatterikorkeakoulusta vuodeksi, ja heidät tuomittiin seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, 17 000 markan sakkoihin ja maksamaan 40 000 markkaa vahingonkorvauksia, jotka johtuivat lähinnä sairaala-, siivous- ja pesulalaskuista. He tyytyivät Oulun raastuvanoikeuden langettamaan tuomioon ja sovittivat rangaistuksensa työsiirtolassa. [12]

Jumalanteatterilaisten puolesta mieltä osoittaneen, Teatterikorkeakoulun irtaimistoa särkeneen ryhmän jäsenet menettivät niin ikään opiskeluoikeutensa sekä saivat lyhyitä ehdollisia tuomioita. Tämän "Pirun teatteriksi" nimetyn ryhmän tunnetuin jäsen oli nykyinen toimittaja Timo Harakka.

Jupakka johti Teatterikorkeakoulun rehtorin Outi Nyytäjän ja kolmen opettajan eroon viroistaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laukka, Petri: Harvinaisia kuvia Oulun kakanheitosta. Kaleva, 20.2.2009, nro 50, s. 19. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356. Artikkelin verkkoversio Viitattu 20.2.2009.
  2. a b c d e f g Iso-Markku, Jaana & Kähkönen, Sirpa: Valoa ja varjoa: 90 kuvaa Suomesta, s. 146. 1987: Mitä muuta vakavissaan oleva nuori voi tehdä?. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21215-7.
  3. a b c Juha-Pekka Hotinen: Jumalan teatteri, s. 390–391. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988. Helsinki: Otava, 1987.
  4. Paska juttu - Jumalan teatteri Oulussa Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 19.4.2012.
  5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 50.
  6. Parviainen ja Turkka: "Tämä oli yleisölle ihan oikein". Iltalehti 19.1.1987.
  7. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 54.
  8. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 55.
  9. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 53.
  10. Arminen Ilkka: Juhannustansseista Jumalan teatteriin. Gummerus, Jyväskylä, 1989. ISBN 951-9297-72-3. (suomeksi) sivut 95-97
  11. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 391. Helsinki: Otava, 1987.
  12. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1989, s. 36. Helsinki: Otava, 1988.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppänen, Janne: Tehtävä Oulussa: Tulkintoja Jumalan teatterin avantgardesta. Tampere: Tampere University Press, 1995. ISBN 951-44-3769-1.
  • Ilkka Arminen: Juhannustansseista Jumalan teatteriin. Jyväskylä: Tutkijaliitto, Gummerus Kirjapaino Oy, 1989. ISBN 951-9297-72-3. suomi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]